Suomen Lähetysseuran vuosikokoukseen Helsingin Paavalinkirkossa osallistui lauantaina (8.6.) 482 edustajaa, joista valtaosa seurakuntien valtuuttamia edustajia.
Kokouksessa toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsiteltäessä tehtiin esitys, jossa suunnitelmaan olisi kirjattu, että parisuhteensa rekisteröineitä ei pitäisi siunata eikä lähettää lähetystyöhön. Esityksen tehneen edustajan puheenvuoro oli asiayhteyden ensimmäinen. Esityksen jälkeen käytettiin noin 10 puheenvuoroa. Kokouksen puheenjohtajalla kirkkoherra Jorma Parviaisella oli hyvin aikaa päättää miten menetellä esityksestä äänestettäessä. Asiantuntijoina puheenjohtajan käytettävissä olivat asianajaja Arto Palsala ja pitkäaikainen lähetysjohtaja Seppo Rissanen ja käytännössä koko järjestön johto. Puheenjohtajan käytössä oli kokouksen menettelytapajärjestys, jonka mukaisesti hän toteutti kokouksessa koeäänestyksen.
Äänestyksen kohteena olleen esityksen aihepiiri oli ennen kokousta ollut paljon julkisuudessa. Esitys tuli silti kokousedustajille yllätyksenä, tuskin kuitenkaan Lähetysseuran johdolle. Seurakuntien edustajat joutuivat tilanteeseen, jossa voimakkaasti Lähetysseuraa jakava asia kaadettiin äänestysmenettelyllä kokousedustajien ratkaistavaksi heitä loukkaavalla tavalla. Koeäänestyksessä jokainen edustaja – kannastaan riippumatta – joutui paljastamaan kantansa nousemalla seisomaan. Edustajia seisotettiin niin pitkään, että osallistujien oli helppo tarkistaa millä kannalla kukin on. Näin Lähetysseuran johdon itse aiheuttama kysymyksenasettelu periaatteessa levitettiin jokaiseen suomalaiseen seurakuntaan. Suljettu lippuäänestys ei tapahtunutta muuksi muuta.
Suomen Lähetysseura korostaa olevansa seurakuntien järjestö. Toiminnanjohtaja Seppo Rissanen, aikooko Suomen Lähetysseura jatkossakin kohdella ylintä päätäntävaltaa käyttäviä seurakuntien edustajia edellä kuvatulla tavalla? Miten voimme turvata seurakuntien edustajien asiallisen kohtelun ja oikeusturvan Suomen Lähetysseuran vuosikokouksissa?
Teijo Peltola
Kirkkoherra, Tammela
Tätä seisotusta minäkin ihmettelin kokouksen kulusta luettuani muutama päivä sitten. Samoin ihmettelen rouvien Korhonen ja Lagerspetz Hesarin mielipidettä samasta aiheesta. Mainituilla rouvilla on järkeviäkin kolumneja. Erityisesti Korhosen Hesarin kolumneja lueskelen, mutta tuo mielipidekirjoitus oli asiaton ja yliampuva. Onneksi sitä ei ole kommentoitu vaan pikemmin viisaasti jätetty huomiotta. Ei toisten mielipiteiden ympärillä tule juosta kuin haukkuva vahtikoira.
Lähetysseuran johto voisi opiskella kokoustekniikan alkeita. Tuollainen koeäänestys ei kuulu sujuvaan ja demokraattiseen kokoukseen. Olen joutunut seuraamaan erään yrityksen toimintaa, jonka johtavassa asemassa olevassa jäsen oli varsinen tyranni ja onki väkisin suljetun lippuäänestyksen jälkeen mielipiteitä. Tässä niitä ongittiin etukäteen. Seuraavan kerran vastaavan tilanteen tullessa valppaat edustajat voivat puuttua kokouksen kulkuun ja vaatia menettelytavan muuttamista. Ei tuollaiseen seisotukseen tarvitse suostua. Myös yhdistyksen kokouksissa on oikeus vaalisalaisuuteen.
Toivomus ylläpidolle: Voisiko näihin ”Yksi kerrallaan” blogeihin saada myös kirjoittajan kuvan näkyviin tuon ”tilliseinän” tilalle. Ei liene mahdotonta?
Koko tuo viikonlopus SLS:n sähläys oli skyllä sellainen kähminnän virittely ja porsaanreikien yhteensolmiminen, että jäävät Borgiatkin toiseksi.
Koeäänestys on tavanomainen muoto selvittää, onko tehdyllä ehdotuksella riittävää kannatusta. Tässä tapauksessa olisi jo heti voinut nähdä, että on suoritettava varsinainen äänestys. Se taas voidaan suorittaa avoimena äänestyksenä tai lippuäänestyksenä.
En voi olla kummastelematta sitä, että Tammelan kirkkoherra kauhistelee, kuinka lähetysseuran vuosikokouksen edustajat ovat joutuneet ”paljastamaan kantansa”, ja että se on hänestä loukkaavaa, epäasiallista kohtelua ja oikeusturvaa vaarantavaa. Onko niin, ettei seurakuntien edustajilla ole ”miestä” seistä näkemyksensä takana, oli se Timo Junklaalan esityksen puolesta tai sitä vastaan?
