Suomen kirkko? Tarkoitan evankelis-luterilaista kirkkoa, johon 1980-luvun alussa kuului vielä yhdeksän kymmenestä suomalaisesta. Nyt enää 65 prosenttia kansasta. Muutostahti on ollut kova. Ja toisaalta: Kirkko on yhä suurin kansalaisjärjestömme.
Mikä on se historian painolasti, josta kirkko ei ole vapautunut? Mielestäni kirkon sitoutuminen poliittiseen oikeistoon.
Historia itsenäisyyden ajalta lyhyesti, vuodesta 1917 tähän päivään. Itsenäistynyt kansa jakautui kahtia ja kävi sisällissodan. Kirkko liittyi valkoisiin, voittaneeseen puoleen. Itsenäisyyden alkuvuosina oli kirkon ja papiston vaikutusvalta huomattavan suuri. Sitä ei käytetty sovinnon rakentamiseen, vaan hävinneitten rankaisemisen koventamiseen. Arkkipiispa Johansson kirosi työväenliikkeen ja sen pyrkimykset. Kirkon rooli osana oikeistoa oli ehdoton ja se jatkui Talvisotaan asti, kärkinä AKS ja IKL. Vuonna 1918 kuuluivat kaikki vielä kirkkoon. Uskonnonvapauslain koittaessa 1923 odotettiin työväestön joukkoeroa kirkosta, mutta sitä ei tapahtunut.
Kirkon puolella muutosta alkoi tapahtua vasta sotien jälkeen. Sitä toivat nuoret sotilaspapit ja setlementtiliike. Kirkollista väriä nähtiin myös vasemmistossa ja vähitellen kaikissa puolueissa. Mutta vieläkin monen mielessä elää Karin karikatyyri: Kokoomus-rovasti kypärä päässään. Kuva ei ole hävinnyt, koska tämä vaihe on sivuutettu, siitä on vaiettu. Kirkon oikeistoon sitoutumisen pyykkiä ei ole pesty. Se on vain pitänyt unohtaa. Ja kypärä-rovasti on muuttunut puolueettomaksi porvariksi.’
’
Nähty on myös joitakin korjausyrityksiä. 70- ja 80-luvuilla kirkko kävi joitakin keskusteluja m.m. Kalevi Sorsan ja Kalevi Kivistön kanssa, toki poissa julkisuudesta. Anteeksipyynnöksi voitiin tulkita se, että muutama piispa siunasi joukon hiekkakuoppiin ja suonsilmiin kadonneita seurakuntalaisia. Ja vuoden 1918 satavuotismuisto sai aikaan myös kirkon toimesta järjestettyjä seminaareja, Se olisi voinut olla kysymyksen avaamisen alku.
Laajempi tai kattavampi keskustelu on kuitenkin jäänyt. Mistä johtui kirkon voimakas sitoutuminen oikeiston puolueisiin ja sen jatkuminen kymmenien vuosien ajan? Eteenpäin ei päästä unohduksen, mielestä pois pyyhkimisen tietä. Oma aikamme vaatii avoimuutta eli tosiasioiiden tunnustamista. Vain totuus voi tehdä meidät vapaiksi.’
’
Kauan aikaa kirkolliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuneena mietin myös, mikä voisi olla reaktio tässä esittämääni. Pelkään, että se voi olla syyte ”politiikan tuomisesta kirkkoon”,
Kannattaa kysyä, mikä on kirkko ja mitä on politiikka? Lyhyesti vastaan: Kirkko on hengellinen yhteisö eli uskon yhteisö, joka jäsentensä kautta elää ja toimii yhteiskunnassa. Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista eli sitä, miten ihmiset järjestävät asiansa. Kirkko ja usko, joka vaikenee yhteisistä asioista, joutuu eroon ihmisten arkipäivästä.
