Kehitysyhteistyö on mukava käden väännön aihe ja sopiva poliittinen keppihevonen mitä erilaisimpiin tarpeisiin. Suomi on vuonna 2000 sitoutunut YK:n vuosituhattavoitteisiin ja kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseen teollisuusmaiden sopimalle tasolle. Euromääräisesti OECD-maiden määrärahat ovat kaksinkertaistuneet reilussa kymmenessä vuodessa. Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat ja Luxemburg ovat saavuttaneen 0,7 prosentin bruttokansantulotavoitteen. Suomi ei.
Kataisen hallituksen leikkauslistan varsinainen kukkanen liittyykin tähän. Kehitysyhteistyömenoista säästetään vuoteen 2018 ulottuvalla kaudella vuosittain 50 – 100 miljoonaa euroa. Hallitus sanoo kuitenkin pitävänsä kiinni tavoitteesta nostaa kehitysyhteistyön määrärahoja pitkällä aikavälillä 0,7 prosenttiin BKT:stä.
Muistan, että tästä 0,7:stä on puhuttu ainakin 70-luvulta lähtien. Koskaan Suomi, maailman noin kymmenenneksi rikkain valtio, ei ole ollut kyllin rikas tavoitetta täyttääkseen. Nyt olemme kyllin köyhiä ilmoittaaksemme, ettei ole lähiaikoina tarkoituskaan.
Miksi siis hallitus edelleen sanoo pitävänsä kiinni tavoitteesta, kun se jo seuraavankin hallituksen puolesta tinkii siitä? Koska sillä ei ole kaiken yltäkylläisyyden keskellä kanttia valehdella: on maamme köyhä ja siksi jää. Hallituksen lausuma on populismia ja jeesustelua jos mikä.
80-luvulla kansalaiset saivat verovähennyksiksi lahjoitukset kehitysyhteistyötä tekeville järjestöille. Näin valtiovalta sai nostettua avun määrää osallistumalla itse avustamiseen vain pieneltä osin. Olisi järkevä palata samaan järjestelmään, kyllä tältä kansalta sydäntä löytyy.
Muussa tapauksessa moisista toivomusponsista kannattaisi luopua kokonaan, ei niillä ketään huijata.
RAIMO huomenta,
huomaatko, miten ihmiset välttelevät aihettasi. Se on toisaalta vastaansanomatonta ja toisaaalta hiukan kiusallista. Kristittyjen pitäisi olla eturintamassa ”omastaan” antamassa. Todellisuudessa kolehtihaavit vääntyvät kolikoitten, joutavien hilujen painosta. Setelirahaa keräävät enempi vapaat suunnat kuin me kirkon uskovaiset. Mutta tästä valtion 0,7 %:sta.
Eikö meidän / kirkon pitäisi painostaa valtiota = meitä antamaan reilusti. Mitä näillä sivuilla tapahtuu, ei rohkaise. Suurimmat keskustelut ja paheksumiset herättää, jos omassa kansainvälisessä työssä kunnioitetaan lain turvaamaa ihmisoikeutta, ei itsemme ja valtiomme kitsaus.
Kaikki ihmisten tyoiminta on raadollista. Siitä ei ole vapaa myöskään auttamistyö. Tekopyhyyttä, hurskastelua, kaunistelua, oman itsen kohottamista, muitten mollaamista jne. Tämmöistä elämä on, mutta ei anneta sen lannistaa. Ehdotuksesi kehitysyhteistyö-avustusten veroedusta on hyvä. Se toimii Saksassa ja se olisi hyvä keino yhdistää auttamisen yksilöllinen ja yhteisöllinen puoli.
Suomella on varaa antaa vaikka täysi prosentti kehitysyhteistyöhön ja kansainväliseen solidaarisuustoimintaan. Vaaditaan sitä, annetaan itse tuo prosentti ja valvotaan kriittisesti avustuskohteitten laatua ja mielekkyyttä.
Hyvää päivää Raimo! Pidetään lippu korkealla.
Heikki Palmu :”Eikö meidän / kirkon pitäisi painostaa valtiota = meitä antamaan reilusti.”
