Talven jälkeen ensimmäinen kerta kesämökillä.
Matkalla pohdin, miten tupa on toipunut talvesta, millaisessa kunnossa huoneet ovat, onko siivottavana kutsumattomien pikkuvieraiden jätöksiä vai jotain muuta. Ja muistan Marttaa.
Lapsuuteni tärkeä ihminen oli ryhdikäs vanha Martta. Martan perhe asui pienessä tuvassa, keskustaajamasta syrjässä. Talo oli kauniilla paikalla, huoneet rakkaat ja kodikkaat, mutta leskeksi jäätyään ei Martta enää jaksanut kantaa vettä eikä lämmittää vanhaa uunia.
Martta muutti tyttärensä luo, hissitaloon. Elämä oli helpompaa, tytär apuna. Tupa jäi kesäpäivien iloksi, syksyllä pihalta korjattiin omenasatoa. Istuttiin lasikuistin pöydän ääressä ja muistettiin entisiä aikoja.
Kun kysyimme, miten Martta tohti rakkaan, kauniin kotinsa jättää, hän katsoi kirkkailla silmillään: minä annan sen suuremman käden turvaan.
Kun suljen kotioven, mielessä käy Martan pieni rukous, toive ja pyyntö, että kodilla olisi suojelus.
Taas on ollut. Kiitos siitä.
PS. Jos haluat katsoa kuvia ensimmäisen mökkivierailun tunnelmista, siirry Sanataidon blogiin. Näille sivuille kuvatiedostot olivat liian suuria. Kiitos vaivannäöstäsi!
