Eduskunnan lakivaliokunta äänesti tänään 25.6.2014 ja äänin 10-6 se esittää Suomen historian suurimman kansalaisaloitteen (yli 165.000 allekirjoitusta) kaatamista. Lakivaliokunnan enemmistön mielestä tässä maassa ei tarvita tasa-arvoista avioliittoa eikä sateenkaariperheiden adoptio-oikeutta.
Ovatko kaikki muut Pohjoismaat, Hollanti, Belgia, Luxemburg, Ranska, Espanja, Portugali ja ties mitkä muut maat siis väärässä, kun ovat vastaavan lain hyväksyneet?
Lehtitietojen mukaan valiokunta on kuullut asiantuntijoina mm. lastenpsykiatreja ja uskontokuntien edustajia. Missään ei ole mainittu, että olisi kuultu esim. sateenkaariperheitä. Suomessa on satoja tuhansia sateenkaari-ihmisiä, heidän sukulaisiaan ja ystäviään. Heidän asemansa korjaamiseen ei siis nähdä tarvetta. 165.000 allekirjoittajaa ei riitä?
Historia antaa aikanaan tuomionsa siitä, tehtiinkö oikein vai väärin.
Pelkään, että lakivaliokunnan kanta vain kärjistää asetelmia.
Sitä ihmettelen, että miksi se väitetty ”Jumalan sanan totuus” tässä yhdessä asiassa on niin selvä, kirkas ja visusti aina mielessä, samalla kun lukuisia muita ”Jumalan sanan totuuksia” on kaikessa hiljaisuudessa pistetty sivuun.
Kaikki tulkitsevat Raamattua. En tiedä, en todellakaan tiedä Jumalan tahtoa, mutta tässä asiassa on ihan perusteltua olettaa, että lakivaliokunta ei tänään toiminut Jumalan tahdon mukaisella tavalla.
Olen ymmärtänyt, että homoseksuaalinen niin kutsuttu vähemmistö ei Suomessa ole ihan pieni; laskenta- ja määrittelytavasta riippuen 200 000 – 300 000 ihmisestä aina puoleen miljoonaan.
Toimiko lakivaliokunta Jumalan tahdon mukaisella tavalla, vai ei, on toinen asia, mutta valiokunta päätti asiasta Raamatun sanan mukaisesti.
Toiseksi, sillä ei ole merkitystä, kuinka paljon sateenkaariporukkaa on, ei totuutta koskaan ratkaise väenpaljous, vaan Jumalan sana.
Martti Luther sanoi aikanaan, että voiko koko Turkin kansa olla väärässä ja hän yksin oikeassa ja vastasi, että voi, jos hän pitää kiinni Jumalan sanasta mutta Turkin kansa ei.
Jos homoseksuaaleja on jopa puoli miljoonaa, niin kovin suuri osa heistä ei siis pitänyt aloitteen allekirjoittamista aiheellisena? Kun 165.000:een sisältyy paljon heteroseksuaalejakin.
Gallupien mukaan noin 35% suomalaisista vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Varovaisesti arvioiden se on lähes puolitoista miljoonaa suomalaista, joiden mielestä homopareilla ei tulisi olla oikeutta solmia avioliittoa. Voisi kysyä, miksi täällä foorumilla vain muutama ihminen on kiihkeästi vastustamassa avioliittolain muutosta?
Tai vaihtoehtoisesti voisi kysyä, miksi ne 65% jotka kannattavat tasa-arvoista avioliittolakia eivät ole joka päivä barrikadeilla sitä vaatimassa?
Ehkä ihmisillä on muutakin tekemistä kuin pohtia toistensa parisuhteita.
Lisään vielä, kun mietin missä minua jäi häiritsemään nämä lukemat. Piti nousta vielä ylös, kun tajusin. Vielä oudompaa on, että parisuhteen rekisteröijiä on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut vain pikkasen alle 2700. Kuten jo tuolta yhdestä blogista opimme, niin siitä ei voi edes tehdä päätelmää vielä rekisteröityneiden intiimistä elämästä. Pohdin mielessäni, että ystävyksetkin voivat tehdä sen varmistaakseen jotain toiveitaan.
