Suomessa pidetään varmana kesän merkkinä kevätlintujen saapumista – viime vuosina myös keskustelua Suvivirrestä. Tienvarret ovat keltaisena Leskenlehtiä ja Ruissaloa koristaa jo kukkien kuningatar, Sinivuokko.
Turussa talvi jäi tulematta, mutta valtakunnallinen keskustelu Suvivirrestä aikaistui apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen kannanoton tähden. Puumalaisen yksityisen kantelun pohjalta laatima selvitys ”Uskonnon harjoittaminen kouluissa” on perusteellinen ja kiinnostava dokumentti. Keskustelussa on Vapaa-ajattelijoiden liitto kehoittanut perehtymään kymmenen liuskan selvitykseen huolellisesti. He ovat myös huomauttaneet, ettei selvitys käsittele Suvivirttä, vaan uskonnottomien oikeuksia koulussa.
Totta onkin, että Suvivirsi pitkässä selvityksessä mainitaan vain muutaman kerran. Mutta lähes pitkin matkaa puhutaan ”yksittäisestä virrestä”. Mihin muuhun se viittaa? Tämän nimenomaisen virren säkeistötkin on viranomaisten toimesta punnittu: kaksi ensimmäistä säkeistöä saa laulaa, kolmatta enää ei.
Oikeuskansleri ja oikeusasiamies
Lainsäätäjä on Suomessa määrännyt toiminnan lainmukaisuuden valvojaksi kaksi virkamiestä, eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin. ”Eduskunnan oikeusasiamies on oikeuskanslerin ohella ylin laillisuusvalvoja Suomessa.” Ja sama toisinpäin, kumpikaan ei ole toisen yläpuolella. Tehtäväjakoa on. Oikeuskanslerin oman informaation perusteella hänelle ei kuulu yksityishenkilöt. ”Valvontatoimivallan rinnakkaisuuden vuoksi oikeuskansleri ei tutki eduskunnan oikeusasiamiehen jo käsittelemaää kantelua.”
Tämä tuo erikoisen lisäpiirteen käynnissä olevaan erimielisyyteen. Sekä eduskunnan oikeusasiamies että eduskunnan perustuslakivaliokunta ovat vuonna 2002 säädetyn uuden uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen lausuneet, ettei Suviviren laulaminen koulun kevätjuhlissä ole uskonnon harjoitusta, vaan kansallinen kulttuuriperinne. Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen kolme oikeupäätöstä aiheuttavat tarpeen harkita asiaa uudelleen.
Kaksi kantelua uskonnonharjoituksesta koulussa ja apulaisoikeusasiamiehen ja apulaisoikeuskanslerin vastakkaiset päätökset. Kotimaa24 haastatteli asiasta Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professoria Olli Mäenpäätä kysyen, kumpi asian ratkaisee. Mäenpää vastasi: ”Kun vastakkain on yhtäläinen toimivalta, kumpikin voi tällaisen asian ratkaista. Ei ole ehdotonta estettä sille, etteikö näillä kahdella instanssilla voisi olla toisistaan poikkeavat kannanotot. Se on äärimmäisen harvinaista, mutta mahdollista.”
Mäenpää kertoi, ettei hänen käy kateeksi opetushallitusta. Todennäköisempi ratkaisija kiistalle on kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunta ja oikein onkin, ettei kysymystä ratkaise kumpikaan virkamies, vaan parlamentaarinen päätöksenteko.
Koulu ja yhteiskunta
Kärryillä pysyminen Puumalaisen selvityksessä ”Uskonnon harjoittaminen kouluissa” tuottaa jo maallikolle ongelmaa. Sen huolellinen läpilukeminen kertoo, ettei kyse ole vain uskonnon harjoittamisesta, vaan se on on niin koulun kuin koko yhteiskunnan kannalta todella iso kysymys.
Loppuyhteenvedossaan Puumalainen viittaa ensin positiiviseen ja negatiiviseen uskonnonvapauteen, Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisiin oikeusjuttuihin, julkisen vallan neutraalisuuden ja uskonnonvapauden yhteensovittamiseen. Sitten hän jättää juridiikan ja tulee yllättävään johtopäätöseen, jonka suoraan lainaan: ”perustellumpaa olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän järjestämiä tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaomuksen mukaista sisältöä.”
Oma ideaalini tämän päivän ja huomisen koulusta on, että se tutustuttaisi oppilaan yhteiskuntamme todellisuuteen, sen monikulttuurisuuteen, uskontojen ja katsomusten moninaisuuteen. Jos Mikko Puumalaisen visio koulusta toteutuisi, koulu ei olisi ainoastaan hajuton ja mauton, vaan se olisi arvotyhjiössä elävä oppilaitos. Jos siinä ei saisi olla ”tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä” ei se olisi ainoastaan uskonnoton, vaan samalla historiaton ja arvoton koulu, jossa ei saisi järjestää esimerkiksi itsenäisyyspäiväjuhlaa.
(TS, Mielipide 3.4.14)
JÄLKIKIRJOITUS:
Prosessi suomalaisten koululaisten irroittamiseksi suomalaisen historian ja kulttuurin kristillisistä ainesosista etenee. Jo kaksi juristia, apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ja kv. oikeuden professori Martin Schein ovat sitä mieltä, että Euroopan ihmisoikeus-tuomioistuimen (EIT:n) oikeuspäätökset merkitsevät voittoa negatiiviselle uskonnonvapaudelle, ts. tulkinnalle, joka merkitsee uskonnollisen aineksen syrjäytymistä koulusta.
Kolme oikeustapausta lyhyesti: (Suomalainen!) Lautsi kanteli siitä, että luokkahuoneitten seinillä Italiassa oli krusifiksi. EIT käsitteli asian ja teki 2011 jaon aktiivisiin ja passiivisiin uskonnollisiin symboleihin. Krusifiksi passiivisena symbolina sai VIELÄ jäädä. Schein tulkitsee, että Suvivirsi on aktiivinen symboli ja siksi poistettava koulusta.
Kantelupäätös Norjasta 2007. Schein:”Kaventaa valtion harkintamarginaalia sisällyttää kaikille yhteisen kulttuuriperinnön opettamisen NIMISSÄ koulun ohjelmaan VALTAUSKONNON aineksia.”
Grenzlak, Puola 2011: Uskonnon opetukselle vaihtoehtoinen etiikan opetus ei käytännössä ollut tarjolla kaikissa kouluissa.
