Körttiseuroissa ehdotin virren. Kun huomasin miten sana alkoi lämmittää ja elää sydämessäni. Rohkaistuin siinä jakamaan jotain, mitä mielessä liikkui. Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi otin puheenvuoron seuroissa. Körttiseuroissa kun on semmoiseen lupa kaikilla. Tänään kun oli tuo Tuomiosunnuntain tuttu teksti taas ollut kirkossa esillä. Siinä lampaat ja vuohet eroteltiin. Vuosi sitten saarnasin itse samasta tekstistä Hollolassa.
Joten teksti ja sen sisältö nousi taas vahvasti mieleen. Samoin ,kuin monet pohdintani tuota saarnaa valmistaessani.
Erityisesti se, miten tekstissä lampaat eivät tienneet mitään hyvistä teoistaan. Näinhän on usein jokaisen kristitynkin kohdalla. Teoista kun ei kristitty muutenkaan pidä lukua, eikä pisteitä niistä kerätä.Joten eivät he aina huomaa tehneensä mitään erityistä. Heillä on vain rakkaus Jeesukseen ja hänen tahtoonsa. Niinpä he mielellään ja innolla suostuvat elämään johdatuksessa. Jumala kun on jo edeltä valmistaut heille hyvät työt ja vaeltavat niissä. Kristitty on usein täysin tietämätön omien tekemistensä arvosta. Jopa pitää kaikkea tekemistään kelvottomana. Tähän suhtautumiseen Vapahtaja omiaan, jopa kehotti.
En muista ihan mitä siinä puhuin, mutta sen seurauksena yksi henkilö toi esiin närkästyksensä siitä , että kirkossa julistetaan noin vain synnit anteeksi. Eikä odoteta edes millään tavoin korjaamaan omaa käytöstään jatkossa. Siinä hän heitti meille muille koko uskomme keskeisen kysymyksen. Siitä syntyikin hyvää ja avointa keskustelua.
Tuli mieleen, että ehkäpä kysyjä ajatteli synnin olevan jokin virhe, jonka joku on viikolla tehnyt ja nyt sen saa noin vain anteeksi. Eikä tarvitse millään tavalla asiaa ryhtyä jatkossa korjaamaan. Kysyjä on ehkä tottunut siihen, että virheet korjataan ja sitten voi pyytää anteeksi ja saada. Nyt ei edes yritetä korjata mitään.
Synnistä ja sen seurauksena tulevasta häpeästä ajattelen, että se on tietysti yksittäisiä tekojakin, mutta ennen kaikkea se on minussa oleva syntinen olemukseni, joka saa aikaan ne väärät teot. Siksi kirkossa iloitsen jokaisesta synninpäästön sanasta. Tarvitsenhan sitä aina. Synnin päästö ei vapauta minua syntisestä olemuksestani. Vain syyllisyydestä. Samalla se vaikuttaa minussa myös rakkautta Jeesukseen ja Hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Tämän rakkautensa kautta Hän itse muuttaa meitä ja meidän olemustamme. Olemustamme kun itse emme voi korjata. Syyllisyytemme ja siitä seuraava häpeä sitoo meitä vääriin tekoihin mutta syntien anteeksisaaminen vapauttaa rakastamaan Jeesusta ja muuttaa olemustamme sisältä käsin uudeksi.
Nyt muutos onkin Jumalan työtä meissä, eikä omien ponnisteluittemme tulosta.
“
Tuomiosunnuntain teksti kuvaan hyvin sitä, että kristityt eivät aina teidä hyviä tekojansa. Krisityt kuitenkin saavat palkan tekojensa mukaan, hyvistä teoista heidät palkitaan. On yhtäaikaa tosia lauseet armosta palastumme ja teoista saamme palkan. Vastaavia pareja löytyy useita. Toisaalta meitä kehoitetaan kilvoittelemaan, vastustamaan syntiä, tekemään hyviä tekoja, tämä edellyttää tahtomme äärimmäisiäkin ponnisteluja. Muutos on siis Jumalan työ meissä johon me aktiivisesti osallistumme.
Minua puhuttelee tämänpäiväisessä evankeliumitekstissä se, että tekemättä jättämiset johtavat sen mukaan tuomioon, eivät niinkään pahat teot. Sitä velkaa en pysty maksamaan, vaikka miten siivosti eläisin. Rukoilenkin Herran rukouksen usein ’anna anteeksi velkamme’ -muodossa.
