Kummallista. Voin julkaista blogin sivulle, mutta sitä ei voi avata. Ainakin otsikon pääsin vielä muuttamaan. Toimisikohan nyt.
Suvaitsevaisuus ei ole armoa, sillä
Armo voidaan antaa vain sellaiselle, joka on tuomittu, tai jota sellainen uhkaa. Evankeliumin hienous nousee tässä esiin. Toinen on kärsinyt uhkaavan ja erittäin kovan rangaistuksen. Joten armo on mahdollista antaa ja saada. Tuomittu saa suuren ilon ja jopa riemun vapauttavasta tuomiosta. Siinä tulee esiin se ilon syy, josta jouluevankeliumi kertoo.” Ilmoitan suuren ilon, joka on tuleva kaikille”.
Ilman tuomion uhkaa ei iloonkaan olisi erityistä syytä.
Suvaitsevuuteen ei liity mitään tuomitsemista, tai tuomiota. Päin vastoi. Termi ennen kaikkea pyrkii estämään kaiken tuomitsemisen. Joten, koska ei ole tuomiota, niin ei tarvita myöskään sovitusta, eikä armoa. Tässä yhteydessä voidaan kyllä puhua paljon armosta, mutta mistä siinä ketään voi armahtaa, kun mitään syyllisisyyttä ei ole ?
Niinpä… Missä kohtaa tulee laki vastaan, jollei rangaistuta enää lueta?
Tarkoitan missä kohtaa suvaitsevaisuudesta tulee välinpitämätömyyttä?
”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.” Room.3:19-20
Jos me suvaitsemme kaiken, niin mihin lakia tarvitaan? Jos ei ole syntiä, niin laki on turha, sillä eihän meitä tarvitse kieltää pahaa tekemästä, jos me vain hyvää teemme.
Lain kautta tulee tosiaan synti esiin, mutta jollei lakia ole, niin olemmeko silloin vääryydestä vapaat ja voimme tehdä kaiken vääryyden ilman syyllisyyttä? Mistä yleensä tiedämme ettei toisen oma saa anastaa, jollemme tunne kiltoa, joka lain kautta on ihmiselle ilmoitettu.
Armon ja suvaitsevaisuuden suhde on yhtä hankala, kuin syntisen ja synnin suhde, Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä, niin, että tahtoo Armahtaa ja pelastaa jumalattoman yksin Kristuksen kautta.
Katumus on jo uskoa armolliseen Jumalaan, joka ei suvaitse syntiä.
Armo on enemmän kuin syyllisen armahdus. Se on myös osattomalle osoitettua armeliaisuutta.
Armeliaisuus on eri asia, kuin Jumalan armo. Me voimme olla kovasydämisiä ja esittää syytöksiä toisiamme kohtaan. Tai sitten olla armahtavaisia. Siinä ei ole kyse armosta, vaan hyväksymisestä toinen tasaveroisena. Me voimme olla myös armahtavaisia, mutta vain evankeliumin kautta voi saada osakseen armon, joka poistaa syyllisyyden. Näiden perustermien sekoittumisesta on kyse.
Niin on. Jumalan armoa ei pidä rajoittaa pelkästään anteeksiantoon. Siihen kuuluvat myös armolahjat, joilla voimme palvella toisiamme ja Kristuksen kirkkoa.
Jumalan armon väärinkäyttö on tuotava esiin nyt. Monelle perusasiat ovat aivan sekaisin. Nykyinen muodissa oleva, kielenkäyttö tuo lisää sekaannusta. Jumalan armo, kun muutetaan suvaitsevaisuudeksi, niin kristillisen uskon pohja putoaa.
Olet aivan oikeassa, että tässä monella perusasiat ovat aivn sekaisin. Myös tulisi yhä uudelleen määritellä myös , mitä tarkoitamme antinomismilla ja anonomismilla. Myös moli oikeasti luulee, että koko laki on armon vastakohta tms. Siis tähän tapaan: Kun Kristus on lain loppu, ei mitään lakia enää tarvitakaan tai kun Rakkaus on lain täyttymys on rakkaus syrjäyttänyt lain jne.
Pekka Pesonen: ”Suvaitsevaisuus ei ole armoa.”