Jusu Vihervaara, lakialoitteen allekirjoittamisella luulisi olevan enemmän vaikutusta (vähemmällä vaivannäöllä) kuin tällä foorumilla kirjoittamisella.
”(2) Parisuhteen nimi, joka on näkyvillä julkisissa dokumenteissa kuten virkatodistuksessa, paljastaa tarpeettomasti ihmisen seksuaalisen suuntautumisen ja altistaa ihmisen syrjinnälle mm. työhönottotilanteissa. Parisuhteen kutsuminen avioliitoksi ei toisi julki henkilön kuulumista seksuaalivähemistöön.”
Yllä on erittäin tärkeä syy, miksi lain tulee olla sama kaikille. Mitään leimakirveitä ei todellakaan tarvita henkisesti alamittaisten ja väkivaltaisten heiluteltaviksi.
Tenka, vastasin tähän jo aiemmin, mutta en välttämättä halua joka ketjussa tuoda esiin polyamoriaa, mutta en todellakaan ole omasta päästäni keksinyt että hekin tahtovat oikeuksia ja kokevat itsensä syrjityksi.
Kaikki eivät tosiaan välttämättä aja aktiivisesti polysuhteiden hyväksymistä, mutta eivät kaikki homotkaan (ehkä eivät edes useimmat) halua naimisiin, vaan vastustavat avioliittoa itsessään.
http://suviauvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/170790-ensin-homot-sitten-hauvat-sitten-monisuhteiset
http://ylioppilaslehti.fi/2010/09/tahdon-naida-monta/
Olen seurannut vuosia polyjen omia keskustelufoorumeita, FB-ryhmää, haastatteluja, hankkinut kaiken mahdollisen tiedon. En tunne ketään henkilökohtaisesti, mutta on mielestäni virheellistä olettaa, että oman kaveriporukan näkemykset kattavat kokonaisen ihmisryhmän mielipiteet.
Ja kuten sanoin, ymmärrän ettei polysuhde välttämättä tarkoita sitä että kaikki ovat kaikkien kanssa. Jusulla vain tuntui olevan käsitys, että polysuhde tarkoittaa aina samaa kuin patriarkaalinen moniavioisuus, joka liittyy islaminuskoon ja mormonismiin. (Sinä voit varmaan selittää asian sille, sinua se ehkä uskoo 🙂 )
Kiinnostuin jossain vaiheessa siitä että on sellaisia vähemmistöryhmiä, joiden seksuaalinen käyttäytyminen ja tarpeet (heidän omasta mielestään) poikkeavat valtavirrasta. Mutta joista ei puhuta, ja joista puhuminen yritetään kaikin tavoin estää. Sitten tuli vastaan tapauksia, joissa havaitsin, että heistä puhuminen ja heidän esilläolonsa on tietoisesti estetty homoliikkeen taholta:
http://ranneliike.net/teema/helsinki-pride-2012-monisuhteiset-toivovat-suvaitsevaisuutta?aid=8566
Tämä asia on otettu esiin monissa maissa homoliittojen hyväksymisen jälkeen. Vähintään siitä tullaan puhumaan myös Suomessa.
Totta on, että siitä voisi puhua ehkä mieluummin erikseen, mutta itse näen sen tasaveroisena asiana homouden kanssa. Ja minusta itsestäni tuntuisi että jos lähdetään muuttamaan avioliittolakia sen mukaan, miten joku vähemmistö toivoo, ei voida pysähtyä yhteen.
Sen vuoksi avioliitto olisi mielestäni paras jättää rauhaan, ja jos on jotain selkeitä epäkohtia laissa muuten, mikä vaikeuttaa ihmisten elämää, siihen voi puuttua erikseen.
Kristittynä pidän molempia Jumalan tahdon vastaisena, mutta se, että ei halua antaa jollekin ryhmälle erityisoikeutta muuttaa avioliittoa itselleen sopivaksi ei nähdäkseni ole ”vainoa” tai ”tuomitsemista”.
Ja toistaiseksi olen tuntenut enemmän sympatioita polyja kohtaan, mutta jos asiat etenevät samoin ja samalla retoriikalla kuin homojen kanssa, sekin voi muuttua. Homoasiaa ajettaessa ollaan käytetty todella kovia aseita. Jokainen joka haluaa pitää avioliiton nykyisellään, on ”homovihaaja”. Tuolla toisella puolellakin puhuttiin miten joistakin on hauska tietoisesti nöyryyttää homoja niin paljon kuin mahdollista.
