Körttiseuroissa ehdotin virren. Kun huomasin miten sana alkoi lämmittää ja elää sydämessäni. Rohkaistuin siinä jakamaan jotain, mitä mielessä liikkui. Siitä onkin jo aikaa, kun viimeksi otin puheenvuoron seuroissa. Körttiseuroissa kun on semmoiseen lupa kaikilla. Tänään kun oli tuo Tuomiosunnuntain tuttu teksti taas ollut kirkossa esillä. Siinä lampaat ja vuohet eroteltiin. Vuosi sitten saarnasin itse samasta tekstistä Hollolassa.
Joten teksti ja sen sisältö nousi taas vahvasti mieleen. Samoin ,kuin monet pohdintani tuota saarnaa valmistaessani.
Erityisesti se, miten tekstissä lampaat eivät tienneet mitään hyvistä teoistaan. Näinhän on usein jokaisen kristitynkin kohdalla. Teoista kun ei kristitty muutenkaan pidä lukua, eikä pisteitä niistä kerätä.Joten eivät he aina huomaa tehneensä mitään erityistä. Heillä on vain rakkaus Jeesukseen ja hänen tahtoonsa. Niinpä he mielellään ja innolla suostuvat elämään johdatuksessa. Jumala kun on jo edeltä valmistaut heille hyvät työt ja vaeltavat niissä. Kristitty on usein täysin tietämätön omien tekemistensä arvosta. Jopa pitää kaikkea tekemistään kelvottomana. Tähän suhtautumiseen Vapahtaja omiaan, jopa kehotti.
En muista ihan mitä siinä puhuin, mutta sen seurauksena yksi henkilö toi esiin närkästyksensä siitä , että kirkossa julistetaan noin vain synnit anteeksi. Eikä odoteta edes millään tavoin korjaamaan omaa käytöstään jatkossa. Siinä hän heitti meille muille koko uskomme keskeisen kysymyksen. Siitä syntyikin hyvää ja avointa keskustelua.
Tuli mieleen, että ehkäpä kysyjä ajatteli synnin olevan jokin virhe, jonka joku on viikolla tehnyt ja nyt sen saa noin vain anteeksi. Eikä tarvitse millään tavalla asiaa ryhtyä jatkossa korjaamaan. Kysyjä on ehkä tottunut siihen, että virheet korjataan ja sitten voi pyytää anteeksi ja saada. Nyt ei edes yritetä korjata mitään.
Synnistä ja sen seurauksena tulevasta häpeästä ajattelen, että se on tietysti yksittäisiä tekojakin, mutta ennen kaikkea se on minussa oleva syntinen olemukseni, joka saa aikaan ne väärät teot. Siksi kirkossa iloitsen jokaisesta synninpäästön sanasta. Tarvitsenhan sitä aina. Synnin päästö ei vapauta minua syntisestä olemuksestani. Vain syyllisyydestä. Samalla se vaikuttaa minussa myös rakkautta Jeesukseen ja Hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Tämän rakkautensa kautta Hän itse muuttaa meitä ja meidän olemustamme. Olemustamme kun itse emme voi korjata. Syyllisyytemme ja siitä seuraava häpeä sitoo meitä vääriin tekoihin mutta syntien anteeksisaaminen vapauttaa rakastamaan Jeesusta ja muuttaa olemustamme sisältä käsin uudeksi.
Nyt muutos onkin Jumalan työtä meissä, eikä omien ponnisteluittemme tulosta.
“
Tuli tuossa tänään juuri mieleen, että synnin häpeä kohdistuu enneminkin Jumalaan, kuin toisiin ihmisiin.
Martti osuu oikeaan.
Arilla taas on kummallinen käsitys, että Kristitty tekee mielihyvin vääryyttä, eikä muka tuntisi omaa raadollisuuttaan?
Kristitty vihaa sitä syntiä, joka meissä edelleen vaikuttaa kaikkea harmillista. On väärin ajateltu, jos kuvittelee, että Armosta elävä ihminen rakastaa elää synnissä. Se on juuri päinvastoin. Eihän kukaan vihaa syntiä luonnostaan, mutta Kristityn silmät ovat auki juuri oman synnin tähden. Pyhä Henki paljastaa ensimmäisenä synnin.