Herää kysymyksiä. Onko kirkkomme ja uskomme kielipeliä? Onko se sanojen maailma? Onko se joittenkin sanojen ja lauseiden totena pitämistä? Vai vaikuttaako uskomme elämään? Ja elämämme uskoon? Ovatko ne kaksi eri todellisuutta?
En halua tällä kirjoituksella tuoda politiikkaa kirkkoon. Haluan tuoda kirkon
hengellisen yhteisön mukaan yhteisten asioitten hoitamiseen. Siitä on toki esimerkkejä. Mainitsen yhden: Arkkipiispa Tapio Luoma vetosi hallitusneuvottelijoihin Suomen kehitysapu-investointien puolesta. Kuulin siinä kirkon, maan päällä vaeltavan Jumalan kansan edustajan äänen.
Olisiko kyse ihan äänestämisestä. Minä olin kerran ehdokkaana viime vuosituhannella ja silloin oli selkeät poliittiset puoluetunnukset.
Piispojen kannanotto ”Kohti yhteistä hyvää” (maaliskuu 1999) on kirkon ”tuorein” yhteiskunnan ongelmiin syvemmin tarttuva kannanotto, yhteensä 19 sivua. Silloiset piispat (Jukka Paarma, Olavi Rimpeläinen, Erik Vikström, Eero Huovinen, Voitto Huotari, Jorma Laulaja, Wille Riekkinen, Juha Pihkala, Ilkka Kantola) olivat ottaneet kannanottonsa motoksi väkevää Jesajaa – 58:3-8.
Kaikkia piispojen kannanotto ei miellyttänyt. Heitä syytettiin politikoimisesta, pahimmillaan jopa pelaamisesta vasemmiston pussiin.
Luin nyt uudelleen tuon kannanoton. Ytimeltään se koskettaa myös tätä päivää, vaikka tietysti vaatisi ajantasaistamista. Samat ongelmat ovat olemassa tänäänkin, jotkut jopa kärjistyneempinä. Uskaltaisiko toivoa nykypiispoilta jotakin samaa, kunnolla pohdittua ja rohkeaa?
JORMA,
1999 olin poissa eli en Suomessa. Mutta tuo pahastuminen on tuttuakin tutumpaa. Ystävä ja toveri Kirsti Saksa, nyt jo edesmennyt kertoi Turusta vuosikymmeniä sitten, kun sosialidemokraatit tulivat mukaan seurakuntien luottamuselimiin. Heiltä kyseltiin aluksi monta kertaa, kuinka ja minkä tähden he tuovat politiikkaa kirkkoon – ikäänkuin sitä ei siellä ennen olisi ollut.
Ensiksikin on hyvä muistaa se, mikä oli poliittisen (ääri)vasemmiston kirkko- ja uskontopoliittinen linja SDP:n Forssan puoluekokouksesta 1903 alkaen.
Toiseksi on kyllä totta, että tuomiokapituli ymmärsi esimerkiksi Elias Simojoen tempauksia tietoisen myötämielisesti. Ja meidän mielestämme ilmeisen väärin. Mutta eikö tämä rinnastu täysin monien tuomiokapitulien nykyiseen lepsuiluun sateenkaaripappien toiminnan kanssa? Ehkä tulevat sukupolvet kritisoivat heitä.
Lopuksi voi muistaa, että useimmilla hierarkkisilla ja suljetuilla hallintorakenteilla on taipumus vallan väärinkäyttöön eri tavoin.
”Ensiksikin on hyvä muistaa se, mikä oli poliittisen (ääri)vasemmiston kirkko- ja uskontopoliittinen linja SDP:n Forssan puoluekokouksesta 1903 alkaen.”
Jotta emme hyppäisi vahdissa olevan junaan on ehkä syytä kysyä ensin, m i k s i ko uskontopoliittinen linja oli 1903 SDP:llä sellaine kuin tuolloin oli? Ettemme asettaisi seurausta ennen syytä…
Mikä se linja sitten oli?
