Suomessa pidetään varmana kesän merkkinä kevätlintujen saapumista – viime vuosina myös keskustelua Suvivirrestä. Tienvarret ovat keltaisena Leskenlehtiä ja Ruissaloa koristaa jo kukkien kuningatar, Sinivuokko.
Turussa talvi jäi tulematta, mutta valtakunnallinen keskustelu Suvivirrestä aikaistui apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen kannanoton tähden. Puumalaisen yksityisen kantelun pohjalta laatima selvitys ”Uskonnon harjoittaminen kouluissa” on perusteellinen ja kiinnostava dokumentti. Keskustelussa on Vapaa-ajattelijoiden liitto kehoittanut perehtymään kymmenen liuskan selvitykseen huolellisesti. He ovat myös huomauttaneet, ettei selvitys käsittele Suvivirttä, vaan uskonnottomien oikeuksia koulussa.
Totta onkin, että Suvivirsi pitkässä selvityksessä mainitaan vain muutaman kerran. Mutta lähes pitkin matkaa puhutaan ”yksittäisestä virrestä”. Mihin muuhun se viittaa? Tämän nimenomaisen virren säkeistötkin on viranomaisten toimesta punnittu: kaksi ensimmäistä säkeistöä saa laulaa, kolmatta enää ei.
Oikeuskansleri ja oikeusasiamies
Lainsäätäjä on Suomessa määrännyt toiminnan lainmukaisuuden valvojaksi kaksi virkamiestä, eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin. ”Eduskunnan oikeusasiamies on oikeuskanslerin ohella ylin laillisuusvalvoja Suomessa.” Ja sama toisinpäin, kumpikaan ei ole toisen yläpuolella. Tehtäväjakoa on. Oikeuskanslerin oman informaation perusteella hänelle ei kuulu yksityishenkilöt. ”Valvontatoimivallan rinnakkaisuuden vuoksi oikeuskansleri ei tutki eduskunnan oikeusasiamiehen jo käsittelemaää kantelua.”
Tämä tuo erikoisen lisäpiirteen käynnissä olevaan erimielisyyteen. Sekä eduskunnan oikeusasiamies että eduskunnan perustuslakivaliokunta ovat vuonna 2002 säädetyn uuden uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen lausuneet, ettei Suviviren laulaminen koulun kevätjuhlissä ole uskonnon harjoitusta, vaan kansallinen kulttuuriperinne. Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen kolme oikeupäätöstä aiheuttavat tarpeen harkita asiaa uudelleen.
Kaksi kantelua uskonnonharjoituksesta koulussa ja apulaisoikeusasiamiehen ja apulaisoikeuskanslerin vastakkaiset päätökset. Kotimaa24 haastatteli asiasta Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professoria Olli Mäenpäätä kysyen, kumpi asian ratkaisee. Mäenpää vastasi: ”Kun vastakkain on yhtäläinen toimivalta, kumpikin voi tällaisen asian ratkaista. Ei ole ehdotonta estettä sille, etteikö näillä kahdella instanssilla voisi olla toisistaan poikkeavat kannanotot. Se on äärimmäisen harvinaista, mutta mahdollista.”
Mäenpää kertoi, ettei hänen käy kateeksi opetushallitusta. Todennäköisempi ratkaisija kiistalle on kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunta ja oikein onkin, ettei kysymystä ratkaise kumpikaan virkamies, vaan parlamentaarinen päätöksenteko.
Koulu ja yhteiskunta
Kärryillä pysyminen Puumalaisen selvityksessä ”Uskonnon harjoittaminen kouluissa” tuottaa jo maallikolle ongelmaa. Sen huolellinen läpilukeminen kertoo, ettei kyse ole vain uskonnon harjoittamisesta, vaan se on on niin koulun kuin koko yhteiskunnan kannalta todella iso kysymys.
