Kielen kannalta pidän välttämättömänä, että ”oletettu” sanan käyttö nykyisen villityksen mukaisesti lopetetaan. Mies- tai naisoletettu on turha pleonasmi. Kaikki kieli ja sanat ovat oletuksia, kunnes ne dialogissa tarkentuvat.
Modernin filosofian eräät suuntaukset korostivat 1900-luvulla, että vääränlainen kielen käyttö tuottaa loogisia hämäryyksiä ajatteluun ja ihmisten väliseen viestintään sekä erityisesti tieteelliseen maailmankuvaan. Tätä julisti esimerkiksi filosofinen Wienin piiri. Wittgenstein opetti nuoruutensa innossa, että metafysiikka on kielen sairautta. Vasta vanhempana Wittgenstein myönsi kielen kontekstin merkityksen, metafyysinen esimerkiksi uskonnon kieli on perusteltua omassa kielipelissään.
Jo tuhansia vuosia ennen Marxia on epäilty, että kieltä voidaan käyttää sorron välineenä. Nimittäin jo muinaisina aikoina valloittajat toivat oman kielensä tai omaksuivat vanhojen vallanpitäjien kielen muokattuna omaan käyttöönsä. Erityisesti marxilaisuutta seurailevat kielifilosofit ovat viime vuosikymmeninä korostaneet kielen analyysin merkitystä sortavien rakenteiden purkamisessa. Materialismistaan huolimatta tämä ajattelun suunta antaa sanoille ja kielelle maagisen vallan ihmisen tietoisuuden ja todellisuuden muokkaajina. Tämä ei kestä Wittgensteinin läpitunkevaa katsetta.
Kieli kuvaa koettua todellisuutta. Kielemme ja sanamme ovat sittenkin enemmän hedelmää ihmisten vuorovaikutuksesta toisiinsa ja ympäristöönsä. Toki olosuhteet, asenteet ja vallitseva maailmankuva vaikuttavat tuotettuun tekstimaailmaan.
Pitääkö kieltä sitten muuttaa tasa-arvoisemmaksi, jotta maailma muuttuisi ja sorto katoaisi? En usko. Enemmänkin näyttäisi siltä, että tasa-arvon lisääntyessä myös kieltä on haluttu muuttaa. Ajatus kulkee hiukan samaa latua kuin kolonisaattorin patsaan kaatamisessa. Katoaako kolonialismi, kun sen muistot tuhotaan? Pois silmistä, pois sydämestä.
Kielirikosten ja ajatusrikosten jahtaaminen ei maailmaa muuta. Käyttäkäämme kieltä monipuolisesti sen historiaa vaalien muuttaaksemme hyvien ajatusten avulla maailmaa paremmaksi. Dialoginen konteksti eli vuoropuhelevat tekstiyhteisöt tarkentavat ja korjaavat tulkintaamme. Kavahdan kiellettyjen sanojen listoja, vaikka en loukkaaviksi tulkittuja sanoja haluakaan itse turhaan käyttää.
Pentti Tepsa
Kun Marx’sia katsotaan oliko Hänen 1840.tä luvun filosofisissa kirjoituksissa jotakin mitä emme huomaa.
Siellä on katkelmia joita vähemmän Uutta Testamenttia tunteva voisi kysyttäessä arvella niiden otetun juuri sieltä.
Yksi mieleenpainunut ; ’rakkautta ei voi vaihtaa kuin rakkauteen’
Wittgenstein oli aikanaan tuumailija potenssiin kaksi. Hän kurotti niin sanojen kuin niistä muodostuvien lauseiden perään vimmalla mihin nykyään kenelläkään ei ole aikaa jos haluakaan.
Hän osoitti asian mahdolliseksi, mutta olisiko Kiergekaardin malli riittävää aikamme Ihmiselle.
Kiitos Pekka Väisänen kommenteistasi.
Marx tuntuu juutalaistaustaisens kristittynä kyllä osaavan VT:n ja UT:n.
”Uskonnosta Marx kirjoittaa aika runollisesti:
Die Religion ist der Seufzer der bedrängten Kreatur, das Gemüth einer herzlosen Welt, wie sie der Geist geistloser Zustände ist. Sie ist das Opium des Volks.
Uskonto on sorretun luomakunnan huokaus, sydämettömän maailman sydän, kuin hengettömien olosuhteiden henki. Se on kansan oopiumi.”
Kaunis teksti on sukua Paavalin Roomalaiskirjeen 8. luvun ilmauksille. Joskin lopputulema lienee toisenlainen. Marx piti uskontoa ihmisten olosuhteiden kurjuudesta johtuvana ja arveli sen katoavan olojen parannuttua.
Voi asian huomata uskonnon olleen selviytymiseen välttämätöntä epäinhimillisten haasteiden keskellä.
Ooppiumiasiaa edellisessä on pitkään haluttu ymmärtää jotenkin hassusti.
Marxsin aikana hyvin ymmärrettiin etteivät vuodet olleet veljeksiä sadonkorjuuseen ehdittäessä, mistä apetta eteenpäin päivittäiseen käyttöön riitti kullekin osansa.
Näin kun Herraan katsottiin rukouspyynnöissä ei ole kausaliteetti etteikö hyvinä päivinä olisi sitten kiitetty, vaikka hyväksi aikaa olisi voinut kutsuakin.
Tolstoin elämäkerran lukeneena, voi niitä olla useitakin, on mieleeni jäänyt uskomisen asia.
Tolstoi toki eli elämää missä useimmat Hänen saavuttamistaan arvoista Elämässa jäivät valtaosalle kansasta haaveiksi.
Perimmäisiin niin synti kuin syyllisyyteen katsovassa Hän vastasi erinomaisesti.
Kannattaa lukea Ylösnousemus, ja vaikka pohja on Ihmisen Egoa kosketteleva on kirjassa hyvin yhteisesti jaettavaa niin vaivan kuin synnin asiassa Ihmisen loppuelämässä sovitettavaksi.
Kun kirjoitin Egoa katsovasta, ei tämä tarkoita Tolstoita.
Hän ymmärsi tekemättömien töiden vaikutuksen Ihmisen psyykkeen, ja näin Hän kuvasi vaivaannuttavien asioiden merkitystä Ihmisen mieleen, mitä muuten hyvin eteenpäin kulkenut elämä ei päähenkilössä korjannut.
Näin Ihminen jäi väärintekemisensä orjaksi loppuelämäkseen, ja tämä olipa kyse hairahduksesta tai vielä enemmän ajettelemattomuudesta.
Synnin asia elämässämme ei ole hetkittäiset mahdollisuudet vaikuttimissa, vaan se ettemme tekemisistämme pääse eroon suhdanteiden vaihtuessa. Pääkoppamme muistuttaa, uniamme emme aina muista, mutta järjestelmämme on pettämätön, se muistuttaa vaikka asiasta ei puhutakaan.
Pentti
Kiitos hyvästä pohdiskelusta.