Olen joskus blogikirjoituksessani todennut aidon suvaitsevaisuuden tarkoittavan ihmisten keskinäisen erilaisuuden tunnistamista ja sen oikeutuksen tunnustamista. Aito suvaitsevaisuus ei siis rajoitu asioihin tai ihmisiin, joihin voimme kokemuksellisesti samaistua.
Piispa Jari Jolkkonen päätyy vastaavan kaltaiseen johtopäätökseen tuoreessa Kotimaa – lehden kolumnissaan. Tekstissään Jolkkonen toteaa aidon suvaitsevaisuuden olevan vaikeaa ja olevan parhaimmillaan tila, jossa tunnistamme vastakkaiset näkemykset, haastamme omat ennakkoluulomme ja sitoudumme pitkäkestoiseen ja vilpittömään keskusteluun totuudesta.
Kyse on siis ennen kaikkea siitä, että siedämme tosiasian, ettei kaikki ole kanssamme samanlaisia, eivätkä ajattele tai toimi kanssamme samalla tavalla. Tämän kaltaiseen sietämiseen liittyy nähdäkseni myös oman itsensä epätäydellisyyden sietäminen. Koska itsekään ei omassa toiminnassaan vastaa omia ihanteitaan, niin miten sellaista voisi vaatia muilta? Toisena seikkana nousee esiin vaihtoehtoisuuksien hyväksyminen myös omalle itselleen. Koskapa omat ratkaisut voivat tänään olla eri tavoin kuin huomenna tai eilen, niin miten jonkun toisen sitten tulisi aina toimia minun ennakko-odotusteni mukaisesti?
Kolmas ja ehkä sittenkin kaikkein vaikein seikka on omien virheidensä tunnustaminen. Kun tunnustan itselleni virheeni, enkä menetä siitä itsekunnioitustani, on minun helpompi kunnioittaa myös toista ihmistä hänen kaikista mielestäni virheistänsä huolimatta.
Omien virheiden tunnustaminen avaa myös tien pyrkimykselle korjata omia virheitään. Saman mahdollisuuden muutokseen kohti parempaa voimme suoda myös muille. Oman erehtyväisyyden tunnustaminen avaa myös mahdollisuuden sille, että toisen virhe löytyykin ihan omasta silmästäni.
Oman henkilökohtaisen puutteellisuutensa suvaitseminen ja pyrkimys parempaan on siis portti muiden ihmisten suvaitsemiseen. Olennaista kuitenkin on, ettemme odota muiden ihmisten edes kehittyvän samanlaisiksi kuin itse olemme, vaan hyväksymme heidän olevan jatkossakin meihin verrattuna erilaisia ja kanssamme eri mieltä. Tältä pohjalta ehkä kykenemme haastamaan omat ennakkoluulomme.
Pahoin pelkään, että suurinta osaa suomalaisista pitää kirkon yhteydessä pelkkä taikausko. Myös rationaalisia, etiikkaan ja filosofiaan perustuvia perusteluja uskolle toki esitetään. Tämä ei ole uutta. Sillä jo 2000 vuotta sitten Paavali oli saman kysymyksen edessä. Juutalaiset odottivat ihmettä ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Kristuksessa ovat molemmat, mutta tavalla, jota ihminen ei käsitä. Silti ylösnousseen Kristuksen voi nähdä. Joka päivä. Tämä oli Paavalin viesti silloin. Tämä on myös minun viestini nyt. Kristuksen voi konkreettisesti nähdä. Paavali näki Kristuksen. Siitä lähtien Kristus eli hänessä. Sauli kuoli. Ja Pauli eli. Lukiolaispojilta tai -tytöiltä on turha odottaa ymmärrystä näissä asioissa. He ovat vasta aikuisuutensa kynnyksellä hahmottamassa Edenin puutarhasta karkoitettujen todellisuutta. Mutta aikuisten teologien ja aikuisten pappien pitää nähdä enemmän. He eivät voi enää torjua totuutta uskottelemalla itselleen, että löytävät Jumalan etsimällä viisautta tai odottamalla ihmettä. Se on keskenkasvuisten puhetta. Ihmiskunnan on vihdoin aika astua aikuisuuteen. Tie Jumalan luo on nyt avoinna. Kuka tahansa voi sen nähdä. Paavali näytti sen. Ja minä olen nyt ilmoittanut sen.