Avoin äänestys on normaalin kokouskäytännön mukainen. Lippuäänestystä on erikseen esitettävä. Ehdotuksen tekijä tai kuka tahansa äänivaltainen edustaja olisi voinut jo ennen, kuin puheenjohtaja – Vallilan kirkkoherra – päätti koeäänestyksen suorittamisesta. esittää suljettua lippuäänestystä.
Ymmärrän purnauksen sitä taustaa vasten, että seurakuntien edustajat – tuskin kuitenkaan kaikki – joutuivat ottamaan kantaa ko. asiaan tietämättä etukäteen valmistautua siihen.
Kokoustekniikasta joku sana.Tällaisessa tilanteessa, kun on jakavia asioita, kannattaa jokatrapauksessa suorittaa koeäänestys. Jos mahdollista, niin heti kokouksen puheenjohtajaa valitessa. Siinä khden erilaisen ehdokkaan avulla saadaan kokouksen voimasuhteet karkeasti esille, joka taas ratkaisee, kannattaako kaikkia äänestyttää lippuäänestyksellä. Jos on epäilystä, että itse jää vähemmistöön, niin silloin pitää äänestys estää millä keinolla hyvänsä. Kun ei ole laskettavia lippuja, niin silloin voi hiirikin leikkiä leijonaa megafoni kädessään.
Jos kyseessä on suljettu äänestys ei ole kyse rohkeudesta yms, vaan käytännöstä, jossa voi pysyä nimettömänä, käsittääkseni näin?
Koko asia sinänsä ei pitäisi olla ihmisten äänestämisen varassa, vaan Jumalan Sanan tutkimisen varassa, varsinkin tässä aiheessa.
(Sivu huomautus! -Jopa Helluntaiseurakuntien vanhemmistot nykyään liian usein tukeutuvat ”mutupuheisiin”, ja mielipiteisiin, trendeihin, eikä rukoukseen, kiire määrää, eikä Henki? )
Jos uskomme Raamatun Jumalan Sanaksi, ja sen ohjeet totuudeksi, emme mene harhaan siitä mikä on Jumalalta, asioihin etsittiin Paavalin aikaan vastauksia paastoamalla ja rukoilemalla. Varsinkin työntekijöitä valittaessa.
Näissä lähetysjutuissa häntä heiluttaa koiraa.
Osmo sanoi viisaasti.
Oletan, että nyt puheena olevassa asiassa Lähetysseuran varsinaiset työntekijät, ne, jotka työskentelevät kentällä evankeliumin asialla, suhtautuvat syntyneeseen tilanteeseen useimmiten kriittisesti tai sitä peräti kauhistuen.
Näyttää myös siltä, että nekin, jotka kustantavat lähettien työn, eli sillä tavoin lähetystyötä tekevät paikallisseurakunnat suurelta osin suhtautuvat joko kriittisesti tai kauhistuneina tilanteeseen. Suomessa harvinaista siviilirohkeutta osoittaen seurakuntien edustajat ovat omalla nimellään ja näkyvästi seisomaan nousten vastustaneet tapahtunutta.
Sen sijaan Lähetysseuran kotimaan organisaatio, joka ei ole välittömästi vastuussa evankeliumin julistamisesta eikä siitä todistamisesta lähetysmailla, mutta ei myöskään kustanna sitä, näyttää ajavan omaa agendaansa. Sen tehtävänä olisi toimia seurakuntien ja varsinaisten työntekijöiden ”työkaluna” ja näiden uskonnäyn toteuttajana. Nyt se näyttää käyttävän valtaansa muiden asioiden ajamiseen.
Tällä äänestyksellä on nyt kokeellisesti ”osoitettu” Suomen kirkkokansan mielipiteen suunta. Tämä jää faktana aikakirjoihin hiljalleen.
Sallittaneen pieni analyysi. Tavallinen edustaja, vai voiko olla tavallinen, tulee koolle pyhään toimitukseen eli näkemään ja kuulemaan mitä hyvää yhteisömme on tehnyt ja mitä aikoo jatkossa tehdä.
Jokaisella on mielessään ankarat varoitukset vihapuheen käyttämisestä, ettei rauroiteta heti kättelyssä. Lisäksi korkeasti kunnioitettu seuran johto on vielä korkeammin kunnioitetun piispan kanssa yksim ielisesti päättänyt suorittaa virkoihinsa kuuluvia toimenpiteitä kokouksen yhteydessä.
Puitteet ovat luodut niin, että sen konsensuksen rikkoja olisi melkein kivitettävä. Kuuntelin Junkkaalan kertomuksen siitä, miten asia yleensä saatiin äänestykseen, koska esityslistaan ei kai sitten voi lisätä kohtia. Edustajat eivät siis tienneet, että asiasta pääsee äänestämään, koska listassa ei sellaista kohtaa ollut.
Manööveri on suoritettu kaikkien politiikan hienoimpien saavutusten mukaisesti ja siitä pisteet. Siemen kylvettiin, nyt jäämme odottamaan mitä siitä kasvaa?
Monta koiraa kasvattaneena tiedän, että koira osaa pitää häntänsä kurissa. Se hallitsee sitä, heiluttaa sitä silloin kun haluaa ollessaan esimerkiksi tekemisissä lauman jäsenten tai muuten ystävällisten lajikavereiden tai ystävällisten ihmisten kanssa. Jos kirppu puree koiraa hännästä, koira ottaa hännän hampaisiinsa ja puree kirpun sieltä pois. Olisikohan meidän syytä ottaa myös ihmisyhteisöissä oppia ihmisen parhaasta ystävästä?