Papit ovat varmasti Suomen ev.lut. kirkon oman jäsenistön eniten arvostelema ammattiryhmä.
Kansamme maallistuneen enemmistön mielestä papit jarruttavat kirkon muutosta. He vitkastelevat muun muassa siinä, ettei homoseksuaalisille parisuhteilla tarjota kirkossa vielä yhtäläistä statusta kuin miehen ja naisen väliselle avioliitolle. – Maallistuneen enemmistön silmissä voi olla myös epämieluisaa, jos/kun kirkon perinteistä Jumala-kuvaa, ihmiskuvaa ja Raamattu-näkemystä edustavat pastorit saavat edelleen esiintyä saarnastuoleissa kirkon äänenä.
Raamattuun ja luterilaisen kansankirkon viralliseen tunnustukseen sitoutuvat kristityt puolestaan kritisoivat kirkkonsa pastoreita linjasta lipsumisesta. – Enemmistön äänen ei saisi antaa muuttaa Raamatun ja kirkon virallisen tunnustuksen ääntä!
Luterilaisen kansankirkon pastori on Suomessa näiden kahden tulen välissä. Hänen on täysin mahdotonta miellyttää kaikkia. Hänen on mahdotonta välttyä aina joltakin suunnalta tulevalta kritiikiltä. Lisäksi paineita lisää jatkuvasti hupeneva jäsenistö.
Juuri parhaillaan tekeillä olevan väitöskirjan mukaan enemmistö Suomen ev.lut. kirkon pastoreista kannattaa nyt kansakuntamme enemmistön tavoin samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä.
Moni Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen suhteen perinteinen kristitty huokaisee tämän kuullessaan syvään ja murehtii. Moni heistä/meistä löytää tässä varmasti myös aiheen kritisoida kirkkonsa pastoreita.
Vaikka olen toisen luterilaisen (eli Inkerin) kirkon pastori, minäkin toki jaan perinteisen suomalaisen kirkkokansan kanssa saman huolen ja murheen. Näen silti tämän kaiken keskellä myös toivon pilkahduksia; kuin kevään merkkejä.
Suomessa on vielä paljon Raamatun sanalle uskollisia pappeja!
Edellä kuvatun tutkimuksen mukaan pohjalta voidaan arvioida, että Suomen ev.lut. kirkon pastoreista perinteisellä avioliittokannalla on n. 700 pappia, joista ehkä noin 420 on miehiä. Lisäksi suomalaisten konservatiivipappien joukkoon voidaan lukea myös noin 20 muualla kuin Suomen ev. lut. kirkossa piispan kaitsennassa olevaa lähetysjärjestöpastoria, sekä reilut 30 Lähetyshiippakunnan pastoria.
Kun em. perinteistä virka- ja avioliittoteologiaa edustavaa pastorijoukkoa täydentää vielä kymmeniä virkeitä eläkkeellä olevia pastoreita, lienee perinteisten pastorien kokonaisvahvuus yhteensä noin 500 miestä.
Tämä on varsin merkittävä teologijoukko, joka saa halutessaan paljon aikaan!
Mutta miksi olen toiveikas? Miten uskallan ajatella, että edellä kuvattu joukko voisi juuri nyt ryhtyä toimimaan Raamatun sanasta kumpuavan reformaation puolesta?
Kuljemme kirkkovuodessa parhaillaan Pääsiäistä kohti. Pääsiäinen sai alkunsa siitä, että valittu kansa pääsi vapauteen. Pitkän huokailun jälkeen kansan eteen astui mies, joka näytti kaikille suuntaa Jumalan voimassa. – Ihan vielä Suomen Raamattu-tunnustukselliset luterilaiset eivät ole ikiomaa ”moosestaan” toki nähneet, mutta Ville Auvisen hieno 13% kannatus arkkipiispan vaaleissa lupasi jo jotakin. Suomen ev.lut. kirkon joukoissa on selkeää muutostarvetta takaisin omille juurilleen. Tämä muutostarve etsii nyt kanavaansa… ja edellä kulkijaa!