MARKO, aivan, taipumus vallan väärinkäyttöön on kirkollamme ollut ilmeinen. Sanalla sanoen tosi. Mutta eikö myös yhteisön, myös ja erityisesti kirkon tulisi tehdä pitkään jatkuneesta harharetkestään parannusta?
Pekka. Katso netistä sdp.fi ja sieltä Forssan ohjelma. En saanut linkkiä liitettyä.
Kiitos, Heikki, hyvästä keskustelun alustuksesta.
Kiitos, Marko, riittävän ohjeistuksen antamisesta Forssan ohjelman 1903 esiin kaivamiseksi.
Joukkoeroa ei 1923 tapahtunut lähinnä kahdesta syystä 1) Monen monet jotka olisivat eronneet olivat kaatuneet, kuolleet tauteihin tai teloitettu v 1918.
Syy2) eroaminen olisi vaatinut/vaati hävityn sodan jälkeen tavatonta siviilirohkeutta, ne jotka sen uskalsivat tehdä tunsivat eronsa kyllä etenkin maaseudulla nahoissaan. ’Kirkostaeronnut’ oli minun lapsuudessanikin vielä 1950 luvulla kirosana.
SEPPO, osaksi oli niin kuin kerrot. 20-luvulla ja vielä 30-luvullakin. Mutta entä sen jälkeen? Miksi vielä 60 vuotta sisällissodan jälkeen? Se on historiallinen kysymys, jota toivoisi jonkun tutkivan.
Minä otin kantaa vain tuohon 1923 joukkoirtisanoutumisen vähyyteen. Nykyiset erot johtuvat minusta ihmisten elämän monipuolistumisesta , ihmisillä on niin paljon muutakin tekemistä kuin istua tylsääkin tylsemmissä messuissa eikä kaikkia kiinnosta maksaa palveluista joita ei käytä. Eikä helvetti enää oikein myy.
Sitten on tämä ikuinen naispappeus ja homokysymys,jotka kirkossa ovat paisuneet tai paisutettu elämää suuremmiksi ja etovat raikkaasti ajattelevia ihmisiä.
Isäni erosi kirkosta protestina pappien toiminnalle Raatin vankileirillä (Oulussa 1918) ja suivaantuneina vanhoillislestadiolaisiin saarnamiehiin. Hänen äitinsä oli mukana vanhoillislestadiolaisuudessa ja oli kolmen alaikäisen lapsen yksinhuoiltajana velvoitettu järjestämään seuroja hellahuoneen asunnossa ja kahvittamaan seuraväkeä. Kerran hän oli 15-vuotiaana kimpaantunut ja ajanut väen ulos, jotta pääsee nukkumaan ja jaksaa aamulla mennä ensin Kalevan juoksupojan hommiin ja sitten kouluun. Saarnamies oli suuttuneena sanonut isäni joutuvan helvetin tulilieskoihin. Isäni eroaminen kirkosta ei kohdistunut kristinuskoon sinänsä. Hän oli Raamattunsa lukenut ja siteerasi Jeeseuksen Vuorisaarnaa, ei sanatarkasti, mutta sisältöä.
Puoluepolitiikka on aina ollut kirkon riesana Paavalin ajoista lähtien. Kaikki puolueet pyrkivät hyödyntämään kirkkoa tavalla tai toisella. Kirkko taas hyötyy puoluepolitiikasta kirkon sanoman kustannuksella. Yltiönationalismi yhdistettynä uskontoon on historiassa johtanut usein väkivaltaan. Paljon ei puutu kirkon kehityksestä kaksipuolue-järjestelmäksi. Meillä on ”liberaalipuolue ja konservatiivipuolue”. Kummallakin on oma jyrkkä puoluekanta. Armoa ei anneta eikä pyydetä.
Karin luomat mielikuvat politisoituneesta kirkosta vaikuttaa vahvasti suomalaisten asenteeseen. Omakohtainen positiivinen kokemus kirkon toimitaan osallistumisesta puuttuu lähes 99% suomalaiselta.