Ari ei kaiketi ole vielä ymmärtänyt mistä Pietari kirjoittaa omille veljilleen Kristuksessa, kun sanoo: ”Rakkaus peittää syntien paljouden” Ei sellaista tarvitse peittää, mitä ei ole, mutta kuten sanottua, Rakkaus on enemmän kuin meidän heikkoutemme ja luontomme. Jos taas kiellämme luontomme, niin emme ole Valkeudessa, vaan teemme Jumalasta valehtelijan.
Sanotaanhan myös Kristityille: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1.Joh.1:9 (tuossa tunnustamisessa on jatkuvuuden luonne, se ei ole kerta suoritus vaan joka hetki Valossa elämistä tai kuten jotkut sanovat: ”jatkuvassa parannuksessa” elämistä.)
”Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa, niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli-sillä joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä- ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan.
Riittäähän, että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäyksissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa.
Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat.
Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää.
Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan.
Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä ”rakkaus peittää syntien paljouden”.
Olkaa vieraanvaraisia toinen toistanne kohtaan, nurkumatta. 1.Piet.4:1-9
Armo on Kristus ja Armossa eläminen on Kristuksessa elämistä. Se ei ole synnissä elämistä vaan synnin tunnustamista Kristuksessa. Näin ollen ihminen on Vapaa Kristuksen tähden, ei pahaa tekemään, vaan hyvää. Jos joku kuvittelee, ettei hänessä ole enää vääryyttä, niin hän pettää itseään. Kunhan ei vain vielä paatuisi synnin pettämänä, kuten monelle on käynyt elämän koettelemuksissa.
Ismo Malinen niinpä tuot esille taasen niin omaa osaa että rakkaus peittää MINUN OMAT SYNNIT, no huh, ei taaskaan väliä miten lähimmäinen kärsii MINUN SYNNEISTÄ.
Siis kun Jumala vuodattaa Pyhän Hengen kautta rakkautensa uskovaan niin tämä rakkaus peittää toisien synnin minua kohtaan etten niistä loukkaannu.
Ari, etkö ole koskaan kuullut, että Kirkko on syntisten sairaala? Lääkärinä toimii Kristus.
Jeesus arantaa kerralla paatuneen sydämen eli ei sairaalassa tarvii olla.
Ismo Malinen et taaskaan vastannut siihen mitä kirjoitin eli kenenkä synnit rakkaus peittää? Luuletko että murhaajan (vainoojan)?
”Jeesus parantaa kerralla paatuneen sydämen.” Paatuneen sydämen parantumista kuvataan varmaankin hyvästä syystä kivisen sydämen särkymisenä. Särkyneen sydämen toipuminen kestää aikansa.
Sami P. Toteat kommentissasi, että pelastumme armosta mutta saamme palkan tekojemme mukaan. Tämä kuulostaa ihan ok, mutta ei mielestäni poista sitä ongelmaa, mikä sisältyy Jeesuksen tuomiopäiväpuheeseen. Siinähän kyse ei ole pelkästä palkan maksusta, vaan nimenomaan pelastumisesta. Sanoohan Jeesus ”vuohille”: ”Menkää pois minun luotani, siihen ikuiseen tuleen…”.
Olen erään ystäväni kanssa jo vuosikausia käynyt keskustelua aiheesta, emmekä kumpikaan ole koskaan kuulleet tuomiosunnuntain saarnaa, jossa tämä ongelma armon ja tekojen väliltä olisi uskottavasti pystytty selittämään.
Anita Ojala kyselee;”” armon ja tekojen väliltä olisi uskottavasti pystytty selittämään.””
Asia on helppo kun Pyhä Henki sen avaa, siis ihminen (jokainen) tekee syntiä ja kuolee synteihinsä eli on erossa Jumalasta koska hänellä ei ole Jumalan henkeä.
Nyt kun Jumala kutsuu parannukseen on mahdollista ottaa kutsu vastaan ja tehdä parannus, siis nyt saa täydellisesti armosta kaikki entiset synnit anteeksi olivatpa ne kuinka suuret eli veriruskeat tahansa.