Tästä retoriikasta olisi hyvä päästä eroon, niin ehkä keskustelukin olisi silloin oikeaa keskustelua eikä sotimista.
Jos avioliittoa lähdetään rustaamaan kovin ottein, niin voisi olla tarvetta luoda erikseen ”kristillinen avioliitto”.
Mutta parasta olisi jos avioliitto säilyisi miehen ja naisen välisenä, perheen perustamisen pohjana, ja kiinnitettäisiin huomiota myös siihen, että kaikki eivät halua mennä naimisiin. (Käsitteellä ”mennä naimisiin” tarkoitan tässä sen perinteistä merkitystä.)
Voisi hyvin lähteä tukemaan valtion taholta muitakin yhteiselämän muotoja. Mutta ei tietoisesti seksuaalista käyttäytymistä tai elämäntapaa. Miehen ja naisen suhde on kiinnostanut valtioita ja yhteiskuntaa erityisesti juuri siksi, että miehen ja naisen seksuaalisesta suhteesta tuppaa syntymään lapsia.
Muiden ihmissuhdeinstituutioiden, jos sellaisia lähdetään luomaan, ei tarvitsisi liittyä suoranaisesti seksiin ja seksuaalisuuteen millään lailla. Vaikka uskon, että seksuaalisuus on tarkoitettu yhden miehen ja yhden naisen välille, minulla ei ole mitään syytä vastustaa sitä että kaksi miestä, kaksi naista, tai vaikka pieni ryhmä ihmisiä, voisi olla toisilleen lähisukulaisia lain edessä.
Sitä voisi lähteä kehittämään, mutta avioliiton rinnalle, ei avioliitto-käsitteen alla, eikä sen tilalle.
Hei Sari, mukavaa kun vastasit. Katos, tuossa yhdessä jutussa on haastateltu mun eksää! Samaa väkeä näyttää olevan mun kaveripiirissä ja noissa minun kokemustani korkeammalle arvostamissasi artikkeleissa ynnä muissa. En näe jutuissa ristiriitaa sen sanomani kanssa, että monenvälinen avioliitto ei ole monellakaan kovin korkealla asialistalla.
Mutta miksi aina jaksat väittää, että polyamoriasta puhuminen on estetty – kun olen minäkin kertonut, että Setan paikallisyhdistyksissä on polytoimintaa, esimerkiksi ihan muiden veroisesti mainostettuna osana Helsinki Prideä eilen ja tänään, ja itsekin olet löytänyt aihetta käsitteleviä juttuja lgbt-sivuilta? Ei kukaan estä! Siihen sinua askarruttaneeseen kysymykseen, miksi polyt eivät toimi ensisijaisesti Setassa, minä ja muistaakseni Tarja kommentoimme aiemmin.
Enkä mie ainakaan vastusta monenkeskisiä avioliittoja, vaikka minulla ei olekaan näkemystä siitä miten sitä asiaa kannattaisi lähteä ajamaan. Ei ymmärtääkseni muistaakseni Jusukaan. Hän puhukoon omasta puolestaan, mutta sivusta seuranneena olen ymmärtänyt, että hän ei jaksa keskustella asiasta kanssasi, koska hänellä ei ole mitään linkkiä tai intressiä asiaan. Avioliittolain kohdalla puheen kääntäminen uudelleen ja uudelleen polyihin ja kuvitteellisiin avioliittolakeihin antaa sen vaikutelman, että sinulla ei ole itse asiasta mitään sanottavaa.
Kyllä minusta voi sanoa, että seksuaalivähemmistöihin kuuluminen ja polyamoria ovat tasaveroisia asioita, samalla tavalla kuin ihmiset ovat tasaveroisia riippumatta siitä mihin etniseen ryhmään he kuuluvat. Mutta jos olisi parhaillaan vireillä jokin merkittävä ja keskustelua herättävä, saamelaisten asemaa koskeva lakiuudistus, niin ihmisiä saattaisi ärsyttää, jos joku keskustelija aina kysyy että entäs romanit sitten, ja kääntää puheen heihin. Ymmärräthän tämän?