Loppuyhteenvedossaan Puumalainen viittaa ensin positiiviseen ja negatiiviseen uskonnonvapauteen, Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisiin oikeusjuttuihin, julkisen vallan neutraalisuuden ja uskonnonvapauden yhteensovittamiseen. Sitten hän jättää juridiikan ja tulee yllättävään johtopäätöseen, jonka suoraan lainaan: ”perustellumpaa olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän järjestämiä tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaomuksen mukaista sisältöä.”
Oma ideaalini tämän päivän ja huomisen koulusta on, että se tutustuttaisi oppilaan yhteiskuntamme todellisuuteen, sen monikulttuurisuuteen, uskontojen ja katsomusten moninaisuuteen. Jos Mikko Puumalaisen visio koulusta toteutuisi, koulu ei olisi ainoastaan hajuton ja mauton, vaan se olisi arvotyhjiössä elävä oppilaitos. Jos siinä ei saisi olla ”tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä” ei se olisi ainoastaan uskonnoton, vaan samalla historiaton ja arvoton koulu, jossa ei saisi järjestää esimerkiksi itsenäisyyspäiväjuhlaa.
(TS, Mielipide 3.4.14)
JÄLKIKIRJOITUS:
Prosessi suomalaisten koululaisten irroittamiseksi suomalaisen historian ja kulttuurin kristillisistä ainesosista etenee. Jo kaksi juristia, apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja kv. oikeuden professori Martin Schein ovat sitä mieltä, että Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen (EIT:n) oikeuspäätökset merkitsevät voittoa negatiiviselle uskonnonvapaudelle, ts. tulkinnalle, joka merkitsee uskonnollisen aineksen syrjäytymistä koulusta.
Kolme oikeustapausta lyhyesti: (Suomalainen!) Lautsi kanteli siitä, että luokkahuoneitten seinillä Italiassa oli krusifiksi. EIT käsitteli asian ja teki 2011 jaon aktiivisiin ja passiivisiin uskonnollisiin symboleihin. Krusifiksi passiivisena symbolina sai VIELÄ jäädä. Schein tulkitsee, että Suvivirsi on aktiivinen symboli ja siksi poistettava koulusta.
Kantelupäätös Norjasta 2007. Schein:”Kaventaa valtion harkintamarginaalia sisällyttää kaikille yhteisen kulttuuriperinnön opettamisen NIMISSÄ koulun ohjelmaan VALTAUSKONNON aineksia.”
Grenzlak, Puola 2011: Uskonnon opetukselle vaihtoehtoinen etiikan opetus ei käytännössä ollut tarjolla kaikissa kouluissa.
Mitä näistä kolmesta tapauksesta voi sanoa. Etiikan opetus on meillä järjestetty. Kirkko tms. tilaisuuksien ajaksi on järjestetty vaihtoehtoista ohjelmaa. Kirkkoon meno on vapaaehtoista myös kirkkoon kuuluville, joten sitä on vaikea pitää syrjivänä.
Iso kysymys on, ovatko EIT:n jollekin maalle osoitetut päätökset myös kaikkia muita sitovia? Ensimmäinen ajatus: Näin toimien kaikki uskontoon viittaava vähitellen poistetaan joka maan koulusta. Mutta hetkinen! Eikö Lautsin oikeuspäätös silloin merkitsisi, että myös kaikkiin Suomen luokkahuoneisiin olisi ripustettava krusifiksi?
Ehkä järkeä asian hoitoon ei saada ilman eduskuntaa. On täysin järjetön ajatus, että yksi tai kaksi virkamiestä voisi ratkaista koko maan uskontokasvatuksen linjan. Ja mahdottomuuksiin / järjettömyyksiin johtaisi jo tämän yhden apulaisoikeuskanslerin suosituksen täytäntöönpano. Kun hän kieltäisi tilaisuudet ”joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä”, koulusta ei poistuisi ainoastaan uskonto, vaan myös historia ja yhteiskuntaoppi. Miten sellaisessa koulussa opetettaisi monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta?