Nyt kun uudestisyntyy (ottaa kasteen ja saa Pyhän hengen) onkin eriasia kun kuulee Jeesuksen äänen ja n Jumalan voima elää, nyt on tekoja joista nimi elämänkirjassa pyyhitäänkim pois eli on syntiä joka on vielä kuolemaksi.
Anita, en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitat. Voisitko avata hiukan enemmän. Jos taas ymmärsin oikein, niin kyselet, ”mitä tarkoittaa armosta pelastettu”? Tarkoittaako se, sitä että hyviä tekoja ei tarvita? Jos tähän lisätään vielä Paavalin sana; ” ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella” ( Fil 3:9). Miksi siis Paavali kilvoitteli ja painotti tekojen tärkeyttä, jos ihminen pelastuu armosta. Luterilaisten on vaikea vastata tähän koska tunnustuskirjoissa ja Lutherin monissa teksteissä katolinen kritiikki on voimissaan. Tässä tyypillinen esimerkki, luterilaisesta ajattelusta; http://www.luterilainen.net/hyvat-teot/.
Totesit Sami tuolla aiemmin minulle, …”siteeraat Paavalin tekstiä juutalaisesta lain vanhurkaudesta.”
Lainaat nyt tuota ( Fil 3:9) tekstiä itse ja toteat heti perään, että ”miksi siis Paavali kilvoitteli ja painotti tekojen tärkeyttä, jos ihminen pelastuu armosta.” Lauseesi ovat loogisesti ristiriitaisia, sillä eihän tuo ( Fil 3:9) viittaa tekoihin vanhurskauttamisessa, vaan uskoon, joka tulee Kristuksen kautta.
Kuten Paavali toteaa, johon aiemmin viittasin: (1.Tim 6): ”Kilvoittele – hyvä uskon kilvoitus – , tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.” Näin ollen pelastus on armosta uskon kautta ei teoista. Usko on suurin teko (Tunnustus) ja siksi Paavali myös loogisesti viittaa – uskon kilvoitukseen – ei tekoihin.
Mielestäni kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta. Yksinkertainen vain teknisessä mielessä. Sillä lain ja evankeliumin erottaminen on yksi vaikeimpia uskonelämän haasteita. Se tulee esiin tässäkin taas. Laki vaatii meiltä tekoja, mutta voimaa niiden toteuttamiseen se ei anna. Evankelimi suo vapauden synnistä ja lain vaatimuksista Antaenen samalla voiman toteuttaa sitä mitä laki vaatii. Jopa enemmänkin. Sillä laki ei enää ole kirjaimin kirjoitettu kirjaan, vaan rakkaudella sydämeen. Kristitty ei killvoittele pelastuakseen, vaan siksi, että rakastaa Jeesusta, joka on jo hänet pelastanut.
Pekka:”” Laki vaatii meiltä tekoja, mutta voimaa niiden toteuttamiseen se ei anna. Evankelimi suo vapauden synnistä ja lain vaatimuksista Antaenen samalla voiman toteuttaa sitä mitä laki vaatii. Jopa enemmänkin. Sillä laki ei enää ole kirjaimin kirjoitettu kirjaan, vaan rakkaudella sydämeen. Kristitty ei killvoittele pelastuakseen, vaan siksi, että rakastaa Jeesusta, joka on jo hänet pelastanut.””
Hienoa pohdintaa, melkein myös oikein, siis tuo loppu ettei kristitty kilvoittele pelastuakseen on väärä, kyllä se vain on päämäärä, eikä Jeesus ole ketään pelastanut vaan sovittanut Jumalan kanssa eli jos Jeesuksen sovitustyötä ei olisi niin kukaan ei voisi lähestyä Jumalaa.
Kysynkin nyt Pekalta miksi tietyt ns ”kristityt” sitten tekevät tekoja joita ei rakkaus tee, aviorikoksia, jopa toisuskoisten vainoja jne?
Omasta mielestänikin kyse on sinänsä yksinkertaisesta asiasta. Armosta lahjaksi saadusta uskosta Kristukseen ja tietenkin myös rakkaudesta häneen. Ongelma mielestäni tulee eteen sitten, kun Jumala koettelee uskomme kestävyyttä kaikenlaisella ristillä nähdäkseen turvaammeko me yksin Hänen sanaansa kaikessa onnettomuudessa ja myöskin onnessa. No en tiedä, miten tämä on sanoin ilmaistavissa.
