Siitä on kauan kun Benny Hinn tai kumppanit kävivät Suomessa. Tietääkseni. En ole istunut enää vuosikausiin Helsingissä kuuntelemassa tällaisia puhujia. Itse olen taustaltani herätysliikkeestä, mutta en niistä suomalaisista. Kävin lapsena uuskarismaattisessa seurakunnassa. Mutta koen, että sieltä olen lähtöisin ja se vaikuttaa tänä päivänä siihen, millainen uskova olen.
Karismaattisen liikkeen kannattajia tai helluntailaisia on nykyään ainakin neljännes maailman reilusta kahdesta miljardista kristitystä. Tällaisia kristittyjä on erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Yliopistolla kuvattiin, että karismaattinen liike ”kasvaa räjähdyksenomaisesti”, etenkin etelässä. Muistaakseni luin jonkun lehtijutun hiljattain ihan täältä Suomestakin, missä sanottiin, että iso osa kristityistä nuorista aikuisista käy sekä helluntai- että ev.lut. kirkossa. Varmaan tottakin?
Suomessa vaikuttaa myös tietysti luterilainen karismaattisuus. Itselleni se on jäänyt vieraammaksi… Olisiko luterilaisen kirkonkin aika tehdä enemmän yhteistyötä myös karismaattisen liikkeen kanssa? Vai onko luterilainen karismaattisuus jo tarpeeksi pinnalla?
Mielestäni maailmassa on tilaa monenlaisille kristityille ja ekumeniaa tulisi harjoittaa enemmän. Seurakunnat voisivat järjestää enemmän yhteisprojekteja ja tilaisuuksia ja esim. laulaa lauluja, joita perinteisesti lauletaan vain toisen kirkkokunnan tai herätysliikkeen piirissä. Harmittaa myös, jos sitä karsastetaan, että kuuluu useampaan seurakuntaan tai kirkkokuntaan. Sehän on vain rikkautta, vähän niin kuin kaksoiskansalaisuus. Itse kuulun sekä helluntaiseurakuntaan että luterilaiseen kirkkoon.
Huonojakin puolia karismaattisuudessa esiintynee: menestysteologiaa, turhia lupauksia sairauksista parantumisista ja liiallista meuhkaamista (aina kaatuileminen ei mielestäni ole sitä, mutta jos lattialla kieriskellään tuntikausia, voi sen järkevyyden kyseenalaistaa). Ja kuten sanottu monesti karismaattiset seurakunnat Suomessa ainakin ovat pieniä ”yrityksiä”, joissa vaikuttaa yksi tai kaksi johtajaa ja heidän seuraajansa. Uudestisyntymisen painottaminen voi tuottaa omia ponnisteluja saavuttaa armo jne. Se ei ole mielestäni tervettä kristillisyyttä enää. Silti näissä paikoissa tapahtuu varmasti paljon hyvääkin työtä.
Karismaattiseen liikkeeseen liittyy myös paljon ennakkoluuloja ja stereotypioita. Eivät kaikki ”karismaatikot” ole ulospäinsuuntautuneita karsimaattisia puhujia ja kieriskele lattioilla arvostellen teologista koulutusta Helsingissä. Eivät kaikki heistä puhu edes kielillä. Se ei ole kai edes niin trendikästä enää kaikkialla niissäkään piireissä.
Mitä mieltä olet itse karismaattisesta liikkeestä ulkomailla ja Suomessa?
Matin puheenvuoro kertoo juuri siitä mitä käytännössä tarkoittaa se että koko kirkko on Jumalan armolahja. Silloin kirkko kokonaisuudessaan on Jumalan työkenttä, niin joitain yksityiskohtia ei tarvitse nostaa muiden yli vaan kokonaisuus on tasapainossa.
Otan tähän vuosien 1933/1938 käännöksien kaikki ne kohdat missä esiintyy sana armolahj- , joka antaa vapauden taivuttaa kaikissa muodoissaan.
Roomalaiskirjeessä kerrotaan että meidän pelastuksemme on Jumalan lahjaa, jonka hän sulasta armostaan antaa meille. Tässä meillä on todellinen kirkon aarre: pelastus Jeesuksessa jonka takia me saamme lahjaksi iankaikkisen elämän.
Huomattakoon että iankaikkinen elämä on armolahja.
Huomattakoon että Jumalan armon lahja on Jumalan oman kutsumuksen varassa ei meidän omissa teoissamme tai touhuiluissamme.
Roomalaiskirje:
5:15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
5:16 Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
Jumalan valtakunnan palvelukseen Jumala voi antaa erityisiä lahjoja, mutta nekään eivät omia saavutuksia tai suoritusten varassa vaan Jumalan armosta antamia, jotta kirkon yhteisen toiminnan ylläpitämiseksi saadaan tarvittavat resurssit.
