Miksi puhdas tuulilasi tekee minut murheelliseksi? Se on merkki ympäristön muutoksesta. Samalla iloitsen elämän merkeistä omalla pihalla.
Puhuin sksalaisen sotilaspapin kanssa kuluneella viikolla mehiläisten hoidosta ja mehiläiskantojen selittämättömästä hiipumisesta, jota onneksi ei vielä ole havaittu Suomessa.
”Ei väheneminen koske vain mehiläisiä, vaan muitakin hyönteisiä” totesi keskustelukumppani apeana. ”Saksassa autojen tuulilaseja on skannattu vuosien ajan ja oppivat tietokoneohjelmat ovat laskeneet tuulilaseihin murskaantuneiden eri hyönteisten määriä. Viime aikoina tuulilasit ovat olleet jokseenkin puhtaita. Hyönteiset ovat hävinneet.”
– – –
Valtamerten koralliriuttojen kuolemat ovat kohahduttaneet dokumenttielokuvan tuotua asian esille. Syynä kuolemiin on vesien lämpeneminen.
Onko samaan aikaan käynnissä myös hyönteismaailmaa kohtaava joukkotuho? ”Hyvä! Sitten itikat ja kärpäset eivät häiritse”, saattaa joku sanoa. Tämä on lyhytnäköistä ja ihmiskeskeistä ajattelua. Hyönteissyöjien kuten pikkulintujen ravinto vähenee. Pölyttäjien puuttuessa ravintokasvit tuottavat pienempiä satoja.
Se, mikä tapahtuu nyt koralleille tai hyönteisille tapahtuu ennen pitkää ihmisille. Ihminen ei ole irrallaan muusta luonnosta.
Saksalainen sotilaspastori kertoi kaskun:
– Kaksi planeettaa kohtasi avaruudessa. Toinen sanoi: ”Näytät jotenkin huonolta.”
– ”Minulla on ihmisiä”, vastasi toinen.
– ”Älä huoli. Kun ihmiset alkavat vaivata, ne häviävät yleensä pian,” lohdutti ensimmäinen planeetta toista.
– – –
Aiemmin olen tuntenut pikemminkin surua auton etusäleikköön ja tuulilasiin murskaantuneista hyönteisistä, kuten horsmakiitäjästä Lapin reissulla – Tänä vuonna horsma on kukkinut runsaana ja horsmakiitäjän toukkia on ollut paljon.
Linkosin viime viikolla loput hunajat pesistä. Oikukkaan kesän jälkeen jäin hieman keskimääräisestä sadosta. Hunajaa tuli 33 kiloa pesää kohti, mutta se oli aromikasta.
– – –
Pihan elämä kallistuu syksyyn. Tänä aamuna, kuten muutamina muinakin aamuina minua kohtasi kanalassa hauska näky: orrella kanojen ja kukon rinnalla istui luottavaisesti varpunen, aivan kuin se kuuluisi kanaparveen. Iloitsin pitkin kesää parinkymmen varpusen parvesta, joka ruokaili kanatarhassa. Jeesuksen sanoin ”Jumala ei unohda niistä yhtäkään” (Luuk 12:6). Tämä yksi on nähtävästi mieltynyt lämpimään ja turvalliseen yösijaan.
– – –
Samoin kanalassa kävi päivittäin orava, joka nisistä päätellen imetti vielä elokuun alussa. Kesä oli kolme viikkoa jäljessä. Kai se haki lisäravintoa maidon tuotantoon? Kanoihin ja muniin se ei koskenut.
– – –
Vielä mainitsen yksisilmäisestä sammakosta ”pihalammessa” – vesikuopassa. Kerroin blogissa aiemmin, että vuosi sitten vesikuopassa elellyt sammakko hävisi äkisti ja jäljellä kuopan reunalla oli ketun kiverä uloste. Keväällä löysin lampea puhdistaessani siinä talvehtineen sammakon.
Kesällä seurailin sitä lepäilemässä auringon kilossa rentukan ja vehkan lehtien alla. Samalla huomasin, että sammakon oikean silmän paikalla oli pitkä arpi. Ehkä se oli selvinnyt ketun hampaista? Nähtävästi se pärjää yhdelläkin silmällä. Sammakolle on viereisen mehiläispesän edustalla tarjolla runsaasti pesästä häädettyjä kuhnureita.
Mahdollisesti pieneen lammikkoon on tulossa muitakin talvehtijoita. Toin siihen nimittäin keväällä kutua ja pieniä sammakoita elelee nyt pihapiirissä.
En ole kohdannut uskovien piirissä vihamielisyyttä eläimiä tai luontoa kohtaan. Kaikki ei dikkaa kaikea. Se kertoo vain ihmisen rajottuneisuudesta, joka sekin on tilan antamista esimerkiksi sinun harrastukselle eläinkunnan asioille.