Teologiasta me voimme väitellä, mutta ”ristin teologia” taitaa olla se, millä meitä koetellaan elämämme käänteissä. Tästä voidaan todeta, että miten ahdas onkaan uskon tie (kuten Jobin kirjasta tiedämme) ja kuinka vähäinen lopulta uskomme onkaan, kun luonnostamme olemme epäuskon pohjattomaan syvyyteen langenneet. Kuitenkaan emme jää Jumalan lohdutusta ja iloa vaille. Ainakin itse ajattelen ja olen asian niin kokenut.
Kosti, en näe Fl 3:19 siteeraamista ristiriitaisena. Voisitko avata tätä ristiriita, mikä tässä mielestäsi on vikana.
Kosti, kirjoita: ” Näin ollen pelastus on armosta uskon kautta ei teoista. Usko on suurin teko (Tunnustus) ja siksi Paavali myös loogisesti viittaa – uskon kilvoitukseen – ei tekoihin.” Tuota tuota, pelastus on armosta, mutta armo ei sulje pois tekoja. Ei ole olemassa kristillistä usko ilman tekoja. Raamattu ei käsittääkseni tunne sellaista uskoa. Tähän liittyy oleellisesti ihmisen tahto ja teot, yhteistyössä Jumalan kanssa. ” Armosta te olette pelastetut” voidaan siis ymmärtää monella tavalla, itse olen kallistumassa eri näkemykseen kuin sinä. En väitä että olen oikeassa, mutta näin tällä hetkellä ymmärrän.
Sami. Vastauksesta tarkennuspyyntöösi voisi tulla liian pitkä. Taidan tehdä aiheesta oman blogin lähiaikoina koska tiedän monen muunkin asiaa pohtivan.
Tuo Anita on varmaan viisas ratkaisu. Toivottavasti siitä tulee mielenkiintoinen ja hyvä blogi. Jos haluat keskittyä oleelliseen, niin kannattaa erottaa katolinen Lutherin aikainen hurskaus tai rajata se kokonaan pois. Sen sijaan painopiste voisi olla yhtenäisen kirkon teologiassa, paraiten löydät sen nykyisestä ortodoksisesta teologiasta. Onne kirjoitukseen ja luuulen, että siitä tulee joka tapauksessa hyvä.
Kiitos kannustuksesta, Sami. Tuli paineita. Mutta jos päädyn tekemään tuon blogin, siinä tulee olemaan enemmän kysymyksiä kuin varmoja vastauksia. Siinä määrin vaikeana koen tämän Jeesuksen tuomiopäiväpuheen. Siitähän tämä keskustelu ymmärtääkseni lähti liikkeelle.
Hyvät teot tulee nähdä ansioton palvelja ajattelun kautta. Niinkuin Isä rakastaa lastaaan, niin tulee teidänkin rakastaa toisianne. Ei rakkaudessa ole ansioita, vaan Armoa armon päälle. Lutherin opetukset eivät poikkea Raamatun käsitteestä.
Lahjaksi saanut antaa vain lahjaksi saatua, ei omaansa, koska sitä ei ole. Kaikki teot tulee Jumalan kautta ja ovat Hänessä tehdyt. Ansio ja palkka ajattelu ei ohjaa oikeaan Armon ymmärtämiseen.
Ismo Malinen:””Lutherin opetukset eivät poikkea Raamatun käsitteestä.””
Siis mitä se hyödyttää kun puhuu lähimmäisen rakastamisesta NIIIN kauniisti ja sitten jopa vainoaa toisuskoisia ”lähimmäisiä”?
Sokeat seuraavat sokeaa.
”Sokeat seuraavat sokeaa.” Näinhä asia on pohjimmiltaan aina, kun ihminen seuraa toista ihmistä. Niinpä luterilaisuus ei olekaan Lutherin vaan Jeesuksen seuraamista. Sen vuoksi luterilaiset eivät vainoakaan toisuskoisia, vaikka Luther erehtyi sellaiseen lähtemään mukaan.