Mitä näistä kolmesta tapauksesta voi sanoa. Etiikan opetus on meillä järjestetty. Kirkko tms. tilaisuuksien ajaksi on järjestetty vaihtoehtoista ohjelmaa. Kirkkoon meno on vapaaehtoista myös kirkkoon kuuluville, joten sitä on vaikea pitää syrjivänä.
Iso kysymys on, ovatko EIT:n jollekin maalle osoitetut päätökset myös kaikkia muita sitovia? Ensimmäinen ajatus: Näin toimien kaikki uskontoon viittaava vähitellen poistetaan joka maan koulusta. Mutta hetkinen! Eikö Lautsin oikeuspäätös silloin merkitsisi, että myös kaikkiin Suomen luokkahuoneisiin olisi ripustettava krusifiksi?
Ehkä järkeä asian hoitoon ei saada ilman eduskuntaa. On täysin järjetön ajatus, että yksi tai kaksi virkamiestä voisi ratkaista koko maan uskontokasvatuksen linjan. Ja mahdottomuuksiin / järjettömyyksiin johtaisi jo tämän yhden apulaisoikeuskanslerin suosituksen täytäntöönpano. Kun hän kieltäisi tilaisuudet ”joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä”, koulusta ei poistuisi ainoastaan uskonto, vaan myös historia ja yhteiskuntaoppi. Miten sellaisessa koulussa opetettaisi monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta?
Uskontoa koulussa eivät Suomessa vastusta maahanmuuttajat tai muiden uskontojen edustajat. Sitä vastustaa ”uskonnottomien” joukko, vedoten 1.2 miljoonan suomalaisen suureen ryhmään. Valtakirjaa sen enempää Vapaa-ajattelijoilla kuin muullakaan organisaatiolla ei ole. He puhuvat suulla suuremmalla ja haluavat tukkia toisten suut. Uutta on, että Vapaa-ajattelijat ovat saaneet arvovaltaisia tukijoita. Kumpi siis olisi demokraattista: että koulujen uskontopolitiikasta päättäisi kansanedustuslaitos, vai että siitä päättäisi yksi virkamies? Jotakin kertoo, että kun virkamiehiä on useampi, he tällä hetkellä ovat asiasta keskenään eri mieltä.
Yhteiskuntamme ja elämämme kulkee jatkuvasti väistämättä rehellistä tasa-arvoisuutta kohti myös käsityksissä eri uskonsuuntauksiin. Heillä on oikeus omassa ympäristössään toimia aivan vapaasti yhteiskunnan lakien ja järjestyksen puitteissa. Tosin se ottaa aikaa myös meillä täällä Suomessa.
Hyvä keskusteluketjun liikkeellelähtö huolimatta aloittajan henkilökohtaisisra uskon näkemyksistä ja ajatuksista.
Uskonnottomien oikeudet koulussa eivät edellytä uskontokuntiin kuuluvien oikeuksien kaventamista. Positiiviseen uskonnonvapauteen kuuluu oikeus julkisesti harjoittaa ja levittää uskontoa. Uskonnonvapaus nauttii tiukempaa, eukä suinkaan heikompaa, perustuslain ja ihmisoikeussopimusten suojaa kuin muut vakaumukset. Uskonnottomien oikeudet toteutuvat täysin riittävästi siinä, että heillä on väistämisoikeus. Sen sijaa uskontokuntiin kuuluvien oikeudet jäävät vajaiksi, jos uskonnonharjoitus koulussa kokonaan kielletään.
Yrjö Sahama,
Suomalaisessa tai eurooppalaisessa oikeuskäytännössä ei ole kirjattuna sellaista periaatetta, että viranomainen (=koulu) velvoitetaan järjestämään tunnustuksellista uskonnonharjoitusta osana viranomaisen toimintaa. Koulujen uskonnolliset aamunavaukset eivät ole viranomaisvelvollisuus, jolla turvattaisiin uskonnonvapaus vaan kyseessä on tapakulttuuri.
Suomessa lainsäädäntö velvoittaa viranomaisia toimimaan puolueettomasti erilaisia uskonnollisia vakaumuksia kohtaan ja edelleen viranomaisten velvollisuuteen kuuluu kansalaisten yhdenvertaisuuden edistäminen. Maailma on muuttunut paljon 1980-luvulta ja Puumalainen katsoo, nykyisessä tilanteessa olisi perustellumpaa olla tarjoamatta yhden uskontokunnan tunnustuksellista sisältöä kuin että mietittäisiin tapoja, joilla oppilaita siirrellään eri ryhmiin ja paikkoihin tällaisen sisällön ajaksi.
Ihmisillä on uskonnonvapauden mukaisesti oikeus harjoittaa uskontoa. Viranomaisella (koulu) ei ole kuitenkaan velvollisuutta järjestää uskonnonharjoittamista. Uskonnonvapauslaki ei tällaista velvollisuutta viranomaiselle aseta.
Näen, että tässä ovat yhden uskontokunnan edustajat äänekkäästi vaatimassa, että juuri heidän uskontoaan pitäisi tuoda koulutyöhön. Tällainen vaatimus on ristiriidassa sen kanssa, että viranomaisen tulee olla puolueeton ja edistää yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Nyt puhun siis uskonnollisista aamuhartauksista, ruokarukouksista tai koululaisten viemisestä jumalanpalvelukseen.
Suvivirren laulaminen on puolestaan täysin toinen kysymys, jota mielestäni ei tähän pitäisi edes sotkea. Nykysuomessa suvivirsi ei tee kevätjuhlasta uskonnon harjoittamista ja suvivirttä voi mielestäni laulaa aivan kuin tähänkin asti. En kuitenkaan suhtaudu asiaan fanaattisesti eli en ole ensimmäisenä pahoittamassa mieltäni jos jossain koulussa jonain vuonna suvivirttä ei laulettaisi. Laulu on hieno, mutta ei sen laulaminen kevätjuhlassa ole mikään subjektiivinen oikeus. Kiellettyäkään sen ei pidä silti olla.
Jusulle voi todeta, että vaikka koululla ei ole velvollisuutta järjestää minkään uskonnon tilaisuuksia, sellaisten kieltämiseen on velvollisuuden puuttumisesta pitkä matka. Koulun velvollisuus on kasvattaa lapset suomalaisen yhteiskunnan jäseniksi ja yhteiskunnan yksi tärkeä osa ovat siinä vaikuttavat uskonnot ja niiden käytännöt. Miten se tehdään, jos uskontojen ja jopa lasten oman uskonnon menot ovat kiellettyjä.
Jos kaikenlaiset uskonnolliset tilaisuudet koulussa kielletään, kiellon piiri rajoittaminen voi olla melko hankalaa. Miten pitäisi suhtautua esimerkiksi vapaa-ajattelijan kutsumiseen tunnille keskustelemaan lasten kanssa maailmankuvastaan?