Olen myös ymmärtänyt, ettei raha ole monille Suomen ev.lut. kirkon teologeille syy kavaltaa periaatteitaan. – Tämäkin on syytä huomioida juuri Pääsiäisen aikaan. – Terve suhde rahaan näkyy esimerkiksi siinä, ettei monikaan pastori enää hae kirkkoherran hyväpalkkaisia virkoja:
On yleisesti tiedossa, että juuri kirkkoherra joutuu viimekädessä takaamaan, että esim. samaa sukupuolta olevien parisuhteiden puolesta rukoillaan pyydettäessä jo nyt kirkollisesti. Jos kehitys etenee lähitulevaisuudessa myös saman sukupuolen parisuhteiden vihkimiseen, moni sanoo tälle viralle: Ei kiitos! Ei edes suuresta rahasta!
Samaan aikaan perinteisten herätysliikkeiden työpaikkoja saattaa hakea jopa kymmeniä lahjakkaita teologeja (myös kirkossaan pätevöityneitä pastoreja), vaikka palkkaus jää usein reilusti alle puoleen kirkkoherran palkoista. – Näen toivoa herättävänä, ettei rahasta ole tullut monellekaan teologille asiaa, joka ohjaisi askelten suunnan!
Tässä siis kaksi toivoa herättävää asiaa:
1) Ville Auvisen hieno kannatus arkkipiispanvaaleissa ja
2) teologikunnan suuri kiinnostus perinteisten herätysliikkeiden ”matalapalkka-alalle” kertoo siitä, että moni lahjakas teologi ja pastori etsii muutosta Raamattu-tunnustuksellisesti perinteiseen suuntaan.
Olen itse Raamattu-teologisesti perinteisen näkemyksen edustaja ja iloitsen näistä asioista. Vielä on olemassa monia pastoreita, joilla on sydämessä halu kulkea hintaa kysymättä Raamatun sanaan sitoutuneena Jumalan tahdon tietä. Näin Pääsiäistä kohti kulkiessa rukoilen, että joukostamme herää kerran vielä joku, joka avaa Jumalan voimassa tietä, ei vain papeille, vaan koko Suomen kansalle Jumalan osoittamaan suuntaan. – Minusta tämä on hyvin valoisa ajatus.
Raamatun sanaa opin ja elämän ylimpänä ohjeena pitävillä ei ole syytä epätoivoon. Herramme ja Vapahtajamme on luvannut antaa omilleen tulevaisuuden ja toivon. Joskus voi toki tuntua yksinäiseltä. Silloin on hyvä muistaa sana, jonka Jumala antoi profeetta Elialle hänen kiukutellessaan yksinäisyyttään:
”… minä jätän jäljelle Israeliin seitsemäntuhatta: kaikki polvet, jotka eivät ole notkistuneet Baalille, ja kaikki suut, jotka eivät ole hänelle suuta antaneet.” (1Kun.19)
Suomessakin on yhä monia Raamatun sanalle uskollisia kristittyjä, maallikkoja ja pastoreita.
Hyvä Martti Pentti,
Olet lainannut kommentiksesi muutamia apostoli Paavalin Galatalaiskirjeen viidennen luvun jakeita. Tämän olet kuitenkin tehnyt karsien voimakkaalla kädellä luvun kokonaisuutta. Minun blogissani on toki toivottavaa, että Raamatun sana kuuluu ja näkyy keskustelussa. – Mikäli sitaatit ovat kuitenkin näin selkeästi asiakokonaisuudestaan irroitettuja, odotan tällaisen valikoimisen tarkoitusperien selittämistä omin sanoin.
Poimin tuosta lainauksesta tätä keskustelua koskevan osan. ’Raamattu-uskollisuutta’ korostetaan usein tilanteissa, joissa haastetaan riitaa ja hajotetaan kirkkoa oikeassa oleviin ja harhautuneisiin. Kannattaa toki lukea koko jakso. Siitä selviää, millaisiin synteihin tämä kinastelemisen tarve rinnastetaan. Lutherin selityskin on puhutteleva: ”Tällä tavalla elätetään vihaa, kiivauden pahetta, ja lopulta syöksytään tappoihin ja miesmurhiin. Siinä on tämän pahuuden loppu. Otapa esimerkki kahdesta riitakumppanista oikeudessa tai kahdesta valtiosta, jotka keskenään kahakoivat, tai kahdesta sofistista tai jumaluusopillisesta väittelijästä, jotka kiistelevät mielipiteistä. Yhdeksään asteeseen tai osaan näin apostoli on jakanut tämän kiivaan ja sapekkaan lihanhimon – siihen määrään asti hän torjuu pois rakkauden vastustajat.”
Martti Pentti,
Näkemyksesi kampanjoida repivää kiivautta ja riitaa vastaan on periaatteessa ymmärrettävä ja oikeutettu, mutta minua ei vakuuta sen syvempi asettuminen totuusperustalle.