Sari on sikäli oikeassa, että polyjen asioista puhutaan nykyään enemmän, Prideillakin oli aihetta käsitteleviä tapahtumia. Eikö ole hienoa? Näin me saamme lopulta selville, pitääkö joitakin heidän oikeuksiaan ottaa huomioon vai ei, ja millä tavalla – siis HEIDÄN ITSENSÄ MIELESTÄ. Ei polyamoriakaan mikään tabu saa olla, koska elävistä ihmisistä on kyse.
Oleb Sarilta, joka on kovin perehtynyt aiheeseen, aiemminkin kysynyt, haluavatko polyt sellaisen juridisen liiton, jossa kaikki ovat keskenään virallistetussa liitossa, vaiko vain osa, ja olisiko tässä aihetta olla rajoituksia. Eli jos nyt ajattelemme teoreettisesti vaikka kolmenkymmenen ihmisen kylää, jossa Matti olisi naimisissa Pirjon ja Pekan kanssa, Pekka taas Matin, Jussin ja Kallen, Kalle edelleen Pekan,ja Pirjon jne., niin millaiset perimys-, lapsen huolto – ja tapaamisoikeus- ym. lait he haluaisivat? Vai menisikö se niin, että polyliitosta kaikki ovat keskenään aviossa, vaikkei olisikaan mitään suhdetta, ja olisiko silloin mahdollista, että vaikka koko puhumamme kylä olisi keskenään naimisissa?
Anteeksi kaikille polyamoristeille. Minä en tiedä asiasta paljonkaan, toisin kuin Sari, vaikka minulla on paljon polyja tuttavina – etenkin näitä järjestäytyneitä. Tämän tökerön kommentin tarkoitus ei ole vähätellä heidän asiaansa. Minä ihmettelen vain sitä, että kuten kaikesta näkee, polyamoriaan liittyvä lainsäädäntö poikkeaa oleellisesti nykyisen lakikäytännön mukaisista kahden välisistä suhteista. Se olisi ihan oma lakiprojektinsa, joten en ihan heti keksi, miksi se pitää ottaa nyt heti käsittelyyn? Semminkin, kun polyjen itsensä taholta ei ainakaan toistaiseksi ole sen suuntaista viestiä tullut – päin vastoin, useat haluaisivat luopua kokonaan virallistettavista suhteista. Se taas ei onnistuine, koska enemmistö suomalaisista haluaa suhteensa virallistaa, joten Sari voisi esimerkiksi aktiivisena ihmisenä aloittaa tuon lakiprojektin hahmottelemisen, kun kerra tietoa on.
Toinen mieleen tuleva mahdollisuus on, että polyjen jatkuva esiin nostaminen on Sarilla keino koittaa torpata samaa sukupuolta oleviea pareja koskeva lainsäädäntö. Se taas olisi selkeä osoitus lainsäädäntöprosessin ymmärryksen vakavasta puutteesta. Nimittäin lainsäädännön tarkoitus ei ole odottaa kunnes on kehitetty varmasti toimiva lainsäädäntö luoda ideaaliyhteiskuntaa varten, vaan yksinkertaisesti säätää kulloinkin käsillä olevista, sääntelyä selkeästi kaipaavista tilanteista, aina uudelleen ja uudelleen muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin.
Ja jatkokysymyksenä kysyn, miten Sari Weckrothin mielestä tuo selkeä tasa-arvokysymys pitäisi hoitaa siinä tapauksessa, että laki jää ennalleen? Kuinka hän itse esimerkiksi sen jälkeen suhtauisi eri sukupuolta olevien liittoihin? Sillä eihän Sarin huolehtima epäkohta korjaannu senkään vertaa sillä, että kaikki parannukset jätetään tekemättä.
Sari & Tenka
Lusymys avioliiton lukumääräneulisuudesta nivoutuu paljon lajempaan kysymykseen, kuin seikka, voisiko avioliitossa olla useampi kuin kaksi.