”Miten se tehdään, jos uskontojen ja jopa lasten oman uskonnon menot ovat kiellettyjä.”
Tulis ruotsalainen ja polttais vihdoinkin tuon olkinuken;) Karillekin tiedoksi, että pelkäämiäsi (keksimiäsi?) kieltoja ei ole kukaan esittänyt, eikä sellaisia voisi Suomessa laillisesti määrätäkään.
Niin kouluissa kuin kaikkialla muuallakin saa harjoittaa uskontoa. Harjoittamisen tapa on tietenkin sovitettava tilanteen ja paikan mukaan. Kouluissa (tai muilla työpaikoilla, urheiluseuroissa, taloyhtiöiden hallituksissa, jne.) ei kuitenkaan tarvita opettajan tai uskonnollisen yhteisön edustajan vetämää uskonnonharjoitusta. Sellainen sopii toisaalta mainiosti vaikkapa kirkkoon.
Jaa että miten ne lapset sitten kasvatetaan? Sitä varten on olemassa jo hyvin toimiva järjestelmä, jota kouluksi kutsutaan. Lapset saavat siellä opetusta myös uskonnoista jo nyt!
”Jos kaikenlaiset uskonnolliset tilaisuudet koulussa kielletään, kiellon piiri rajoittaminen voi olla melko hankalaa. Miten pitäisi suhtautua esimerkiksi vapaa-ajattelijan kutsumiseen tunnille keskustelemaan lasten kanssa maailmankuvastaan?”
Jos vaikkapa ev.lut. kirkon toimintaa saa esitellä, on perusteltua vastaavasti tuoda esiin muita uskontoja ja uskonnottomuutta. En ymmärrä, mikä tuossa olisi ongelma? Pidän erittäin epätodennäköisenä, että jokin koulu päättäisi täysin sulkea ovensa katsomusten edustajilta. Mutta siinäkään tapauksessa ei syntyisi ongelmaa, koska koulun tehtävä on kuitenkin antaa opetusta näistä asioista.
Kari Virtanen: ”Koulun velvollisuus on kasvattaa lapset suomalaisen yhteiskunnan jäseniksi ja yhteiskunnan yksi tärkeä osa ovat siinä vaikuttavat uskonnot ja niiden käytännöt. Miten se tehdään, jos uskontojen ja jopa lasten oman uskonnon menot ovat kiellettyjä.”
Suomessa on lakiin perustuva oppivelvollisuus sekä yhteiskunnan viranomaistoimintana toteuttama koulujärjestelmä oppivelvollisuuden suorittamista varten. Opetus perustuu tuntijakoon, opetussuunnitelmiin sekä muihin opetusministeriön ja opetushallituksen antamiin säädöksiin. Näiden pohjalta oppilaille opetetaan tiedot maailman uskonnoist ja opetus on, myös ns. ”oman uskonnon” osalta, tunnustuksetonta.
Lapsen uskonnollinen kasvatus on vanhempien, perheen ja seurakunnan tehtävä. Koulussa järjestetään opetussuunnitelman mukainen uskonnonopetus, mutta sen ulkopuolella viranomaisen tehtäviin ei kuulu uskonnollisten aamuhartauksen järjestämien tai oppilaiden vieminen yksittäisen uskontokunnan palvontamenoihin.
Koulun tulee pidättäytyä siitä, että koulun opettajat, muu henkilökunta tai seurakunnan työntekijät eivät kouluajalla järjestä tietyn uskontokunnan mukaista tunnustuksellista ohjelmaa. Se rikkoisi viranomaistoiminnan puolueettomuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisen velvollisuutta. Koulun ei kuitenkaan tule kieltää yksittäisi oppilaita rukoilemasta esimerkiksi välituntien aikana, koska tällainen kielto rikkoisi näiden oppilaiden uskonnonvapautta.
Oikeus oman uskonnon harjoittamiseen on eri asia kuin, että viranomainen järjestäisi uskonnon harjoittamista. Uskonnonharjoittamisen järjestämisestä vastuu kuuluu kodille ja uskonnollisille yhteisöille, ei viranomaiselle.
Korhoselle: Kouluista halutaan kieltää esimerkiksi luterilaisen perinteen mukaiset aamun hartaushetket ja varmaan sama muidenkin uskontojen harjoittamiseksi tulkittavia vastaavia tilaisuuksia, joita hyvin voitaisiin pitää myös omaan tai muiden perinteeseen perehtymisenä. Eli termissä ”kieltäminen” ei pitäisi olla oljen kortta. Toki kielto koskee vain julkisen hallinnon ylläpitämiä kouluja. Kristillisessä koulussa suvivirrestä voidaan oikeudenvalvojista riippumatta vetää kaikki säkeistöt, islamilaisessa hoitaa päivän rukoukset ja ateistisessa lukea aamunavauksessa päivän epistola Dawkinsia.
Kari, olet toki oikeassa siinä, että ohjatut, koulun järjestämät uskonnolliset tilaisuudet ovat nyt jollain lailla uhattuina. Myönnän, että kieltäminen voi tulla kyseeseen, ellei asiaa saada hoidettua ohjeistuksella. Nythän ei kuitenkaan vielä tiedetä, suostuvatko eduskunta ja opetusviranomaiset mukautumaan laillisuusvalvojien päätöksiin.
Vaikka uskonnollisista tilaisuuksista luovuttaisiin, koulun oppilailla ja työntekijöillä olisi edelleen oikeus harjoittaa uskontoaan koulussa. Kouluajalla se luonnollisesti olisi hoidettava niin, ettei koulutyö häiriinny. Esim. koulupäivän jälkeen voisi varmaankin aivan hyvin järjestää uskonnollisia tilaisuuksia. En tiedä, olisiko se järkevää tehdä juuri koulun tiloissa, koska esim. seurakunnilla on runsaasti sopivia tiloja.
Varmasti jotkut pitävät hartaushetkiä ja vastaavia perinteeseen perehtymisenä. Erilaisten uskomusperinteiden opettaminen kuuluu luontevasti uskomusyhteisöille. Valtiolliseen ja kunnalliseen opetustoimeen se ei sovi. Kuten itsekin totesit, uskonnolliseen kouluun hakeutuminen on hyvä ratkaisu, jos koulun toiminnan osaksi vaaditaan uskonnon harjoittamista.
