Suomigospel parempaa kuin koskaan, missä on yleisö?

Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen kirjoitti 11.7. ilmestyneen Kotimaan kolumnissa suomalaisen gospelmusiikin yleisökadosta.

Heinosen mukaan suomalainen gospel on tasokkaampaa kuin koskaan, mutta yleisöä ei keikoilla juuri näy.

Kristillisen musiikin legendat ja ikivihreät hittibiisit ovat tuttuja ja rakkaita monelle, mutta miksei uusi kristillinen musiikki tavoita yleisöään. Vai tavoittaako se?

Onko suomalainen gospel musiikillisesti köyhää, vai onko vika lyriikoissa? Vaivaannuttaako se kuulijansa? Olisiko vika sittenkin yleisössä?

Mitä mieltä sinä olet?

Keskustelukommentteja saatetaan käyttää Kotimaan gospelmusiikkia käsittelevässä jutussa.

Noora Wikman

  1. Oma arvaukseni on, että nykygospelissa on niin usein niin huonot/mitäänsanomattomata sanat, ettei niiden avulla synny sukupolvikokemusta – sanat eivät sanoita nykynuoren uskonkokemusta. Usein sanat nousevat herätyskristillisestä viitekehyksestä eli kielipeli tuodaan ikään kuin ulkoa. Poikkeuksia tietysti on, mutta puhun nyt lähes täydellisen tietämöttömyyden suomalla varmuudella isosta kuvasta.

  2. Yksi syy on bändien liian kovat palkkiopyynnöt. Ei kirkossa ole enää varaa maksaa 2000-3000 euroa + kulut jollekin tuntemattomalle bändille. Toinen syy on seurakuntien / järjestöjen ankeat keikkaympäristöt; ei se vaan toimi jos seurakuntatalolla istutaan penkeissä kuuntelemassa rokkia. Kolmas syy on, että vähänkin kyvykkäämmät bändit/artistit vaihtavat heti maalliselle vaihteelle, kun alkavat oppia hommaa. Neljäs syy on seurakuntanuorten kulttuuri, jossa lähinnä säestetään kitaralla yhteislauluja ja opiskellaan isoisuutta. Perinteinen srk-nuorikulttuuri on muutenkin heikossa hapessa. Viides syy on voimakkaassa kasvussa oleva ylistyskulttuuri; Suomi-gospelissa on ainakin evlut puolella todella vähän bändejä, jotka soittavat ylistysmusaa, mikä kuitenkin maailmalla alkaa olla valtavirta hengellisessä musiikissa – ehkä siksi, että se ei passivoi vaan antaa myös yleisölle mahdollisuuden osallistua.

  3. Havaintoni on saman suuntainen kuin Ollin. Samoin kuin Teemun. Onko nykynuorisolla enää ylipäänsä mitään ”yhteistä juttua”?

    Suhteeni Suomi-gospeliin on – tässä mediassa samasta aiheesta kirjoittanutta pikkuveljeäni siteeratakseni – ”enemmän fiktiivinen kuin aktiiivinen”. Jotain kuitenkin osuu kirkon nuorisotyöntekijöiden kouluttajan silmiin ja korviin. Tässä taannoin näin uutisen suomalaisesta kovan luokan gospelbändiksi nimitetystä miesporukasta. En muista enää nimeä. Kuvissa aurinkolasipäiset muusikot näyttivät amerikkalaisista toimintaelokuvista karanneilta gangstereilta. Videossa savuefektien, värivalojen, rummunpaukkeen ja bassojytinän seasta erottui lauluteksti, joka oli perinteistä herätyskristillistä fraseologiaa, sieltä pliisummasta päästä. Ei varmaankaan sanonut mitään ns. nykynuorille, paitsi niille, joille herätyskristillinen kielikoodi on tuttu. Tämä vastasi kyllä Ollin esittämiä mielikuvia, mutta oli 2010-luvulta.

  4. Missä on yleisö ? Ehkä se on se että musiikki on jotain keinotekoista. Miksi ? Koska sitä on vaikea löytää luonnossa. Kaikenlaisia ääniä löytyy kyllä, kuten linnunlaulut ja muut, mutta asteikko puuttuu, se mikä musiikista tekee musiikin. Se toinen on se että muusikot yrittävät saada molekyylit ilmassa väreilemään keinotekoisesti. Miksi ihmisille ei voida kertoa että musiikin avulla saadaan yhteys ” tuntemattomaan ” siihen mikä ympäröi meitä ja siihen joka oli jo olemassa (äänet) ennen Big Bangiä ? Täydellinen hiljaisuus (esim.shakki-huoneistoissa) on musiikin vastakonta … ja jota monet käyttävät poistaakseen ”traagisen” elämästään. Se mikä on ollut uskontojen ja kirkon tehtävä tähän saakka. Nyt sitä ei enää tarvita kun sitä ”traagista” ei ole enään, koska tunteet kuolevat pikkuhiljaa ! Ne ovat paussit kun ovat se tehokeino, joka tekee musiiikista musiikkia ! Mielenkiintoinen aihe on myös tämä ”Musiikin väärinkäyttö” … joidenkin elämä on vain musiikkia !

  5. Tietokilpailukysymys: Milloin ja missä on Jouko Mäki-Lohiluoman seuraava keikka? Vastaan heti: Kihveli soikoon -tapahtuman jumalanpalveluksessa Hankasalmella su 21.7. klo 10. Ei värivaloja, savuefektejä eikä tuulikoneita. Kaihoisasti muisteltu 70-luvun ja 80-luvun alkupuolen gospelmusiikki alkoi Skiffle-musiikin tapaan köyhillä keinoilla. Nyt pitää olla kaiken maailman ulkomusiikilliset efektivehkeet ja siksi bändien palkkiot pikkutapahtumissakin ovat nousseet tuhansiin euroihin.

    Joukon gospelura alkoi, kun hän 15-vuotiaana alkoi akustisen kitaran kanssa laulaa sähkökatkon vuoksi pimenneessä salissa, jossa piti olla kovan luokan gospeltapahtuma. Auttaisiko paluu juurille? Oppia voisi ottaa http://www.kihvelisoikoon.com

  6. Eihän musiikillista roskaa kukaan kuuntele. Tämä näin mielipiteenäni ja kun uskallan sen edelleen lausua, että keinotekoinen erottuu taiteessa aina. Gospel on keinotekoinen musiikin tyylilaji, jossa haettiin ja haetaan iskelmän ja rockin keinoin kuulijoita jollekin jota siinä genressä ei ole olemassakaan.
    Bluffi paljastuu aina – niin musiikissakin ja gospel on sitä suomalaisittain toteutettuna. Omassa kulttuurissaan puhutaan laatumusiikista mutta ei Suomessa.

    Ja jos ihan yleisemmin halutaan pohtia taiteen tilaa Suomessa niin musiikki on muuttunut kantaaottavasta taikka tavoitteellisista sanoituksista miellyttämisvoittoiseksi. Täytyy olla in menestyäkseen.
    Suuremmassa kuvassa musiikin asema kouluissa ja päiväkodeissa on ajettu alas eikä se enää sytytä samalla tavalla. Nyt pelataan pelejä ja näprätään kännykkää sen sijaan, että kuunneltaisiin ja otettaisiin musiikilla kantaa.
    Henkisen kulttuurin asema tässä maassa on huolestuttavan huono – sen seurauksia me nyt syömme.

Kotimaan Toimitus
Kotimaan Toimitus
Kotimaan toimitus katselee ja kommentoi, hämmästelee ja analysoi.