Toisaalta Sami, Paavali toteaa (1.Tim 6): ”Kilvoittele – hyvä uskon kilvoitus – , tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.”
Ja edelleen; (2. Tim.4.) ”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, – uskon säilyttänyt – . Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
Vaikuttaa siltä, että Paavali on varma perillepääsystään pelkästään siksi, että hän on uskossa kilvoitellut ja uskon myös säilyttänyt. Olen Martti Pentin kanssa tässä samaa mieltä siitä, että velka Jumalalle jää maksamatta teoissa. Tosin se on jo maksettu ja uskolla me sen omistamme.
Kosti, velka Jumalalle? Hiukan outo ajatus, mikä Raamatun kohta sinulla on mielessä. Jumala on itse sovittanut meidän syntimme ja ”maksanut velkamme” Paavali käyttää sanaa lunastanut Gl 3:13. Paavali oli myös epävarma perille pääsystä ( Fil 3:11). Tässä taas näitä vastapareja. Jokainen meistä kilvoittelee voimiemme mukaan ja katuu koko elämänsä.
Sami Paajanen””Jokainen meistä kilvoittelee voimiemme mukaan ja katuu koko elämänsä.””
Entäpä kuinka ajattelet että Jumala antaa voiman ja rakkauden elää ja vieläpä lupaa puhdistaa kaikesta vääryydestä? Siis kenen voimassa todellinen uudestisyntynyt kilvoittelee?
Vaikka uskova ’puhdistettaisiin kaikesta vääryydestä’, hän ei pysty tekemään kaikkea ’hyvää ja oikeaa’. Jotain jää aina puolitiehen tai pelkäksi aikomukseksi. Tämä kilvoittelu jatkuu loppuun asti.
Martti Pentti et ota kantaa kenen voimassa uudestisyntynyt kilvoittelee?
Luterilaisessa opissa on juuri tuo voimattomuus PÄÄASIA, ollaan täydellisen voimattomia PERISYNNIN alla, ei ole voimaa vastustaa tuota SUUUURTA mörköä.
Siis kuinka pieni onkaan jumalanne, ei ole voimaa auttaa tämän SUUUREN PERISYNNIN kanssa?
Miksi vastaisin sinulle itsestäänselvyydellä kysymykseen, jota toistat toistamasta päästyäsi, Ari Pasanen? Ilman Jumalalta saatua voimaa kristityn kilvoittelu ei tietenkään onnistuisi. Ihminen on täydellisen voimaton, mutta Jumala on voittamaton.
Martti Pentti siis tunnustat nyt että Jumala antaa voiman ja on vieläpä voittamaton, NO MIKSI sitten opetatte SUUUURTA PERISYNTIÄ?
”NO MIKSI sitten opetatte SUUUURTA PERISYNTIÄ?” Miksi käytät edelleenkin suuria kirjaimia? Et lisää niillä vähääkään kommenttiesi tehoa. Sama pätee liikakirjaimiin. Oppi perisynnistä ei ole minkään ihmisparkoja pelottamaan tarkoitetun mörön maalaamista seinälle. Se on oppi tekosyntien alkusyynä olevasta, ihmiselle tyypillisestä jumalattomasta asenteesta.
Martti Pentti”” Se on oppi tekosyntien alkusyynä olevasta, ihmiselle tyypillisestä jumalattomasta asenteesta.
Onko Jumalan lapsille myös tuo ”jumalaton asenne”?
”Onko Jumalan lapsilla myös tuo ’jumalaton asenne’?” Uskoakseni pääsemme siitä kokonaan eroon vasta iäisyydessä. Olemmehan ihmisiä. Kamppailihan Paavalikin tämän asian kanssa: ”Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?”
No jaa Sami, tiedät mitä tarkoitan tuolla velalla. Korjataan se sitten muotoon syntivelka. Kun toteat, että ”Kristityt kuitenkin saavat palkan tekojensa mukaan, hyvistä teoista heidät palkitaan”, niin näen ongelman nimenomaan siinä, koska noita tekoja sitten lienee riittävästi, jos meidät kerran hyvistä teoista palkitaan? Tämä on mielestäni ongelman ydin, koska Paavali liittää kuitenkin kilvoituksen uskoon.
Fil 3:9 Paavali toteaa.. ”ja minut havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella.” Kun Paavali toteaa: ”Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele”, niin hän on loppusuoralla ja uskonsa säilyttäneenä hän on varma myös perillepääsystä armosta.