Olet varmaan perehtynyt maapallon historiaan, jonka kuluessa lähes kaikki näytti tuhoutuneen, ihmisiä myöten. Ihmiskunnan ongelma ei ole luonnon eläimineen huomioonottaminen. Totaalisen Nooan aikuisen tuhon lisäksi on erilaisia, vaikkei maapallonlaajuisia mullistuksia luonnossa, niin laajojen alueitten ilmastollinen muutos, joka sitten sadan tai satojen vuosien aikana on tasaantunut. Niiden syyt eivät ole olleet kompostoinnin vähyys tai autokannan lisääntyminen. Ongelma on ihmisen ajatukset ja teot, jotka on kaiken aikaa vain pahat.
Missään en ole kuullut niinhalveksuva äänesävyä vihreistä luonnonsuojelijoista kuin tietyissä uskovais-piireissä: ’Viherpipertäjäkommunistit jne jne” Näiden nerojen mielestä kaiketi nykyiset valtamerten lämpötilan noususta johtuvat hirmumyrskytkin ovat vain Jumalan rangaistuksia syntisille.
Seppo, tarkkuudessasi on toivomisen varaa! Tämä ilmaisuni saattaa jotain tyhmempää loukata.
”tietyissä piireissä” on varmaan monenlaista ilmaisua, eikä aina miellyttäviä, jos on joku pipertäjä”.
Nämä pipertäjät eivät kuulu mihinkään veljesyhteyteen. Tarkoitan uskovien yhteyttä. On totta, että he ovat niinkuin muutkin ulkopuolisia ja heidät hoitaa Jumala. Ulkopuolisuus ei tarkoita ulkopuolella ”corpus permixtum”, joka on Jeesuksen viittaus maailmaan, Augustinus-Luther johdatteluun perustuen.
Nyt tarkkana, kun ja jos tähän jatkat.
Seppo Heinola :”Missään en ole kuullut niinhalveksuva äänesävyä vihreistä luonnonsuojelijoista kuin tietyissä uskovais-piireissä…”
Sama täällä. Vihreisiin kuuluva lapsemme halusi riparillaan kertoa Rakkaudesta (agape), johon hän oli oppinut luottamaan ja sai kyseistä tuntia johtaneelta papilta kuulla, että ”täällä puhuu paha henki”. Kun nokialaisen hurmoshenkisen herätysliikkeen innoittama pappi sanoi konfirmaatiosaarnassaankin, että univerasaalia rakkautta ei ole, monet läsnäolleista läheisistä ilmoittivat jumalanpalveluksen jälkeen, että he eroavat kirkosta.
Kun kävimme Koskeasaaressa, kun ” vihreä nuorimmaisemme” vielä istui rattaissa, en unohda hänen itkuaan eläintarhan vangittujen eläinten vuoksi , enkä sitä, että en koskaan ole halunnut turkkia, kun hän toi kotiimme pientä ketunpoikasta esittävän julisteen, jossa luki ”Sinä voit elää ilman turkkiasi. Minä en voi” . Ehkä kipein muisto on se Juhannus, jolloin hän pappansa kanssa kuunteli pihalla radiosta tullutta sotaohjelmaa, juoksi tupaan, jossa olin valmistamassa ateriaa ja sanoi ”Ajattele äiti miten tyhmä minä olen. Minä luulin, että ne pudottaa niitä pommeja ihmisten päälle”. Hän oli se pieni ”vihreä”, joka Koulu-tv:n ohjelman jälkeen sanoi, että ”onneksi täällä ei ole valkoisia miehiä” ja joka parvekkeella sanoi jyrisevälle ja salamoivalle taivaalle ”Tähtää alemmas saatanan kierosilmä”, kun olin lukenut heille Tuntematonta sotilasta. Kun myrsky oli pudottanut pihakoivusta linnunpöntön, hän seuraavana aamuna meni parvekkeelle, katsoi taivaalle ja sanoi ”Enhän minä sitä niin tosissani tarkoittanut.”
Aikaisempina vuosisatoina ihmisellä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa ympäristöön globaalissa mittakaavassa, toisin kuin nykyisin. Ihminen on ollut ahne ja piittaamaton – siis syntinen – ennenkin, mutta nyt se vaikuttaa laajasti ja lyö ihmistä vastaan, lujaa. ”Ihmiset paahtuivat kovassa helteessä, mutta herjasivat Jumalaa … he eivät kääntyneet, eivät antaneet kunniaa Jumalalle” (Ilm 16:8).
Luonto eläimineen on hyvä asia.
Mielestäni se hoituu uskovalla Tärkeimmän ”ohessa”. Jotkut ovat kiinnostuneempia hyttyssignaaleista kuin toiset, mutta väittäisin, että uskova kunnioittaa luotuja olentoja ja kasveja. Ne, jotka ”vaahtoavat” kompostoinnista (ei välttämättä Pekka Särkiö) ja toimivat ”vihreän” ideologian alla, koetaan ärsyttävinä, vaikka heillä olisi ajamiensa asioiden korrelointia hengellisestikin.
Luulen minäkin, että Jumalaan uskova kunnioittaa elämää sen eri muodoissa – onhan Luoja kaikkien luotujen Isä ja siten luodut keskenään sisaria ja veljiä. Luulen ymmärtäväni Reijon pointin: luontosuhteesta voi tulla uskonnon korvike ja perimmäinen turva, tärkein asia, jos usko Jumalaan puuttuu.