Room. 12:6 ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on;
1. Korinttolaiskirjeessä aivan alussa armolahja on koko seurakunnan yhteinen pelastuksen sanomasta osallisuus, ei yhtään sen enempää eikä vähempää.
Pyhä Henki antaa kirkon sisällä kaiken sen mitä Kristuksen takaisintulossa tarvitaan, kun usko muuttuu näkemiseksi ja lupaus täyttymykseksi.
1.Korinttolaiskirje:
1:7 niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.
Paavalilla armolahjat, virat ja voimateot kulkevat käsi kädessä. Yhtä lailla kuin Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala kolmessa persoonassa, samalla tavalla virat, armolahjat ja voimateot pitävät yhtä. Ne kaikki ovat yhteisen kirkon yhteiseksi rakentumiseksi. Se joka yrittää ajaa näitä toistensa vastakohdiksi osoittautuu epäraamatulliseksi juuri 1. Kor. 12 valossa.
1.Korinttolaiskirje:
12:4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;
12:28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
12:30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
12:31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.
Kummassakin Timoteuskirjeessä puhutaan piispuuden armolahjasta.
Se annetaan piispaksi vihkimyksen yhteydessä kätten päälle panemisin.
1.Timoteuksen kirje:
4:14 Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta, vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.
2.Timoteuksen kirje:
1:6 Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta.
1. Pietarin kirje muistuttaa siitä että armolahjat eivät ole ihmisen ”yksilöllisen hengellisyyden” korottamiseksi vaan yhteisen kirkon palvelukseen varustamiseksi annettuja.
1. Pietarin kirje on alkuaan äskettäin kastetuille suunnattu puhe. Aivan ohimennen puhutellaan seurakunnan palveluksessa olevia, joille Jumala on antanut juuri niitä lahjoja mitä he omassa palvelutehtävässään tarvitsevan yhteisen kirkon yhteiseksi hyväksi toimiessaan.
1.Pietarin kirje:
4:10 Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.
Lopuksi vielä hakukoneen loppukaneetti hakusanojen määrästä.
Hakuehdolla löytyi 13 jaetta.
Kummassakin Timoteuskirjeessä puhutaan piispuuden armolahjasta. Se annetaan piispaksi vihkimyksen yhteydessä kätten päälle panemisin.
Mielenkiintoista,en minä ole vielä löytänyt yhdestäkään raamatun käännöksestä
pispuuden armolahjaa,enkä puhuttavan pisapaksi vihkimisestä mitään.
kai Matiaksella on joku ihan 2014 käännös.???
Esa
Koko kirkon historian ajan nämä Timoteuskirjeiden tekstit on ymmärretty juuri piispuuden armolahjaa tarkoittaviksi.
Vasta 1500 -luvulla kun reformoitu kirkko hylkäsi vanhan kirkon järjestyksen mukaisen seurakuntahallinnon ja sen sijaan järjesti toimintansa saksalaisen kaupunginraadin mallin mukaan alkoi tekstien alkuperäinen sanoma hämärtyä.
Tuo saksalaisen kaupunkimallin mukainen seurakuntajärjestyksen omaksuminen muutti myös pappien, kreikaksi presbyteros, merkityksen muuttumiseen reformoidusta kirkosta riippuvaisissa suuntauksissa.
Alkuperäisesti juutalaisesta rabbista johdettu pappia tarkoittavaa sanaa alettiin ymmärtää jonkinlaisina seurakunnan johtokuntana, ”vanhemmistona” kuten muutamissa nykyisissä suomalaisissa pikkuporukoissakin on tapana tehdä.
Valitettavasti meillä Suomessa myös kirkkomme käännöksissä on sorruttu tuohon historiallisesti vääristävään tulkintaan, kun on luovuttu vanhasta piispuuteen viittaavasta käännöksestä.
Vuoden 1776 käännös on vielä uskollisesti säilyttänyt tekstien alkuperäisen ajatuksen.
Esim. Ensimmäinen kirje Timoteukselle 3:1
Se on totinen sana: jos joku piispan virkaa pyytää, hän hyvää työtä halajaa.
Matias
Sinä puhut kirkosta ja siitä että jotakin on alettu ymmärtää muuksi kuin raamatusssa lukee.
Sillä mitä kirkon historiassa ymmäretään,on täysin eriasia,kuin se mitä raamattu
ilmaisee Jumalan seurakunnasta.
kirkko ja sen instituutio ei ole sama asia kuin Jumalan seurakunta,vaikka nämä instituutiot omivat sen itselleen ja julistavat suureen ääneen itseään jumalan seurakunnaksi.
Kirkko-instituutio kääntää ymmärtää ja kääntää Raamattua itseään palvelemaan,kun Jumalan pelko on kadonnut.
