Täytän helmikuun lopussa vuosia ja usein syntymäpäiväni aikaan pysähdyn pohtimaan elämääni. Mihin elämä on minua kuluneen vuoden aikana vienyt ja miten minä olen kasvanut? Minusta on jotenkin lohdullista ajatella, ettei vuosien karttuessa tarvitse tulla valmiiksi, vaan aina voi kasvaa ihmisenä. Jos lapsena haaveili suuremmaksi kasvamisesta, on aikuisuus mielestäni pienemmäksi muuttumista. Iän myötä ymmärtää, kuinka pieni ja keskeneräinen itse lopulta onkaan.
Yksi itselleni suurimpia oivalluksia ja elämänmuutoksia on ollut se, kuinka viimeisten vuosien aikana olen muuttunut perfektionistista itselleni armollisemmaksi. Nuorempana suoritin elämää ja murehdin tulevaa. 25-vuotiaana isojen elämänmuutosten myötä oivalsin, ettei elämää voi rakentaa suorittamisen ja varmistelun varaan – elämästä ei ikinä tiedä. Suorittamalla ei loppupeleissä voi varmistaa elämänsä suuntaa eikä kukaan ole elämän kipujen ulottumattomissa. Joskus elämä vie sellaisia polkuja pitkin, joita ei itse olisi osannut aavistaakaan. Toisinaan näihin polkuihin kätkeytyy pysähtymisen ja syvän kasvun mahdollisuus.
Perfektionistista armollisemmaksi muuttumisen myötä olen oppinut elämään enemmän hetkessä ja nauttimaan arjen pienistä iloista. Onnellisuus ei löydy suurista tavoitteista ja ulkoisesta pärjäämisestä, vaan elämän perusasioista. Se löytyy hyvin nukutusta yöstä, rauhassa juodusta aamukahvista, terveenä vietetystä päivästä ja läheisen hymystä. Elämääni on tullut keveyttä, kun olen oppinut luottamaan siihen, että elämä ja Jumala kantaa. Minun ei tarvitse liikaa murehtia elämää. Sen sijaan voin keittää toisen kupillisen kahvia ja hymyillä, sillä juuri tässä hetkessä kaikki on riittävän hyvin.
Toivon, että tulevana 28-vuotiaana muistan yhä pitää kiinni armollisuudesta ja elämässä hyvään keskittymisestä. Erityisesti haluan pitää mielessäni nämä Saarnaajan kirjan sanat.
”Minä oivalsin,
ettei ihmisellä ole muuta onnea
kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä.”
-Saarn.3:12-
Tubessa kerron, kuinka perfektionistista tuli itselleen armollinen
Hyvä positiivinen elämän käsitys sinulta emiliapappi, Emilia Turpeinen. Elämän rikkautta ja rakkautta sinulle vaan elämässäsi eteenpäin.
Itse olen saanut elää olosuhteisiin katsottuna niin fyysisesti kuin henkisestikin ainakin omasta mielestäni terveenä. Nyt ensi kesällä tullessani 80 ikäiseksi minulla ei ole päänsärkyä elämästäni. Tämä ei merkitse, että kaikki olisi sujunut hyvin mutta elämän ymmärtäminen vaikeuksineen on rikkaus sinänsä. Tulee sitten mitä tahansa vastaan niin minulla ei ole tunnetta, että jotain jäi tekemättä, saavuttamatta.
” Joku ” on sanonut. Lähimmäisen rakkaus. Siinä on kaikki laki ja profeetat. Siinä meille kaikille ohjenuora elämäämme.
Viisaita sanoja, Reino. Kuten sanoit, elämän ymmärtäminen ja sen hyväksyminen vaikeuksineen on rikkaus. Elämän kipujen hyväksyminen osaksi omaa elämäntarinaa on ainakin minusta tärkeää. Lähimmäisenrakkaus sopii elämän ohjenuoraksi iästä riippumatta.
Onneksi olkoon. Elämä on erikoinen asia, eikä toista voi kovin paljoa neuvoa, koska eiliselle ei voida mitään, se on mennyt, tulevaisuutta emme tiedä ja meillä on vain tässä ajassa oleva hetki.
Muutama tärkeä asia on itselle valjennut. Suunnitelmiensa kanssa kannattaa mennä rukouksessa Herran eteen. Varmoja yllätyksiä on tiedossa, osa ikäviä ja osa hienoja, niitä ei kannata pelätä vaan mennä jälleen Herran eteen uskoutuen ja totuudessa pysyen. Herra pitää kyllä omistaan huolen.
Ihminen voi lopulta omillaan valinnoillaan vaikuttaa, elämän kulkuun kovin vähän, eikä elämä ole peli, jossa perille pääsee oikeita ratkaisuja tekemällä. Parempi on Luottaa Jumalaan ja elää hetkessä. Kyllä ne oikeat ja väärät valinnat tulevat tehtyä joka tapauksessa ja niiden kautta saa oppia, miksi me elämme ja olemme…
Viisaita sanoja Ismo, meillä on vain tässä ajassa oleva hetki. Elämän yllätyksistä, iloista ja suruista, ei etukäteen tiedä, mutta Jumalan huolenpito pysyy. Tähän on hyvä luottaa.