Syntistä ja häpeällistä menoa: Ruuan heittäminen pois, kun syöjiä olisi vaikka kuinka. Ruokajonot eivät tässä maassa lähiaikoina ainakaan lyhene, kiitos uuden hallituksen linjausten. Jokapäiväinen leipämme on tarkoitettu yhteisesti jaettavaksi. Tai joskus sunnuntaina viljapossu.
Oheisen lehtijutun kaltaiset tekstit tekevät Ruttopuiston rovastin mielen iloiseksi. Vielä iloisemmaksi tulen, jos ja kun pääsen itse auttamaan toisia. Sisäpaisti: Iloista antajaa Jumala rakastaa.
Lue iloinen uutinen tästä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015060519808568_uu.shtml
(jos linkki ei avaudu klikkaamalla, niin siirrä linkki selaimesi osoitekenttään, kyllä silloin aukeaa)
Toivottavasti tällaiset uutiset eivät jää vain harvinaiseksi herkuksi vaan yleistyvät. Jos jotkut jonninjoutavat pykälät yrittävät estää lähimmäisten auttamisen, niin hiisi vieköön sellaiset pykälät! Ihminen on lakia tärkeämpi. Siitähän se Jeesuskin alvariinsa kinasi fariseusten kanssa.
Jos ruoka loppuu, niin eipä tule elämästäkään enää mitään. Ja vielä se Jeesus tulee kerran kysymään sinulta ja minulta, että mitä me teimmekään hänen vähimpien veljiensä auttamiseksi. Kysyy, vaikka tietääkin jo vastauksen…
Raamattu toki tuntee myös salaa auttamisen mallin. Ja tuntemattomana hyväntekijänä toimiminen se vasta jaloa onkin.
Miten olisi, jos kehitysapuna annettaisiin ruokaa, jota Suomessa tuotetaan yli omien varojen? Turhaa säännöstellä tuotantoa, jos kaikki ruoka menisi joko suomalaisten ja vaikka pohjois-korealaisen suihin?
Miten sen ruoan kuljettaisit pilaantumattomana tarvealueille?
Ainakin kuljetus onnistuu hyvin kehittyneisiin valtioihin, mutta kehitysmaihin voi olla paljon esteitä, joista suurimmat ovat poliittisia.
Mietin lähinnä sen logistiikan ongelmaa, miten nuo ruoat täällä kerättäisiin niin, että olisivat vielä kuljetuskunnossa…miten ratkaisu voitaisiin sitoa tuohon Ismon alempana mainitsemaan ongelmaan ja ratkaista molemma vai voidaanko?
Italiasta voi otta oppia ilmakuivaamisesta, niin ja osaahan ne lappalaisetkin kai kuivata. Kapakalatkin oli aikoinaan kuivattuja.
Ongelmana on kaupan luoma järjestelmä, jossa hävikkiä ei saa käyttää, vaan se pitää tuhota. Kaatopaikalle menee kymmeniä tuhansia kiloja ehtaa ruokaa joka viikko. Joku mättää pahasti, kun toiset näkee nälkää ja toiset kantaa ruokaa kaatopaikalle, miten tämmöinen järjestelmä on päässyt syntymään? Tiedän, että kauppa painii myös tämän ongelman kanssa, koska nykyinen toiminta tapa on järjetöntä.
Amen!
Elämämme on tullut liian yltäkylläiseksi. Kaikkea on paljon liikaa. Olen seisonut jonkun vieressä leipähyllyjen äärellä ja kuullut lauseen: Eihän täällä ole oikein mitään. Ei ollut siis chiabataa karpaloilla maustettuna.
Kaksikymmentä metriä olusia ja limskoja 4-5 hyllyllä päällekkäin, mutta ei oikeaa merkkiä.
Karkkeja, jauhoja, pastoja vihreitä, punaisia ja keltaisia, oliiveilla ja ilman.
Menen apteekkiin, D-vitamiinia joka maulla. Kysyn onko karviaisen makuisia? Tuttu farmaseutti, papin rouva nauraa. Täytyy panna toivomuslistalle.