Uskontoa koulussa eivät Suomessa vastusta maahanmuuttajat tai muiden uskontojen edustajat. Sitä vastustaa ”uskonnottomien” joukko, vedoten 1.2 miljoonan suomalaisen suureen ryhmään. Valtakirjaa sen enempää Vapaa-ajattelijoilla kuin muullakaan organisaatiolla ei ole. He puhuvat suulla suuremmalla ja haluavat tukkia toisten suut. Uutta on, että Vapaa-ajattelijat ovat saaneet arvovaltaisia tukijoita. Kumpi siis olisi demokraattista: että koulujen uskontopolitiikasta päättäisi kansanedustuslaitos, vai että siitä päättäisi yksi virkamies? Jotakin kertoo, että kun virkamiehiä on useampi, he tällä hetkellä ovat asiasta keskenään eri mieltä.
Siinähän se oppi on, että kaikkea on tulkittava Pyhän Sanan Mukaan. Näin kirkon opin pitäisi löytyä Raamatusta. Sitten on se asia, että Kolminaisuusoppi kannattelee kaikkia asioita, mitkä liittyvät tähän kirkon oppiin. Mutta tässä on sitten se asia löytyykö Uudesta Testamentista ilmaistuna Kolminaisuusajatusta. Itseasiassa kolminaisuusajatus on Kristillisen Uskon perusta. Tähän liittyy myös kolmiosaiset Ekumeeniset Uskontunnustukset. Athanasioksen Tunnustus on yleiskirkollinen. Kuitenkin se on Kristillisen Kirkon yhteinen opillinen selitys Jumalan Kolmiyhteydestä ja Kristillisen opin perustasta. Athasioksen Tunnustuksesta vähäsen: Jokaisella , joka tahtoo autuaaksi tulla, täytyy ennen kaikkea olla yleinen usko. 2. Se, joka ei sitä ehyenä ja puhtaana säilytä, joutuu epäilemättä ikuiseen kadotukseen. Kohdat 3-26 puhuvat sitten Kolmiyhteisestä Jumalasta. Tietyllä tavalla kirkkomme oppi on tänä päivänä jonkinlainen kansanversio siitä, mitä Jeesus opetti. Toki on sitten niin, että Paavali, Augustinus ja Luther olivat teologeja, ja ottivat näin omia vapauksia asioiden ymmärtämiseen, mutta se on varmastikin Teologeille sallittua, kun vain Pyhä Henki ohjaa. On hämmentävää, että kirkkomme ei ole halunnut uudistaa Lutherin rippikäsitystä, mikä ei halua ymmärtää katumuksen ja syyllisyyden merkitystä Ihmisarvon mittaisesti huolimatta siitä, että Lutherin ajasta ei ole kuin puoli vuosisataa. Niin, kyllä se oppi kirkolta löytyy, mutta sen oikein ymmärtämiseksi ja oikean uskon saamiseksi tarvitaan liian usein teologista- , eksegetiikkistä ja hermeneuttista lukutaitoa ja oikeita silmälaseja. Ei ole Ihme, jos Blogistikin asian perään kysyy.
Minulle kirkon ydin oppi on jatkuva uskonpuhdistus, asenne, jonka mukaan inhimillisiin auktoriteetteihin ja isien opetuksiin – minkään kirkon” oppiin” – ei voi luottaa. Luterilaisuuden synty on siitä osoitus. Lutherin aito seuraaja ei seuraa hänen avaamiaan latuja vaan lähtee umpihankeen tienraivaajaksi, kuten hän teki.
Siispä minua ei kiinnosta kirkon oppi, siis aiempien sukupolvien tulkinnat. Minua kiinnostaa kysellä millainen Jumala on ja mitä hän tahtoo ja mikä on oikein ja autuaallista.