Esa Blomster: tässä keskustelussa kirkon edustaja saa kyllä minulta pisteet asiallisuudesta ja tietopohjasta, et sinä.
Matti Pulkkinen
Kummallista puhetta pisteistä
Aivan kuin keskustelussa olisi kysymys jostakin kilpailusta ja pisteistä .
Mitä se kettu pihlajanmarjoista sanoikaan? 😉
Esa
Kirkko laitoksena on selkeästi raamatullinen. Koko Vanhan testamentin aikainen järjestelmä oli valtiokirkko. Tämä oli myös Jeesuksen ajan todellisuus. Siinä järjestelmässä Jeesus julisti synagogissa ja Jerusalemin temppelissä. Sen liturgian mukaisia päivittäisiä rukoushetkiä hän lauloi, ainakin yhteen aikaan jopa seitsemän rukoushetken sarjaa. (Esim. silloin kun Pietari tuli häntä hakemaan ”ennen auringonnousua”.)
Juutalaisessa yhteisössä oli koko Jumalan kansan yhteiseen kokoontumiseen liittyvät ilmaukset kreikannettu kahdella sanalla.
Toinen niistä oli ”synagoga” eli ”yhteen kokoontumisen paikka”.
Toinen oli ”ekklesia” eli kansan kokoontuminen yhteiseen kokoontumiseen.
Juutalaisessa yhteisössä omassa ympäristössään tämä oli niin selvää että liturgiaan kokoontumisia varten ei muita nimityksiä tarvittukaan.
Mutta kun kristinusko tuli kreikkalaiseen kulttuuriympäristöön, niin tarvittiin lisäksi selventävä sana ”kyriake” eli ”Herralle kuuluva”. Näin sana ”kyriake ekklesia” tuli merkitsemään ”Herralle kuuluvaa kansaa” eli ”Jumalan kansaa”.eli ”kirkkoa”.
Tästä kreikkalaisen kulttuurin maaperällä syntyneestä sanasta sitten on eri kieliin tullut lyhennettyjä muotoja.
Lyhennys sellaisessa muodossa että yhdistelmän jälkimäinen sana on jäänyt käyttöön ovat kirkko -sanan vastineet vaikkapa seuraavissa kielissä:
espanjaksi iglesia {f}, kreikaksi εκκλησία {f} (ekklisía), latinaksi ecclesia {f}, portugaliksi igreja {f}, ranskaksi église {f}
Tässä sitten esimerkkejä siitä, että on alettu käyttämään sanan ensimmäistä osaa:
bulgariaksi църква {f} (cǎrkva), englanniksi church, hollanniksi kerk {f}, italiaksi chiesa {f}, japaniksi 教会 (kyōkai), norjaksi kirke, puolaksi cerkiew {f}, ruotsiksi kyrka {en}, saksaksi Kirche {die}, suomeksi kirkko, tanskaksi kirke {c}.
Lopuksi vielä kieli, jossa kumpikin näistä lyhennyksistä on käytössä yksinään. Kumpaa tahansa osaa voi käyttää yksinään, mutta molempia ei sanota yhdessä:
esperantoksi sekä kirko että eklezio.
Elikä kaiken tämän jälkeen voimme todeta että ne jotka halventavat kirkko -organisatiota halventat samalla Jumalan kansaa.
.
Vuosisadasta toiseen toistuu se, että oppimattomuudellaan kerskaileva raamatunlukija uskoo keksineensä uuden tavan tulkita Raamattua, ja koska se on hänen itsensä keksimä, hän itserakkaudessaan nimeää sen tietysti oikeaksi. Tällä tavalla hän pyrkii nostamaan arvostusta muiden kristittyjen joukossa ja pääsee johtamaan joitakuita, jotka alkavat eristyä muista ja julistaa enemmistön harhaoppisiksi. Näin hän on saanut oman pienen yksityisseurakuntansa, joka, jos se ei lopahda alkuinnostuksen jälkeen, alkaa kehitellä muita omintakeisia oppeja, jotka ovat usein itsetarkoituksellisesti toisia kuin enemmistöllä. Kaikki tämä perustellaan Raamatulla. Lopputuloksena on taas yksi lahko lisää, joka kuitenkin hajoaa sukupolven tai parin kuluttua. Viimeistään silloin sen sisältä nousee joku, joka taas huomaa, että hänkin ymmärtää Raamattua paremmin kuin muut.
Tärkein skismaattisuutta ylläpitävä voima on itserakkaus.
Tuohon mitä Matti sanoo liittyen.
Naapurimaissamme Ruotsissa ja Norjassa on viime vuosien aikana useampi ”vapaa seurakunta” joko jo loppunut tai on loppumaisillaan, kun parin kolmen ensimmäisen sukupolven ihmiset ovat loppumassa tai väistymässä toisaalle. Sitä mukaa kuin porukan kokoaja on poistunut alkaa myös sen hiipuminen ja viimein lakkaaminen.