Hei Kari,
Kant sanoi, että jumalanpalvelus, rukous ja muut rituaalit ovat epäjumalanpalvelusta. Itse en ajattele niin. Itse puhut siinä
kohtaa kuin Kant, että ihmisen pitää voittaa alaikäisyytensä
ja tulla vastuulliseksi järkeä käyttäväksi aikuiseksi.
Jep ja jopa rationaalisia todennäköisyysargumentteja (Swinburne).
Tiedä sitten, kuinka järkevää tuollainen filosofointi on, mutta
paikkansa silläkin.
En vieläkään ymmärrä, miten Kristuksen voi nähdä konkreettisesti.
Tarkoitatko aivan yksinkertaisesti uskon silmillä näkemistä? Onko
tuossa mitään uutta?
En nyt vähättelisi kuitenkaan lukiolaisia näissäkään kysymyksissä.
Toisaalta sanot, että kuka tahansa voi nähdä tien Jumalan luo.
Eikö taivasten valtakunta olekaan lasten kaltainen;)?
Sinä olet siis tuon kaiken ilmoittaja. Ei mikään vaatimaton
positio – todellakaan. Oletko ihan tosissani tuon kanssa?
ystävällisesti Matti
Hei Kari,
Tärkein kysymykseni on, jotta se ei unohtuisi. Onko tässä, mitä sanot
oikeastaan mitään uutta? Nämä kysymykset tulevat esiin lähes jokaisessa
jumalanpalveluksessa tavalla tai toisella.
ystävällisesti Matti
Palaamme kerta toisensa jälkeen kysymykseen, miten Kristuksen voi nähdä konkreettisesti. Vastaan: astumalla ylösnousemusruumiiseen. Siihen samaan ruumiiseen, johon Kristuskin astui. Tämä ei ole vertaus eikä kielikuva eikä mikään hallusinaatio. Ylösnousemusruumiilla ei ole päätä. Se on ylösalaisin. Se ei liiku. Se on ikuinen. Sen kädet ulottuvat levitettyinä Siperian aroilta San Fransiscoon.
Näetkö?
Hei Kari,
En valitettavasti näe. Kuka muu on nähnyt kuin Sinä (Paulin;) lisäksi)? Kyllä palaamme tuohon kysymykseen, MUTTA myös minun esittämiinI muihin kysymyksiin, joihin et kuitenkaan jostain syystä lainkaan vastaa. Toisaalta sanot, että kaikki voivat nähdä esittämäsi, toisaalta toteat, etteivät edes lukiolaiset voi nähdä sitä, vaan vain papit ja oppineet teologit. Miten selität näkemyksesi inkonsistenssin (tai ainakin siltä se näyttää)? Korostat akateemisuuden merkitystä uskonnollisen uskon etenemisessä ja muussa mielestäni kohtuuttomasti. Onko siltä suunnalta odotettavissa mitään tärkeää tähän asiaan, vaikka muuten teologia tieteenä onkin an sich erittäin tärkeää! Itsekin sitä työn ohessa opiskelen, esimerkiksi Kantin uskonnonfilosofiaa. Puhut myös teologeista, joista löytyy teistejä, agnostikkoja, ateisteja…On aina löytynyt. Sinua – ja niin myös itseäni – saattaa kiinnostaa esimerkiksi Ludwig Feuerbach ja hänen teesinsä. Mutta, tänään pääset arkkipiispan pakeille. Toivottavasti hän ymmärtää Sinun pointtisi. Siellä Suomi-areenalla on muitakin tunnettuja ja merkittäviä teologian opiskelijoita. Hienoa.