Voin ymmärtää Jumalan ja Raamatun vain sellaisesta näkökulmasta, että se toki on paras kartta Jumalan tahtoon (Hänen johdattamansa), mutta vain siten että pyrimme sen kautta tutustumaan Jumalaan ja sen seurauksena muuttumaan ja tekemään oikeat johtopäätökset. Ei niin, että esim. Paavalin ohjeiden noudataminen riittäisi. Siihenhän ei tarvita Jumalan Tuntemista (eikä sitä voi Jumalan tuntemiseen yhdistääkään).
Jumala näyttää ilmaiseen ydinasiat Raamatussa omissa vuorosanoissaan, Isänä, Poikana ja Pyhän Hengen profetioina. Muu aines on hyödyllistä, mm. apostolien kasvutarinaa. Olennaista on se suunta, johon Henki ja Jeesuksen opetus heitä taivutti, ei se, mihin johtopäätöksiin asti he ehtivät kasvaa.
Ajatus, ”Henki johtaa kaikkeen totuuteen”, ei jätä meille sitä mahdollisuutta, että alkukirkko olisi ollut se täydellisyys, johon meidän pitäisi palata. Päinvastoin! Jumalalla on suunnitelma tämän päivän sinulle ja minulle, joka on Hänellä ollut mielessä jo silloin, kun Raamattun osia talteen ensi kertaa raapustettiin.
Jumalaa ei voi oppia tuntemaan, Raamattua ymmärtämään eikä ”oikeaa oppia” löytämään ilman yliluonnollisuuden huomioimista, ilman että tarrautuu siihen mahdollisuuteen, että Jumala puhuu yhä tänään monin tavoin, huolimatta siitä miten esim. Raamatun katkelmat ovat muotonsa saaneet. Tällaista teologian uudistumista kirkkomme nousuun kääntäminen edellyttää…
Jaako Herranen:”Minulle kirkon ydin oppi on jatkuva uskonpuhdistus, asenne, jonka mukaan inhimillisiin auktoriteetteihin ja isien opetuksiin – minkään kirkon” oppiin” – ei voi luottaa. Luterilaisuuden synty on siitä osoitus. Lutherin aito seuraaja ei seuraa hänen avaamiaan latuja vaan lähtee umpihankeen tienraivaajaksi, kuten hän teki.”
Ymmärtääkseni ammensi oppinsa raamatusta ja isien kirjoituksista eikä ulkenut umpihankeen tietämättä mihin meni. Nyky meno on kyllä umpihangessa taapertamista eikä tiedetä mikä on oikein ja mikä väärin raamatun mukaa. Kaikkein luotettavimman Jumalan tahdon saamme tietää kaikista, niin Vanhan- kuin Uudentestamentin kirjoituksista. Niin sanotut ”hengen” ilmoitukset ovat aina epävarmoja.
Kirkon opin ydin on uskontunnustus. Siihen tulee kaikkien hengellisen työn tekijöiden sitoutua ja sen mukaisesti papit ovat vihkimyksessään luvanneet opettaa. Tuomaan käsittelemät kysymykset kuuluvat etiikan piiriin. Kirkon eettisen opetuksen tulee perustua raamattuun, mutta luonnollisesti on otettava huomioon se kulttuurinen ja yhteiskunnallinen ympäristö, jossa kristityt elävät. Ylin perustuslaki on rakkaudn kaksoiskäsky, jota sitten kymmenen käskyn laki, vuorisaarna ja apostolien neuvot selittävät. Myös VT:n aineistolla on arvonsa kymmenen käskyn tulkintoina, mutta ne eivät ole yhtä auktoritatiivisia kuin UT:n tekstit. Julistuksessa on hyvä pitäytyä yleisiin periaatteisiin, henkilökohtaisessa sielunhoidossa kohdataan ihminen hänen kulloisestakin elämäntilanteesta käsin. Aina ei voi edellyttää yleisen ihanteen mukaista käyttäytymistä, vaan joudutaan tyytymään vähiten huonoon mahdollisista vaihtoehdoista. Silti ihanteista ei pidä yleisesti lähteä tinkimään.
