Synti

 

 

Synti on enemmän kuin mikä tahansa paha teko. Se on kapina Jumalaa vastaan.  Jumala on meidät tehnyt. Hän myös rakastaa meitä. Meidät on tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä. Synti on tämän liiton rikkomista.  Olemme nousseet Jumalaa vastaan. Siksi tarvitsemme katumusta. Tarvitsemme parannusta. Apu on meille annettu. Jumala on tullut luoksemme ja antanut meille sovituksen. Liitto on korjattu Vapahtajamme pelastustyössä. Jeesus on meidät vapauttanut.  Hän on koko maailman vanhurskaus. Hänen tähtensä meillä on turvallinen elämä Jumalan yhteydessä. Liitossa Herramme kanssa. Taivaan Isän rakkaina lapsina. Armahdettuina syntisinä.

Juoruäijät ja -ämmät

Julkisessa keskustelussa taso laskee usein juoruäijien ja -ämmien tasolle.  Puhutaan mieluummin pahaa toisista kuin näiden menestyksestä.   Pahansuopaisuutta ruokitaan. Vahingoniloa kasvatetaan. Asiat saavat vääriä mittasuhteita. Epäoleelliset tulevat esille ja oleelliset jäävät käsittelemättä.  Tekopyhyys kukoistaa.  Omat toilailut jäävät syrjään, kun  katse käännetään toisiin.

Meillä on useinkin paha tapa puhua toisten synneistä, mutta unohtaa omamme.  Luther toteaa tästä seuraavaa:

Todella hurskaiden ja tekopyhien välinen ero on siinä, että edelliset näkevät rikkomuksensa. He näkevät, että he eivät ole sellaisia, kuin heidän pitäisi ja kuin he haluaisivat olla. Sen vuoksi he tuomitsevat itseään eivätkä välitä toisista. Mutta tekopyhät eivät tunne rikkomuksiaan, vaan luulevat jo olevansa sellaisia kuin heidän pitääkin olla. He unohtavat jatkuvasti itsensä ja toisten ihmisten rikoksia. He vääristelevät nämä psalmin sanat tällaisiksi: Minä tunnen toisten rikkomukset ja muiden synnit ovat aina silmieni edessä.” Näin on siksi, että heillä on omat syntinsä takanaan ja malka silmissään. Siten he samalla vääristelevät sanat: ”Syntini on aina minua vastaan.” 

(Martti Luther. Valitut teokset I, s. 409)

Kävin lukion 1960-luvun alussa. Silloin aloin lukea Lutherin Valittuja teoksia.  Pätevä oppi-isä vaikutti syvästi. Lutherin sanoma sytytti. Uskon rohkeus kasvoi ja ymmärrys lisääntyi.

Psalmin 51 selitys esiintyy oppi-isämme ensimmäisessä julkaisussa Seitsemän katumuspsalmia vuodelta 1517. Sitten Luther julkaisi enemmän tekstiä kuin kukaan toinen ennen viime vuosisataa.

Kapina Jumalaa vastaan

Useinkin synti ymmärretään vain pinnallisena. Joku voi vinoilla, että kaikki hauska on joko syntiä tai se lihottaa.  Aina ei huomata synnin varsinaista ongelmaa: Kapinaa Jumalaa vastaan.  Psalmimme käyttää mm.  sanaa  פֶשַׁע , pe·ša‘  , joka merkitsee kapinaa, syntiä ja rikkomusta. Tällä käsityksellä on ikivanhat juuret jo muinaisessa Orientissa, myös pohjois-kanaanilaisessa perinteessä.  Samaa sanaa on käytetty jo esiin kaivetuissa  Ugaritin teksteissä. Siellä eräs legenda kertoo Aqhat -sankarista, joka kapinoi yhtä heidän  jumalaansa Anathia vastaa: ” laqryk bnth pš‘ ”, ”Minä todella vastustan sinua kapinan tiellä.” (UT, 2 Aqht: VI)

Jumala itse on tehnyt rauhan ihmisten kanssa

Meidän toivomme on yksistään Jumalassa. Hän itse on palauttanut kapinoivan ihmiskunnan.  Jeesuksen tekemä rauha riittää meillekin. Mekin saamme elää sovinnossa Jumalan kanssa.  Syntimme, kapinamme, kiukuttelumme Jumalan edessä on anteeksi annettu. Kaikki on uudeksi luotu. Jumalan vihan ja tuomion sijaan saammekin armahduksen ja uuden elämän Jumalan hyvyyden takia. Hänen rakkautensa riittää. Armo kantaa.  Jumala vanhurskauttaa meidät yksin uskosta, yksin armosta ja yksin  Jeesuksen tähden

Luther sanoo tästä vanhurskaudesta Jumalalle puhuen:

En halua enää milloinkaan saarnata ihmisten vanhurskaudesta enkä ylistää heidän tekojaan, vaan yksin sinun  työtäsi. Sanon, ettei mikään ole suurempi kuin sinun vanhurskautesi, joka tekee vanhurskaat vanhurskaiksi ja jota vailla kaikki muut ovat syntisiä. Sillä se, jota sinä et vanhurskauta, ei milloinkaan tule vanhurskaaksi teoillaan. Puhumme sen vuoksi sinun vanhurskaudestasi, koska sinä annat sen meille armosta emmekä me saavuta sitä teoillamme.

(e.m.t. s 416)  

SUNNUNTAI 28.8.2022

12. sunnuntai helluntaista

Itsensä tutkiminen

Pyhäpäivän psalmi:  Ps. 51:6–14

 

Tässä vielä sunnuntain introituspsalmin teksti:

Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
  Oikein teet, kun minua nuhtelet,
  ja syystä sinä minut tuomitset.
Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.
  Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden – 
  ilmoita siis minulle viisautesi!
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.
  Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
  elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
  Jumala, luo minuun puhdas sydän
  ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.
  Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
  ja suo minun iloiten sinua seurata.

Ps. 51:6–14

    • ”He tulivat Kapernaumiin. Heti sapattina Jeesus meni synagogaan ja opetti. Ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti heitä niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.” Tästä ei selviä, keitä nuo ihmiset täsmälleen olivat, mutta tuskinpa Kapernaumin synagogan kuulijat mitään tolloja olivat.

  1. Ari

    Kuvittelet toisista ihmisistä harhoja, kun kuvittelet Jeesukseen uskovien vaeltavan pimeydessä. Niinpä kysynkin sinulta seuraavaan liittyen:

    Seuraavaa blogiani psalmista 30 valmistellessani

    – luin ja/tai kuuntelin psalmin 40 eri kielellä.

    – näistä englanniksi 39 eri versiona

    – näistä NIV käännöksen yli 100 kertaa, muitakin yhteensä yli 70 kertaa

    – tutkin tekstin alkukielellä hepreaksi sana sanalta tutkien

    – luin koko psalmin 12 eri selitysteoksen eli kommentaarin kanssa.