Suomalaiset ovat kyllä mielestäni antaneet ”kättensä työstä” jo ”verotaksvärkkiä” tekevinä reilumminkin kuin mitä oikeudenmukaisuus edellyttäisi. Esim. verovaroista kustannettua Finnfundin tukea on saanut mm Inernational Moscow Bank .
Paavo Väyrynen pitää tämänkaltaista projekti- ja ohjelma-kehitysapua parempana [kuin kehitysmaille annettavaa suoraa budjettitukea], ”koska niissä voidaan ministerin mielestä helpommin osoittaa yleisölle, mitä rahoilla tehdään ja hyödynnetään suomalaista tietotaitoa.”
Toivon, että jokainen käy vaikkapa Google Earthissa vilkaisemassa, miltä näyttää Venäjän federaation ”Skolkovon kansainvälinen innovaatiokeskus”, jonka hallitukseen kuulunee mm. Esko Aho.
Tervehdys, Heikki
Olen toki huomannut saman kuin sinäkin. Melkein tuppaa huvittamaan. Aihe pitäisi varmaan liittää no en viitsi sanoa mihin ikuisuusmuotiteemaan, niin jo pullistelisi palsta kommentteja. Tai vaihtoehtoisesti pitäisi kirjoittaa teologia-hengellisyys jargonia.
Suomalainen kristillisyys ja kirkollisuus on patologisen sisäänpäin kääntynyttä ja haarojen väliin tuijottavaa. Jaksamista eläkepäiviisi, Heikki. Viimeistään viimeisellä tuomiolla tavataan.
Raimo, minäkin olen foorumilla ihmetellyt, miksei kehitysyhteistyörahojen ympärillä pyörivä poliittinen keskustelu herätä kiinnostusta. Kysehän on rahoista, joiden avulla kirkon lähetysjärjestötkin tekevät työtään.
Sikäli nyt päätetty leikkaus on aika pieni siihen verrattuna, että oppositiossa kehitysyhteistyömäärärahojen rajua leikkaamista ajetaan voimallisesti osana kristillis-konservatiivista politiikkaa. Hollanti muuten on tehnyt ison leikkauksen määrärahoihin hiljattain, siellähän poliittinen tilanne on samansuuntainen kuin Suomessa.
Jani, sinäpä sen sanoit. Minä en viitsinyt tuota linjaa avata, kun muistamme minkä asian ympärillä lähetysjärjestöjen rahoista on varsinaisesti keskusteltu. Vaaleissa näemme, mitkä asiat nousevat keskeisiksi ja nielaistaanko näiden rahojen leikkaus muiden asioiden seassa.
Viisaasti teit kun et avannut. Sinänsä tämä nyt tehty leikkaus on tavallaan myös ihan järkevä ratkaisu poliittisesti. Tarkoitan että kun on esitelty laaja leikkauslista, joka kohdistuu käytännössä jokaiseen kansalaiseen ja esim. lapsilisiin, pienituloisiin, pysyvästi sairaisiin, työttömiin, on luontevaa, että myös kehitysyhteistyömäärärahoista leikataan. Kehitysyhteistyön rahoittamisella pitää olla kansalaisten tuki ja se tuki on helpompi ansaita myös jatkossa kun tätä momenttia ei voi julistaa pyhäksi lehmäksi, johon ei kosketa ”vaikka oman maan kansalaisilta ja vähäosaisilta viedään rahat”. Se keskustelu ja vaatimukset hyvin radikaaleista leikkauksista nimittäin taatusti jatkuu.
Raimo, hienoa että herättelet omaatuntoa kansainvälisestä vastuusta. Kehitysyhteistyön leikkaaminen on vaikea päätös, mutta kehysriihessä koskettiin kaikkiin isoihin ja pienempiinkin momentteihin. Kaikki ODA-kelpoinen kehitysapu vuoden 2015 budjetissa on miljardi (1.016 miljardia) ja siitä leikataan tulevina neljänä vuonna 53 – 101 miljoonaa.