Rakkauden kaksoiskäsky. Usein siitä puhutaan, asiallista kyllä. Sitten vihataan, Luojaa ja lähimmäistä – ja taas puhutaan rakkaudesta. Miten Jumalaa voi rakastaa, jos halveksii hänen sanaansa?
Avioliittokäsityksen osalta kirkon oppi on siis se, että mies ja nainen solmivat avioliiton. Jos yhteiskunta päätyy muun muotoiseen avioliittokäsitykseen, niin pitääkö kirkon kirjoittaa katekismuksensa uusiksi?
En halua uskoa Herrasen tapaan umpihankeen menoa.
Tai menkööt umpihangessa nämä, jotka tahtovat….
Meillähän on edessämme tämän miehen jäljet, eväänä hänen opetuksensa. Nythän se ollaan heittämässä tarpeettomana syrjään.
Olkaa vaan Lutherin perässähiihtäjiä. Olkaa vaan, vaikka Jumalan sallimana Luther kirjoitti jumalattoman juutalaiskirjoituksensa, jottei häntä sokeasti seurattaisi.
Jumala ei halua ihmisten seuraajia. Luther ei seurannut ihmisiä. Hän ei saanut rauhaa ihmisten, sen ajan kirkon opetuksista, joten hän etsi Raamatusta Jumalaa. Tarkoitus ei ole että toistelemme Lutherin, kirkon tai kenenkään löytöjä tai oppia. Jumala tahtoo että etsimme häntä. Oppia seuraava ei ole Jumalan lapsi eikä Jeesuksen opetuslapsi. Jumalan etsimistä itse tarkoitin umpihangella.
Voiko ihminen valita, hiihtääkö hän umpihangessa vai ei? Usko lienee sitä, että uskaltaa lähteä liikkeelle, vaikka tie onkin kinosten peitossa.
Jormaa kompaten Jumalan rakastaminen on nimenomaan Hänen sanansa rakastamista. Hän ilmaisee tahtonsa juuri Raamatussa, eikä sitä pidä etsiä tämän hetken muotivirtauksista, jotka ovat jo huomenna vanhentuneita. On aivan mahdoton yhtälä sanoa rakastavansa Jumalaa ja samalla suhtautua yliolkaisesti Raamattuun. Sellainen on eräänlaista gnostilaisuutta, jos kuvittelee löytävänsä Jumalan tahdon ja ilmoituksen muualta kuin kirjoitetusta sanasta eli Raamatusta.
Rehellisintä on todeta, että kirkon opin perustana on Raamattu – sellaisena kuin kirkolliskokous sitä kunakin aikana ja tilanteessa tulkitsee (valikoiden ja poisjättäen). Nyt sanamuoto antaa Raamatulle yli-inhimillisen auktoriteetin. Käytäntö on kuitenkin varsin inhimillinen. Raamattu on olemassa vain tulkittuna. Pelkkä Raamattu auktoriteettina ei toteudu missään.
Kuinka vaikea on myöntää, että vain ani harva kykenee itsenäiseen ajatteluun. Te jotka puolustatte vanhaa oppia, puolustaisitte fundamentillista islamia, jos olisitte siihen kasvaneet. Miksi alkaisitte siellä etsiä parempaa totuutta, kun ette sitä tee täälläkään, jossa sitä saa tehdä vapaasti ja pelkäämättä henkensä puolesta?
Jos kiistät, kerro missä asiassa olet taistellut paremman käsityksen puolesta, kaveriesi päähänpinttymiä vastaan? Vai onko joku porukka tosiaan kaikessa niin oikeassa, ettei mitään parannettavaa löydy? Jos parempaan pyrkiminen näkyy, alkaa herätys, näin väitän!
Minä puhuin Kristuksen seuraamisesta, nämä umpihangen hiihtäjät näkyvät seuraavan….. ketä ne nyt kulloinkin ovat olleet, Marxin Kallesta Tom of Finlandiin.