Kari Virtanen, tunnustuksellinen uskonnonharjoitus (hartaus, jumalanpalvelus) on eri asia kuin uskonnollisen yhdyskunnan toiminnasta ja opista kertominen. Vapaa-ajattelijat noudattavat kouluvierailuilla järjestöjen laatimia eettisiä ohjeita, joiden mukaan maniapaulointi ja opin tuputus ja julisaminen ei kuulu asiaa, vaan tulee keskittyä informaation antamiseen (toki omasta näkökulmasta).
Mitä vapaa-ajattelijoihin kouluissa tulee, on hyvin harvinaista, että että uskonnon opettajat kutsuvat vapaa-ajattelijoita tai humanisteja kertomaan uskonnottomuudesta, vaikka jo nyt opetussuunnitleman perusteissa olisi sellaiseen kutsumiseen hyvät perusteet. Toivottavasti uusissa perusteissa nämä perusteet ovat vieläkin selvemmin sanottuna ja uskonnon opettajat jo aiemmin rohkenevat kutsua vapaa-ajattelijoita kouluun. Mainittakoon, etät myös et-opettajat o vat hyhvin harvoin kutsuneet uskonnottomien järjestojen edustajia kouluun. Ovat ehkä muun muassa pelänneet arvostelua… (Ehkä myös sitä, mitä sieltä tulee…;-)
Risto Korhonen: ”Nythän ei kuitenkaan vielä tiedetä, suostuvatko eduskunta ja opetusviranomaiset mukautumaan laillisuusvalvojien päätöksiin.”
Tarkkaan ottaen en näe eduskunnan suostumusta tässä erityisen relevantiksi. Eduskunnalla on jonkin verran julkisen hallinnon valvontaroolia lähinnä oikeusasiamiehen kautta sekä valtion taloudenhoidon osalta tarkastusvaliokunnan kautta. Eduskunnalla ei ole varsinaista sanavaltaa opetushallitukseen muuten kuin siten, että eduskunta voi tietysti muuttaa lakeja. Perustuslakivaliokunta voi yrittää ottaa roolia asiassa, mutta hallintovalta kuuluu Suomessa valtioneuvostolle eikä eduskunnalle. Niin kauan kuin hallitus ja opetusministeri nauttivat eduskunnan luottamusta, eduskunnalla ei ole asiaan erityistä sanavaltaa.
Mitä sitten tulee siihen, noudattaako opetushallitus apulaisoikeuskanslerin päätöksiä, pitäisin sitä tavattoman erikoisena tilanteena, että Suomessa viranomainen viittaisi kintaalla viranomaistoiminnan lainmukaisuuden ylimmän valvojan päätökselle. Suomessa on vahva perinne sille, että kaiken viranomaistoiminnan tulee perustua lakiin. Se ajaisi julkisen hallinnon kriisiin, jos valtionhallinnon virastot yhtäkkiä ilmoittaisivat, että ne lopettavat noudattamasta lakia ja kunnioittamasta laillisuusvalvojan päätöksiä.
Tietysti pitää muistaa, että Puumalaisen päätökseen on kirjattu kehotus opetushallitukselle tarkistaa ohjeitaan sekä päätöksessä on listattu ne lain kohdat ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset, joita Puumalainen pitää asian ratkaisun kannalta relevantteina. Päätöksessä siis kehotetaan toimenpiteisiin, mutta ei sanella lopputulosta. Tarkensipa opetushallitus ohjettansa mihin suuntaan hyvänsä, viranomaisen pitää aina löytää lakiin perustuva toimintatapa.
Puumalainen on oikeustieteen lisensiaatti ja hänellä on myös lakitutkinto Lontoon yliopistosta. Hän on toiminut mm. lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä sekä erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä sekä yhdenvertaisuuslain noudattamista valvovana vähemmistövaltuutettuna työministeriössä. Koulutuksensa ja taustansa puolesta hänellä pitäisi olla hyvät valmiudet arvioida viranomaistoiminnan lainmukaisuutta.
Olen samaa mieltä siitä, että olisi hyvin erikoista, jos opetushallitus päätyisi toimimaan Puumalaisen päätöksen vastaisesti. Vastarintaa siellä joka tapauksessa näyttää esiintyvän. Eduskunnan rooli asiassa varmaan liittyy irtopisteiden kalasteluun, pianhan on taas vaalit. Erityisen mielenkiintoista on nähdä, millaisia kommentteja perustuslakivaliokunnalta tulee. Sielläkin tuntuu istuvan edustajia, joiden mielestä Suvivirsihysterian lietsominen on tässä tilanteessa olennaista. Valiokunnan nimi kun viittaisi vähän toisenlaisiin tehtäviin;)
Oikeusasiamies on kahdesti purnuttanut maistraateille siitä, että eroakirkosta.fi-palvelun tulisi kelvata ilman erillistä sähköpostiohjelmaa. Helsingin maistraatti ei silti ole muuttanut toimintaansa.
Eli Jusu, ei tuo ennenkuulumatonta olisi.
Suomessa perustuslain ja sen oikean sisällön päättää viime kädessä eduskunta. Oikeuskanslerilla tai oikeusasiamiehellä ei ole muuta päätösvaltaa kuin joissain tapauksissa toimittaa asia syytteeseen. Perustusvaliokunnan mielipidettä eduskunta yleensä kunnioittaa, mutta poikkeaa siitä halutessaan, kuten esimerkiksi tupakkalain säätämisen yhteydessä tapahtui. Tuomioistuimet voivat myös nykyisin tulkita perustuslakia, mutta niiden toimivalta rajoittuu tilanteisiin, joissa asiasta on valituskelpoinen päätös. Eli kaikkiaan apulaisoikeuskanalerin vastauksen painoarvo yksityisen kansalaisen kanteluun, pitää asettaa näihin puitteisiin.
Kuten Kari toteat, eduskunnan tehtävä on säätää lakeja ja oikeuskanslerin tehtävä on valvoa, että viranomaiset noudattavat näitä lakeja.
Epäilen, että tässä ei tehdä ihan puhdasta juridista analyysiä, vaan painotamme itsekukin tulkintoja jotka tukevat omaa kantaamme.
Minusta perustuslain oikea tulkitsija ei ole itsestäänselvä. Otetaan malliksi naispappeus evlut kirkko -nimisessä julkisen vallan toimijassa. Sitä on käsitelty ratkaisuissa KHO:2008:8, KHO:2009:95 ja KHO:2011:56, sekä toisaalta KKO:2001:9 ja KKO:2010:74, ja vielä molemmat ylimmät laillisuusvalvojatkin ovat siitä lausuneet. Onneksi samansuuntaisesti — mutta entä jos ratkaisut olisivat poikenneet toisistaan?