Sikäli kun avioliittokäsitys on ja säilyy löyhästi sidoksissa ihmisen biologiseen lisääntymiseen,. lukumäärän rajoituminen kahteen on perusteltua. Sikäli jos sosiaalista kumppanuutta, parittelua ja lisääntymisilmiötä tarkastellaan toisistaan kokonaan erillisinä asioina tai ne sidotaan toisiinsa synteettisesti, peruste lukumäärärajoitteelle katoaa.
Sateenkaariperheiden lasten oikeuksia parantaisi huomattavasti mahdollisuus komanteen juridiseen vanhempaan. Tällöin jö lähtökohtaisesti tunnustettaisiin että lapsella on sekä biologinen isä ja äiti että kolmantena sosiaalisena vanhempana lähivanhemman puoliso. Tällä seikalla tosin ei ole suoraa yhtymäpintaa avioliitto/parisuhde/kumppanuusliitolainsäädännön kanssa, mutta liittyy asiakokonaisuuteen.
Jos kumppanuusliiton lukumäärärajoitteen perusteeksi otetaan seikka että suurin osa ihmisistä nimenomaan pariutuu, eli etsii ja löytää itselleen yhden kumppanin (kerrallaan), niin perustelu itsessään on jo syrjivä. Entä sitten ne muut?
Kolmas seikka on, että parisuhdenormatiivisuus jo itsessään on syrjivä iinstituutio. Tarkoitan sitä, että yhteiskunta olettaa, että kaikilla normaaleilla ihmisillä on joku yksi elämänkumppani. Yhä useammalla ihmisellä ei ole.
Yhtä hyvin voisi ajatella että normaali ihminen elää sinkkuna ja vain poikeustapauksessa solmii liiton jonkun toisen tai joidenkin toisten ihmisten kanssa. Tämä poikkeustapaus voisi olla vaikka se että sattuu löytämään sopivan tyypin tai että muuton veri vetää perheen perustamiseen. Sinkuksi jäänyt tai kommuuniasumiseen sopeutunut ei olisi yhtään huonompi ihminen.
Parisuhdenormatiivisyys on syrjivää esimekiksi siksi, että yhteiskunta tekee elämän sinkkutalouksille paitsi suhteelisesti, jossain tilanteissa jopa absoluuttisesti kallimmaksi kuin perheyksiköille. Kommuunissa tämä ongelma tosin poistuu.
Piti kirjoittaa: Kusymys avioliiton ….
Eikun siis: Kysymys ….
Nykyinenkään avioliittokäsitys ei ole sidoksissa lisääntymiseen; lisääntymiskyvyttömyys ei ole avioitumiseste eikä eroperuste.
Siitä olen samaa mieltä, että lapsella tulisi olla oikeus useampaan juridiseen vanhempaan, kuten muistaakseni Kanadassa (kirjoitan puhelimella, vaikea googlettaa). Tätä ei kuitenkaan voida kytkeä kysymykseen monenkeskisistä avioliitoista, koska lapsen kaikki vanhemmat eivät suinkaan välttämättä ole keskenään pari-/monisuhteessa eivätkä niin ollen halua virallistaa keskinäistä suhdettaan.
Lisäys: Niinhän Jukka näemmä sanoitkin (että vanhempien lukumäärä ei liity suoraan tähän asiaan). Pahoittelut kun en heti huomannut.
Useamman juridisen vanhemman mahdollisuus ei liity mitenkään edes enemmistössä tapauksista sateenkaariperheisiin. Suurin osa uusperheiden lapsista elää heteroperheissä. Jaettu uusvanhemmuus parantaisi nimenomaan myös heteroperheiden lasten asemaa.
Jukka Kivimäki :”Sateenkaariperheiden lasten oikeuksia parantaisi huomattavasti mahdollisuus komanteen juridiseen vanhempaan. Tällöin jö lähtökohtaisesti tunnustettaisiin että lapsella on sekä biologinen isä ja äiti että kolmantena sosiaalisena vanhempana lähivanhemman puoliso.”
