Suomessa on tasa-arvovaltuutettu, joka valvoo naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain noudattamista.
Suomessa on yhdenvertaisuusvaltuutettu, jonka tehtävä on edistää yhdenvertaisuutta ja puuttua syrjintään.
Suomessa on lapsiasiavaltuutettu, joka arvioi ja edistää lapsen oikeuksien toteutumista.
Suomessa toimii noin 1000 uskonyhteisöä, joista rekisteröityjä on satoja. Uskonnollisen yhdyskunnan rekisteröinti on helppoa. Vähintään 20 täysi-ikäistä henkilöä voi perustaa rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan.
Kun uskonnollinen yhdyskunta on kerran rekisteröity, sen valvonta on hyvin vähäistä. Ei ole olemassa viranomaistahoa, jonka tehtäviin kuuluisi perus- ja ihmisoikeuksien edistäminen uskonyhteisöissä. Kuitenkin yhteisöissä esiintyy selvästi ongelmia näissä suhteissa. Yhteisöt voivat syyllistyä esimerkiksi naisten ja lasten oikeuksien polkemiseen. Jotkin ihmisoikeudet, kuten sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapaudet, eivät toteudu kaikissa yhteisöissä. Joissakin yhteisöissä lapset altistuvat vakaville peloille, jotka liittyvät esimerkiksi maailmanloppuun, helvettiin ja pahoihin henkivoimiin.
Viime vuosina Uskontojen uhrien tuki ry, tiedotusvälineet ja tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota useisiin ihmisoikeusongelmiin uskonyhteisöjen sisällä. Esillä ovat olleet esimerkiksi Jehovan todistajien sisäinen oikeusjärjestelmä ja sen langettamat karttamisrangaistukset sekä vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto. Kuitenkaan ei näytä olevan olemassa mitään viranomaistahoa, jonka tehtävänä olisi vuoropuhelun käyminen näistä aiheista uskonyhteisöjen kanssa, ihmisoikeuksien edistäminen päämääränä. Pelkkä julkisuus ongelmille ei välttämättä poista niitä.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila totesi 4.6.2015 Kotimaa24:n haastattelussa:
”Suomessa on pohdittava lasten oikeuksien näkökulmasta, miten viranomaiset valvovat uskonnollisten yhdyskuntien ja yhdistysten toimintaa.”
Haastatelussa todettiin myös, että Kurttilan mukaan uskonnollisten yhteisöjen kanssa on aloitettava näistä kysymyksistä säännöllinen keskustelu. Tätä varten on luotava jonkinlainen rakenne, tehostettava viranomaistoimintaa ja lisättävä viranomaisten osaamista.
Jos uskontoihin liittyvät asiat olisi keskitetty samaan paikkaan, uskontovaltuutetun toimistoon, olisi epäkohtiin tarvittaessa helppo puuttua. Tällä hetkellä tilanne on se, ettei kukaan oikein ota kokonaisvastuuta uskonnollisista asioista.
Lapin yliopiston tutkijan Aini Linjakummun mukaan viranomaiset ovat hyvin haluttomia puuttumaan uskonyhteisöissä esiintyviin ongelmiin. Linjakumpu kirjoittaa:
”Mitä hengelliselle väkivallalle tulisi tehdä? Väkivallan kohteiden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää saada puhua ja tuoda esiin mahdollisia ongelmia. Nykyisin väkivallan uhrit ovat voineet tuoda ongelmia esiin lähinnä vain erilaisten medioiden avulla. Yhteisöllisiä tai yhteiskunnallisia keinoja ongelman ratkaisemiseksi ei käytännössä ole juuri ollut. Väkivallan käsittelyn ja siitä käytävän keskustelun tulisi olla dialogista. Toisin sanoen myös uskonnollisten liikkeiden pitäisi voida osallistua niihin ja tuoda omat näkemyksensä esiin. Keskusteluja ei voi kuitenkaan käydä liikkeiden itsensä johdolla, vaan niissä tulisi olla mukana ”kolmansia osapuolia”: valtiollisia, yhteiskunnallisia ja kirkollisia toimijoita.” (Uskonnon varjot , 2015, , sivut 288 ja 289)
Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (ICCPR) mukaan ”ketään ei saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa tai valita oman valintansa mukainen uskonto tai usko” (artikla 18.2).
Lapsen oikeuksien sopimus sisältää ajatuksen siitä, että lapsilla on oikeuksia vaikuttaa heitä koskeviin asioihin kehitystasonsa mukaisesti. Suomen perustuslain mukaan ”uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus … kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen”. Esimerkiksi näiden oikeuksien toteutuminen käytännössä ei ole itsestään selvää, vaan vaatii vielä paljon työtä. Uskontovaltuutetun toimisto voisi olla taho, jonka kautta käydään vuoropuhelua näiden ongelmien ratkaisemiseksi.
– Jari-Pekka Peltoniemi –
Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n hallituksen jäsen
Luin Aila Ruohon kirjan. Aika järkyttävää tekstiä JT:n vallankäytöstä ja erityisesti karttamisesta. Vaikka pidän julmana tätä karttamiskäytäntöä, siitä huolimatta on täysin mahdoton ajatus, että joku uskontovaltuutettu ryhtyisi määräilemään asiassa. En löydä karttamiskäytännöstä maallisen lain rikkomista. Jos sitä on, en ainakaan huomannut sitä.
Puhutaan että uskontovaltuutettu kävisi keskusteluja eri uskontoryhmien edustajien kanssa. JT:n edustajat eivät luultavasti tulisi keskusteluihin eikä heitä siihen voitaisi velvoittaa. Uskontovaltuutettu alkaisi sekaantua yhteisöjen sisäisiin asioihin. Uskonnonvapaus alkaisi murentua.
Juhani Ketomäki, olet huolissasi vain yhteisöjen uskonnonvapaudesta. Miksi et ole huolissasi YKSILÖIDEN uskonnonvapaudesta? Muutamissa suljetuissa yhteisöissä YKSILÖILLÄ ei ole uskonnonvapautta. Siksi asiaan on puututtava. Uskonnonvapaus on myös YKSILÖN perusoikeus.
Uskonnonvapaus on erota uskonnollisesta yhteisöstä ja liittyä toiseen. Uskonnonvapaus on kunkin uskonnollisen ryhmän sisäistä vapautta toimia. Painostustoimet ja karttaminen on todella ikäviä, mutta jos yksi uskonnollinen tai hengellinen yhteisö tai kirkko ei täytä omia tarpeita, niin voi liittyä toiseen.
UUT:n toiminta on mielestäni lähinnä vertaistukea pettyneille eli yhdestä uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuneille, joille ei ole löytynyt hengellistä kotia. Tätä uuden kodin etsimistä ja tukemista ei tehdä UUT:ssa ilmeisesti riittävällä innolla, vaan jäädään yhdessä surkuttelemaan vuosiksi kohtaloa ja kehitytään valitettavasti osin uskontovastaisiksikin. Tämän kaltaisen vaikutelman sain, mutta voin olla väärässäkin.
Minulla on samanlainen käsitys UUT:stä kuin Rautkoskella. Varmaan järjestö tekee hyvää työtä nimenomaan tällä saralla. Täytyy kuitenkin muistaa että se ei ole mikään asiantuntijajärjestö.