    Kysymykseni kuuluu.

    Koska Raamattu on Jumalan sana

    ja koska Raamattu on Jumalan Pyhän Hengen innoittama,

    ja koska koko ajan puhut Raamatun sanojen vastaisesti,

    niin milloin teet parannuksen epäraamatullisista opeistasi ja harhaisista kuvitelmistasi?

    Paavali neuvoo koettelemaan henget. Olen koetellut oppisi todetakseni sen pahanpäiväisesti vääristyneeksi.

    Siksi kehotankin sinua palaamaan kirkko -äidin syliin, jotta saisit uudelleen yhteyden Taivaan Isään.

    • Matias Roto näytä missä kirjoitan Raamatun sanaa vastaan, siis näytä Raamatusta äläkä ota omia selityksiäsi tai kirkon oppeja todistaaksesi?

    • Ari

      Olen kymmeniä jollen satoja, kertoja sen kertonut sinulle. Vain sinut tyhmyyteensä kietoneet harhojen syöttäjät ovat panneet rättejä silmillesi, ettet ole niitä huomannut.

      Taitamattomuuttasi olet antanut näiden sinua vietelleiden harhauttaa sinua torjumaan selkeän Raamatun sanan ja sen sijaan kiemurtelemaan mielikuvituksesi päiväuniin muka oikeina tulkintoina.

      Kerronpa tapauksen erään miellyttävän pikku herran kanssa,kun järjestimme sumopaininäytöksen. Se liittyi japanilaisen kulttuurin esittelyyn. Hän yritti kaikin voimin saada minua liikkumaan tolpiltani. En kuitenkaan astunut askeltakaan enempää kuin tarvittiin rintamasuuntani kääntämiseen häntä päin. Hän ei saanut jalkojani liikkumaan paikoiltaan. Kun näytösaika alkoi tulla täyteen, työnsin hänet ystävällisen kevyesti kehän ulkopuolelle. Huomaapa tämä: hän oli miellyttävä kaveri. Todella kiva tyyppi.

      Ihmettelen suuresti, miksi koko ajan kinaat totuutta vastaan historiallisilla vääristelyilläsi, vaikka tiedät meidän välisen tietämyksen tason eron suunnattoman suureksi. Sinulla vain on se tyhmä tapa, että keksit verukkeiksi milloin minkäkinlaisia muka perusteita välttääksesi todellisuuden kohtaamisen välttämättömyyden Noiden selitystesi kanssa petät ainoastaan itseäsi, kun et suostu heräämään horroksestasi historian todellisuuteen, vaan mielessäsi vaalit sinne syötettyjä virhetietoja.

      Otan tähän noista edellä viittaamistani kohdista Pyhän Pietarin sanan hänen helluntain juhlasaarnastaan

      ” —— KASTE —— NIIN te saatte Pyhän Hengen lahjan —-LAPSILLENNE —-”

      Kunpa tulisit edes kaksiviikkoisen kissanpojan tasolle, avaisit silmäsi, NIIN huomaisit, että kaste ojentaa Pyhän Hengen lahjan, ja että tämä lahja annetaan myös juuri syntyneille vauvoille, kun heidät kastetaan, tai jopa kesken synnytyksen, kuten voi käydä hätäkasteessa.

      1. Pietarin kirjeessä sanotaan, että VESI pelastaa KASTEENA. 1. Piet. 3:21.

      Joten Ari hyvä

      Avaa silmäsi ja lue sisältä, mitä noissa sanotaan.

      Älä enää heittäydy tyhmemmäksi kuin mitä olet, kieltäytymällä näkemästä Pyhän Hengen, TOTUUDEN Hengen sanaa siitä, että kaste pelastaa kastetun olipa tämä vaikka kuinka nuori, vaikkapa olisi juuri tulossa äidistä ulos.

    • Ari

      Mitä mieltä olet seuraavasta tekstistä?

      Tällaista on oikean parannuksen alku. Ihmisen täytyy kuulla tämä tuomio: Kenestäkään ei ole mihinkään, olittepa julkisyntisiä tai pyhimyksiä. Teidän jokaisen täytyy muuttua muuksi ja toimia toisin kuin nyt olette ja toimitte, keitä ja kuinka suuria, viisaita, mahtavia ja pyhiä te sitten olettekin. Tässä ei kukaan ole hurskas.

      Tätä lain virkaa hoidettuaan Uusi testamentti heti julistaa evankeliumin lohdullisen armonlupauksen, joka on uskossa otettava vastaan. Niinpä Kristus sanoo (Mark. 1:15: ”Kääntykää ja uskokaa evankeliumi”, se merkitsee: Muuttukaa, toimikaa toisin ja uskokaa minun lupaukseni. Myös Johannesta, joka tuli ennen Kristusta, sanotaan kääntymyksen saarnaajaksi, mutta syntien anteeksiantamusta varten. Se merkitsee: hänen oli määrä nuhdella kaikkia ja tehdä heitä syntisiä, jotta he tietäisivät mitä olivat Jumalan edessä, jotta he tajuaisivat olevansa kadotettuja ihmisiä ja jotta heistä sitten tulisi (Luuk. 1:17 ”Herralle valmistettuja” eli valmiita saamaan armon, odottamaan häneltä syntien anteeksiantamusta ja ottamaan sen vastaan. Samoin sanoo Kristus itse (Luuk. 24:27: ”Minun nimessäni on saarnattava koko maailmassa kääntymystä ja syntien anteeksiantamusta.”

    • Matias Roto otit taasen Ap.t.2 helluntai saarnan esille, siis juuri tässä on ehkä selkein harha jota yrität syöttää minulle.

      Siis tuo kohta on yksinkertaisuudessaan:

      38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
      39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)

      Sanoppa mikä on LUPAUS josta Pietari puhuu ja olisitko ystävällinen etkä lisäisi omiasi mitään vaan vain ja ainoastaan Raamatun tekstillä yhdellä virkkeellä kuten vaikkapa seuraavasti:

      ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.””

      Eikö olekkin helppoa kun vähän auttaa?

    • Ari

      Edelleenkin sinulla on ongelmia sisältälukemisen kanssa.

      Tuossa sinunkin siteeraamassasi kohdassa sanotaan, että

      1) kaste antaa Pyhän Hengen

      2) kaste annetaan myös lapsille.

      Miten ihmeessä sinä kieltäydyt näkemästä näitä KASTE, NIIN ja LAPSI -sanoja.

      3) Edelleen sinulta jää näkemättä että nimenomaan KASTE antaa syntien anteeksiannon.

      ” — KASTEEN syntienne anteeksisaamiSEKSI —”.

      Miksi yhteisen seurakunnan rakantamiseen tarkoitettu rappausaine onkin sinun käsissäsi yhteyden rakentamisen sijaan roiskinutkin silmillesi niin ettet pysty lukemaan noita sanoja.