Juuri väärät ja politisoituneet mielikuvat kirkosta vaikuttavat siihen että näiden mielikuvien tähden kirkon toimintaan ei tulla mukaan. He kokevat omien mielikuviensa tähden, ettei kirkko ole heitä varten. Eikä kirkko tee mitään näiden mielikuvien purkamiseksi. Sillä kirkko hyötyy tilanteesta.
Heikki P.,
Eikö vasemmistolaisuuden ydin ole materialismi, ajatus että ihminen on vaistojensa varassa toimiva mahalaukku. Tosin sama peruslähtökohta taitaa olla ideologisessa oikeistolaisuudessakin.
Kysymys onkin siitä, onko kristityn syytä sitoutua mihinkään materialistisen ideologian alaryhmään.
Eikö vasemmistolaisuuden ydin ole materialismi,
Ei.
Ehkä kommentoija perustelee vastuksensa. Mikä siis on vasemmistolaisuuden ydin, jos ei materialismi?
JARI, ”ihminen on vaistojensa varassa kulkeva mahalaukku” . Mistä lienet saanut tämän kyynisen tai inhorealistisen määritelmän? Filosofinen se ei ole, eikä marksilainen. Tulee mieleen Mikko Juva, joka kehotti joskus pappeja perehtymään marksilaisuuteen – miten on veli sinun kohdallasi? Itse sanoisin sosialismin ytimeksi solidaarisuuden.
Kristyityn on syytä liittyä pyrkimyksiin, jotka muuttavat tätä maailmaa paremmaksi paikaksi elää. Että Jumalan tahto tapahtuisi myös maan päällä. Pian näemme, onko se uuden hallituksemme suunta ja pyrkimys.
Tuo kysymyksenasettelu on essentialistinen ja sellaisena turha. Ei ole entiteettiä ”vasemmistolaisuus” tai sen paremmin entiteettiä ”oikeistolaisuuskaan”, jolla olisi pari attribuuttia, joilla ne tunnistaa.
Heikki P.
”Itse sanoisin sosialismin ytimeksi solidaarisuuden.”
Jos näin on, niin miksi sosialismi käytännössä aina päätyy hirmuvaltaan, kun se on tarpeeksi kauan vallassa? Saksa (kansallissosialismikin on sosialismia); Venäjä, Kiina, Kuuba, P-Korea (kommunismi); Venezuela, Nicaragua (sosialismi); Brasilia (menossa hyvää vauhti Venäjän hirmuvallan kelkkaan); jne.
Sosialismin ydin ei tietystikään ole ”solidaarisuus” vaan ”pakkovalta yhteisen asian ajamiseksi”. Ja tuon asian määrittää etujoukko, joka katsoo oikeudekseen tuhota kaikki vastustajat ”paremman huomisen saavuttamiseksi”. Näin sosialistit ovat aina toimineet, kyse on ihmisten alistamisesta puolueen orjaksi. Jos tätä haluaa nimittää ”solidaarisuudeksi” niin vapaa maa, sanoille voi antaa minkä merkityksen tahansa näköjään.
Kannattaa myös muistaa, että sosialismia oli monenlaista kuten myös kommunismia. Reaalisosialismi vielä lisäksi. Ideatasolla sosialismissa on kauniitakin ajatuksia, mutta toteutus taisi ns. reaalisosialismissa epäonnistua aika perusteellisesti kautta linjan. Jarin huomautus filosofisen materialismin ja kristinuskon välisestä suhteesta osuu kuitenkin naulan kantaan.
Onko tarve saada riittävä ravinto ja vaateita talvemme pakkasiin ja puita hellaan materialismia?
Heinola, ”Onko tarve saada riittävä ravinto ja vaateita talvemme pakkasiin ja puita hellaan materialismia?”
Mennyttä aikaa kyselysi. Nykyään talvesta selvitään.
Nyt on olemassa myös ”porvarillinen vasemmisto” sekä ”vihervasemmisto” . Molemmilla porukoilla on ravinto, vaatteet sekä puita hellaan.