Pakkaa sekoittavat vielä ihmisoikeussopimukset. Suomi on, periaatteessa, sitoutunut sokkona noudattamaan sopimusta jonka tulkitsija on maan ulkopuolella. Perustuslakivaliokunta ei voi ylittää EIT:n tuomiovaltaa, mutta toisaalta usein oma perustuslakimme tulkitaan tiukemmin kuin ihmisoikeussopimus.
Juuri noin Jusu. Oikeuskansleri tai oikeusasiamies eivät päätä lain oikeaa tulkintaa vaan heillä on vain yleensä, poikkeuksiakin on, tärkeänä pidettävä mielipide siitä. Lopulta lain oikean tulkinnan ratkaisevat tuomioistuimet ja lain sisällöstä ja sen muuttamisesta päättää viime kädessä eduskunta.
Kari, edelleen olen samaa mieltä ja tästä myös seuraa se, että jos oikeuskansleri katsoo, että jokin viranomainen ei noudata lainsäädäntöä (tai sitä miten oikeuskansleri lainsäädäntöä tulkitsee), oikeuskansleri voi tällöin määrätä poliisitutkinnan tai syytteen nostettavaksi tuomioistuimessa.
Eduskunnalla ei käsitykseni mukaan ole viranomaisten toiminnan laillisuuden valvomiseen liittyvää roolia. Perustuslakivaliokunta voi kokoustaa niin paljon kuin se haluaa, mutta sillä ei silti ole sanavaltaa viranomaisten toimintaan muuta kuin siinä tilanteessa, että eduskunta päättää muuttaa lainsäädäntöä. Ja kuten tiedetään, lakien muuttaminen tapahtuu pääasiassa hallituksen esitysten kautta eikä siten, että eduskunta itsenäisesti tehtailisi lakeja. Lait valmistellaan yleensä ministeriöissä.
Tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestäminen ja kulttuuriperintoon tutustuttaminen ovat kaksi eri asiaa. Koululaisjumalanpalvelusten liittäminen vuodesta toiseen ja aamuhartauksien viikosta/kuukaudesta toiseen koulutyöpäivän ohjelmaan on eri asia kuin ekskursio tai kouluvierailu. (Ei ole tyypilllistä että ekskursio tehdään samaan kohteeseen 9 vuoden aikana 3 kertaa vuodessa eli yhteensä 27 kertaa.)
Mielestäni niin uskonnon kuin elämänkatsomustiedon opetusryhmä voi vierailla ev.lut. seurakunnan tiloissa tutustumassa toimintaan. Ja kyllä seurakunnan pappiakin voi joskus vierailla koulussa kertomassa seurakunnan toiminnoista – samaan tapaan kuin eräät kolmannen sektorin järjestöt harjoittavat kouluvierailutoimintaa. Järjestöt ovat laatineet eettiset ohjeet kouluvierailuihin. Tuputtamistä vältetään ja keskitytään asiallisen infon jakamiseen.
Toinen erottelu koskee oppilaan tai opettajan omaehtoinen uskonnonharjoitusta, joka on siis eri asia kuin oppilaitosjohdon organisoima ja koulutyöpäivään merkitsemä tapahtuma. Olen itsekin opetustyötä tehneenä järjestänyt parille muslimioppilaana rauhallisen tilan, jossa he kävivät tekemässä polvirukouksiaan (muita häiritsmättä) mutta en sanonut että nyt…
Ja toki oppilas tai opettaja voi itsekseen suorittaa ruokarukouksen. Sen sijaan opettajan kehotuksesta ja johdolla ääneen lausuttuna suoritettava ruokarukous ei ole asianmukaista.
Kuitenkin yhteinen hiljentymishetki ennen ruokailua puolestaan on asianmukainen ja hyödyllinen tapa, jonka jälkeen voi vaikka toivottaa hyvää ruokahalua pöytäkunnalle. Ruokailun jälkeen emännille kiitos on myöls paikallaan, tai miksei jo kun saa ruoan henkilökunnalta.
JUSU VIHERVAARA
Ensin kiitos siitä, jos saamme keskustella asiaperusteilla, eikä leimakirvestä heiluttaen. Kotimaa24n palstoillakin on moni sanonut, ettei tässä ole kysymys Suvivirrestä, eikä Puumalainen sitä edes mainitse, mikä ei siis ole totta.
Oikein reilulta ei tosin tunnu sekään, että epäilet minun ”mahdollisesti jopa tietoisesti halutessaan rakentaa raflaavia kärjistyksiä, joita ei apulaisoikeuskanslerin päätökseen kuitenkaan sisälly”. Jusu, ikäänkuin teillä olisi mandaatti kertoa, mitä siihen sisältyy ja mitä ei. Otetaan nyt hänen sanansa yhden suhde yhteen, niinkuin hän ne sanoo.
Koetan vastata esittämiisi seitsemään kohtaan:
1. En mielestäni väitä, mitä sanot minun väittävän. Missä sen teen? Pääsääntöisesti puhun tilaisuuksista ja vasta Puumalaisen loppuperustelujen / suositusten yhteydessä viittaan muihin oppiaineisiin, joissa on vakaumuksellista sisältöä.
2. Tämäkin väitteesi kaatuu Puumalaisen omiin sanoihin. Puumalainen pitää nykykäytäntöä perustellumpana, (suora lainaus) ”että koulussa ei ollenkaan järjestettäisi tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä”. Tässä loppulausunnossaan hän ei puhu uskonnollisesta vakaumuksesta, vaan vain vakaumuksesta.
3. Toistat Puumalaisen tarkoittavan vain uskonnollisia vakaumuksia, Hänen omassa tekstissä puhutaan vakaumuksellisesta sisällöstä.
4. Jos EIT sallii tai kieltää jotakin katsomuksellista tai vakaumuksellista yhdessä maassa, sitooko se muitakin maita? Tämä oli kysymykseni. Kantelupäätöksiä ei voida käyttää yksisuuntaisesti, aina vain vähentämään tai kieltämään jotakin. Kai myös salliminen ja suvaitseminen tarkoittaa muitakin maita?
5. Minä näen asian toisinpäin. Saako Suvivirren laulaa, vai onko se uskonnottomien vaatimuksesta kiellettävä? Tämä kysymys on liian suuri periaatekysymys yhdelle virkamiehelle, hänelle ei voida antaa diktatoorisia valtuuksia katsomuksellisessa, moniarvoisessa ja monikulttuurisessa kysymyksessä.
6. Sanot minun rakentavan näkemyseroa. Viittasin hallinto-oikeuden professoriin Olli Mäenpäähän, jonka mukaan on äärimmäisen harvinaista, että kaksi laillisuusvalvojaa ovat vastakkain, niinkuin he nyt ovat.