On nimittäin niin, että kirkollinen yhteys elää aina neljän tekijän jännitekentässä. Nämä ovat yhteys ja erillisyys, totuus ja harha. Näillä neljällä asialla on aivan tietty suhde toisiinsa. Kirkollinen yhteys on mahdollinen vain, jos totuuden ja harhan välinen järjestys on oikea.
Yhteys on nimittäin mahdollista vain totuudessa. Siksi yhteyden rikkoutumiseen on joskus pakko suostua totuuden tähden. Sillloin ei ole kyse kiivailusta ja kiukusta tms., vaan kristillisen kirkon perusolemuksesta totuusyhteisönä. Harhan hyväksyminen rikkoo myös aina aidon yhteyden ja tuhoaa kirkon olemuksen. – Nämä eivät ole omia mielipiteitäni, vaan Raamatusta nousevia kriteerejä.
Esim.
”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, ” (Tiit.3:10)
”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. ” (Joh,17:17)
” Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte, vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä”. Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,” (1Piet.1:14-17)
Seuraava keskustelu voitaisiin tietysti käydä siitä, mitä Raamattu tarkoittaa harhaopilla. – En kehota laajentamaan keskustelua sinne suuntaan. Tämän blogin käsittelemä asia saa toimia tällä erää käytännöllisenä esimerkkinä. – Jos on olemassa jokin selkeä oppia ja elämää koskeva asia, jonka kristillinen kirkko idässä ja lännessä on läpi historiansa ymmärtänyt Raamatun pohjalta yksiselitteisesti vakavaksi synniksi (kuten esim. homoseksuaaliset parisuhteet), silloin voidaan puhua selkeästä Raamatun opetuksesta harhautumisesta, – jos jokin ryhmä nimittäin asettuu tätä koko kristitunnan yhteistä & selkeää Raamatusta nousevaa opetusta vastaan. Esimerkiksi tällaisessa selkeässä tilanteessa kirkollinen yhteys ei kestä harhan omaksumista osaksi kirkon elämää, vaan se jakaa kyseiseen harhaan ryhtyvät kirkollisen yhteyden ulkopuolelle.
Itse olen käsittänyt, että on olemassa Raamatun hengen ja sanan mukainen ihanne. Paavali sanoittaa sen paimenen viran edellytyksissä. Yhden vaimon mies! Tiedämme myös, että vanahanliiton aikana oli kaikenlaista sekaannusta juuri vaimojen lukumäärässäkin, mutta näyttäisi siltä, ettei runsauskaan suojannut synniltä. Kun havaitsemme, että elämä on tuottanut poikkeuksia, meille tulee eteen kysymys: Mitätöimmekö ihanteen poikkeuksien takia vai pidämmekö ihanteen voimassa ja rukoilemme armoa niille, jotka siitä poikkeavat. Mitä siitä seuraa, en osaa ennustaa, mutta sen tidän: Jos sukupuolivietti on Jumalasta, niin Hän voi sitä myös hallita. Jos se on perkeleestä, niin se on kaikkinensa syntiä.
Kiitos Laurille kommentista.
Pyydän kuitenkin kaikkia kommentoijia huomioimaan, ettei tämä blogini ole varsinaisesti teemaltaan keskustelu siitä, miten pitää suhtautua homoseksuaalisuuteen tai naispappeuteen. Niistä aiheista on jo keskusteltu valtavasti.
Tämän blogin keskustelukutsu liittyy siihen näkökulmaan, että kerran vielä tapahtuisi muutos, joka kokoaa jäljellä olevat Raamatun sanalle uskolliset luterilaiset pastorit ja kirkkokansan yhteen. – Tästä mahdollisuudesta on vielä kovin vähän keskustelua…
Manu
Keskustelua toki kannattaa käydä, mutta nyt ei ole se aika, jolloin suola kerätään seurakunnista pois erillisiin astioihin. Sekin aika voi tulla silloin, jos seurakunnat eivät ole enää seurakuntia .
Missä sanaa julistetaan, siellä on evankeliumi.
Jukka,
Millä perusteella arvioit, mikä aika on milloinkin?