Viittaan tässä vielä Jonas Laguksen tekstiin (en ota kantaa hänen edustamaansa herätysliikkeeseen), kun hän toteaa ennen kuolemaansa: ”Katsokaa, tässä tyhjässä kädessäni on kaikki mitä minulla on, parannukseni, uskoni – kaikki, mutta Lunastajani on Isän oikealla puolella.” Laguksen näin todetessa, hän on joutunut – kuten Job – kilvoittelemaan uskossa raskaiden painojen alla, kuten myös Paavali. Niin loppujen lopuksi, vain Jumalan armo on viimeinen sana, koska meidän uskommekin on aina vajaa, puhumattakaan teoista.
Kosti kirjoitit: ” niin näen ongelman nimenomaan siinä, koska noita tekoja sitten lienee riittävästi, jos meidät kerran hyvistä teoista palkitaan?” Suhteessa mihin, riittävästi? Ajatuksesi on ilmeiseseti, että tekoja pitäisi tehdä riittävästi, että pelastuisi, sillä siteeraat Paavalin tekstiä juutalaisesta lain vanhurkaudesta. Monet luterilaiset sekoittavat näin asiat. älä ajattele noin. Sen sijaan tee iloisesti tekoja, älä odota palkkaa, tiedosta että palkka on tulossa ja anna kunnia Jumalalle. Taas näitä vastapareja.
Toteat Sami tuolla alkukommentissasi: ”Muutos on siis Jumalan työ meissä johon me aktiivisesti osallistumme.”
Aivan näihän se menee. Lahjaksi saadussa uskossa me ahkerasti kilvoittelemme sadaksemme katoamattoman seppeleen. Kilvoittelemme Jumalan sanassa myös helvetin syyvyydessä, johon Jumala armosta meidät vie ja tuo ylös jälleen, että näkisimme ahdistetun uskon kautta, että olemme synnin orjia, emmekä voi tahtoa sitä mitä Jumala tahtoo. Ristiä! Vai tahdotko Sami kantaa ristiä iloisella mielellä? Mikäli et voi iloita rististä, niin mikä siihen mahtaa olla syynä? Olisiko kenties tahdon puute?
Pekka kirjoitat seuraavasti:”” Samalla se vaikuttaa minussa myös rakkautta Jeesukseen ja Hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Tämän rakkautensa kautta Hän itse muuttaa meitä ja meidän olemustamme. Olemustamme kun itse emme voi korjata.””
Siis MITÄ, jos tuo pitäisi paikkaansa niin silloinhan Jumala olisi voimaton sen edessä että sinä teet syntiä eli Hänen tahtoaan vastaan?
KUN Jumalan TAHTO on selkeästi rakastaa lähimmäistä niin miksi sitten ihminen ei rakasta kaikissa tilanteissa JOS vastuu on Jumalan?
Vastuu on ihmisen, mutta tavoite on saavuttamaton: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” Siksi ei auta muu kuin turvautua Jumalan armoon, joka on ihmisen vastuuta suurempi.
Martti Pentti nyt et ilmeisesti lukenut mitä Pekka kirjoitti (tai et ymmärrä lukemaasi?).
Siis jos Jumala itse olisi vastuussa mitä ihminen tekee niin miksi ihmeessä Hän ei toteuta tahtoaan eli muuta ihmistä täydellisesti tekemään tahtoaan?
Eikö Jumala ole kykenevä ”saavuttamaan tavoitettaan”?
”Eikö Jumala ole kykenevä ’saavuttamaan tavoitettaan’?” Ei ole kysymys Jumalan kyvystä vaan Hänen tahdostaan.
Ari Pasaselle ei riitä, että Jumala pelastaa syntisen yksin Armosta. Onneksi Jumala ei kysy Pasaselta, kun Hän Pelastaa syntisä ihmisiä.
Ismo Malinen kyllä Jumala todellakin pelastaa ihmisen/syntisen yksin armosta, siis kun ihminen omassa voimassa ja ymmärryksessä tarpoo täällä maanpäällä ja joutuu elämässään haaksir.ikkoon ja kun silloin Jumala kutsuu parannukseen niin jos ottaa kutsun vastaan eli nöyrtyy parannukseen ja ottaa kasteen niin saa Jumalan VOIMAN, tämä kaikki tapahtuu armosta, ei ole yhtään ihmisen ansiota.