7. Merkitseekö koulun arvotyhjiötä, jos sen tilaisuuksissa ei saa olla ”vakaumuksellista sisältöä”. Minusta kyllä.Olennaiseksi Puumalaisen ohjeiden arvioinnissa tulee tämä ”tietyn vakaumuksen mukainen sisältö”. Ja tässä kohdassa tulevat tilaisuuksien lisäksi mukaan myös eri oppiaineet. Sanot Jusu yhteiskuntaopin opetuksen olevan ”nykyisinkin poliittisesti sitoutumatonta”. Minun kuouluvuosinani niin ei ollut, historian ja yhteiskuntaopin opetus oli vahvasti poliittista, nimittäin oikeistolaista. Koulun itsenäisyysjuhla voi yhä tänäkin päivänä olla tietyn vakaumuksen sisällön mukainen. Onko ratkaisu sitten se, että kielletään kaikki, vai voisiko ratkaisu olla tietyt vakaumukselliset sisällöt salliva ja samalla tasapuolisuuteen pyrkivä?
Suomen kielen perussanakirjan mukaan ”vakaumus on varma, vakaa käsitys jostakin perusluonteisesta, mutta vaikeasti yleispäteväksi todistettavasta asiasta – uskonnollinen, eettinen, poliittinen vakaumus.”
YK:n ihmisoikeuksien julistus on tunnettu vakaumuksellinen dokumentti. Ettei ihmistä saa loukata eikä tappaa, ei ole tieto vaan vakaumus. Pitäisikö kouluun jättää vain tiedot jälelle?
Heikki Palmu,
Toki voimme tehdä sellaisen tulkinnan, että apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ei olisi tarkoittanut päätöksessään uskonnon harjoittamista ja uskonnollisia vakaumuksia vaan kaikkia mahdollisia vakaumuksia. Tämän jälkeen voimme sitten lähteä pohtimaan sitä, onko koululiikunta vakaumuksellista. Onko matematiikan opettaminen vakaumuksellista. Tai onko itsenäisyyspäivän viettäminen vakaumuksellista kuten Palmukin kirjoituksessaan spekuloi.
On aivan totta, että Puumalaisen päätöksestä löytyy yksittäinen lause, jossa hän puhuu ”tietyn vakaumuksen mukaisesta sisällöstä” mainitsematta, että hän tarkoittaa tiettyä uskonnollista vakaumusta. Jos kuitenkin lähdemme siitä, että Puumalaisen päätöksen otsikko on ”Uskonnon harjoittaminen kouluissa” ja se perustuu kanteluun, jossa kannellaan uskonnon harjoittamisesta kouluajalla, Palmun tekemä laajennus uskonnollisista vakaumuksista kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin vakaumuksiin on mielestäni kaukaa haettu.
Heikki Palmu, jos luet tuon poimimasi lauseen ohella koko viimeisen kappaleen, joka alkaa sanoilla ”Sekä positiivisen että negatiivisen uskonnonvapauden kannalta ja EIT:n oikeuskäytäntö huomioon ottaen…” olen aivan varma, että huomaat itsekin, ettei Puumalaisen kirjoitus kosketa mitä hyvänsä vakaumuksia vaan päätöksessä puhutaan nimenomaan ja vain uskonnollisista vakaumuksista ja vain uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä koulussa.
Tätä taustaa vasten kirjoituksesi ei osu maaliin vaan se ikään kuin koheltaa virhetulkinnasta toiseen. Olen edelleen hyvin vahvasti sitä mieltä, että Puumalainen ei kehota päätöksessään luopumaan historian ja yhteiskuntaopin opettamisesta eikä halua kieltää koulujen itsenäisyyspäivän juhlia. Tällaisen virhetulkinnan tekeminen hänen kirjoituksestaan lähestyy tahallisuutta.
Jusu Vihervaara,
tähän mennessä on käynyt selväksi, että tulkintasi apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen kymmenen liuskan mittaisesta laintulkinnasta on toinen kuin minun. Minä en ole asettunut tekstin yläpuolelle sitä tulkitsemaan, vaan olen pitäytynyt Puumalaisen omissa sanoissa, Erityisesti hänen pitkän esityksensä lopussa, viimeisissä kappaleissa. Niissä hän ei ainoastaan esitä, ettei koulussa ”lainkaan järjestettäisi” tilaisuuksia, ”joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä”.
Lisäksi Puumalainen lausuu, suora lainaus:
”Sellaisia tilaisuuksia, joissa on esimerkiksi yhteisiä hiljentymishetkiä, joissa mikään uskonto TAI VAKAUMUS ei nouse opettajien johdolla erikseen esille — en kuitenkaan pidä edellä mainitulla tavalla ongelmallisina.”
Toisin sanoen, toisin kuin yritit todistaa, apulaisoikeuskansleri toistuvasti puhuu uskonnollisten tilaisuuksien lisäksi ”vakaumuksellisista” ja ”vakaumuksen mukaista sisältöä” omaavista tilaisuuksista. MOT
Raflaavasti kerroit, ettei matematiikan opetuksessa olekaan vakaumuksellista sisältöä. Ei olekaan. Mutta historiassa, yhteiskuntaopissa, kotitaloudessa jne. on. Voimisteluun ja urheiluun liittyy monilla opettajilla ylikorostunut kilpailuhenki, porukan jakaminen hyviin ja huonoihin. Miten siihen pitäisi suhtautua?
En ole ehdottamassa kieltoja voimistelutunnille, vaikka kilpailuhenkinen opettaja saakin konkreettista pahaa aikaan. Kysymykseni on tämä: Miksi te, Puumalainen ja Schein esitätte kieltoja, rajoituksia, pilkunviilausta jne. VAIN uskonnon alalle, kun ” tietyn vakaumuksen mukainen sisältö” aiheuttaa ongelmia myös monilla muilla aloilla?
Onko tahallista vai tahatonta se kapeus ja yksipuolisuus, jolla asiaa tarkastelet? Onko uskonnottomuus-fundamentalismi lisäämässä vai vähentämässä suvaitsevaisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa? Mikä on arviosi sen joukon tilastollisesta määrästä, joka haluaa antaa äänensä Vapaa-ajattelijoiden liiton käyttöön? Kuuluvatko siihen mielestäsi myös vapaat uskonnolliset liikkeet ja Suomessa pienet kirkkokunnat?