Matias
Vapaitten suuntien kirkko-organisaatioiden tilanne ei ole sen kummempi
se seuraa lutterinkirkon jalanjäljissä perässä.
Kirkkokunnat varmaan jää olemaan jossakin muodossa,mutta niissä on vain jumalisuuden ulkokuori mutta ei Jumalan voimaa.
Ongelma on Jumalan Sanasta ja pelosta luopuminen.
Jotkut raamatunlukijat voivat tehdä näin niinkuin Matti edellä toteaa
ja varsinki ne jotka alkavat tulkita raamattua muuksi kuin mitä raamatussa lukee.
Jotku perustavat lahkon ja väittävät tulkiintaansa oikeaksi paljonkin tapahtuu tälläistä.
Ei se ole mitään uutta,toiset luottaa esi-isiin ja perinnäissääntöihin ja uudistavat
asioita välittämättä mitään mitä Raamatussa lukee,eikä sekään ole mitään uutta.
Matias Roto: ”Kirkko laitoksena on selkeästi raamatullinen. Koko Vanhan testamentin aikainen järjestelmä oli valtiokirkko.”
Mihin Vt:n aikainen valtiokirkko ajautui?
Kun apostolien mukaan Vt:ssa kirjoitettu on esikuvallista, niin mitä esikuvat tarkoittanevat?
En aikakaan VT:n esikuvilla ryhtyisi puolustamaan valtiokirkko systeemiä, varsinkin kun kyseessä on uusi liitto.
Vapaat suunnat ovat opillisesti sidoksissa katoliseen kirkkoon, vaikka ovatkin katoliset muotomenot poistaneet. Siksi esim. laittamissani video linkeissä esiintyvät kallistuvat aina enemmän katolisuuteen.
Nokia Missio on karismaattisesta kehityksestä esimerkki. Alfa oppia markkinoiva katolilainen, paavin opettajaksi tituleerattu Raniero Cantalamessa kävi Nokia Missiossa puhumassa.
Aiheesta mm:
http://hyviauutisia.net/2009/11/
Eli jälleen yhteenvetona: mikäli Alfa tyylinen karismaattisuus saavuttaa päämääränsä, niin katolisuus on ”voittanut” luterilaisuuden. Jos se on enemmistön tahto, niin mitä siitä nurista. Mutta jos enemmistö ei ymmärrä, mitä karismaattisuus tarkoittaa luterilaisen kirkon kohdalla, niin kyse on sumutuksesta. Ja jos sumutus on tarkoituksellista, niin voiko se olla kristillisen opin mukaista? Eikö kyse ole paremminkin pimeyden teoista?
Esa
Kirkon perinne ja raamatullisuus eivät ole toisiaan pois sulkevia vaan toisiaan täydentävää todellisuutta.
Kirkon perinnehän ei ole muuta kuin tulosta yli kolmetuhantisen vuoden työskentelystä Jumalan sanan äärellä.
Jo Vanhassa testamentissa tehtiin täyttä työtä Jumalan sanan äärellä. Sen nuoremmissa osissa käytettiin sen vanhempia osia pohjana ja jatkettiin siitä eteenpäin.
Jeesuksen julistus oli Vanhan testamentin ilmoituksen esiintuloa hänen omassa persoonassaan. Monet sellaisetkin lauseet mistä vähemmän Raamattua lukenut ei edes tajua kytköstä ovat itse asiassa ainoastaan Vanhan testamentin julistuksen ajankohtaistamista Jeesuksen ajan tilanteeseen.
Parin ensimmäisen vuosisadan lähes ainoa raamattu oli Vanha testamentti. Tapahtumat Jeesuksen elämässä kerrottiin suullisesti. Tämän opetusken oikeellisuuden vartijoina olivat ensin silminnäkijät, sitten näiden varassa olleet jne eli siis kirkon virkarakenne ja apostolinen perinne piispuudessa takasivat oikean opin siirtymisen seuraaville sukupolville.
Noin parisen vuosisataa j.Kr. kirkko alkoi vähitellen ottamaan myös Uuden testamentin sanan Vanhan testamentin rinnalle sitä mukaan, kun kopioita saatiin. Aluksi ne olivat harvassa ja niiden tekeminen oli tavattoman kallista. Vain kaikkein varakkaimmilla oli moiseen varaa.
Tuosta ajasta aina meidän aikaamme asti kirkko on työskennellyt Raamatun sanan äärellä. Sukupolvi toisensa jälkeen on julistuksessaan alati pyrkinyt tuomaan esille Raamatun pyhän sanoman.
Kirkon perinne siis ei ole yhtään sen enempää eikä vähempää kuin noin 3000 vuoden raamattutyöskentelyn tulos.
.