Hoitotyön ammattilaisena olen ihmetellyt näitä ”porvarillisen vasemmiston” ihmisiä, joita ”riistetään” valtiovallan taholta. Keskusteluissa käy ilmi, että monissa ammateissa sittenkin ”vasemmistolainen on porvari” kun verrataan hoitotyön ammattilaisen tulotasoon.
Tämän päivän vasemmistolaiselta porvari/ valtio riistää etelän loman, ei hellapuita?
Kirkosta eroaminen jatkuu poliittisesta kannasta huolimatta. Eroaviin kuuluvat porvarit, liberaalit, vasemmistolaiset sekä monilla eri tavoin kirkkoon pettyneet, joiden mielestä kansankirkko ei ole heidän puolellaan.
Kari,kyse oli Forssan kokouksen ajoista, jolloin Suomen työväestö/köyhälistö näki kirjaimellisesti nälkää eikä kaikista torpista voitu lapsia laskea pihalle kun vuorotellen, koska kenkiä ei ollut kaikille.
Sosialismin ytimessä on materialistinen ja ateistinen filosofia kristillisen sosialismin suuntauksia lukuun ottamatta. Perustarpeiden tyydyttämisen tärkeys on kuulunut kristinuskoon jo Jeesuksesta ja Jaakobin kirjeestä alkaen.
Forssan kokouksen aikoihin ja sitä seuraavina vuosina myös monet ns porvarilliset ryhmät kuten vanhasuomalaiset tiedostivat yhteiskunnan ongelmat. Useimmille niistä vain ei saatu tehdyksi mitään Venäjän vallan aikana.
Siitä, että nykyisin köyhätkin selviävät talvesta, saamme kiittää nimenomaan työväenaatetta, sillä ilman tästä perusaatteesta noussutta liikehdintää monet näkisivät nälkää ja tuntisivat vilua vieläkin.
Sitten; työväenaate EI ole synonyymi sanalle työväenliike, työväenliike EI ole synonyymi sanalle sosialismi, ja sosialismi EI ole synonyymi sanalle kommunismi.
Jos muuten Jeesus astuisi konkreettisesti aikaamme ja äänestäisi eduskuntavaaleissamme, minkä puoleen Hän mahtaisi valita?
PEKKA, hiukan pelkään, ettei puheenvuorosi selvennä, vaan sotkee entisestään käsitteitä. Paavalin kirjeitten puolueet eivät ole samoja, joista nyt kirkossa puhutaan. No, ehkä ne jollakin tavalla voisi kytkeä ”liberaaleihin” ja ”konservatiiveihin”.
Kaksi eri kysymystä:
– eri mielipideryhmät tämän päivän kirkon hallinnossa, ja
– poliittiset puolueet mukana kirkon ja seurakuntien hallinnossa’
Jälkimmäinen ei näytä erityisesti kasvavan juuri nyt tai viime srk.vaaleissa. Mutta seurakuntahallinnon suuri ongelma on, ettei seurakuntavaalien erinimiset ryhmittymät aina itsekään tiedä, minkä puolesta tai mitä vastaan ne ovat. Erot ryhmän sisällä voivat olla isommat kuin ryhmien välillä.
Tampereen taistelupaikkoihin tutustuminen oli vähän hankalaa, kun taistelupaikoista ei ollut mitään infotauluja.
Kävin kyselemässä asiasta Vabriikissa ja sain lopulta tietää, että katkeruus voi ihan hyvin vieläkin siellä. Joten toivomiani infotauluja ei ole, eikä ihan heti ole tulossa. Ehkäpä Tampereella pitäisi toimittaa vastaava kunnianpalautus, kuin mikä Vierumäellä ja Heinolan hautausmaalla suoritettiin.