      Kuvitteleppas lapsestaan huolehtivaa äitiä, joka sanoo lapselleen: ”Käypäs nyt aterialle ja rupea syömään kiltisti.” Ateria nautitaan syömällä.

      Samalla tacalla parannuksen teko otetaan vastaan KASTEEN antamassa syntien anteeksiantamuksessa ja Pyhän Hengen uudistuksessa. Ja toisin kuin suuressa eksytyksessäsi vänkäät niin nämä kaikki

      – syntien anteeksiantamys

      – ja Pyhän Hengen lahja

      annetaan myös siloin kun kaste toimitetaan hätäkasteena juuri syntymässä olevalle lapselle.

      Alkukielen kreikan lapsi -sana ”teknon” on synnyttää -verbistä ”tikto” johdettu sana. Synnytyksen tulos vauva eli lapsi on synnytyksen aikana äidistä ulos tulova ihminen.

  2. Ari

    Koska käsittämättömässä vänkäämisessäsi uudelleen ja uudelleen ja yhä uudelleen toistat samoja epäraamatullisia eli siis Jumalan sanaa vääristeleviä väitteitäsi, niin noiden uralleen juuttuneen gramofonin paikoilleen pysähtymisen kaltaisten ajattelemattomuuksiesi toistamisen takia en suosittele enää tähän ketjuun kirjoittamistasi.

    Joten jos haluat jatkaa, niin tee asiallisia kommentteja uudenpaan ketjuun.

    Tästäkin ketjusta olen joutunut poistamaan liiankin monta epäasiallista kommentiasi.

    • Matias Roto ymmärrän suuttumuksesi kun et pysty RAAMATUN sanalla käymään keskustelua näinkin selkeästä kohdasta, en pidä sinua niin ymmärtämättömänä ettet ymmärtäisi Pietarin sanoja ja mikä on lupaus ja kenelle se on, sitä en ymmärrä ettet voi vain todeta ettei Pietarin sanoilla voi mitenkään todistaa vauvakastetta, mitä häviäisit sen tunnustamalla, no ehkäpä uskosi joutuisi haaksirikkoon ja joutuisit tunnustamaan ettet olekkaan ymmärtänyt yhtään Raamatun sanaa vaan tarvitsisit parantajaa parantamaan paatuneen sydämesi, kiitos Jumalalle on todella olemassa parantaja Jeesus.

    • Ari, lapsi kaste on ollut kristikunnassa alusta asti. Lapsi kasteen kieltäjät ovat vasta tulleet 1500- eteenpäin. Et ymmärrä Raamatun tekstejä, vaan seuraat harhaopettajia, jotka kristikunnassa torjutaan. Monet protestanttiset seurakunnat sekoittavat ihmisen. Siellä hylätään kristikunnan Raamatun opetus ja keksitään ihmisoppeja. Siksi Ari, parannus vaatimuksesi on turha ketun huuto, sillä me tiedämme, mitä lupaus tarkoittaa.

    • Sami Paajanen toteat minulle:”” Et ymmärrä Raamatun tekstejä, vaan seuraat harhaopettajia,””

      entäpä kun minä käännän tuon sinulle, siis mistä todella tiedät olevasi oikealla Tiellä?

      Selitä nyt omin sanoin mitä Ap.t.2 Pietari sanoo, siis mikä on lupaus ja kenelle se on?

      Voitko sovittaa sitä mitenkään vauvakasteeseen, jos voit niin selitä kuinka?

    • Ari

      Miten saatat olla niin tyhmä, ettet pysty lukemaan sanaa

      L A P S I .

      lauseessa ” —- kaste —- lapsillenne —”

      Törkeää lahkolaisuutta osoitat sitten vielä lapsi sana silmiesi edessä julkean röyhkeästi kieltämällä lapsikasteen Raamatun opetuksen perusta.

      Eikö sinulla ole pienintäkään rehellisen ihmisen tajua. Miksi olet kuin tekopaikalta tavattu varas, joka valehtelee poliisille, ettei ole mitään ottanut.

      Lisäksi tulee se karun historian todellisuus, joka sinun retjuttajiesi takia kieltäydyt uskomasta, se, mitä Sami koko ajan on yrittänyt sanoa, että alkukirkko kastoi perheen lapset samalla kertaa, kun pakanoita kääntyi kristinuskoon. Juutalaisuudessa vastaavaa kääntymyksen kastetta rabbi ei edes saanut myöntää perheelle, missä lapset ajateltiin jätettävän kasteen antaman parannuksen ulkopuolelle. Tuollaisen tekemällä rabbi olisi tehnyt törkeän jumalattoman teon.

      Juutalaisuudessakin sanottiin, että kasteessa ihminen alkaa koko elämänsä ”yhden päivän ikäisenä” eli siis nykymatikan mukaisesti uuden elämän nollapisteestä alkaen, siis uuden elämnn aivan alusta alkaen. Jo ennen Jeesuksen aikaa siis kasteella katsottiin olevan UUDESTISYNNYTTÄVÄ vaikutus.

      Joten en voi muuta kuin sääliä sinua, että sinua Ari on niin pahasti onnistuttu vetämään retkusta, että olet tullut tuon 1520 -luvulla keksityn harhan vangitsemaksi.

    • Matias Roto toteat minulle:””Eikö sinulla ole pienintäkään rehellisen ihmisen tajua. ””

      Otetaampa nyt taas kerran tuo Pietarin sanoma esille:

      38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
      39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)

      Aiemmin olen selvittänyt mitä on ”tämä lupaus” eli kertaampa vielä että lupaus on:

      ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.””

      No kenelle on tämä lupaus, sen Pietari sanoo selkeästi ensinnäkin:

      ””Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu””

      Tuossa on sanottu vain ja ainoastaan että ”tämä lupaus ””” siis lupaus kun toteuttaa seuraavan:”””Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan””, on annettu niin kuulijoille kuin heidän lapsilleen, siis niin kuulijoiden kuin heidän lapsienkin tulee toimia tuon lupauksen mukaan.

      Pietari jatkaa että on muitakin kuin nämä joille lupaus kuuluu:

      ”” ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

      Tämä jatko koskee myös meitä suomalaisia koska emme olleet kuulijoita emmekä heidän lapsiaan, vai voiko joku sanoa että olemme kuulijoiden perillisiä?

      Nyt kerro Matias Roto missä kohden valhettelen eli muunnan selkeää Raamatun sanaa?

    • Ari

      Jos olet rehellinen, niin otat tuon LAPSI -sanan ihan todesta.

      Lapsi todellakin tarkoittaa lasta, alkukielen teknon -sana synnyttää -verbistä tikto,

      siis lapsi, vauva, synnytyksen tulos,

      mikä äidistä synnytyksessä tulee ulos.