Uskollisuus tulee esille yksityiskohdissa. Aika haastaa Raamatun sanomaa jatkuvasti. On haastanut jo kauan ennen ja näin se etenee kuin tippuva vesi, joka kaivertaa kiveen kolon. Jokaisen uuden kysymyksen esiintyessä meitä tarkkailee kaksi tahoa. Jumala toivoo uskollisuutta Sanalleen, mutta ei pakota. Vihollinen tarkkailee myös millä tarkkuudella ja uskollisuudella me kukin pidämme sanasta kiinni. Siitä alkaen, kun julistuksessa käytetään viljalti ”alkukielen” selityksiä, se joskus tukee asiaa, mutta monen mielessä herättää epäilyksen: Eikö meidän raamattumme olekkaan oikein käännetty. Jos saamme käsityksen, että käännöksissä on eroja ja siunaamme jotain käännöstä ja toista lähes kiroamme, niin Raamatun arvovaltaa voidaan murentaa ihan totuuden puolustamisen nimessä. Tuo mihin viittasin, on myös Raamattu-uskollisuuteen liittyvä kysymys. Ei ehkä ole olemassa uskollisuutta könttinä, jos ei ole uskollisuutta yksityiskohdissa?
Kiitos Lauri,
Tuot esille kaksi tuoretta näkökulmaa.
1) En ole aiemmin kuullutkaan, että joku kokisi alkukielten harrastuksen niin, että kyseessä olisi Raamatun auktoriteettia murentava tapa. – Kun tätä kuvaat ymmärrän nyt, että joku voi näinkin esiintyä. – Ja onhan itse asiassa totta, että myös täällä Kotimaa24:ssakin esiintyy välillä henkilöitä, jotka esittävät mitä villimpiä väitteitä muka alkukieleen viitaten. – Pienen tarkastelun jälkeen käy kuitenkin yleensä ilmi, etteivät tällöin ole kyseessä varsinaiset kielen asiantuntijat, vaan enemmin omista innovaatioistaan humaltuneet huru-ukot, jotka vain esiintyvät näyttävin argumentein.
2) Toinen huomiosi on hieno: ”Ei ehkä ole olemassa uskollisuutta könttinä, jos ei ole uskollisuutta yksityiskohdissa”. Tästä tulee mieleen Jeesuksen sana:
”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.” (Luuk.16:10) – Tässäkin blogikeskustelussa on ollut nähtävissä tietty pyrkimys puhua Raamatulle uskollisuudesta ilman, että aivan ilmeisissä ja koko kirkon historian ajan aiemmin selvistä asioista tarvitsee enää välittää. – Olet siis oikeassa siinä, että yksittäisissä asioissa uskollisuus indikoi usein myös paljossa uskollisuutta.
”Olet siis oikeassa siinä, että yksittäisissä asioissa uskollisuus indikoi usein myös paljossa uskollisuutta.” Tämä pitää varmaankin paikkansa. ’Usein’ ei kuitenkaan ole ’aina’. Yhteen asiaan tarrautuminen ei anna vapautta jättää kaiken muun huomioimatta. Raamatun ohjeista keskusteltaessa on pidettävä mielessä se, minkä Jeesus ilmoittaa kaikkein tärkeimmäksi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Hyvä Martti Pentti,
Olet oikeassa, ettei ”usein” ole sama asia kuin ”aina”. Koska kyseessä on kuitenkin Vapahtajamme sana, sillä on erityinen painoarvo. Liukumäki uskottomuuteen niin inhimillisissä rakkaussuhteissa kuin Jumala-suhteessa lähtee USEIN liikkeelle pienistä asioista.
Eikö ole niinkin, että ’liukumäki’ alkaa usein itsevarmuudesta jossakin asiassa? Ihminen katsoo voivansa lipsua jossakin muussa, kun kuitenkin on lujasti jonkin tietyn arvon takana. Oikea vakaumus vaikkapa sukupuolisiveellisyyden kysymyksissä ei anna lupaa hoitaa raha-asioitaan itsekkäästi ja vääryydellä.
Martti Pentti,
Voit jatkaa negatiivisten tapausesimerkkien ketjuasi loputtomasti, mutta omalla kohdallasi taitaa olla niin, ettet suostu Raamatun sanan alle juuri siinä nimenomaisessa asiassa, jonka puitteissa tässä blogissa viitataan Raamatun sanalle uskollisuuteen! – Jos olen tässä oikeassa, silloin kaikki nämä sinun erillisinä nostoina esille ottamasi (sinänsä oikeat) tapausesimerkit värittyvät yrityksiksi siirtää puheenaihe johon itsellesi sopivampaan teemaan. Jos osun tässä oikeaan, etkä aio muuttaa tapojasi, kehotan sinua siirtymään muulle keskustelufoorumille…
MP! Mitä tarkoitat evankeliumiin sitoutumisella?