Mistähän tuollaisen aiheen keksit ja kenelle tuo toteamus on tarkoitettu? Yritin kovasti ymmärtää blogisi sanomaa, mutta ei se oikein avautunut. Minun mielestä siinä sotkettiin Jumalan armo ja ihmisten armahtavaisuus yhdeksi mössöksi.
Samoin puhuttiin myös sekavasti tuomitsemisesta ja tuomiosta. Meille kristityille kuuluu neuvot; Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Ja ”Olkaa armahtavaisia, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.” J.n.e.
Hengellisen aiheen käsittelyssä ei pitäisi käyttää ei hengellisiä käsitteitä kuten suvaitsevaisuus ja verrata sitä armoon. Ne eivät todellakaan ole synonyymejä. (minulla on käsitys, ettei Raamatussa kovin monesti käytetä käsitettä suvaitsevaisuus.)
Pitää vielä arvostella kommentointia: Ismo Malisen kommentissa tuli esille tuo ”ikiaikainen” hokema, joka ei ole edes lainaus Raamatusta. ”Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä.” Kyllähän eo. lauseen ”totuusarvo” voidaan perustella Raamatulla, mutta mitä tuon ”mandran” käyttäminen hyödyttää. Tulee pakostakin mieleen, että Kaikkivaltias Jumala kai voi poistaa synnin välittömästi, jos hän sitä niin kovasti vihaa ja osoittaa rakkautensa ihmiskunnalle, jos sitä todella rakastaa. Haluan sanoa, että em. yksinkertaiset hokemat tekevät teologisesta keskustelusta todella ”yksinkertaista”. No, ehkä sen vuoksi minäkin olen tässä yksinkertaisuuttani mukana.
Keskeisistä käsitteistä ei viime aikoina ole juurikaan keskusteltu. Keskustelua tässä toivon syntyvän. Jos kaikki on samaa mieltä, niin sitä keskustelua ei tule. Kiitos kaikille, kun tulitte mukaan. Näin helteellä ajatus ei aina kulje kovin hyvin, mutta jotain tässä on yritettävä. Joskus näissä keskusteluissa joku kultajyvä on osunut sokeankin linnun nokkaan. Ehkäpä tästäkin?
Eihän näitä muutoin jaksaisi kehitellä.
Evankeliumeissa kerrotaan ihmisistä, jotka huusivat: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!” Heidän hätänään olivat sairaudet, vammat ja läheisen kuolema. Eivät siis huutaneet syyllisyytensä vuoksi.
Aivan, ristille kenettiin syntimme ja myös sairautemme, Jes 53:4-5.. Sovituksen seurauksena saamme syntimme anteeksi ja meistä tulee lopulta myös täysin terveitä ”uusia ihmisiä”.
Lopulta, siis iäisyydessä.
Pentti. ”Lopulta, siis iäisyydessä”.
Juu, siis aivan pian.
Toden totta….. armoa ei voi kokea jos ei koe syyllisyyttä. Tai voi kokea, mutta ei tiedä sen olevan armoa. Vasta sitten, kun ymmärtää omien tekojen, sanojen, tekemättömien asioiden tai oman asenteen ansaitsevan aivan toisenlaisen kohtelun kuin on saanut, voi ymmärtää jotakin armosta. Usein meidän ihmisten kesken kohtelemme toisiamme jopa huonommin kuin toinen käytöksellään ansaitsee. Mutta voi ihminenkin osoittaa armoa toiselle. Mutta vain silloin kun syyllisyys on tarpeeksi selvä asia. Suvaitsevaisuudella puolestaan lakaistaan syyllisyydet sekä syyt ja seuraukset maton alle piiloon. Näin saadaan aikaan näennäisen helppo kohtaamisen tilanne. Se on varmasti joskus tarpeen. Silloin eikuitenkaan päästä kuin pinnalliseen kanssakäymiseen ja asioiden käsittelyyn.
Pekka vei blogin aiheella meidät koko nykyisen hämmenyksen ytimeen.
Kun lukee Raamattua, niin laki nousee siellä esiin kaikkine vaatimuksineen, joka kulminoituu rakkauden vaatimukseen, rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, niinkuin itseä.