    • Ari

      Tapasi kinata alkukirkon kastekäytäntöä on yhtä hölmöä, kuin jos kinaist suomalaista saunatapaa vastaa väittäen kiven kovaan, ettei lapsia viedä suomalaiseen saunaan. Vasta kun ne ovat tulleet riittävän älykkäiksi vastaanottamaan peseytymisen ja itse käyttämään vihtaa, ne voidaan viedä saunaan, jos he itse ovat sitä nimenomaan oman ratkaisunsa jälkeen pyytäneet.

      Juuri näin hölmön räikeästi sinä tappelet alkukirkon kastetapaa vastaan.

    • Matias Roto koettaisit pysyä siinä mistä on puhe, minä tuon yksinkertaisesti vain Pietarin sanoja ja mitä ne merkitsevät.

      Olen seikkaperäisesti selittänyt niitä, voisitko kertoa missä olen väärässä jos mielestäsi olisin?

    • Virheesi, Ari Pasanen, lienee siinä, että ymmärrät ’lapsen’ tarkoittavan Pietarin puheessa jälkeläistä. Näin ei ole vaan se viittaa todellakin pieniin ihmisenalkuihin.

    • Ari

      Sinä kerrot toistavasi Pietarin puheen kohdan. Niin teetkin, mutta tulkintasi on täysin päätöntä. Kinaamisesi on lapsellista hölmöksi heittäytymistä. Missä on sisältä lukemisesi taito, kun torjut lapsi sanan Pyhän Pietarin puheesta. Ihan tosissaan pitää kysyä, olitko koulussa läsnä suomen tunneilla.

      Toistan vielä kerran juuri edellä kirjoittamani, jotta jos mahdollista sinäkin voisit oppia.

      ”Jos olet rehellinen, niin otat tuon LAPSI -sanan ihan todesta.

      Lapsi todellakin tarkoittaa lasta, alkukielen teknon -sana synnyttää -verbistä tikto,

      siis lapsi, vauva, synnytyksen tulos,

      mikä äidistä synnytyksessä tulee ulos.”

      Otanpa yhden kohdan missä sekä synnyttää, tikto, että sen tulos pieni vauva, teknon, esiintyvät samassa lauseessa.

      1.Mooseksen kirja:

      3:16 Ja vaimolle hän (JUMALA) sanoi: ”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; —-.”

      Panenpa tähän vielä kreikaksikin, jotta voisit nähdä, miten nuo sanat on kieliopillisesti taivutetussa muodossa juurin niin kuin ne ovat Sepruagintan tekstissä.

      τέξῃ τέκνα, SYNNYTTÄÄ LAPSIA .

      Muista ettei Jumalan sanan peruskallio anna periksi vaikka kuinka löisit päätäsi sen kiviseinään.

      Tarkista vaikkapa google kääntäjästä, jos haluat saada edes jonkinlaista tukea jostain ulkoa päin.

      ( Minä olen lukenut kreikankielistä tekstiä jo vuodesta 1964 alkaen. Viimeksi muutama viikko sitten menin koko Uuden testamentin läpi alkukielellä kreikaksi. Tämän lisäksi tässä viikon sisällä olen käynyt läpi kolme kirjaa.)

      Joten älä hyvä ihminen enää hölmöile pyytämällä näyttämään, missä sinun tulkintasi menee päin seiniä.

      Kun siis olen jo useampaan kertaan sen näyttänyt, niin mieleeni herää kysymys sinun vastaanottokyvystäsi. Missä ovat silmäsi? Missä on lukutaitosi? Missä on ymmärryksesi?

      Etkö ole koskaan nähnyt vauvaa, tai äskensyntynyttä eläintä, kuten: koiranpentua, sianporsasta, kananpoikaa eli untuvikkoa, varsaa, vasikkaa, karitsaa tai muuta vastaavaa äskensyntynyttä. Kaikkia näitä kuvaa juuri tuo Pietarin puheeseen sisältyvä sana TEKNON.

  3. Matias Roto toteat minulle:””. Missä on sisältä lukemisesi taito, kun torjut lapsi sanan Pyhän Pietarin puheesta. Ihan tosissaan pitää kysyä, olitko koulussa läsnä suomen tunneilla.””

    Sanoppa nyt ensin mikä on se lupaus josta Pietari puhuu, sano nyt selkeästi tuon Raamatun kohdan mukaan?

    • Ari

      Lupaus koskee kaikkia lauseen kohtia

      1) kaste antaa syntien anteeksiannon eli siis kaste on se väline joka puhdistaa ihmisen syntien syytöksistä ja rangaistuksista eli siis sisältää parannuksen putsaavan puolen.

      2) kaste antaa Pyhän Hengen lahjan eli siis sisältää parannuksen eteenpäin avaavan puolen. Kristillisen uskon osallisuus saadaan juuri HÄNEN meille antamanaan. Tämä Pyhän Hengen työ kasteen välityksellä siis alkaa vaikuttamaan kasteesta alkaen ja jatkuu koko elämän ajan. Koska Pyhä Henki on yksi, niin myös hänen läsnäolonsa tunnus ja pantti pysyy voimassa koko elämän ajan.

      3) kaste kuuluu kaikille ihmisille ikään katsomatta vauvasta vaariin, pikkuisista lapsista aikuisiin, jokaiselle. Siksi lähetyskäsky tulee täytetyksi vasta kun viimeisimmän kansan viimeinen jäsen on kasteen välityksellä saatettu kirkon jäseneksi eli siis Jeesuksen opetuslapseksi eli siis uskon yhteyteen.

      4) kutsu kasteeseen eli siis lähetystyö on sanan ja sakramenttien esillä pitoa eli siis kirkon läsnäoloa koko maailmaa varten lähetystyötä tekemällä.

      Tässä on sinulle kysymäsi kutsun sisältöä valotettu.

    • Matias Roto niinpä niin, tuo on kyllä eriskummallinen selitys, siis niin selkeään sanoihin kuin

      ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan”

      Siis sitten kuitenkin toteat minulle kaiken arvostelun rehellisyydestä alkaen, ihmettelisin ellen tietäisi miksi kirjoitat mitä kirjoitat.

    • Ari

      Väität tietäväsi, miksi kirjoitan niin kuin kirjoitan. Jospa todellakin tietäisit, niin lopettaisit höpö höpö puheesi. Kääntyisit harhaopeistasi rehelliseen Raamatun sanan todesta ottamiseen ja alkaisit suostua toisten sinua viisaampien opetukseen.

      Mutta nytkä vaikuttaa, että kieltäydyt viisauden sanoista koska sinua tyhmemmät ovat lukinneet sinun ajattelutapasi omien harhojensa orjallisiksi seuraajiksi.

      Mitä minuun tulee, niin kirjoitan sen minkä kirjoitan,

      KOSKA OLEN TUTKINUT ASIAN

      JA SIKSI TIEDÄN SEN.