Heikki,
Meillä lienee erimielisyys siitä, koskeeko Puumalaisen päätös pelkästään uskonnollisia tilaisuuksia vaiko mitä hyvänsä tilaisuutta, jossa on sisältöä, jonka voi tulkita jonkinlaisen vakaumuksen mukaiseksi. Mielestäni muutaman lauseen sanatarkka siteeraaminen ei muuta sitä kuvaa, mitä noin 10 sivua pitkästä uskonnon harjoittamista koskevasta kirjoituksesta minulle jäi. Voimme kuitenkin sopia, että olemme eri mieltä siitä, mitä kaikkea oikeuskansleri päätöksellään uskonnon harjoittamisesta koulussa tarkoitti.
Koska kantelija pyysi oikeuskansleria ottamaan kantaa vain uskonnon harjoittamiseen kouluissa ja koska aiheesta seurannut julkinen keskustelu on koskenut vain uskonnon harjoittamista, pitäytyisin tässä keskustelussa vain uskonnollisiin vakaumuksiin kunnes käy ilmi, että päätöksellä on vaikutusta muuhunkin kuin uskonnon harjoittamiseen koulussa.
Kysymys siitä, miksi rajoituksia asetetaan vain uskonnon alalle on mielenkiintoinen. Toisaalta ei tämä rajoitus ainutlaatuinen ole. Jos otan vastaavan esimerkin politiikan alalta, koulu ei saa kutsua kommunistisen puolueen virkailijoita viikottain koululle pitämään puoluepoliittista aamunavausta eikä koulu voi myöskään viedä oppilaita vuosittain kommunistien poliittiseen tilaisuuteen. Loogisesti tämä ei ole sen kummempi asia minun mielestäni. Viranomaisilla on velvollisuus puolueettomuuteen.
Minä en näe ateismia uskontona enkä näe, että vapaa-ajattelijat edustaisivat sitä reilua miljoonaa suomalaista, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan. Vapaa-ajattelit on ryhmä, jolla on tietynlaisia pyrkimyksiä muuttaa yhteiskuntaa oikeaksi katsomaansa suuntaan. En ole itse jäsen, mutta olen ymmärtänyt, että heillä on muutama tuhannen jäsentä, mikä on siis alle prosentti kirkkokuntiin kuulumattomista.
”Oma ideaalini tämän päivän ja huomisen koulusta on, että se tutustuttaisi oppilaan yhteiskuntamme todellisuuteen, sen monikulttuurisuuteen, uskontojen ja katsomusten moninaisuuteen.”
Jos julkisen hallinnon järjestämään koululaitokseen todella sovelletaan yhdenvertaisuutta ja uskonnonvapautta sillä tavoin kuin Puumalainen esittää, tuon ideaalin toteutuminen ei ole todennäköistä. Aika näyttää, miten asia etenee. Vaihtoehto, jolla aidosti erilaisiin katsomuksiin tutustuttava opetus toteutuisi, voisi olla Steiner-koulujen tapaan järjestetty kristillisten koulujen verkosto. Sellaisen luomiseen on kirkolla tai siihen kuuluvilla järjestöillä nykyisessä eetoksessa tilaisuus.
Näiden keskusteluiden ongelma on hieman siinä, että asiasta ei edes yritetä keskustella asiallisesta ja järjellä vaan kohelletaan kaikenlaisten äärimmäisten esimerkkien kanssa, mistä hyvä esimerkki on blogistin väite siitä, että Puumalaisen ehdotus johtaa yhteiskuntaopin ja historian opetuksen lopettamiseen sekä kieltää koulujen itsenäisyyspäivän juhlat.
Virtanen syyllistyy nyt hieman samanlaiseen mustavalkoisuuteen vaikkakaan ei yhtä äärimmäisellä tavalla. Minusta tässä on pakko erottaa kaksi asiaa, joita Puumalaisen päätös kohtelee hyvin eri tavalla: (1) säännöllinen tunnustuksellinen uskonnon harjoittaminen koulussa (esim. aamuhartaudet) ja (2) uskontokuntien toimintaan tutustuminen osana uskonnon opettamista.
Puumalainen puuttuu siihen, että koulun henkilökunta ei voi viedä oppilaita kolme kertaa vuodessa yhden uskontokunnan jumalanpalvelukseen, koska silloin ei kyse ole enää uskontoihin tutustuttamisesta vaan säännöllisesti uskonnonharjoittamisesta. Samoin viikottainen seurakunnan järjestämä aamuhartaus ei ole opetussuunnitelman mukaista uskonnonopetusta vaan yksittäisen uskonnon suosimista ja esiin tuomista koulutyössä. Tällaiseen toimintaan viranomaisen ei pitäisi ryhtyä.
Sen sijaan osana opetussuunnitelman mukaista uskonnon opetusta oppilaat voidaan viedä tutustumaan seurakunnan toimintaan tai kutsua seurakunnan edustaja koululle puhumaan. Uskon, että jokainen ymmärtää mikä ero on opetustarkoituksissa tutustua uskontoon kuin järjestää säännöllistä uskonnonharjoitusta koulun tiloissa tai osana koulutyötä. Puumalainen puuttuu ratkaisussaan vain jälkimmäiseen.
Minun on vaikea nähdä, miten monikulttuurisuus ja uskontojen moninaisuus toteutuisi paremmin yhden uskontokunnan vakaumukseen sitoutuneessa koulussa kuin yleisessä koululaitoksessa, joka pyrkii olemaan uskontojen suhteen puolueeton.
Yksityiskouluthan eivät Suomessa nimestään huolimatta ole yksityisiä vaan pyörivät yhteiskunnan rahoilla. Kataisen hallituksen opetusministereiltä ei ole tainnut irrota uusia lukia kristillisten koulujen perustamiseen. Vallalla tuntuu olevan ajatus, että lasten etu on kehittää nykyistä koulujärjestelmää niillä resursseilla, mitä tällä hetkellä on käytössä sen sijaan, että lisätään eriarvoisuutta käyttämällä yhteiskunnan niukkoja voimavaroja uusien yksityiskoulujen perustamiseen.
Jos julkisen vallan ylläpitämä koululaitos ei kansainvälisten sitoumusten vuoksi pystyisi toteuttamaan lasten kasvatusta ihmisten toivomalla tavalla, yksityiset koulut ovat erinomainen vaihtoehto tilanteen korjaamiseen. En usko, että luvista tulisi ongelmaa, jos koulua perustamaan lähtisi evankelis-luterilaisen kirkon joku järjestö. Monikulttuurisuudenkin voi nähdä toteutuvan paremmin, kun lapsilla on tilaisuus saada kasvatuksensa oman kulttuurinsa pohjalta.