Minulla ei autottomana ole surua puhtaista tuulilaseista vaan jotain hälyyttävää on selvästi luonnossa. Eikös ole raportoitu, että lintujen pesintä ei ole mennyt niin kuin pitäisi. Kolea kevät ja kesä aiheuttivat poikaskuolemia, koska hyönteisiä ei tarpeeksi ollut.
Mitä hyönteisiin tulee niin ensimmäisen kerran elämässäni keväälle mökillemme mennessämme ei ikkunalaudoilla ollut kuolleita hyönteisiä. Koska kyseessä on hirsimökki, sisälle eksyy hyönteisiä helposti. Nyt ei yhtäkään kuollutta hämähäkkiä, kärpästä tai muutakaan hyönteistä. Se oli todella hätkähdyttävää.
Pihavaahteramme yleensä kevällä suorastaan humisevat kimailaisten niissä häärätessä. Nyt näin vain muutaman. Ampiaiset saattavat olla ärsyttäviä ulkona makeata jälkiruokaa syödessä, nyt olen nähnyt vain pari kappaletta kuistillemme eksyneenä. Hyttysiä ei juurikaan ole ollut ja kärpäset vähissä. Kimalaisia äskettäin kaivatessani olen pihalla havainnut yhden kukkapenkissämme, missä niitä aikoinaan runsaasti pörräsi kuten pihan apiloissakin. Nyt on aivan hiljaista.
Emme saaneet juurikaan omenoita tai viinimarjoja vaan sentään karviaisia. Omenat voivat olla oikullisia vaan viinimarjoja on aikaisemmin tullut. Pölyyttäjien puutetta? Ehkä muualla menee paremmin vaan täällä kaakossa näyttää tilanne laajalti huonolta lähiympäristössä. Saimaan saarissa ilmeisesti tilanne parempi. Mustikoita ei näille kulmille tullut, mikä voi johtua myös kevään koleista öistä. Vadelmat kukkivat hyvin, mistä ehdin iloita, vaan tulos oli niin pieniä marjoja ettei niistä oikein kerättäväksi ollut. Eli pölyyttäjien puute taas?
Olen iloinen, että hunajasatosi oli sentään kohtuullinen ja mukavaa oli lukea erilaisista pienistä vierailijoista pihapiirissäsi, joiden menestymistä autat :).
Odottelen pikkuvarpusiamme ja keltasirkkuja myöhemmin syksyllä. Yleensä viimeistään lokakuussa ilmaantuvat ruokintapaikoille. Toivottavasti ei taas surullista tilannetta…
Kiitos Tarja, luulen, että luontoa pitempään tarkkailleet ovat huomannet muutoksia. Kuolleiden hyönteisten puuttuminen ikkunalaudalla voi todellakin olla huolestuttava merkki. Meillä oli kimalaisia, mutta ampiaisia oli nyt vähän, toisin kuin vuosi sitten. Mustikoita ja puolukoita on tullut paikoin hyvin tänäkin vuonna, joten on pölyttäjiä ollut. Toivon, että hyönteisten vähyydessä kyse olisi paikallisesta vaihtelusta. Hyönteisten suojeluun kannattaa kuitenkin herätä, koska muuten voi edessä olla – 1960-luvulta asti odotettu – hiljainen kevät.
No, huomasin juuri, että Markku seuraavassa kommentissa viittaa juuri tähän.
Vielä Tarjalle pari kommenttia lintujen pesinnästä. Hevostallilla Lahdessa oli pääskysellä pesäpoikaset vielä elokuun puolivälissä, Saariselällä heinäkuun puolivälissä riekolla munat pesässä. Molemmissa oli varmaankin kyse kesän toisesta pesinnästä. Alkukesän kylmät säät saattoivat tuhota pesinnän. Sama alkukesän kylmyys on tuhonnut myös hyönteisten toukkia.
Nämä ovat pahoja oireita maailman tilasta. Omalta ja vaimon kohdalta olemme ihmetelleet sitä,että kumpaakaan ei pariin kesään ole yksikään itikka yrittänyt purra.
”Mitä minä sanoin ” on ikävimpiä lauseita mitä voi saada päin kasvoja. Mutta vuonna 1962 ameriikkalainen biologi Rachel Carson julkaisi teoksen nimeltä ”Silent Spring”, jossa hän keskusteli juuri tästä teemasta. Siihen kirjaan suhtauduttiin toisaalta ikävänä profetiana ja toisaalta käytettiin paljon voimia, jotta voitaisiin todistaa hänen olevan väärässä. Lyhyellä tähtäyksellä kriitikot olivat oikeassa. Pitkällä tähtäimellä kirjoittaja on valitettavasti oikeassa.
Kirjan profetia on synkkä : Ilman hyöteisiä ja lintuja ei muutakaan elämää.
Nyt on kiirre. Mitenkähän nyt elävä sukupolvi ja jo syntynyt lasten sukupolvi tulee taklaamaan nämä koko olemassaoloamme uhkaavat oireet?