      Olen tehnyt aikoinaan tutkimuksen parannuksen ja kasteen välisestä suhteesta Raamatussa.

      Tulos tiivistettynä

      Sellaiselle joka ei vielä ennen ole saanut kastetta parannus on sitä, että suostuu KASTEEN VÄLITYKSELLÄ vastaanottamaan parannuksen armon.

      Sellaiselle joka jo on kastettu, mutta joka luopumuksessaan on hylännyt kasteen armon eroamalla Jumalan kansasta, parannus on KASTEEN ARMOON palaamista, uudelleen Jumalan kansan yhteyteen palaamalla.

      Nämä kaksi puolta parannuksessa on. Parannus on aina kasteen todellisuudesta elämistä. Parannuksen todesta eläminen on sitä että joka päivä uskoo syntinsä anteeksi annetuiksi Kristuksen ansion tähden jonka pelastusteon yhteyteen on kasteen välityksellä liitetty ja jonka kasteen voimasta saa elää ylösnousemuksen voimasta joka päivä. Siksi kaste on kutsu päivittäiseen elämän uudistukseen. (Room. 6 luku 2-11 jakeet)

    • ”Nauttikaa tukeva ateria ja syökää monipuolista ravintoa tullaksenne kylläisiksi, niin saatte voimia arkisiin töihinne.” Tämä on esimerkki siitä, että virke ei välttämättä kuvaa peräkkäisiä tapahtumia. Ateria, monipuolinen ravinto ja kylläiseksi tuleminen ovat samanaikaisia eikä voimien saaminenkaan seuraa jälkeenpäin.

  4. Matias Roto mitä on ”tehkää parannus” Raamatun mukaan?

    Mitä tarkoitat kun minulle sanot ”tee parannus”? mitä minun pitäisi tehdä? Eikö helpompi olisi kun ”tulisit” ja kastaisit minut kysymättä minun tahtoa (tämä kumpuaa yllä olevan selityksesi pohjalta)?

    • Ari

      Koeta hyvä ihminen ymmärtää, että

      ENSIKSI tuossa sanotaan ETTÄ pitää tehdä parannus.

      Sitten siinä sanotaan MITEN tuo parannus otetaan vastaan. Jumala antaa sen pyhän kasteen välityksellä.

      Tätä kastetta sinä itse et tee, vaan se annetaan sinulle lahjana ilman sinun pienintäkään omaa ansiotasi, tekoasi tai omaa osuuttasi tapahtumaan. alkukielessä TUO KASTAA SANA ON PASSIIVI MUODOSSA, siis sellaisessa muodossa ettei sen subjekti eli se jolle teko tapahtuu ei myötävaikuta pätkänkään vertaa ei sitten yhtään, ei kerrassaan mitään. Sellainen on ulos suljettua, tapahtumassa ei ole mitään mitä itse tehdään, vaan kaikki tehdään kastettavalle. Jumala itse sen tekee kastajan käden kautta, kastettava on passiivisempi kuin muovailuvaha muovaajansa kädessä.

      Otetaanpa tähän rinnalle TASAN SAMAN sanova Tiituksen kirjeen kohta, jotta saat suoraan silmiesi eteen sen ettei parannuksessa ole tipan tippaa mitään meidän omaa tekemistämme mukana, vaan kaikki on yksistään Jumalan tekoa.

      Tiituksen kirje:

      3:3 Olimmehan mekin ennen (ENNEN KASTETTA) ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.

      3:4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,

      3:5 pelasti HÄN meidät, EI vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntyMISEN PESON ja Pyhän HengeN uudistuKSEN KAUTTA, (SIIS KASTEEN KAUTTA JOKA ANTOI UUDESTISYNTYMÄN JA PYHÄN HENGEN UUDISTUKSEN = TASAN SAMA KUTEN PIETARI SANOO HELLUNTAISAARNASSAAN)

      3:6 jonka Hengen hän (TAIVAAN ISÄ) runsaasti vuodatti (SIIS TUON KASTEEN VEDEN VÄLITYKSELLÄ VALELI) meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,

      3:7 että me vanhurskautettuina hänen (JUMALAN) armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

    • Ari

      Sinulle henkilökohtaisesti suunnattu kehotus parannuksen tekemiseen tarkoittaa, että palaat pyhän kristikunnan eli siis kirkon yhteyteen eli siis annat liittää itsesi uudelleen Kristuksen ruumiin jäseneksi tai viinipuun vertaukseen liittyen annat oksastaa itsesi uudelleen Kristus -viinipuuhun, joka vanhan testamentin vertauskuvallisen puheen mukaan tarkoittaa koko Jumalan kansan jäsenyydessä yhdessä toinen toisensa kanssa elämistä pyhän kansan jäsenenä.

      Katso edeltä parannus -sanan selityksen toista kohtaa, kasteen armoon palaamista, luopumuksesta takaisin paalaamisesta. Muista että koska KASTE ON YKSI niin vain sinun ensimmäinen kasteesi, jonka sait jo lapsena on sinun ainoa Jumalan edessä kelpaava kasteesi. Jumala ei olupauksiaan ja kutsumustaan kadu. Tuhlaajapoikakin palasi TAKAISIN KOTIIN eli siis ensimmäisen ja elämänsä ainoan syntymän elämänyhteisön yhteyteen.

  5. Martti Pentti toteat esimerkkinä:”””Nauttikaa tukeva ateria ja syökää monipuolista ravintoa tullaksenne kylläisiksi, niin saatte voimia arkisiin töihinne.”””

    Siis miksi et sinä(kään) kirjoita kyseessä olevasta kohdasta?

    Siis eikö ”tehkää ja ottakoon” ole molemmat kehotuksia eli ihmisen itse täytyy jotain ”tehrä”?

    Mietippä miksi ei kaikki ottaneet Pietarin sanoja vastaan (eikä heitä myöskään kastettu), siis eikö nämä kieltäytyjät ITSE tehneet ratkaisua olla ottamatta?

    Siis 3000 otti Pietarin sanat vastaan ja heidät kastettiin.

    • ”Mietipä, miksi eivät kaikki ottaneet Pietarin sanoja vastaan.” On sanottu, että ihmisen vapaa tahto rajoittuu Jumalan kutsun vastustamiseen. Kutsun vastaanottaminen on suostumista Jumalan tahtoon.

    • Ari

      Olen jo edellä sanonut tuon kohdan selityksen hyvinkin perusteellisesti. Siksi koen uudelleen ja uudelleen saman kyselemisesi jankuttamiseksi, kinaamiseksi. Koetan kuitenkin vielä uudella esimerkillä havainnollistaa asiaa Ahvenan maan aikaisen elämäni tilanteesta otetulla esimerkillä.