Kun ihminen näiden vaatimusten edessä kokee syyllisyyttä siitä, ettei ole elänyt kuten pitäisi, vaikka tietää Jumalan vaativan mieltä rakkautta, niin saattaa käydä niin, että laki lopulta tappaa ihmisen, kuten Paavali asian ilmaisee.
”Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä. Room.7:8-12
Ilman lakia synti on siis kuollut ja tämä on nyt meidän aikakauden suurimpia ongelmia, koska se synti, joka meitä riivaa on vaiettu kuoliaaksi. Synnin palkka on kuolema, mutta se ei kauhistuta enää montaa sielua ja moni saa palkansa.
Armoa on, kun kuollut saa elämän Kristuksessa.
Jos meillä ei ole enää Jumalan pelkoa, niin meistä tulee jälleen pakanoita jotka vaeltavat mielihalujensa mukaan ilman pelkoa ja kunnioitusta Korkeimman tahtoa kohtaan. Ongelma on siis pitkälti siinä, että usko Jumalaan on häviämässä kansamme keskuudesta. Tämä koskee myös yksilöitä, sinua ja minua.
On korkeaa moraalia ja hienoja koru puheita, hyväntekeväisyyttä ja näinnäistä itsekorotusta jolla ostetaan hyvää statusta lahjoittamalla hyväntekeväisyyteen ynm.
Raamatussa ei kuitenkaan ensisijaisesti vaadita korkeaa moraalia sielujemme lunnaiksi vaan puhdasta sydäntä, vääryydestä ja synnistä vapaata sydäntä, joka ei toimi itsekkäästi omaansa puolustaen, vaan Jumalan vanhurskaudessa elämistä ilman syntiä.
Jollei ihminen tiedä rikkoneensa Korkeinta vastaan, niin miten ihminen voisi ymmärtää Armosta mitään? Jos armahdat rikoksen tekijää, joka ei tunne Jumalaa, niin hän siitä vähät välittää ja jo kohta on kimpussasi.
”Ihmiselle on ansaksi luvata hätiköiden pyhä lahja ja vasta perästäpäin harkita lupauksiansa.” Sanal.20:25
Luterilaisuuteen on jotenkin pesiytynyt sellainen yksinkertaistava käsitys lain ja evankeliumin suhteesta joka ei aina vastaa kristillisen kokemuksen todellisuutta. Lutherhan keksi tämän jaon lakiin ja evankeliumiin. Sinänsä se on oiva väline jäsentää kokonaisuutta, väärin käsitettynä siitä voi muodostua tarkka kuvaus armonjärjestyksestä, jota täyttämällä ihminen saavuttaa pelastuksen.
Väite, ARMOA EI VOI KOKEA JOS EI KOE SYYLLISYYTTÄ, ei pidä paikkaansa kristillisen todellisuuden ja kokemuksen kanssa. Vai olenko väärässä? Mielestäni tässä on hyvä esimerkki lain ja evankeliumin puhtaaksi viljelystä väärinymmärryksestä. Lain ja evankeliumin disputaatiossa on näin menty pahasti metsähallituksen puolelle, jollei suorastaan ojaan. Minun väitteeni on KRISTILLISEN ARMON VOI KOKEA ILMAN SYYLLISYYTTÄ.
Armo käsitteenä ei ehkä kovin hyvin konkretisoidu meidän sliipatussa ja kaikkea hellivässä yhteiskunnassa. Sen alkuperäinen käyttö voisi olla kotoisin entisajan taistelukentiltä. Siellä oli oikeus tappaa vihollinen, mutta joskus se jätettiin armosta tekemättä. Kerrotaan käsien ristimisen olleen juuri siellä käytössä armon pyytämisessä viholliselta. Ristissä olevien käsien kohottaminen merkitsi, että minulla ei ole asetta kummassakaan kädessä, olen sinun armosi varassa kuolenko vai elän.
Jos pää huitaistiin miekalla poikki tapahtui oikeus, mutta eloon jättäminen oli armoa.
Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtäää vaikka efesolaiskirjeen kohta: Armosta te olette pelastetut, ette tekojenne tähden. Olemme Jumalan vihollisia ja vastustamme hänen tahtoaan niin kauan kunnes aseemme putoavat ja näemme Jeesuksen lempeät kasvot ja sovituksen haavat hänessä.
Muistanet sellaisenkin sotatermin kuin armonlaukaus?