Pelottavinta, mitä Helsingin tuomiokirkossa voi tapahtua, on, että tuomiorovasti saarnaa tuomiokirkossa tuomiosunnuntaina. Näin on varmasti silloin tällöin käynytkin. Toiseksi pelottavinta, mitä Helsingin tuomiokirkossa voi tapahtua, on, että kirkko täyttyy vedellä. Näin on käynyt kerran. Viime perjantaina.
Kanttori Harri Viitanen (työtoverini jo itsenäisen Vanhankirkon seurakunnan ajoilta) sattui kuin ihmeen kaupalla olemaan tuomiokirkossa silloin, kun alkoi tapahtua. Harri oli iltakymmenen jälkeen tullut kirkkoon virittämään urkuja. Ei mennyt varttiakaan, kun kirkon hälytinjärjestelmä pärähti päälle. Kanttori kurkkimaan ikkunasta, josko näkyisi vaikkapa tulipaloja ulkosalla.
Ei näkynyt. Mutta kun kanttori katsoi urkuparven kaiteen yli kirkkosaliin, hän kuuli urkujen pauhunkin ylittävää vetten pauhua. Hän ei silloin vielä tiennyt, että kaakkoistornin sprinkleriputki oli rikkoutunut ja vesimassat olivat syöksyneet kirkon etuosassa olevaan kuorokorokekaappiin ja siitä hirmuisella voimalla kirkon keskikäytävälle antaen kyytiä kirkon kuorin irtaimelle kalustolle.
Vesi ei vallannut vain käytäviä, vaan tahtoi päästä myös ulos. Sopiva vesitie löytyi Senaatintorin puoleisista kaksoisovista, jotka vesimassat avasivat ihan tuosta vain. Käytävillä vettä oli nilkkoihin asti, mutta Harri oli onneksi hyvissä asemissa lehterillä, josta hän välittömästi kännnyköi apua soittamalla 112:een. Harri päästi myös vikkelästi palokunnan sisään kirkkoon. Harrin kuuluu saada kultakello palkinnoksi ripeästä toiminnastaan. Seurakuntamme, seurakuntayhtymämme sekä vakuutusyhtiö voisivat kaikki muistaa häntä lahjalla.
* * * * * * * *
Tämän blogin lukemisen voivat lopettaa tähän kaikki ne lukijat, joiden mielestä tämä tapahtuma on pelkästään katastrofi, murhenäytelmä, totaalisen tuhon ennuste, maailmanlopun meininkiä. Tähän lopettakoot lukemisensa myös ne, joiden mielestä keissi on maahanmuuttajien, vapaa-ajattelijoitten, rasistien, terroristien, naispappeuden vastustajien, Universumin, maan hallituksen tai sukupuolineutraalin avioliiton kannattajien masinoima.
* * * * * * * *
Jos tätä vielä lukee joku muukin kuin Viitasen Harri, niin, lukekoon. Harrille minulla oikeastaan onkin asiaa.
Harri, sinä armoitettu säveltäjä, joka olet innostunut kaikenlaisista luonnonäänistä. Vesimusiikkisarjaa sinulla ei vielä taida olla plakkarissasi? Olisi syytä olla, sillä kuvailemasi vetten pauhina toi sinulle mieleen Imatran kosken kuohut. Sanoit myös, että suurten vetten pauhu kirkkosalissa oli niin äänekäs, että sen rinnalla urkujenkin megapauhu jää kakkoseksi.
Aiheesta Suurten vetten pauhu katedraalissa saanet helposti aikaan moniosaisen vesiteossarjan, alkaen aivan Raamatun alkulehdiltä, missä Herran Henki kulkee vetten päällä. Tulee vesien erottamista kuivasta maasta ja vedenpaisumusta, kastemusiikkia, virvoittavia vesiä, veden muuttamista viiniksi, Sykarin kaivovettä ja Elämän vettä.
Psalmin 29:3 mukaan Herran ääni käy vetten päällä; kunnian Jumala jylisee, Herra suurten vetten päällä. Olisiko tuossa kuulemassasi pauhussa voinut olla myös edes pikkiriikkisen verran kunnian Jumalan jylinää?
Tällä tapauksella on nähdäkseni myös eskatologista, lopunajallista merkitystä. Eräässä hengellisessä laulussa ennakoidaan: Täällä toinen toisistamme / joudumme me luopumaan, / mutta taivaan kaupungissa / yhteys ei lopukaan. / Uusi virsi sitten siellä / niin kuin suurten vetten pauhu soi / uhratulle Karitsalle, / joka meille armon toi.
Vaikuttaisi siltä, että ainoa paikka, jossa ihminen saa edes hetken levähtää rauhassa, on hänen oma hautansa. Sitten kun ylösnousemuksen aika tulee, osa porukasta menee sinne, missä on koko ajan aivan helvetillinen melu. Mutta ei taivaassakaan taida päästä yhtään vähemmällä, jos siellä aina vain soitellaan harppuja ja veisataan täysin palkein uusia virsiä, jollaisista maallinen virsikirjakomitea ei pysty edes unta näkemään. Jos haluaa taivaassa olla hiljaa, niin onkohan siellä hyviä korvatulppia? Onkohan meillä siellä korvia ollenkaan?
Joitakin sepustuksia Ison kirkon vesivahingosta:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1454053038728
Kuvateksti: Suurkirkkovesivahinko 290116
Mistäkö tuo kultakellolahja tuli mieleeni? Joskus parikymmentä vuotta sitten pyromaani yritti polttaa Vanhan kirkon, 20 minuuttia myöhemmin hän oli samoissa aikeissa tuomiokirkolla.
Nuorisojengi meni Ruttopuistossa Vanhan kirkon ohi, kun muuan tytöistä jäi ihmettelemään, palaako pääoven portailla tervasoihtu vai mikä. Onneksi päätti tarkistaa asian ja huomasi, että kirkon koko pääovi on tulessa. Äkkiä soitto 112:een ja tyttö oli pelastanut kirkon. Hän sai monia lahjoja, mm. juuri kultakellon.
En tiedä, miten hyvin kultakello nuoren naisen imagoon istui, mutta kultainen taskunauris sopisi hyvin Harrin stailiin.