Leikkauksia kompensoidaan ohjaamalla kaikki (ainakin tämän hallituksen aikana) kertyvät päästökauppatulot kehitysyhteistyöhön. Tämän vuoden lisätalousarviossa näitä päästökauppatuloja vuosilta 2012-2013 tuloutetaan 54,8 miljoonaa. Rahaa siis myös tulee tätä kautta, mutta ongelmana on päästökauppatulojen vaikea ennkoiminen. Niille on vaikea suunnitella.
Tarvitsemme myös asetettuja tavoitteita. Väittäisin, että ilman 0,7% tavoitetta olisi ollut vaikeampi saada kaikkia päästökauppatuloja kehyyn. Hyviä ottajia olisi muitakin, mm tutkimustoiminta.
Tarja, kiitos vastauksestasi. Hienoa, että saamme vastuullisen virkamiehen osallistumaan keskusteluun, näin pysymme asialinjalla.
Ylen sivuilta nappasin tämän virkeen: ”Kehitysyhteistyömenoista säästetään vuoteen 2018 ulottuvalla kaudella vuosittain 50 – 100 miljoonaa euroa. ” Tarkennuksena kysyn, kun vastauksestasi en saa varmaa selkoa, että pitääkö paikkansa tuo ”vuosittain” vai onko tämä kertaleikkaus. Jos vuosittain pitää paikkansa, niin lopputulos on jopa 200 milj. € eli viidennes koko määrärahasta. Kompensaatiotkin huomioiden kauemmaksi vain joudumme tavoitteesta.
Huoleni tässä iässä on kuitenkin se, että 70-luvulta lähtien tätä keskustelua seuranneena näyttää siltä ettei asetettua tavoitetta saavuteta koskaan. Suomi oli vauraimmillaan alkuvuodesta 2008 ja joidenkin tutkijoiden mukaan on kyseenalaista pääsemmekö sille tasolle enää takaisin. Milloin olisimme tarpeeksi rikkaita tai köyhiä, että voisimme tavoitteemme täyttää?
Aiheellinen kirjoitus. Mielestäni meillä pitäisi olla yhteiskunnassa vahva tahtotila, että tuosta 0,7% tavoitteesta pidetään kiinni.
Leikkaus on kyllä hyvin valitettava ja vaikeasti ymmärrettävä. Tuskin löytyisi oppositiostakaan sen enempää tahtoa asiantilan muuttamiseksi, kun perussuomalaiset ovat iloinneet ”maailmanparannusrahojen” leikkaamisesta ja keskustan Sipilä puhuu jatkuvasti vain rajumpien leikkausten puolesta. Ei näytä julkinen keskustelummekaan juuri kiinnittäneen huomiota tähän kehitysyhteistyörahojen leikkaukseen, vaan ihan muista asioista jauhetaan.
Aikamme itsekkyys, välittämättömyys toisesta ja kaikki minulle nyt ja heti ajattelu on hätkähdyttävää. Iltapäivälehti esittää lukijoilleen kysymyksen: ”Oletko valmis tinkimään elintasostasi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?” Yli puolet valitsee vaihtoehdon EN. Vaikka tuosta karsii pois erinäiset satunnaistekijät, on vastaus lähinnä häkellyttävä.
Entinen merimiespappikollegani ja nykyinen Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen totesi osuvasti ja hauskasti, että ”olo alkaa olla kuin vanhalla sirkusleijonalla, jolta on viimeisetkin hampaat nyhdetty pois!”.
Kynttilänpäivän teemaa esitellään ja tekstit näytetään täällä
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/sunnuntai-5-2-2023/
Jeremian kirjeen voi lukea täältä
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/LJE.1/Jeremian-kirje-(apokr.)-1
Ihan lyhyesti Jaakob Vanhurskas kirjoittaa: ”Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.”(Jaak. 1:27; 1938)
Valma
Kiitos erittäin tärkeän asian esille nostamisesta.
Heikoimmassa asemassa olevien huomioon ottaminen on selvin tuntomerkki aidon uskon todellisuudesta.
Niin kuin lämmin liesi lämmittää ruuan joka sille asetetaan, niin aito lähimmäisenrakkaus ilmoittaa uskon elävään Jumalaan olevan aitoa.
Kiitos kommentistasi