Voisimme kaikella ylijäämällä ruokkia nälkää näkevät. Mutta millä saada pomeranssinkuorella maustetut ylipäiväiset perunalimput nälkäisten eteen? Kaikki kaatuu logistisiin ongelmiin. Ei ehdi limppu edes Lieksan mummolle ennen kovettumistaan, saati Ugandaan. Saksalaiset umpipakatut kakkupohjat sen sijaan säilyvät vuodesta toiseen. Milloin ruoasta tuli tällainen juttu? Se on suuri synti ja häpeä.
Amen!
Amen!
Kun isäni näki pikkupoikana lähes 100 vuotta sitten nälkää ja söi koko elämänsä ajan aina lautasensa huolella puhtaaksi, niin opin kunnioittamaan kotona ruokaa ja olemaan siitä kiitollinen. Ruoan kunnioitus ja vanhojen ruokien syönti ja tarvittaessa uudistaminen (kuumennus tai uuden ruokalajin tekeminen vanhoista ruokalajeista) kotona olisi merkittävä muutos monen perheen ruokakulttuurissa. Kodeista lähtee hävitykseen vanhentunutta ruokaa turhan paljon. Liian usein kuulee sen, että ”meillähän” oli eilen samaa ruokaa, en sitä enää tänään syö. Olen saanut jakaa sadoille orvoille ruokaa Intiassa ja olen saanut halun auttaa nälkäisiä. Olen saanut hankittua noin 100 lapselle tukijat Intiaan. Joko sinulla on kaksi orpolasta ruokittavana ja tuen kohteena? Haluaisitko yhden lisää? Mielelläni kerron lisää aiheesta ja autan löytämään lapsen suoralla kanavalla, joka ei kuluta rahaa hallintoon, vaan raha menee suoraan kohteeseen ilman Suomen valtion tukea.
Ei tahdo kelvata eilen tehty ruoka enää nykyisille lapsille, vaikka kuinka kehuskelisi…
Sanoisin, että myös kasvatus ja koulutus on osaltaan vastuussa nuorten asenteen muokkauksessa.
Tuli mieleen omasta lapsuudestani, kuinka isäni söi homeiset leivät, leikkeli vain veitsellä homeet… happamasta maidosta teki viiliä… Kolme poikaa sai syödä pehmeät leivät ja tuoreet maidot. Nyt olen saanut itseni kiinni samoista toimista, kun lapsille on yrittänyt saada parempaa… Ruuan tähteet olen monesti suuhuni pistellyt. Mutsi kertoi, että lapsuudessaan pohjamaalla, tekivät perunakuorista keittoa… Hyvin meillä vielä menee ja kuten May sanoi kaupan hyllyt notkuu valinnan mahdollisuuksia, mutta kenellä on varaa syödä trendiruokaa?
Peruna takaisin kunniaan.
ismo malinen :”Ruuan tähteet olen monesti suuhuni pistellyt.”
Sama täällä. Kun olin pieni lapsi, perheessämme syntyi monta kertaa keskustelua siitä, miksi kukaan meistä ei halunnut syödä niin harvinaista lautasella vielä ollutta viimeistä lihapullaa. Syy oli se, että kukaan meistä ei halunnut olla ahne. vaan jättää lihapullan hänelle, joka tarvitsi sitä eniten.
https://www.youtube.com/watch?v=xUdIs5nuPYY
Ennen koulussakin oli tapana että kaikkea ruokaa pitää ainakin maistaa. Nykyään on sallittua kieltäytyä esimerkiksi sianlihan syönnistä vaikka se ei ole kenellekään vaarallista.
Juhani: Mutta kun ne ennakkoluulot ovat syntyneet jo kotona…
Logistiikkaongelma poistuisi, jos annettaisiin syöjien tulla tänne.
Onhan täällä tilaa vaikka kuinka.
Kuka maksaa ne ruuat?
Pekka.
Yhden tänne tulevan hinnalla voi hoitaa 20-40 hengen ruokkimisen kehitysmaan köyhissä osissa. Intian orvot elävät noin 30 euron summalla saaden kodin, ruokaa, kristillisen opetuksen ja peruskoulutuksen.
Tässä keskusteluketjussa on ollut paljon asiaa, johon voi hyvällä syyllä sanoa amen. En nyt kuitenkaan liity siihen kuoroon.