Olisi todella kivaa, jos tässä maailmassa, jossa yli 90% sodan uhreista on naisia ja lapsia, olisi kivaa. Suurvaltojen aseet ja maailman tuottavimpiin kuuluva asekauppa pitävät jokaikinen päivä huolen siitä, että lapsilla ei ole vanhempia. Samalla tavalla ne pitivät huolen tuosta asiasta 40-luvullakin:
”Euroopan sodasta kärsiviä lapsia oli [toisen maailmansodan jälkeen] noin 40 miljoonaa. Heistä puolet oli aliravittuja ja vammaisia ja noin neljäsosa oli menettänyt molemmat tai toisen vanhemmistaan. Joka kolmas maailman alle 15-vuotiaista lapsista eli ilman kotia, ilman vanhempia, ilman ruokaa, ilman nimeä ja ihmisarvoa. Koko maailmassa heitä oli noin 300 miljoonaa. Euroopan maista vaikein tilanne oli Puolassa, Kreikassa, Itävallassa, Jugoslaviassa ja Suomessa. Suomi oli ainoa Pohjoismaa, jossa ruokaa ei ollut riittävästi. (Hannele Osman: Kun unicef auttoi Suomea, PunaMusta, Helsinki 1991, ISBN 952-9536-00-3)
Piispa Askolan blogia kommentoin ehdottaen että nykyinen avioliittolaki korvattaisiin parisuhdelailla, jolloin suomenkielen sana ”avioliitto” jäisi historialliseksi muistoksi.
Se merkitsisi mm. sitä, että aikoinaan avioliiton solmineet heteroparit luopuvat suhdettaan määrittävästä ”avioliitto” nimestä toisella tavalla suuntautuneitten hyväksi, joilta se on ollut evätty.
Ehdotin myös että kirkolta otettaisiin pois (jos se ei itse älyä luopua) vihkioikeus siihen liittyvine lain vaatimiin toimenpiteisiin. Siis, ainoastaan maistraatti tutkii parisuhteen esteet ja laillistaa sen. Laillistaminen (rekisteröinti) tapahtuu virastossa parisuhdetodistuksen allekirjoituksin ilman seremoniaa.
Jos rekisteröidyn parisuhteen solmineet niin haluavat, he voivat yksityisesti järjestää millaisen tahansa vihkiseremonian missä tahansa. Vihkiseremonia ei ole virallinen toimitus, joka olisi pakollinen, kuten esim. Yhdysvalloissa, jossa maistraatissa solmittu parisuhde astuu voimaan laillisen vihkijän suorittaman vihkiseremonian jälkeen. Japanissa parisuhteen laillistaminen ei vaadi muuta kuin todistuksen allekirjoituksen maistraatissa henkilökohtaisella leimalla.
Nykyään lomakkeissa on kaksi tai kolme statusta: naimisissa, (avosuhteessa) ja naimaton. Uuden parisuhdelain mukaisesti olisi: naimaton, parisuhteessa ja rekisteröidyssä parisuhteessa. Mistään ei voi päätellä asianomaisen sukupuolta tai sukupuolista suuntausta.
Ihmettelen sangen suuresti, miksi halutaan säätää sukupuolineutraali AVIOLIITTOlaki. Sanalla ”matrimonium” (jonka suomenkielinen vastine on ”avioliitto”) on Euroopassa tarkoitettu vanhastaan miehen ja naisen liittoa, jonka tarkoitus ja täyttymys on ”äitiys” (mater=äiti ja munus=tehtävä): lasten synnyttäminen. Jos tuo poikkeava avioliittolaki säädetään, samalla tulee muutetuksi myös sanan ”äitiys” merkitys. Toisin sanoen ”äiti” ei enää ole nainen, joka synnyttää, vaan kahden samaa sukupuolta olevan avioliitoksi kutsuttu ”parisuhde”, jossa äiti on joko nainen tai mies tai sekä nainen että mies, jotka eivät synnytä luonnollisesti (ainakaan ilman ulkopuolista apua).
Atso Eerikäisen äitiyteen liittyvää kommenttia lukiessa ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Oikeastaan tämä kirjoitus pitäisi lähettää jokaiselle äidille, jonka lapsi ei syystä tai toisesta ole syntynyt avioliitossa. Voisi kysyä heiltä (ja lähettää vastaukset Eerikäiselle), vähentävätkö äitiyden merkitystä heidän äitiytensä aiheuttaneet syyt, joilla ei ole mitään tekemistä sanan ”matrimonium” kanssa. He ehkä kertoisivat Eerikäiselle, millä tavalla noin elimellisesti toisiinsa kytkeytyvät äitiyden tehtävä ja pyhä avioliitto liittyvät esimerkiksi raiskaukseen, alaikäisten hyväksikäyttöön jne.
