Ihminen on pakomatkalla Eedenistä itään, syyllisenä, täynnä häpeää ja pelkoa. Olemme joutuneet luopumaan kaikkein tärkeimmästä: elämän lähteestä, elämän täyteydestä. Olen koirien ajama kettu, vainottu susi. Juoksen pakoon Jumalan portinvartijakerubien leimuavia miekkoja. Pakenen itseäni, Jumalaa, kuolevaisuutta, rajallisuutta.
Paratiisin porttien ulkopuolella ihminen kadotti suuntansa. Kiinnekohtia ei ollut. Erämaa levittäytyi hänen silmiensä eteen, minne tahansa hän katsoikin. Vain väreileviä kangastuksia ja lupauksia lähteestä. Maailmaan heitettynä ihminen on itsensä varassa, rajallinen ja riittämätön. Hän on irronnut itsestään, alkanut kulkea itsensä vierellä, ulkopuolisena kaikesta, mistään kotia löytämättä, ikuinen paratiisin kaipuu sydämessään.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, jopa saman vapaan tahdon kuin Hänellä itsellään on. Kaikki luodut omaavat tämän ’kyvyn’.
Käärme oli ensimmäinen iankaikkisuusolento, joka tahtoi Jumalaa vastaan. Seurakseen, oman tahdon tielle, hän heti alkoi houkutella ihmistä. Tuloksen ja seuraamukset tiedetään.
Saatana hyljättiin, mutta ihminen karkotettiin Paratiisista. Ulkopuolella Paratiisin on Saatanan reviiri, jossa hänellä on valta, mutta vain niihin jotka suostuvat Jumalan vastaiseen asenteeseen.
Vaikka ihminen oli karkotettu Paratiisista, Jumala seurasi ja kommunikoi ihmisen kanssa. Ihminen osoitti kiitollisuutensa Jumalalle mm. uhraamalla työnsä tulosta. Kysymys jo ensimmäisestä mainitusta uhrista lähtien oli sydämestä, ihmisestä itsestään. Tämä tulee esiin koko VT: ajan, että Jumala näkee syymme, asenteemme eli sydämentilamme. Jumalalle kelpaaminen edellyttää suostua Jeesuksen pelastettavaksi. Itse työ, eli Golgata on jo valmis, eli meidän tekemisemme on jo tehty. Haluaminen, suostuminen ei ole tekemistä, se on sydämentila, mikä mahdollistaa uskoontulon. Sen jälkeen olemme Armon alla, mikä Armo ei jätä meitä toimettomiksi.
Ei ihmisellä mitään vapaata tahtoa ole. Kaikki päätökset ovat determinisistisiä ja perisyntiä kantava ihminenhän tekee väärät valintansa myös perisynnin raskauttamina, jota syntiä ihminen ei ole saanut itse valita .
Koska kaikkinäkevä Jumala on nähnyt etukäten kaikki helvettiin menevät miljardit ihmiset ja on sallinut heidän kuitenkin syntyä on hän asiaan puuttumattomuudellaan määrännyt nämä ihmiset helvettiin.
Ei ihme, että valitat Jumalan tekoja ja tekemättömyyttä. Perustelusi ovat yleisempiä, kuin mitä Raamatussa lukee.
Jumala on koko ihmiskunnan historian ajan laittanut ihmisen eteen hyvän ja pahan, kertonut kummankin valinnan seuraamukset. Jes. 65:
2 Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan;
12 .. sentähden ettette vastanneet, kun minä kutsuin, ettekä kuulleet, kun minä puhuin, vaan teitte sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja valitsitte sen, mikä ei ole minulle otollista.
Tämä on yksi esimerkki ja johon Jeesuskin viittasi Matt. 23:37.
Vapaa tahtominen alkoi Paratiisissa ja tähän vedoten Jumala piti yhteyttä ensimmäiseen perheeseen ja ohjeisti mm. Kainia valitsemaan oikein, vt. 1.Moos. 4:6,7.
Sadinmaa: ”Paratiisin porttien ulkopuolella ihminen kadotti suuntansa. Kiinnekohtia ei ollut. Erämaa levittäytyi hänen silmiensä eteen, minne tahansa hän katsoikin. Vain väreileviä kangastuksia ja lupauksia lähteestä. Maailmaan heitettynä ihminen on itsensä varassa, rajallinen ja riittämätön. Hän on irronnut itsestään, alkanut kulkea itsensä vierellä, ulkopuolisena kaikesta, mistään kotia löytämättä, ikuinen paratiisin kaipuu sydämessään.”
Etsikkoaikoja annetaan, löytämisiä myös! Myös minulle, omassa itsessäni riittämättömälle, suurempaa kaipaavalle vuonna 1981. Minä huusin ja Herra vastasi.
Vapaa tahto taitaa olla utopiaa… Eihän ihmistä pelasta oikeat valinnat, vaan Kristus.
Usko on Jumalan lahja, joka syntyy ihmiseen, eikä usko (luottamus Jumalaan) siis näin ollen, ole mikään tahdon ratkaisu. Jos pelastus olisi meidän vapaan tahdon varassa, niin kukaan ei selviäisi. Tahto ihmisellä tosin on, mutta se on sidottu eikä vapaa, sillä muuten ihmisellä olisi valta toimia aina oikein. Vai onko joku sitä mieltä, että ihminen valitsee vapaalla tahdollaan vääryyden? Näinhän me kuitenkin teemme tämän tästä, vaikka olemme Kristittyjä. Vai onko täällä joku joka aina hallitsee kielensä ja mielenliikkeensä? Mihin me Kristusta ja Jumalan Armoa tarvitsemme, jos olemme vapaat hyvään?
Miksi meille pitää sanoa rakastakaa, toisianne, jos osaamme aina rakastaa? Jos kerran olemme vapaat, niin miksi toimimme vastoin hyvää? Eikö meidän kärsimyksemme johdu paljolti lihan heikkoudesta ja ihmisen raadollisuudesta? Miksi Pietari kirjoittaa ja kehottaa seurakuntaa, jos tahtomme on vapaa tekemään vain hyvää ?
”Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
Sillä: ”joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.”
Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. ”Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”,
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat. Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden. 1.Piet.3:8-17
Jos se paratiisin kaipuu ei sitten lopulta ole muuta kuin huolettomuuden ja turvallisuuden tunteen kaipuuta, joka on ymmärrettävää ihan evolutiivisestikin.
Mihin me sellaisessa kaipuussa Jumalaa tai Raamattua tarvitsemme? Ja olisiko niin, että Raamattukin kertoo vain tästä luontaisesta ja evolutiivisesti ymmärrettävästä kaipuusta?