Olet esittänyt, jos oikein muistan, lievästi sanottuna lievää kritiikkiä, esimerkiksi
emeritusakatemiaprofessori Heikki Räisäsen tutkimuksista. Luitko sen hänen
kirjansa, joka on Räisäsen opus magnum? Mikä siinä menee pieleen, en ihan
ymmärtänyt pointtiasi. Odotatko eksegetiikalta jotain sellaista, mitä se ei
voi antaa. Muuten, kiinnostaa, ketkä systemaatikot ovat Sinun esittääsi
kannattaneet?
Vielä yksi asia. Sinulle varmaan erittäin tutut Raamatun kirjoitukset Jeesuksen jäähyväispuhe ja -rukous ja Mark. 13 puhuvat muun muassa siitä, miten maailmassa kristityillä ei aina ole helppoa olla Jeesuksen – anteeksi – Kristuksen seuraaja. Maailmassa meillä on aina ahdistus, eikö sitten Sinusta ole näin. Eikö Kristuksen seuraajana oleminen riitäkään vaillinaisella ja heikolla uskolla, toivolla? Mitä minun pitäisi tehdä, varmaan paljonkin, mutta mikä on Sinun valistunut ohjeesi, jotta pääsisin mukaan ajatteluusi. Kaivanko järkeä jostain lisää? Avaja porttis ovesi, niinkö?
Keneltä Sinä olet saanut tähän tämän tehtäväsi ilmoituksen tuojan roolisi,
josta rohkeasti ja jonkin verran hämmentävästi puhut? Olet saanut, kuten totesin valtavasti julkisuutta asiallesi. Voinet olla jo nyt täysin tyytyväinen,
Agendasi on mennyt perille, mitä muuta enää voi toivoa. Useimpia
kristittyjä ei kukaan tai monikaan kuuntele, puhumattakaan, että jotenkin arvostettaisiin. Miten heidän käy? Onko heidän hiljainen ja arka rukouksensa kuultu. Se minua huolestuttaa ja surettaakin – ainakin joskus.
Täällä eivät muut kuin minä jatka aiheesta, mistä se johtuu, voisiko joku viisas
vastata.
Kaikella hyvällä ja
ystävällisesti Matti, teologian opiskelija
Hei Kari,
Kyllä Sinä rohkeasti puhuit SuomiAreenalla uskostasi. Hienoa!
Voisitko ystävällisesti vastata myös noihin esittämääni
kysymyksiin ja kommentteihin, kun kerran suurissa asioissa
samoilla linjoilla selkeästi olemme.
ystävällisesti Matti
Moni homovastainen on tullut kaapista ulos. Vaatii aika moista suvaitsevaisuutta itseä kohtaan, vai mitä?
Irrationaalinen homovastaisuus on itseasiassa aika hyvä esimerkki. Käsiteltyäsi omat ennakkoluulosi voit jopa ystävystyä homoseksuaalin ihmisen kanssa, ilman että sinun tulisi luopua omasta syntikäsityksestäsi. Toki tämä edellytää, että myös tämä homoseksuaali ihminen puolestaan hyväksyy sinut niine ajatuksenesi, jotka sinulla on.
Asiassa on aikapaljon voitettu, jos ihminen tunnistaa ilmiön itsessään ja kykenee analysoimaan omia tuntemuksiaan. Rationaalilla ajattelulla ihminen voi sitten vaimentaa omat ennakkoluulonsa ja kykenee suvaitsemaan ihmistä muuttamatta omia käsityksiää asiasta, joka on ennakkoluulon taustalla.
Lyhin määritelmä ennakkoluulosta lienee seuraava: ”Ennakkoluulo on negatiivista ajattelua toisista ilman riittäviä perusteita.” Useimmiten ennakkoluulojen taustalla on sellainen luunkova emotionaalinen ydin, jota mikään ”rationaalinen ajattelu”/”järkiperusteet” eivät kykene murtamaan.