Lauri,
Olen valitettavasti joutunut rajoittamaan MP:n kommentointia, koska se ajautuu jatkuvaan saivarteluun ja sanakiistoihin. – Kehotan pidättäytymään keskustelusta, joka ei paneudu blogin teemaan vaan ohjaa keskustelua jatkuvasti lillukanvarsiin.
”Mitä tarkoitat evankeliumiin sitoutumisella?” Turvaudun siihen, mitä Vapahtaja on puolestani tehnyt ja siihen, mitä hän on omilleen luvannut.
OK! En häiritsen enempää!
Lauri,
Sinä et häiritse, etkä tapaa myöskään saivarrella…
Kiitos!
Olen tässä blogissani käsitellyt Suomen Raamattu-uskollisten kansankirkollisten luterilaisten tilannetta, kun he huokailevat vähemmistöasemassa yhä liberalisoituvan kirkkonsa sisällä. Lähtökohtani oli blogissani pohtia tästä tukalasta, kuin orjuutta muistuttavasta tilanteesta vapautumisen ajatusta, ja rohkaista samalla näkymällä (vielä) monista uskollista veljistä ja sisarista.
Kuten tiedämme kaikki aikamme henki on kuin paineilmapuhallin, joka ajaa Suomen luterilaista kansankirkkoa yhtäältä yhä suurempiin omien periaatteiden vesittämisiin, toisaalta perinteisten pastorien ja maallikkojen marginalisoimiseen. Moni tavallinen kristitty kärsii tästä tavattomasti. – Tämä on jo nyt synnyttänyt muutospainetta, joka näkyy a) Ville Auvisen kaltaisen arkkipiispakandidaatin suurena suosiona, b) monien pappien kääntymisenä etsimään töitä perinteisistä herätysliikkeistä ja välttämään kirkkoherran pestejä.
Moni perinteinen kristitty ja moni pastori kokee olevansa kuin orjuudessa, jossa ei voi enää elää todeksi omia kirkollisia ”kansalaisoikeuksiaan”. Perinteisellä teologisella linjalla olevat nuoret teologit eivät saa enää kovin helposti pappisvihkimyksiä ja herätysliikkeiden jumalanpalvelusyhteisöjen ehtoollisoikeuksia rajoitetaan. Perinteistä luterilaista uskontulkintaa edustavien lähetysjärjestöjen toimintamäärärahat saatetaan nykyään kyseenalaistaa, tai niitä käytetään kirkkopoliittisena painostuskeinona jne. – Nämä kaikki tekijät luovat Suomen ev.lut. kirkon sisällä perinteisten leirissä orjuuden tunnelmaa, ja vapauden kaipuuta…
Tästä syystä kirjoitin blogin, jossa piirsin Pääsiäisen hengessä unelman perinteisen kansan vapauteen johdattavasta Mooseksesta. Tämä blogi nousi hetkessä Kotimaa24:n luetuimmaksi blogiksi. Tämä kertoo siitä, että moni haluaa nähdä kanssani samaa unta. – Samaan aikaan asiaan liittyvää blogikeskustelua pyrkivät kuitenkin manipuloimaan kokonaan muut voimat! – Kokonaan erilaisen Raamattu-näkemyksen edustajat ryhtyivät tässäkin blogissa heti kättelyssä toistamaan omaa mantraansa viedäkseen keskustelun toisille urille… ja siinä he kommenttikeskustelun suhteen aika hyvin toki onnistuivatkin.
Harva perinteinen kristitty uskaltaa enää unelmoida julkisesti ääneen.
Tiedän kuitenkin kokemuksesta, ja monista muista yhteyksistä, että hyvin monen Raamattu-uskollisen perinteisen kristityn tyynen pinnan alla puplii jo nyt kaipuu vapauteen. Se ei ole uhoa ja pullistelua. Se on vain kaipuuta kutsua omat pastorit, jotka jakavat aitoa ja väärentämätöntä sanan maitoa (1Piet.2:2).
Rohkaisen tätä seurakuntaa rukoilemaan ja tekemään tämän unelman eteen työtä. Tämän toivotuksen myötä blogini hiljenee nyt suurten pyhien viettoon.
”…Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen.” (Jaak.5:7)