Kaksikymmentä vuotta on lyhyt aika taaksepäin ja yhtä lyhyt eteenpäinkin. Seurakuntamme jäsenmäärä on silloin jo puolittunut. Jäsenmäärän vähenemiseen on laskettu mukaan vain hautaan siunatut.
Joten arvio on pahasti yläkanttiin. Työntekijämäärä puolittuu tietenkin samalla. Osa eläkejärjestelyin, mutta se ei ehkä riitä.
Seurakuntakeskus puretaan pian homeisena, joten kunnollisia toimitiloja ei nyt enää ole. Uutta ei kannata rakentaa, sillä visioitu jäsenmäärä ei kykenisi velkoja maksamaan. Mikäli nyt kuitenkin rakentamaan ryhdyttäisiin. Jäljelle jäävät työntekijät kykenevät hoitamaan pakolliset kuviot. Muuhun tuskin jää aikaa, tai voimavaroja.
Työntekijöiden vähentäminen aloitetaan nuorisotyöstä. Syksyllä joutuu nuoriso-pappi lähtemään. Käytänössä se merkitsee resurssien vähentämistä siltä osin yli puolella. Nuorisotyöntekijä kykenee yksin hoitamaan pakollisia kuvioita, mutta, kun siihen lisätään muu seurakuntatyö, niin jaksamisessa tulee pian ongelmia. Tehtävät tulee varmaan hoidettua, mutta tulevan suunnitteluun ja kehittämiseen ei voimavaroja paljoa jää.Tyypillistä on että monissa seurakunnissa aletaan ensin työntekijöitä vähentää lapsi – ja nuorisotyöstä. Niistä työ-aloista kuitenkin riippuu koko seurakunnan tulevaisuuden elinvoima. Tämän päivän lapset ovat visioimme seurakuntaelämä.
Tosin eihän monikaan nuori tänne jää, mutta jokunen kuitenkin.
Diakoniassa nähdään suuri tarve, kun vanhusväestö kasvaa vauhdilla ja päihdetyö vie yhä enemmän voimavaroja. Syrjäytymisen monet muodot teettävät yhä enemmän töitä.
Nuoriso ja lapsityö ajetaan tietysti ensin alas. Viimeisenä vasta Diakonia. Samoin tehdään muuallakin ja on jo tehty.
Riittääkö 2040-vision seurakunnalle pelkät messut kahdessa kirkossa, kasteet ja muut toimitukset, rippikoulu ja diakonia. Tarvitaanko jotain muuta? Pitäisiköhän paikkakunnan seurakuntalaisten herätä ja lähteä liikkeelle omalta mukavuusalueelta? Meidän kun ei tähän mennessä ole tarvinnut huolehtia mistään. Me kuitenkin olemme kirkon varsinaisen ongelman ydin. Me vanhenemme ja kuolemme pois, joten näin joudutamme vision toteutumista. Sille nyt emme vielä voi mitään. Voisimmeko ennen sitä saada alulle, jotain, joka muuttaisi vision aivan toiseksi. Täällä kirkoissamme kun käy pyhäisin sentään pitkälle toistasataa henkeä. Heissä on valtava potentiaali.
Harvalla seurakunnalla taitaa olla vastaavaa aktiivisuutta.
Jatkuvasti väheneviä voimavaroja olisi nyt mahdollista ryhtyä korvaamaan vapaaehtoisilla seurakuntalaisilla. Nyt olisi jo kiire ryhtyä kouluttamaan heitä, jotta toimintoja ei tarvitsi
ryhtyä ajamaan alas. Hämäävää on se, että alasajo tapahtuu vähän kerrassaan ja melko pitkällä aikavälillä ja siihen totutaan. Eikä vastatoimiin, ehkä ryhdytä lainkaan.
Toinen este on siinä, etteivät työntekijät ehkä ole kovinkaan halukkaita ottamaan seurakuntalaisia saman arvoisina työntekijöinä rinnalleen. En minä ainakaan olisi Virastomestarina innostunut ajatuksesta, että joku olisi ilmaiseksi tullut tekemään hommiani siihen työpöytäni ääreen. Joten todennäköisempi visio on, ettei mitään tulla asian eteen tekemään ja toimintaa vain ajetaan vuosi vuodelta yhä enemmän alas.
Saapa nähdä jääkö seurakuntamme tuleen makaamaan, vai lähteekö se kaikesta vastuksesta huolimatta vastahyökkäykseen. Yhtään ei lohduta sekään, että näissä samoissa ongelmissa rämpii koko rakas kirkkomme
Pirkkalassa kävi hauskasti. olimme vaimon kanssa lähdössä messuun ehtoollisavustajiksi. siinä lähtiessä sanoin: mäpä kysynkin kirkkoherralta nyt, pääsikö riparille mukaan. Sakastissa sitten olin aikeissa asiaa ottaa esille. En saanut siinä asiaa otettua esiin, kun kirkkoherra ryhtyi heti kierrellen ja kaarrellen kysymään: olisiko mitenkään mahdollista että lähtisit yhdeksi ohjaajaksi leirille. vastasin että : juu. Hän katsoi vaimoa ihmeissään ja kysyi: voiko se olla jollekin noin helppoa? Oli hieno kokemus päästä näkemään Pirkkalan systeemit.
Seuraavat i(lkeät) ajatukset ovat käyneet mielessäni: ”Anna mun epäillä ja etsiä ja olla epävarma…” (?)
”Että nuoret saisivat vaikutteita myös hengellisyydestä rakentaessaan omaa elämäntulkintaansa” (??)