      Kumlingessa kirkkoherrana toimiessani kävin välillä mantereen puolella Suomessa ja käytin silloin autolauttaa. Tähän liittyen olisin voinut sanoa:

      ”Menen mantereelle ja juuri nyt makaan laivan penkillä pitkälläni.”

      Tästä tulee esille kumpaankin kohtaasi selitys.

      1) Ja -sana ei millään muotoa kuvaa kahta peräkkäistä tepahtumaa vaan molemmat kuvaavat samaa tapahtumaa eri näkökohtia kuvaten.

      2) Laivassa löhöäminen ilman pienintäkään uintiliikkeen tekoa Kihdin vesillä kuvaa sitä, että Pietarin puheessa kastamisen verbimuoto on PASSIIVI eli siis kuvaa sitä että matka mantereelle tapahtuu ilman omaa kävelyä veden päällä tai sukeltamista veden alla tai ilman omaa uimista. Koko merimatkan hoitaa autolautta minun puolestani.

      Joten älä ihmeessä päästä omavanhurskauden perkelettä turmelemaan Jumalan työtä sinussa itsessäsi.

      Roomalaiskirje:

      4:5 mutta joka EI töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

    • Ari

      Edelleen vaikuttaa siltä, ettet pääse irti siitä pakkomielteestäsi, joka oli jo Aleksis Kiven teoksessa Nummisuutarit sen päähenkilöllä Eskolla. Hän halusi itse oman puumerkkinsä puhemiesten asiakirjaan, vaikka sellaista EI KUULUNUT siihen laittaa.

      Mielestäni yrität kerta toisensa jälkeen ujuttaa Jumalan teon jatkeeksi omaa ketunhäntääsi ikään kuin omana osuutenasi sellaisessa armon valinnassa ja armon antamisessa, missä
      Jumala itse hoitaa homman alusta loppuun asti.

      Korostanpa tuon Pietarin saarnan kanssa rinnakkaisen tekstin Tiituksen kirjeestä

      Tiituksen kirje:

      3:4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
      3:5 pelasti hän meidät, EI vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
      3:6 jonka Hengen HÄN runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
      3:7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

      Koeta hyvä ihminen nähdä että OMAT TEOT ON KOKONAAN ULOS SULJETTU tästä pelastuksen antamisesta.

      Hyvät teot eivät ole uskon ehtoja, eivät sitten pienimmässäkään määrin. Sen sijaan ne ovat uskon hedelmiä. Ne seuraavat uskoa, mutta eivät koskaan, ei todellakaan milloinkaan, ole uskon ehtona.

  6. Matias Roto toteat:””Koeta hyvä ihminen nähdä että OMAT TEOT ON KOKONAAN ULOS SULJETTU tästä pelastuksen antamisesta.””

    Siis oikeassa olet etteipelastusta voi ansaita, onko mielestäsi sen vastaanottaminen ansaitsemista, siis kun vastaa kyllä Jumalan kutsuun?

    Otat esille Paavalin kirjeen Tiitukselle, et tuo siinä olevaa kohtaa tässä esille eli:

    3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.(Tiit.3)

    Voitko sovittaa tuota itseesi, minulle tuo on oman elämän tosi asia.

    • ”Voitko sovittaa tuota itseesi? Minulle tuo on oman elämäni tosiasia.” Pääsitkö omin voimin irti ’ymmärtämättömyydestä, eksyksissä olosta, himojen ja hekumain orjuudesta, pahuudesta ja kateudesta’? Sellainenko parannuksenteko edellytettiin ennen kuin olit kelvollinen käymään kasteelle?

    • Ari

      Ei kolarin tekeminen ole ajokortin saamisen ehto.

      Ajokortin hankkimisellahan yritetään opettaa ihmisiä, ettei kolareita tulisi.

      Oppisi ongelma on siitä, ettet ota todesta Raamatun sanaa, että kaste on yksi. Tämä yksi kaste on sinullekin sinun ainoa kasteesi. Uudelleen ”kasteelle” menosi osoittaa ainoastaan epäuskosi Raamatun sanaa kohtaan eli et ota Pyhän Hengen, TOTUUDEN Hengen sanaa todesta.

      Efesolaiskirje:

      4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

    • Ari

      Sinun olisi hyvä huomata, että ihmisen synti on kokonaisvaltainen elämän väärä suunta. Se ei ole vain joitakin yksitäisiä syntisiä tekoja, vaan koko elämän turmeltuneisuus Aadamin perintönä.

      Tässä on yksi teksti, jossa mielestäni hyvinkin selkeästi kerrotaan, ettei pelastuksemme ole pätkänkään vertaa meidän omaa tekoamme, vaan yksistään Jeesuksen armon varassa. Siinä todetaan: ”Synti on siis Jumalan vastaisuutta, ei yksittäisiä tekoja. ” Siinä sanotaan myös: ”Kristinuskossa syntien anteeksiantamus riippuu kuitenkin yksinomaan Jumalan armosta eikä siihen vaikuta mitkään ihmisen teot. Jeesus on sovittanut koko ihmiskunnan synnin Golgatan ristillä.

      https://keidashetki.blogspot.com/2018/09/parannus-jeesuksessa.html?spref=fb&fbclid=IwAR1_Y5_PW7YrM0-oGkomZMXZKc9QZldFU5gg4V9H0QiWW-AGtAtTffaRHsc

    • Ari Pasanen, sinulle esitettiin hyvä kysymys: Martti Pentti 03.09.2022 08:02

      Minä haluaisin nähdä miten vastaat kysymykseen.

  7. Martti Pentti kääntää (aina) asiat päinvastaisiksi, siis kun Jumala hyvyydellään vetää ihmistä parannukseen niin mitä se tarkoittaa, ensinnäkin ihminen ymmärtää että juuri se että on elänyt kuulematta Jumalaa on vienyt elämän siihen toivottamuuteen josta ei omin voimin pääse pois, kun Jumala antaa Toivon niin ihminen löytää ”aarteen” jonka takia on valmis luopumaan kaikesta saadakseen pitää sen, siis kun Jumala näyttää synnin elämässä niin on valmis luopumaan siitä Jumalan voimalla. Se että mitä tapahtuu ebnnenja jälkeen kasteen on tapaus kohtainen kuten esin minulla oli tilanne että elin täysin luterilaisessa yhteisössä eikä kukaan ihminen ohjannut minua kasteelle vaan täysin Pyhän hengen johtamana menin.

    • Ari

      Ei Pyhä Henki opasta rikkomaan Jumalan sanaa vastaan. Raamattu sanoo, että aste on yksi. Siis Pyhä Henki kieltää toisen kasteen. Kyllä villityksesi on aivan toisenlaisen hengen tuote.

      Kaiken lisäksi petät itseäsi, kun kuvittelet, ettei kukaan ole sinulle tuota viettelystäsi aikaisemmin maininnut. Ei kukaan voisi itse keksiä niin eriskummallista juttua ellei joku olisi edes joskus elämäsi aikana yrittänyt sinulle syöttää tuota Hubmeierin keksimää kasteoppia, toki jonkin verran edelleen kehitetyssä muodossaan.