Siis, Ari, riittääkö, että sydämessään uskoo ja suullaan tunnustaa, vai pitääkö tehdä jotain?
Ismo Malinen miksi kysyt jos kuulet Jeesuksen äänen eli nyt valitettavasti todistat ettet kuule Jeesusta.
Miksi huudat Jeesukselle ”Herra Herra” mutta et tee mitä Hän Sanoo?
Otat Paavalin sanat ja niillä pyrit todistamaan omaa ”oikeaa uskoasi”, valitettavasti Paavalin sanat eivät ole evankeliumia ja iankaikkisen elämän sanoja, ainoastaan Jeesuksen.
Ihmisellä on luonnostaan paatunut sydän, siis silloin uskoo valheen ja luulee olevansa ”oikeassa uskossa” vaikka on sokea ja kuuro. Jeesus parantaa paatuneen sydämen kun nöyrtyy parannukseen.
Matt. 7:21
Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
”Miksi huudat Jeesukselle “Herra Herra”, mutta et tee mitä Hän sanoo?” Kaksi kysymystä sinulle, Ari Pasanen: 1. Mistä luulet tietäväsi sen, mitä Ismo Malinen tekee tai jättää tekemättä? 2. Teetkö itse täydelleen sen, mitä Hän sanoo? Onko vaikkapa kirjoittelusi näille sivuille Hänen tahtonsa mukaista tekemistä?
Martti Pentti vastaampa kun kysyt vaikket itse juurikaan vastaa kun kysyn.
1) en tiedäkkään, mitä hän tekee.
2) en aina, tästä kirjoittelusta en tiedä
”En tiedäkään, mitä hän tekee.” Älä sitten lauo Ismo Maliselle tai kenellekään tuollaista: ”Miksi huudat Jeesukselle: ’Herra Herra’, mutta et tee mitä Hän sanoo?” Yksikön toinen persoonamuoto – sinä – tarkoittaa kielessämme puhuteltavaa. Englannissa on olemassa ihmisiä yleensä tarkoittava muoto, joka kääntyy sananmukaisesti suomeksi ’sinä’, mutta se ei toimi sellaisenaan, vaan on yleensä muutettava passiviseksi. Niinpä kysymyksesi kuuluisi: ”Miksi huudetaan Jeesukselle: ’Herra, Herra’, mutta ei tehdä, mitä hän sanoo?”
Onkohan sanalla ”synti” kaikille kirjoittajille sama merkitys. Aiakin tuo mieliaiheeni perisynti ja syntisyys aiheuttaa päänvaivaa monelle.
Minulle perisyntioppi ja sen ratkaisu on riemullisin asia koko kristillisessä uskossa. Monille sellainen puhe on ihan käsittämätöntä. No minkäs minä sille mahdan.
Niinpä juuri Pekka. Totaalisesti syntinen pelastetaan totataalisesti ilman hintaa. Armoa armon päälle.
Kun Evankeliumin salaisuus kirkastuu ihmiselle, niin ihmisen sydän ja aivot menee positiivisella tavalla ympäri. Pimeys muuttuu Valkeudeksi ihmeellisellä tavalla. Valo voittaa pimeyden.
Sanokaa jos olen väärässä, siis teidän ”evankeliuminne” pääasia on kun saatte omat synnit anteeksi, vau, ei mitään väliä kuinka lähimmäinen kärsii synneistänne, siis voitte tehdä mitä syntejä vaan ja eiku körökörö kirkkoon kuulemaan synnin päästö ja vot, taasen on hymy herkässä ja elämä maistuu, vai maistuuko myös niillä joita vastaan rikotte?
Ajatukseni pohjautuu mainitoihinne että ”kristitty” voi langeta mihin tahansa syntiin ja ”Kirkko on ollut kuninkaiden siunaaja, vaikka nämä ovat sotineet, koska ihminen on sotaisa ja vääryyttä täynnä. On osattava erottaa asiat toisistaan, on eri asia Siunat väkivaltaa, kuin siunata ihmisiä. On tekopyhää ajatella: ”Minä en ikinä voisi tehdä mitään väärää”
”Ajatukseni pohjautuu mainitoihinne, että kristitty voi langeta mihin tahansa syntiin.” ’Voi’ tarkoittaa kykyä. Se ei tarkoita lupaa. Kristitty ei saa langeta mihinkään syntiin, se on selvä. Se ei tarkoita, että hän olisi vapaa ihmisluonnosta, joka pystyy tekemään syntiä.