Tammisaaren yliopiston opit näyttää olevan syvään juurtuneet, eikä niiden vaikutus kirkkoon suhtautumisessakaan ole muuttuneet. Tammisaaren yliopisto oli vankileiri josta isoisäni vapautui nälkäkuoleman partaalla ja konttaamalla pääsi lopulta kotinsa ovesta sisään. Kerrotaan suvussa että hänen veljensä olisi ollut siellä vartijana ja olisi salaa antanut ruokaa. joten selvisi hengissä.
Monen mielikuva kirkosta perustuu Akselin ja Elinan kokemuksiin. Näitä tapahtumia ikään kuin vieritetään kirkon syyksi. Unohtaen tyystin sen että koko sotaa ei olisi ollut, jos Venäjä ja Saksa ei olisi jakanut aseita. Kirkolla oli siinä rytäkässä aika pieni rooli. Nuo mielikuvat vaikuttavat ja niitä yhä ruokitaan. Seurauksena se, että kansa vieraantuu kirkosta ja kirkko kansasta. Politisoitunut kirkko ei kykene vastaamaan niihin hengellisiin haasteisiin, joita yhteiskuntamme sille tarjoaa.
Kirkkopolitiikka johtaa kirkkoa ja päättää sen opetuksen suunasta. Se suunta on poispäin Jumalan sanan yksinkertaisesta ja vilpittömästä vastaanottamisesta.
Väinö Linnan heittämä varjo Suomen kirkon ylle on aiheuttanut kirkolle paljon pahaa. Tutkimus on esimerkiksi osoittanut, että Väinö Linnan pappishahmolle, kirkkoherra Salpakarille, ei ole osoitettavissa yhtä ainutta esikuvaa 1900-luvun alkuvuosien papistosta. Kysymys on siis fiktiivisestä hahmosta, jonka Väinö Linna kirjailijan vapaudella loi omien käsitystensä pohjalta. Tietenkään emme tänä päivänä hyväksy moniakaan niistä teoista, joihin 1917-18 Suomessa syyllistyttiin. Silloisessa Suomessa elettiin monissa eri todellisuuksissa ja kun väkivalta sekä kosto saivat vallan, tuloksena oli kansallinen tragedia.
Salpakarille mitään 100 prosenttista esikuvaa tarvitse olla. Kyseessä on kaunokirjallinen teos.. Ja kyllä näitä piispa Johanssoneja ja hurmahenkisiä Simojokia on ihan kiitettävästi olut
Ei tietenkään Salpakarille tarvitse olla tiettyä esikuvaa. Mutta kun Väinö Linnan lukijat ovat mitä ilmeisimmin o t t a n e e t fiktion faktana eli pitäneet Salpakaria t y y p i l l i s e n ä kirkonmiehenä. Kun vääriä tai vanhentuneita käsityksiä iskostetaan mieliin tarpeeksi monta kertaa ja niitä levitetään, niistä syntyy ns. faktoideja. Epätotuuksia, joita yleisesti pidetään totuuksina.
Blogistilla on monesti hyviä havaintoja ev.lut kirkostamme ja kirkkoon ja uskoon liittyvistä toimintamalleista, tavoista ja asenteista. Tällä kertaa on kyllä hyvin vaikea nähdä yhteyttä vuoden 1918 tapahtumien ja kirkon papiston 1920- ja 1930-luvun asenteitten sekä viime vuosikymmenten kirkosta eroamisien välillä.
Jos itsenäisyyden alkuaikojen tapahtumat ja asenteet olisivat kirkosta eroamisen syy, niin kyllä se olisi tapahtunut jo ennen 1980-lukua. Viime vuosikymmenten eroamiset liittyvät mielestäni pikemminkin ns. tapakristillisyyden katoamiseen ja yleisen uskonnollisen välinpitämättömyyden nousuun.
Mitä poliittiseen suuntautumiseen tulee, niin mielestäni kirkko on nykyisin varsin lähellä ns. puna-vihreää siipeä. 50 vuoden päästä kenties ihmettelemme, että miten siinä niin pääsi käymään.
Juuri näin, Pentti O.