Haluaisin pohdiskella plogisi viimeistä lausetta, jossa kirjoitit ”Ja vielä se Jeesus tulee kerran kysymään sinulta ja minulta, että mitä me teimmekään hänen vähimpien veljiensä auttamiseksi.” Matteuksen 25. luvussa Jeesus todellakin näine tekee: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”(jae 40)
Mutta keitä nämä Jeesuksen veljet ovat?
Raamatun mukaan Jeesuksella oli velipuolia. Heitä Jeesus nyt ei tainnut tarkoittaa, vai mitä? Toinen vaihtoehto on viittaus hengelliseen veljeyteen, mitä sinä ajattelet sellaisesta vaihtoehdosta?
Kolmas vaihtoehto on se, joka poimitaan Raamatusta silloin, kun kerätään rahaa vähäosaisten auttamiseen. Tarkoitus tietysti pyhittää paljon, mutta missä kohden Raamattua Jeesus nimeää vähäosaiset lähimmäisensä ”veljikseen”?
Vähäosaisuus ja veljeys alkavat samalla kirjaimella, mutta lieneekö tuo ihan validi peruste Raamattua vakavasti tutkivalle?
Vaikka kysymys on kohdistettu Hannulle, olen kiitollinen kaikista asiallisista kommenteista minua askarruttavaan kysymykseen.
Rauli: Patriarkaalisessa systeemissä ei pruukattu naisia mainita muuten kuin poikalasten synnyttäjinä. Sen tähden puhutaan jatkuvasti vain veljistä.
Se, miten Jeesus suorastaan samaistui kaikkein heikoimpiin yksilöihin, näkyy hyvin tuossa Matteus 25:ssä: sen te teitte / jätitte tekemättä minulle.
Nyt vasta hoksasin, että ei siinä jakeessa 40 enää puhutakaan vähimmistä veljistä vaan vähäisistä. Sitä se tekee, kun ulkomuistista siteeraa – vanhaa käännöstä! Sorry!
Kiitos Hannu ensimmäisestä kommentoinnistasi. Ahdistelen sinua kuitenkin edelleen.
Sana ”veljet” todellakin voidaan kääntää nykykielessä ”veljet ja sisaret”. Paavali ei esimerkiksi lähesty kirjeillään vain korinttilaisia miehiä 1. vuosisadalla, esimerkiksi. Olemme tästä asiasta lähes liikuttavan yksimielisiä.
Mutta käsitteestä ”Jeesuksen veljet” Matteuksen 25:ssä väitän, että tässä Vapahtajamme viittaa ainoastaan ja vain seuraajiensa erityisryhmään.
Johanneksen evankeliumin 12:50:ssa jJeesus yhdistää tottelevaisuuden käsitteeseen veljeys todetessaan, että ”jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.”
Miten vähäosaisuus takaa Jeesuksen seuraamisen?
Heprealaiskirjeen 2. luvussa Raamattu yhdistää sitten ”Jumalan lapseuden” ja ”veljeyden” seuraavasti: ”Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä; siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen.”
Edellisen jakeen mukaan isä on Luojamme, pyhittäjä Jeesus Kristus ja Jeesuksen veljiä ovat ne pyhitetyt, jotka ovat ”lapsia kirkkauteen”. Siis niitä taivaaseen kutsuttuja, joita kutsutaan myös ”Jumalan lapsiksi”. Hyvin sopivasti Roomalaiskirjeessä todetaankin Jeesuksen veljistä, että he ovat ”saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ’Abba!Isä!'”
(Ro8:15)
Ja nyt kysymys uudelleen hiukan muunneltuna: takaako vähäosaisuus, että on ”Jumalan lapsi” hengellisessä merkityksessä eikä ainoastaan Aadamin jälkeläisenä?
Oikeastaan asia on vakava: Jeesus noteeraa meidät vuohiksi tai lampaiksi sen mukaan, mitä olemme tehneet ”hänen veljilleen”. Eikö silloin pidä olla ainakin selvillä siitä, mihin suuntaan hyvää on tehtävä, vaikkei toki kristityn tule missään tapauksessa laiminlyödä lähimmäisenrakkauden osoittamista vähäosaisia kohtaan?
Jeesus puhuu paitsi veljien ruokkimisesta ja juottamisesta myös heidän vaatettamisestaan, jopa vankilatapaamisista ja sairastupavierailuista. Miten Hannu nämä tilanteet ymmärrät? Onko muilla kommentoitavaa?