”Että nuoret eivät eroaisi kirkosta vaan kokisivat siihen kuulumisen tärkeänä” (???)
Kysymys on kai siitä, mitä uskolla tarkoitetaan. Minä ja se seurakunta, jota palvelen pitäydymme Timo Junkkaalan vanhassa määritelmässä: rippikoulun tarkoituksena on auttaa sinua uskomaan Jeesukseen. Jonkun kohdalla kyse voi olla paluusta kasteessa saatuun pelastukseen ja uskoon, jonkun toisen kohdalla uskon syvenemisestä tai syttymisestä. Tähän uusi suunnitelma antaa toki joukon hyviä näkökulmia ja rakennusaineita.
Uusi rippikoulusuunnitelma perustuu minun käsittääkseni ajatukselle, että usko on lähtökohtaisesti joka tapauksessa lähellä nuorten elämää, koska ”Jumala on”. Usko on Jumalan läsnä olevan hyvyyden oivaltamista, hengellisyyttä ja mysteerin ihmettelyä, vaikla se tarkoittaakin eri asioita itse kullekin. Kristillisessä yhteydessä tämä kaikki tietenkin sanoitetaan kristillisen tai sen kanssa yhteensopivan materiaalin sekä musiikin avulla. Sitten on vetäjistä ja rippikoululaisista itsestään kiinni, minkä laisen painoarvon Raamattu, virsikirja ja vaikkapa uskonoppi saavat ja mikä lopulta on kristillisyyden kanssa yhteensopivaa. Ja kun sitten yhä harvempi nuori tulee uskonnollisesta kodista, tästä seuraa, että ns. perinteistä uskonnollista kieltä ja kysymyksenasettelua vältetään. Jotta ketään ei vieraannutettaisi lisää. Tuloksena perinteisen kristillisyyden jatkuva oheneminen muutamaa ulkoa opeteltavaa tekstiä lukuun ottamatta. Osa meistä teologeista ajattelee vieläpä oikeasti niin, että koko kristinuskon pääpointti ei ole Joh. 3:16:n ”kolahtaminen” omakohtaiseksi pelastavaksi uskoksi vaan rakkauden kaksoiskäskyn muunnelma hyvästä elämästä: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (äläkä unohda Jumalaakaan).
Rippikoulu kuvastaa monella tavalla koko kirkon toiminnan ongelmallisuutta.
Liikutaan monella tasolla todella vaikeiden kysymysten ja työpaineiden keskellä. Muutoksia parempaan suuntaan ei ole näkyvissä. Eipä siinä varmaankaan kaivata meitä sotkemaan viranhaltian omaa agendaa yhtään lisää. Varsinkaan kun monella ei ole ennestään sellaisesta mitään kokemusta.
Jotenkin täältä sivusta katsoen voisi kuvitella, että apua voisitte jossain tarvita. Ehkäpä odotus sellaisen tarpeen esittämiseen on meikäläisten itsepetosta. Odotamme toimettomana kutsua talkoisiin jota ei koskaan tule. Sitten seisomme täällä tumput suorana, emmekä osaa suuntautua muualle. Tämä on monen kipeä kokemus. Emme haluaisi jättää kirkkoa, mutta kirkko ei näytä meitä tarvitsevan.
Nyt tämä näyttää jo synkältä kaksinpuhelulta:) Riparilaisille pitää puhella kiltisti ja pappien paineita ymmärtää. Vettä sataa tamikuussa, ohuet uskon jäät vain entisestään ohenevat ja kohta uidaan hyisessä vedessä itsemme varassa. Onko mitään toivoa?
Joissakin seurakunnissa on toivon merkkejä, työntekijät ja seurakuntalaiset ovat löytäneet toisensa ja jotakin uudenlaista on alkanut. Muuten lienemme lähellä tien päätä. Edelleen nousee ajatuksiin seurakuntalaisten oma-aloitteellinen herääminen ja kokoontuminen. Hiljainen odottaminen voisi muuttua ääneen puhumiseen ja talkoiden aloittamiseen ilman ihmisen kutsua.
Vai voisiko?
Hienoa Hannu, kun tulit pelastamaan keskustelua. Kysyt: vai voisiko? Vastaan, että tietyissä rajoissa voikin.
Meillä vain on vapaaehtoisina hankalat paikat tulla täysillä mukaa. Sillä jatkuvuudesta ei ole mitään takeita. Kirkkoherra voi lopettaa hyvinkin alkaneen toiminnan mistä syystä tahansa. Eikä hänen sitä syytä tarvitse asianomaisille kertoa. Näitä tapauksia on paljon. Sellaisen jälkeen on hiukan varovaisempi ja vetäytyy syrjemmälle. Vapaaehtoista ei suojaa mikään nyt. Joissain seurakunnissa on tehty työsopimus paperille, jolloin selkänojaa on jo enemmän. Tällöin tehtäväkuva ei pääse karkaamaan käsistä. Eikä vapaaehtoinen voi ryhtyä säveltämään omaa agendaansa. Kuviot pitäisi jossain vaiheessa tehdä selväksi koko kirkossa.
Neuvoston päätöksellä voimme pitää raamattupiirejä ja organisoida rukousiltoja , sekä avustaa messuissa eri tehtävissä. Omassa seurakunnassa on vastaavia mahdollisuuksia paljonkin. Kakki tämä on kuitenkin toimintaa kirkon sisäpiirejä varten. Vapaaehtoisena kaipaisin jotain ulospäinsuuntautuvaa.