Ideologiset painotukset löytää parhaiten lauluista. Sosialististen puolueiden vanha tunnuslaulu on Kansainvälinen. Se oli muistaakseni vuoteen 1943 asti myös kristinuskoa avoimesti syrjivän ja vainoavan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton kansallislaulu. Itse kukin voi miettiä, miten Kansainvälisen sanat sopivat kristityn laulettavaksi: ”Ei muuta johtajaa ei Luojaa kuin kansa kaikkivaltias. Vaan kun korpit haaskoiltaan me kaikki kerran karkotamme niin päivä pääsee paistamaan…”
PENTTI, en pyri tällä blogi-kirjoituksella selittämään kirkosta eroamista. Siihen on monia, erilaisia syitä ja totta kai iso syy on sosiaalisen paineen loppuminen ja välinpitämättömyys. Jos uskolla ei ole mitään väliä, eikö ole aika luonnollista, ettei kirkollakaan ole .’
’
Kysymykseni on isompi. Avaamatta ja selvittämättä on kysymys, miksi kirkko pitkän aikaa ja hyvin ehdottomasti tuomitsi työväen pyrkimykset, työväen politiikan, vaikka suuri osa sen omaa jäsenistöä kuului vasemmiston kannattajiin?
Samanlaista puoluepoliittista sitoutumista ei tämän päivän kirkolla ole, mutta en haluaisi, että tämä vanhempi poliittinben puolueellisuus, sen jatkuminen kymmeniä vuosia saisi ”hiljaisen hazutauksen”.
Internationale pitää asettaa kontekstiinsa, hienosti ilmaistuna. Se syntyi Ranskassa Pariisin kommuunin kukistumisen aikaan ranskalaisen Eugene Potterin kynästä v. 1870 (?). Sävel on belgialainen (en muista säveltäjän nimeä). Internationalen sanoja pitää lukea tuon ajan yhteiskiunnallista tilannetta vasten. Suomeksi Internationale ilmestyi Työmies-lehdessä 1906 (?) Suno Wuolijoen, Yrjö Sirolan ja O.W. Kuusisen kääntämänä.
Jäin tekstiin lyöntivirhe: Internationalen sanojen kirjoittaja on Eugene Pottier.
Säveltäjä löytyi hakemalla. Hän oli sosialistinen puuseppä ja harrastajamuusikko Pierre Degeyter.
Niin, syntyhistoriasta riippumatta Kansainvälinen on ollut vasemmistopuolueiden puoluehymni ja sitä laulettaessa laulun sanomaa on viety eteenpäin.
Työväestön asema koheni SAJ. n tulon myötä, mutta varmasti sääty-yhteisöjen vanhat muistot eivät suhteessa lämmenneet työväen osaan.
Varmasti työväestön kohentunut, edes hitusen, mahdollisuus pukeutua hiukka parempaan sai vanhat muistot syttymään missä pappi kehotti olla Herrojen vaatteisiin pukeutumatta.
1902.sta aina kymmenen vuotta eteenpäin työväestö talkoilla teki lähes 500.taa työväentaloa maahamme mistä porvarit ja muu ylimystöön kuuluvat olivat tietysti pahoillaan koska työväestölle ei katsottu kuuluvan yleissivistävää eikä harrustuspohjaista elämää.
Kateus on pirullinen vaiva kun kohdalle tulee aina salonkikelpoisuuteen asti.
Kirkko ei helpolla anteeksi pyydä katolisillakaan.
Uskon kuitenkin kirkon sisäistä elämää olleen tässäkin kuitenkin hiljaisena ajatteluna.
Suoraan ei katolisten pappien käytöksiä väärintekemisinä ja maamme kirkon pappien sanan käyttöä työväestöön voi verrata, mutta jotain symmetritiikkaa uskoisin löytyvän sisäisissä anteeksipyynnöissä, en tiedä keneltä, jos julkisiksi tulisivat.
Näinhän valtaa käyttävät toimivat.