Hyvä kommentti Tarja Koivumäeltä! Ihan samoja tuntemuksia ja ajatuksia herätti minussakin tämä melkoinen konstruktio suomalaisesta avioliittolaista. Siit voi lukea:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234
Ja ihan oikein, on myös perheen sisäisiä ja avioliiton sisäisiä raiskauksia. Suomessa avioliiton sisäinen raiskaus kriminalisoitiin vasta vuonna 1995.
Nämä patriarkaalista uskonnollisuutta edustavat miehet ovat kyllä keksineet ratkaisun niin, ettei naisella ole vastaansanomista seksuaalisissakaan asioissa, mutta silloinhan he ”vapaaehtoisesti” tekevät sen…
Onhan täällä esitetty uskomus myös vapaaehtoisesta orjuudestakin.
Korjaan, avioliiton sisäinen raiskaus kriminalisoitiin vuonna 1994.
Itse asiassa tuo Japanilainen malli sopisi Suomeenkin. Samaten olen Askon kanssa samaa mieltä siinä, että avioliitto sanana joutaa romukoppaan ja voidaan puhua parisuhteesta. Olen nimittäin itse pohtinut ihan samaa. Avioliitto on tarkoittanut elinikäistä miehen ja naisen liittoa. Keskimääräinen avioliiton ikä on nykyisin alle kymmenen vuotta. Vaikka itse olen ollut 38 vuotta suhteessa samaan mieheen. Niin siitä huolimatta jälkipolveltani, että kuka uskaltaa avioliittoon, kun ne päättyvät kuitenkin eroon.
Tarja Koivumäki kommentoi pahansuovasti kommenttiani. Naura tai itke, en minä mitään sille voi, että Roomalainen oikeus, johon Euroopan valtioitten lainsäädäntö, myös Suomen avioliittolaki, pitkälti vieläkin perustuu, määrittelee avioliiton tarkoitukseksi äitiyden. Juuri sitä varten mies ja nainen solmivat elämän kestävän liiton, kuten Roomalaisessa oikeudessa sanotaan.
Jos ihmiset saavat mistä syystä tahansa lapsia avioliiton ulkopuolella (ennen avioitumistaan tai avioliiton aikana), so what? Se on heidän yksityisasiansa, vaikka koskettaakin useampia ihmisiä (esim. puolisoa), nykyään (ei vielä vajaa sata vuotta sitten, jolloin itsenäisen Suomen lainsäädäntö alkoi). Valtio säätää kuitenkin lakeja, joilla ylläpidetään yhteiskuntaa ja sen hyvinvointia. Toistaiseksi valtiot poikkeuksetta pitävät perheinstituutiota, jonka tarkoitus on lasten synnyttäminen ja kasvattaminen, yhteiskunnan perussoluna.
No kun lukee suomalaista avioliittolakia, niin saa selkeämmän käsityksen avioliitosta Suomessa.
Tarjalle vielä…tässä blogissa on kysymys ”avioliitolaista”, ei raiskauksesta tai pedofiliasta. Pysytään siis asiassa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234
Niin toi linkki jäi tähän
Mutta äitiys alkaa myös raiskauksen ja alaikäisten hyväksikäytön seurauksena. Eerikäinen itse otti (tosin Rooman oikeutta syyttäen – sitä on jo himpun verran korjailtu Suomen laki 2014 opuksessa) avioliiton lähtökohdaksi oikeuden. Rooman oikeus ei suhtautunut negatiivisesti raiskauksella alulle pantuun raskauteen eikä alaikäisten naimiseen. Itse asiassa Suomen avioliittolaki – varmaan Rooman hengessä – katsoi aina vuoteen 1994 saakka, että aviovaimon raiskaus ei ole rikos.
Minä luulin, että asia oli Suomen avioliittolaki, joka EI siis lähde äitiydestä ensinkään.
…avioliiton lähtökohdaksi äitiyden, piti sanomani.