      Joten suosittelen että tutkistelet itseäsi, jotta sinulle tuon 1525-1527 kehitetyn opin tuputtaja palautuisi mieleesi.

    • Matias Roto toteat:””Ei Pyhä Henki opasta rikkomaan Jumalan sanaa vastaan.””

      Nyt kerrankin sanot oikein, siis missä kohden sanon Jumalan sanaa vastaan?

      Oletko itse ottanut kasteen?

    • Hyvä vastaus Ari Pasanen, sinulla on tuhlaajapojan todistus.

      ”Jumalan hyvyys vetää parannukseen.” Room 2:4

      Vapaissa suunnissa kehotetaan tässä tilanteessa menemään uudestaan kasteelle. Olet toiminut tällä tavalla.

      Silloiset, sinulle läheiset, oman seurakuntasi Ev. Lut. kirkon uskovat eivät ilmeisesti ymmärtäneet sinun elävän etsikkoaikaa? Evlut kirkossa synnintuntoon tullut, ja syntinsä tunnustavalle ihmiselle tulee julistaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tätä opetusta et kohdannut? Ajattelit, että sinun pitää ottaa uusi kaste, vaikka sinut oli kastettu lapsena? Syntien ja luopumuksen tunnustus olisi riittänyt. Isä ottaa ”maailmasta” palaavan syliinsä.

      Evlut opetus on, että kaikki langenneet liitetään jo lapsena (vauvana) koko maailmaa koskevaan sovitukseen kasteessa. Yksittäisen ihmisen lankeemus ei tee tyhjäksi kastetta eikä Golgatan sovitusta. Kaikki synnit sovitettiin jo ennen meidän syntymäämme. Taivaan Isä haluaa liittää itseensä kaikki syntyneet jo vauvana, eikä vasta sitten kun myöhemmin vanhempana ymmärtävät oman sydämensä pahuuden.

      Parannuksen kehotus koskee koko maailmaa. Kaikki ovat langenneet (niin kuin toteat Raamatun mukaisesti), kaikki pitää liittää Jeesuksen sovitukseen. Ihmisen osa on pyytää anteeksi syntejä. Jumalan osa on antaa synnit anteeksi Jeesuksen tähden. Jeesus sanoo, ”joka minun luokseni tulee, sitä minä en heitä ulos”.

    • Kari Paukkunen toteat:””Evlut opetus on, että kaikki langenneet liitetään jo lapsena (vauvana) koko maailmaa koskevaan sovitukseen kasteessa. ””

      Tässä tuleekin teidän epäusko, ette usko että Jeesus sovitti jo kaikki, luulette että lapsenne eivät ole tämän sovituksen piirissä ja yritätte liittää heitä siihen kastamalla epäuskossanne heidät vauvana.

    • Ari

      On vain yksi kaste. Se annetaan. Sain kasteen jo 23.4.1944. Tuossa kasteessa sain synnit anteeksi ja sain Pyhän Hengen, joka sanan ja sakramenttien välityksellä antaa uskon. Kasteessa pakanasta tulee kristitty, Kristuksen ruumiin jäsen, kirkon eli siis Jumalan kansan jäsen. Se joka ei kirkon yhteydessä eli siis Jumalan kansan yhteydessä pYsy, on luopio, siis Kristuksen armon osallisuuden torjunut. Eihän ruumiista irti joutunut elin elä ruumiin ulkopuolella.

    • Ari

      Olet toiminut Jumalan sanaa vastaan kieltäessäsi oman kasteesi, jonka sait jo lapsena. Uudellen ”kasteelle” meno on Jumalan halveksuntaa, koska se kieltää Jumalan uskollisuuden lupauksiaan kohtaan, että Jumala pitää huolta lapsistaan.

      Edelleen kapinasi Jumalaa vastaan tulee räikeästi ilmi, ettet usko Raamatun sanaa lasten kasteesta.

      ”—— kaste ——lapsillenne —- ”

      Niin kauan kuin riitelet Jumalaa vastaan kieltämälä tämän sanan, olet kapinallinen Jumalaa vastaan.

    • ”Tässä tuleekin teidän epäusko, ette usko että Jeesus sovitti jo kaikki, luulette että lapsenne eivät ole tämän sovituksen piirissä ja yritätte liittää heitä siihen kastamalla epäuskossanne heidät vauvana.”

      Tässä tulee esille sinun epäuskosi Pasanen. Et usko, että kaste, joka suoritetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ei ole pätevä.

      Sanot, että Jeesus sovitti kaikki, myös lapset. Sitten sanot, että Jeesus ei sovittanut, vaan oma kasteelle meno sovitti sinut?

      Jeesus on sovittanut kaiken. Minä en voi sovittaa mitään.

    • Tässä tulee esille sinun epäuskosi Pasanen. Et usko, että kaste, joka suoritetaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen on pätevä. Pätevä kaikille, myös lapsille.

    • Kari Paukkunen kun kerran Jeesuksen uhri sovitti maailman Jumalan kanssa niin ketä ei sovitettu?

      Toinen asia on kuka tekee Jeesuksen sanan mukaa eli ottaa vastaan Hänen sanansa ja ensinnäkin tekee parannuksen? Ilman parannusta ei kukaan pelastu, näin sanoo Jeesus.

    • Kari Paukkunen vauvakaste on Jeesuksen sanan vastainen, ei Jeesus julistanut kastetta vaan parannusta eli jokaisen ihmisen tulee nöyrtyä parannukseen eikä luottaa mihinkään muuhun opetettuun, siis ei ole muuta Tietä kuin Jeesuksen sanat ja ne selkeästi julistavat ”tehkää parannus”.

    • Ari

      Sotkusi johtuu siitä, ettet huomaa, että parannus on kasteen lahjaksi antama tulos.

      Raamattu puhuu parannuKSEN kasteesta, siis siitä, että kasteen tulos on parannus, kuten pullaN leipomisen tulos on pulla.

      Sen sijaan Raamattu EI MILLOINKAAN puhu parannuksen tehNEEN kasteesta.

      Panepa Raamatun hakukoneeseen sanat ” parannuksen tehneen kaste ”, niin näet tuloksen

      Hakuehdolla löytyi 0 jaetta.

    • ”Kari Paukkunen kun kerran Jeesuksen uhri sovitti maailman Jumalan kanssa niin ketä ei sovitettu?”

      ”Toinen asia on kuka tekee Jeesuksen sanan mukaa eli ottaa vastaan Hänen sanansa ja ensinnäkin tekee parannuksen? Ilman parannusta ei kukaan pelastu, näin sanoo Jeesus.”