On vaikea kysymys, voiko homoseksuaalisuutta pitää syntinä olematta samalla ”ennakkoluuloinen” ainakin jossain määrin. Jos omaa sellaisen vahvan perususkomuksen kuin että ”homoseksuaalisuus on syntiä, koska Raamattu sanoo niin ja Raamattu on Totuus,” niin kyllä sillä on vahva taipumus vaikuttaa kaikkiin homoseksuaalisuuteen liittyviin havaintoihin, kokemuksiin ja tunteisiin. Ennakkoluuloisuus noin yleensä on siinä mielessä demokraattista, että se koskettaa enemmän ja vähemmän kaikkia, eikä siihen ainakaan vaikuta se, onko joku ”konservatiivi” tai ”liberaali” kuten vaalien jälkeiset punavihreät kommentit typeryydellään todistivat. Omia ennakkoluuloja on äärimmäisen vaikea huomata, koska yleensä kaikki kognitiot – havaitseminen, muistaminen, ajattelu, tunteet, päättely jne. tukevat niitä. Itsensä ”esittäminen” ennakkoluulottamana on sen sijaan paljon helpompaa, ja tavallista.
Vai noinko se menee, eipä taida olla Jeesuksen sanoman eli evankeliumin mukaista ”suvaitsevaisuutta”.
Evankeliumin mukaan ihminen kun vapautuu pimeydestä niin silloin hän ymmärtää myös ”suvaita” niitää jotka vielä pimeydessä vaeltaa eli eivät tunne Totuutta ja näin ollen ovat kykenemättömiä elämään Jumalan tahdossa.
Eihän Jeesuskaan ”vaatinut” niiltä jotka elivät pimeydessä vaan rukoili heidän puolesta ”Isä anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät”.
Ari Pasanen.
Mitenkä plogitekstini viesti pokkeaa tuosta, mitä sinä edellä kirjoitit?
Kari-Matti Laaksonen: ” Omia ennakkoluuloja on äärimmäisen vaikea huomata, koska yleensä kaikki kognitiot – havaitseminen, muistaminen, ajattelu, tunteet, päättely jne. tukevat niitä. Itsensä “esittäminen” ennakkoluulottamana on sen sijaan paljon helpompaa, ja tavallista.”
Tässä osut asian ytimeen.
Jukka Kivimäki, jotka pimeydessä vaeltavat seuraavat vääriä opettajia koska eivät tunne Totuutta eli esim vainoojien oppeja kuten seuraavassa voimme selkeästi todeta:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F0711E53DD9579D0C225776900736CBC?OpenDocument&lang=FI
Siis kun pimeydessä vaeltavat ”ymmärtävät” olevansa voimattomia synnin suhteen ja ”näkevät” myös edellä olevan vainojen hyväksymisen oppi-isiltään niin näin on helppo ”keksiä” näitä ”suvaitsevaisuus” ajatuksia omasta ”epätäydellisyydestä”.
Oikea evankeliumi antaa voiman elää Jumalan tahdossa, Pyhän Hengen, lupaahan Jumala itse puhdistaa kaikesta vääryydestä.
Ari Pasanen edusta ilmeisesti jonkinmoista ”menestysteologiaa”.
Totuus kuitenkin on että oikea evankeliumi antaa voiman yrittää elää Jumalan tahdossa. Herra itse opetti meitä rukoilemaan pyytäen syntejämme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme velallisillemme.
Paavali muistuttaa meitä että olemme kakki sytiä tehneet ja siten lain rikkojia. Hän kieltää meitä tuomitsemasta muita rikoksista, joita itsekkin teemme. Kehoitus on torjua synti ja jättää synnin tuomio Herralle itselleen. Se teistä joka on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Siispä mene, äläkä enää syntiä tee (ja kuitenkin teet).