En nyt selvittämään, mutta käsittääkseni Ruotsissa kehitys on menossa kulttuuri- tai uskonnollisen taustan mukaan eriytyneisiin kouluihin?
Olen mielenkiinnolla seurannut hyvinkin asiallista keskustelua uskonnon opetuksen olemuksesta oppilaitoksissamme. Arvostan suuresti mm. sinun Jusu Vihervaara ajatteluasi ja käsityksiäsi. Olen samaa mieltä.
Koko tässä asiassa olisi mielestäni hyvä askel selvyyteen, että sana uskonto sisältöineen poistettaisiin oppilaitoksistamme ja tilalle otettaisiin kirkkohistorian opetus. Siinä kerrottaisiin oppilaille maailmamme tärkeimmät uskonsuuntaukset, synnystä, kehittymisestä, nykyaikaan saakka ja niiden merkitys nykypäivänä. Se voisi olla omana aineena tai sitten historia nimikkeen alla.
Heikki Palmulle kommentti. Kerrotko sinä rehellisesti nuorille kirkon opin synnystä mm. seuraavaa. Nikeassa 325 kirkon ihmiset valitsivat ihmisen nimeltä Jeesuksen Jumalaksi siis kolleegaksi hänen kertomalleen Jumalalle. Ja kun sitten tähän kirkon valitsemaan Jumalaan uskoo niin saa iankaikkisen pelastuksen. Siis ei uskolla Jeesuksen ilmoittamaan Korkeimman tahtoon.
Reino Suni. Kyllä löytyy mm Johanneksen evankeliumista Jeesuksen itsensä sanomana ”Isä ja minä olemme yhtä”. Ei se Nikean jengi sitä lipasta temmannut. Mutta se siitä. Olen ajat sitten lakannut äittelemästä näistä jutuista ateistien/vapaa-ajattelijoiden/uskonnottomien kanssa, joita ystäväpiirissänikin löytyy runsaasti.
Mutta Kari Virtasen jutussa on ideaa. ”Jos julkisen vallan ylläpitämä koululaitos ei kansainvälisten sitoumusten vuoksi pystyisi toteuttamaan lasten kasvatusta ihmisten toivomalla tavalla, yksityiset koulut ovat erinomainen vaihtoehto tilanteen korjaamiseen.” Kristillisiä koulujahan jo on. Mikseivät ateistit/vapaa-ajattelijat ja vastaavat perustaisia omiansa? Muut jatkaisivat nykymuotoisessa. Ehkä loppuisi tämä pienen ryhmän jatkuva metelöinti.
Tarja Aarnio.
Arvostettujen tutkijoiden mukaan Johanneksen evankeliumissa on realistisesti totuuspohjaisia Jeesuksen sanomia noin prosentin verran. Esim. Lontoon Jeesus seminaari 1985. Viittaamasi sanomaa ei kukaan tutkija ole tietääkseni hyväksynyt. Jos et usko minuun niin käänny ystävällisesti teologien puoleen tai vaikkapa oman seurakuntasi kirkkoherra voi kertoa sinulle totuuden.
Ihmisten suvereeni enenmistö katsoo kirkkohistorian opetuksen olevan merkityksellistä ihmisten keskinäisen rakkauden ( lähimmäisen ) ymmärtämisessä ja myös valtioiden keskinäisessä kanssakäymisessä. Uskonnon opetus on jokaisen uskonsuuntauksen oma asia. Koulujärjestelmämme on realistisella pohjalla yhteiskunnassamme.
Muuten ihmisten tekemät päätökset ovat aina ihmisten uusilla päätöksillä kumottavissa niin valtion kuin kirkonkin puitteissa.
Kun en pysty aina suoraan, ts reaaliajassa vastaamaan, kirjoitan nyt tähän pari riviä. Turhalta tuntuu vängätä, inttää, kinastella. Tämän viimeisen kerran sanon vielä, että Mikko Puumalainen itse on selvityksensä lopussa puhunut ”tietystä vakaumuksesta”, määrittelemättä sitä uskonnolliseksi. Ja samassa loppukappaleessa kirjoittanut ”mikään uskonto TAI vakaumus”. Hän on juristi, luulen, että juristit ovat kielenkäytössään tarkkoja. Jos nyt Jusu && tietävät, että Puumalainen TARKOITTAA ainoastaan uskonnollista vakaumusta, tyydyn siihen. Sehän samalla alleviivaa sitä, että negatiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa aina ja kaikessa tapauksessa vain uskonnon vaikutuksen eliminoimista, ei mitään muita vakaumuksia. Olkoon sekin sitten niin. Väsyttää tämä tapa keskustella, koetan jatkossa varoa.
Minun mielestäni positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että viranomaiset varmistavat sen, että kaikki yksilöt ja kaikki uskonnolliset yhteisöt saavat harjoittaa uskontoaan ilman, että kukaan sitä estää.
Ja mielestäni negatiivinen uskonnonvapaus puolestaan tarkoittaa sitä, että viranomainen ei omassa toiminnassaan markkinoi mitään yksittäistä uskonnollista vakaumusta tai pakota ihmisiä osallistumaan uskonnon harjoittamiseen.
Jos ja kun nämä kaksi halutaan yhdistää, mielestäni toimivin ratkaisu on se, että koulun toimintaan ei henkilökunnan toimesta tuoda minkään uskontokunnan tai uskonnollisen vakaumuksen mukaista toimintaa. Tarkoitan tällä siis muuta toimintaa kuin opetusohjelman mukaisia uskontotunteja.
Lisäisin vielä tämän: uskonnonvapauteen kuuluu myös se, että viranomaisen (esim. koulun) toiminta ei saa pakottaa ihmisiä paljastamaan vakaumustaan.
Esimerkiksi määräys ”mene pois luokasta aamuhartauden ajaksi, jos et halua kuunnella” on ymmärtääkseni uskonnonvapauslain vastainen.
Koulussa kyllä näkyy, ketkä käy uskonnonopetuksessa, ketkä ET:ssä tai muualla.
Jusu. Tuo voi olla oma näkemyksesi positiivisesta ja negatiivisesta uskonnonvapaudesta. Yhteenveto vain on veto negatiivisen uskonnonvapauden puolesta eli sinun mielesi mukainen.
33 kommentista nopeiden laskujen mukaan tälläkin palstalla on 23 näiden vapareiden/uskonnottomien/ateistien. Tuo ko. ryhmien mission yksioikonen, paatoksellinen levittäminen alkaa todella olla pitkästyttävää. Lähetyssaarnaajat ovat kevyttä joukkoa näiden rinnalla, heh!
Rahat vaan pois näiltäkin.