      Koko maailma sovittiin, ”Se on täytetty”. Sovituksen voi hylätä. Joka hylkää sovituksen, sitä ei sovitus koske. Jumalan sana pitää ottaa vastaan kuten kuten toteat. Koko maailman pitää tehdä parannus ottamalla kaste ja uskomalla Jeesuksen Kristuksen täytetty työ. Parannukseen tekoon liittyy usko Jumalan lupauksiin myös tänä päivänä, eikä joskus menneisyydessä.

    • ”Kun Jumala hyvyydellään vetää ihmistä parannukseen, mitä se tarkoittaa? Ensinnäkin ihminen ymmärtää, että juuri se, että on elänyt kuulematta Jumalaa, on vienyt elämän siihen toivottamuuteen, josta ei omin voimin pääse pois.” Etkö näe, että kohdallasi tämä Jumalan hyvyys on seurausta siitä, että sinut jo lapsena kastetiin Hänen omakseen?

    • Kysymys Matiakselle.

      Vastaan omasta puolestani. Minä en ole ”ottanut” kastetta. Minut on kastettu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Minä elän Jumalan Pojan uskossa. Hän on kaiken täyttänyt. Hän on minun iankaikkinen elämäni. Hän, eikä kukaan muu. Olen täysin Hänen varassa.

    • onko sinut todella kastettu?

      Ei ole muuta kristillistä kastetta kuin kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,

      Minut on todella kastettu.

    • ”itse et voi todistaa kasteestasi, minä voin, olen ottanut kasteen.”

      Sinun ”ottamasi” kaste sinut pelastaa? Suoritus on suoritus!

    • Ari

      Tuo itse ottamasi ”kaste” ei ole mikään oikea kaste. Koska Jumalan sanan mukaan on vain yksi kaste, niin sinun ainoa oikea kasteesi on se, minkä sait lapsena.

      Tee parannus eli palaa siihen armoon minkä sinun saamasi todellinen kasteesi sinulle antoi jo pienenä lapsena.

    • Matias Roto en voi millään ”muistaa” vauvana saamaani kastetta, muistatko sinä omaasi?

      Äitini kertoi kun oli sairaalassa töissä niin avioton äiti synnytti lapsen ja lapsi oli kuolla niin sairaanhoitaja kielsi hätäkasteen, voitteko kuvitella syytä miksi? Siis jos vauvakaste olisi Jumalan työ niin kuinka ihminen voisi siitä päättää?

    • ”Siis jos vauvakaste olisi Jumalan työ niin kuinka ihminen voisi siitä päättää?”

      Jeesus antoi kaste käskyn koko ihmiskunnalle. Ihmisen tulee totella Jumalaa, eikä ”päättää” hengellisiä asioita oman mielensä mukaan. Kastamattomat vauvat ovat onneksi armollisen Jumalan armon varassa. Se ei kuitenkaan muuta Jumalan käskyä. Koko ihmiskunta tulisi kastaa ja opettaa kuten Kristus neuvoo: ”Tehkää kaikki kansat…”

    • Ari

      Sotket Jumalan päätökset ja ihmisten päätökset samalle tasolle. Sellainen on typeryyttä. Eivät ne alkuunkaan liiku samalla tasolla. Ei Jumalan päätäntävalta rajoitu millään tavalla siihen, mitä ihminen voi omalla päätäntävallallaan ratkaista.

      Jumalan valta ulottuu kaikkeen siihen, mitä ihminen tekee tai ei tee, mutta myös siihen mikä liikkuu kokonaan ihmisen päätäntävallan ulkopuolella. Jumala on kaikkivaltias kaikessa siinä, mitä ihminen tekee, mutta myös kaikessa siinä, mitä ihminen ei tee, kaikessa mitä ihminen voi, kuin myös siinä, mitä ihminen ei voi tehdä.

      Hätäkasteen teko on kastekäskyn mukaista. Mutta jos sitä ei tee, niin vastuu ei ole vauvan vaan sen, joka tuon kasteen on estänyt.

      Edellä olet myös vähätellyt Jeesuksen kastamistoimintaa. Sinun olisi aihetta avata silmäsi näkemään Raamatun opetus kasteesta, ettet mene moisia mokia tekemään teksteissäsi.

      Johanneksen evankeliumihan tiivistää koko Jeesuksen julkisen toiminnan, niin opetuksen, liturgiassa saarnaamisen, sairaiden parantamisen ja muunkin ihmisten auttamisen yhteen lauseeseen, Jeesus kastoi.

      Johanneksen evankeliumi:

      3:22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.

      Joten muutapa kelvoton oppisi ja ota todesta Jeesuksen kasteen toiminta, kun kaikki, mitä hän teki, sisältyy tähän lauseeseen: Jeesus kastoi.

    • Ari

      Lopeta hölmöilysi. Kaste pelastaa.

      Sen sijaan jos taas menet jälleen kerran uusimaan epäuskon teon kieltämällä jo lapsena saamasi kasteen merkityksen Jumalan pelastusteon välineenä, niin pahennat vain tilannetta edelleenkin. Luopumuksessasi liut vieläkin kauemmaksi omasta AINOASTA KASTEESTASI , siitä jonka sait jo lapsena.

      Kun kerran tuon kasteen on tehnyt Jumala itse, koska se on tehty Jumalan nimissä eli siis Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin se siis on kasteen valtuuttajan eli Jumalan oma teko, eikä se horju koko elämäsi aikana.

      Se on verrattavissa saariston lujaan kallioon, joka ei väisty meren aallokon tyrskyistä, mutta sinun omatekoiset muka kasteesi ovat kuin rantahietikolle tehtyjä hieekkakumpuja, jotka ensimmäisen aallon mukana huuhtoutuvat olemattomiin.

      Jumalan antama kaste eli siis sen minkä sait lapsena, sen sijaan on jopa voimallisempi kuin sinun luonnollinen syntymäsi. Luonnollinen syntymäsi antaa sinulle vain tämän ajallisen elämän, mutta kaste on sinulle antanut iankaikkisen elämän.

      Hylkää siis luopion tie ja palaa uudelleen kasteen armoon eli siis liity kirkkoon.

    • Parannus on syntien hylkäämistä. Parannus on myös sitä, että ei laske oman työn oikeuttavan Jumalan anteeksiantoon. Oikean parannuksen tekevä ei laske oman pelastuksen perustaksi mitään muuta kuin sen, minkä Herra Jeesus on itse tehnyt.

      Parannuksen tekeminen on jäänyt kesken häneltä, joka kerskuu tehneensä oikean parannuksen. Ihmisen taistelu syntiä vastaan on jokapäiväistä parannusta. Elämää ei löydy ”kuolevien joukosta”. Synnitöntä ihmistä ei ole. Elämä ja iankaikkinen elämä löytyy Kristuksesta.
      Ihmisiin petymme. Kristukseen meidän ei tarvitse pettyä koskaan. Hän on meidän elämämme ja autuutemme.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25