Jossitellahan ei ole hyvä, mutta kun pikkusieluisuus ei olisi vallannut kateudessa työväestön ikeä olisi tallennettu vuosikymmeniä hyvään plakkariin olla tänä päivänä maailman johtavavia maita puurakentamisessa.
Totta on ruotsalaisten osallisuus 1800.taa luvulla useissa hankkeissa työllistää Ihmisiä mutta ei asia silloinkaan vaatinut pakkoruotsia. Kielen hallinta on itsessään hyvää asiaa mutta useinko virkamiesruotsin hallitseminen tarkistetaan.
Kahvikupposen ääressä voi useastikin sujua.
Kun sosialismin asiaan Marx’sin kautta haluaa katsoa on hyvä tutkailla Hänen filosofista pohdintaa 1840.tä luvulla.
Siellä on paikkaa mistä vähemmän katsonut voisi huomata niiden olevan Uudesta Testamentista.
Toinen asia on miten kaikki hyväkin kadotettiin.
Eikö Marx’s muuten aikanaan ollut myös Englannissa ymmärrystä katsomassa. Työväen aatetta sielläkin katsottiin.
Edellä mainituissa kirjoituksissa yksi kohta hyvin on jäänyt mieleeni. ”Rakkautta ei voi vaihtaa kuin rakkauteen”
Tämä unohtui niin Neuvosto Venäjällä, kuin täällä Suomessa myöhemmin.
PEKKA, kerrot viidestäsadasta työväentalosta. Niitä toden totta rakennettiin paljon, useita myös kristillinen työväenpuolue ennen Suomen itsenäistymistä. Ajanjakso 1900-luvun alussa on äärimmäisen kiinnostava. Taloja rakennettiin ja innostuksen kanssa toimittiin paitsi työväenliikkeessä, myös nuorisoseuraliikkeessä, maamiesseuroissa, raittiusliikkeessä ja muualla.
Herätysliikkeistä körttiläisyys taisi saada vammaa sieluunsa liian läheisestä suhteesta poliittis-ideologiseen IKL-ään. Sen ajan trendin mukaan Vihtori Kosola oli puhujana Lapuan herättäjäjuhlilla 1930. Körttiläisyys näyttää mukautuvan ajan trendeihin varsin sulavasti edelleen, kun Pekka Haavisto oli puhujana herättäjäjuhlilla 2018. Aikamoinen ideologinen muutoskaari Kosolasta Haavistoon. Muistissa on myös 2000-luvun ”körttikapina”, joka painettiin alas. Mutta se nousikin maallikoista, jotka uskalsivat haastaa mm. herättäjäyhdistyksen ”trendikkään” ideologisen sateenkaarilinjan. Samat linjamerkit näyttävät ohjaavan myös koko evlut-kirkkoa tällä ideologisella taivastiellä.
Kristillisyys ei sitoudu mihinkään ideologiaan. Se ei sitoudu myöskään minkään ideologian vastustamiseen. Kristillisyys on oikeudenmukaisuuden ja laupeuden etsimistä ja toteuttamista yhdessä kaikkien samaan pyrkivien kanssa.
Martti Pentti: ”Kristillisyys on oikeudenmukaisuuden ja laupeuden etsimistä ja toteuttamista yhdessä kaikkien samaan pyrkivien kanssa.”
Hieno haaste. Mihin pyritään?
KOSTI, Herättäjäjuhlilla on kyllä moni puhunut, monesta puolueesta. Side oikeistoon oli aikoinaan vahva, mutta eiköhän se tänä päivänä ole kirkon herätysliikkeistä se eniten avoin – erilaisille mielipiteille ja katsomuksille.
”Hieno haaste. Mihin pyritään?” Menikö ohi? Oikeudenmukaisuuteen ja laupeuteen.
Mihin pyritään? Niin, kristillisyys ei vastusta mitään. Ollaan hiljaa ja niin suvaitsevaisia ja suvaitaan aivan kaikkea?