Ismo, ” Hyvät teot tulee nähdä ansioton palvelja ajattelun kautta. Niinkuin Isä rakastaa lastaaan, niin tulee teidänkin rakastaa toisianne. Ei rakkaudessa ole ansioita, vaan Armoa armon päälle. Lutherin opetukset eivät poikkea Raamatun käsitteestä.”
Ansioton palvelija on hyvä kuva, antaa kaikki kunnia Jumalalle. Toisaalta Raamatussa kristitty saa palkan teoista. Näin rakkaudessa on palkinto, se on armoa armon päälle. Ansio ja palkka ajattelu ei välttämättä ohjaa väärään armon ymmärtämiseen vaan laajempaan näkökulmaan, olemme luterilaisina katollisen kritiikin tähden tottuneet.
Sami, tuo laajempi kulma on hyvä ajatus ja kuvaus; Armo on avara ja ymmärtää kaiken.
”Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa. ” soveltuu hyvin tähän kysymykseen lain ja evankeliumin suhteesta.
Täällä usein saan lukea vaatimuksia siitä, että on tehtävä parannus, jotta voi pelastua. Sitä ei kuitenkaan kerrota, mitä parannus tarkoittaa minun kohdallani. Joten en yhtään tiedä mitä pitäisi parantaa. Olen kyllä trittänyt laihduttaa joskus, mutta sama paino on tallessa yhä. Muutama kilo lähti pois, mutta palatui pian ennalleen. Raamatussa ei kuitenkaan puhuta mitään laihduttamisesta. Joten tuskin se on sitä parannusta. Käskyjä olen pyrkinyt nuoruudestani lähtien noudattamaan, niin hyvin kuin kykenen. Mikä olisi sitten sellainen parannus jolla voisin taivaspaikkaa tavoitella? Tuonkaltainen parannuksen teon vaatimus johtaa mahdottomaan vaatimukseen ja umpikujaan.
Se parannus jonka itse tunnen on sellainen, että käännän katseeni omasta tekemisistä ja lain vaatimuksista Vapahtajaan ja Hänen armoonsa. Näin omistan kaiken sen pyhyyden ja puhtauden, mikä hänellä on. En kuitenkaan omana pyhyytenä, vaan lainattuna ja lahjana.
Kääntäessäni katseeni itsestäni Pelastajaani, niin saan voiman toteuttaa Hänen tahoaan tänäänkin. Hänen tahtonsa on, että minäkin pelastun. Joten Hän on jo tehnyt kaiken siinä asiassa puolestani. Se puoli on jo hoidettu. Omasta pelastumisestani ei tarvitse kantaa lainkaan huolta. Nyt ihan valtavasti voimavaroja vapautuu kilvoitteluun ja niiden hyvien töiden tekemiseen, joihin Jumala on minut luonut.
Pekka, ” Täällä usein saan lukea vaatimuksia siitä, että on tehtävä parannus, jotta voi pelastua.”
Tässä Pekan ajatuksessa kuvastuu se raadollinen todellisuus mitä löydämme luterilaisesta kilvoitus traditiosta. Jos saat luterilaisen Johan Gerhardin kirjan uskon salaisuus, siinä on jotakin luterilaisesta kilvoitusperinteestä parhaimmillaan. Se on kuin lukisi ortodoksista kilvoistutraditiota. Hämmästyttävää. Nykyään kukaan ei tuollaista kustantaisi.
Paasto on kuulunut luterilaisuuteen ja löytyy vieläkin kirkon omilta sivuilta jäänteitä. Lutherhan asettui ekumeenisia traditioita vastaan tässä suhteessa. Joten en ihmettele omaa ylipainoani.
Pekka kirjoitit vielä: ” Se parannus jonka itse tunnen on sellainen, että käännän katseeni omasta tekemisistä ja lain vaatimuksista Vapahtajaan ja Hänen armoonsa. ” Mielestäni tuo on hyvä neuvo ja armollista puhetta. Nyt vaan sitten verille asti taistelemaan syntiä vastaan, ajatuksissa, sanoissa ja kaikissa teoissa. Menestystä.
Aamen Pekka!
Pekka:””. Mikä olisi sitten sellainen parannus jolla voisin taivaspaikkaa tavoitella? Tuonkaltainen parannuksen teon vaatimus johtaa mahdottomaan vaatimukseen ja umpikujaan.””
