Euroopan unioni on yhdelle suvaitsevaisuutta, toiselle Brysselin ikeen alle pakottamista. Molempien näkökulminen taustalla on vanhat mielikuvat.
Euroopan nykyisten valtioiden syntyä 200 vuotta sitten siivitti kansallinen herääminen. Pienten kansojen irtautuminen isojen imperiumien Itävallan, ottomaanien ja Venäjän ikeestä oli unkarilaisten, kreikkalaisten tai suomalaisten näkökulmasta lähes raamatullista vapaustaistelua. Tuosta ajasta kirjoitetaan edelleen kahta tarinaa: se mikä oli isojen mielestä suvaitsevaisuutta, tuntui pienistä tyrannialta.
Luin viime kesänä pari kirjaa mongolivallan ja ottomaani-imperiumin historiasta. Venäläiset ovat kuvanneet mongolivallan aikaa perinteisesti samalla tavalla kuin Balkanin kansat ottomaanien valtaa: se oli ikeen alle pakottamista ja alistamista.
Asia ei tietenkään ollut näin yksinkertainen. Mongolivalta ulottui Tyyneltä valtamereltä Mantšurian kukkuloille ja Kaspianmerelle. Ottomaani-imperiumin rajoina oli pohjoisessa Ukraina ja Unkari, etelässä Punainenmeri ja Persianlahti. Tällaisia valtakuntia ei hallita vain miekalla. Ne olivat vihollisiaan parempia myös monissa muissa asioissa!
Kun Euroopan kristityt kävivät 1500–1700 -luvuilla säälimättömiä sotia toisiaan vastaan, tarjosi ottomaani-imperiumi turvapaikan kristityille, juutalaisille ja muslimeille. Mongolit ja turkkilaiset olivat valloittajia, mutta näiden – kuten kaikkien pitkään kestäneiden – imperiumien voima oli myös suvaitsevaisuudessa.
Euroopan unioni ei ole minkään muunkaan imperiumin lailla taivas maan päällä, mutta isommissa ympyröissä siedetään väistämättä enemmän kuin pienissä. Olen EU:n kannattaja siitä yksinkertaisesta syytä, että en usko kansallisvaltioihin.
Kuten Himas-raportistakin käy ilmi, talouskaan ei kasva, ellei samalla satsata henkisen pääoman kehittymiseen. Henkinen pääoma kehittyy kansainvälisyydellä, luovuudella, suvaitsevaisuudella ja vapaudella. Ei kateudella ja kyräilyllä. Niillä maustettuina suvaitsevaisuuskin tuntuu ikeeltä.
Jyrki Härkönen ;”Kun Euroopan kristityt kävivät 1500–1700 -luvuilla säälimättömiä sotia toisiaan vastaan, tarjosi ottomaani-imperiumi turvapaikan kristityille, juutalaisille ja muslimeille. Mongolit ja turkkilaiset olivat valloittajia, mutta näiden – kuten kaikkien pitkään kestäneiden – imperiumien voima oli myös suvaitsevaisuudessa.”
Mutta kuka olisi tarjonnut turvapaikan meille, joiden suvut Novgorod kastoi ortodoksiuskoon jo 1200-luvulla? Kenties lopullinen ”turvapaikka” on se, että ikiaikainen kotiseutumme ja myös kansainvälisen oikeuden mukainen omistusoikeutemme ”sosialisoitiin” itäisen diktatuurisuurvallan hyväksi – eikä meille maanhankintalainkin korvausten ulkopuolelle punaorpoineen jätetyille yrittäjäsuvuille jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä vailla sosiaaliturvaa työtä vuorotta ja yrittäjinä huolehtia tämän lisäksi o.t.o punaorvoksi jääneistä äideistään verovaroilla kustannetussa julkisessa terveydenhuollossa, jonka resurssit vain palkkatyöläisten ”saavutettuihin etuihin” osaoptimoinut ”hyvinvointiyhteiskunta” oli ”juustohöylännyt” niin, että verovaroilla kustannetulla henkilöstöllä ei ollut aikaa edes ruiokkia v,1918 punaorvoiksi jääneitä kroonikkopotilaitaan.
Kun kävin sairaalassa katsomassa isoäitiäni, hän kysyi aina, että ”koska tämä laiva lähtee.” Kun tuli se hetki, että hänen ”laivansa” lopultakin lähti, olin onnellinen hänen puolestaan. Eräänlaisena kotiseutunsa ja kaikkensa menettäneen alkuperäisasukkaan jälkeläisenä ajattelin, että
”Kohotkoon tie kohtaamaan sinua,
puhaltakoon sinulle myötätuuli,
paistakoon aurinko lämpimänä
kasvojasi vasten,
sade virratkoon pehmeänä pelloillesi;
ja pitäköön Jumala sinua kämmenellään
kunnes jälleen tapaamme toisemme.”
[Kelttiläinen siunaus]
”Ottomaani” on anglismi. Suomen kielen vakiintunut kirjoitusasu on ”osmani”, ”Osmanien valtakunta”, ei ”Ottomaanien valtakunta”.