Mitä on parannus, nöyrtymistä tunnustamaan syntinsä eli ero Jumalasta.
Ilman nöyrtymistä ei kukaan pääse perille taivasten valtakuntaan, puhun nyt aikuisista, lapset jätän täysin Jumalan käsiin koska evankeliumissa ei heidän kohdalta puhuta muuta kuin että Jeesus siunasi heidät.
Nöyrille Jumala antaa armon.
Kysynkin onko Raamatussa yhtään Jumalan miestä joka ei olisi nöyrtynyt?
Nyt olet osittain oikeassa Ari, ja huom. myös aikuiset voi jättää Jumalan käsiin.
Kunhan vielä muistetaan, että nöyrtyminen tulee Jumalan Sanan jälkeen. Ihminen ei nöyrry luonnostaan, vaan Jumalan Sana saa ihmisessä aikaan nöyrtymisen. Ihminen jota Jumala kurittaa, sen Hän myös nöyryyttää.
Ylpeys on ihmisellä kaulakoristeena ja verenviat ovat hänen ylpeytensä aihe, ihminen suosittelee omaansa ja taistelee lihansa voimassa. Lapset ovat samasta ylpeydestä osallisia ja kasvavat, joko Jumalan pelkoon, kasteen Armossa, tai he kasvavat ihmisviisauteen ja omaan ylpeyteensä ilman Jumalan pelkoa. Ihmisen mielestä monikin tie on oikea tie, mutta se on lopulta vievä kuolemaan.
Nöyryys samaistetaan nykyisin alistamiseen ja kaikki vastustavat sitä, että ihminen nöyryytetään. Näin Jumala kuitenkin tekee ihmiselle, jota Hän Rakastaa, koska haluaa Pelastaa ihmisen omasta voimastaan. Kristus taas on Jumalan Voima, joka on yli kaiken.
”Sinä osoitat palvelijallesi hyvyyttä sanasi jälkeen, Herra.
Opeta minulle hyvä ymmärrys ja tieto, sillä sinun käskyihisi minä panen uskallukseni.
Ennenkuin minut nöyryytettiin, minä eksyin, mutta nyt minä noudatan sinun sanaasi.
Sinä olet hyvä, ja hyvin sinä teet; opeta minulle käskysi.
Julkeat tahraavat minua valheillansa, mutta minä otan sinun asetuksistasi vaarin kaikesta sydämestäni.
Heidän sydämensä on turta kuin ihra, mutta minä iloitsen sinun laistasi.
Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin: niin minä opin sinun käskysi.”
Ps.119.65-71
”Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.
Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin.” Ps.51:6-7
Ismo Malinen:””Ylpeys on ihmisellä kaulakoristeena ja verenviat ovat hänen ylpeytensä aihe, ihminen suosittelee omaansa ja taistelee lihansa voimassa. Lapset ovat samasta ylpeydestä osallisia ja kasvavat, joko Jumalan pelkoon, kasteen Armossa, tai he kasvavat ihmisviisauteen ja omaan ylpeyteensä ilman Jumalan pelkoa. Ihmisen mielestä monikin tie on oikea tie, mutta se on lopulta vievä kuolemaan.””
Yllä kyllä Ismo Malinen kuvaa ihmisen osaa hyvin, PAITSI tuo että lapsi voisi kasvaa ”Jumalan pelkoon kasteen armossa”. Ei ole mitään ”kasteen armoa” jossa lapsi voisi kasvaa vaan tämä luterilainen kaste on kasteen valhe jossa lapsi kasvaa uskomaan valheen eli että ON JO TERVE eikä tarvitse enää parantajaa, Jeesusta. Siis vaikka kuinka rymyäisi maailamssa niin voi sitten palata tähän ”kasteen armoon”, olipa murhaaja, pedofiili tai vaikkapa täysin nuhteeton ateisti. Jokainen voi YLPEÄNÄ julistaa että olen jo lapsena kastettu Jumalan lapseksi ja Hän on rakastanut minua vaikka olenkin tehnyt mitä tahansa kauheuksia? Vieläpä kehuskellaan että murhaaja (vainooja) on todellinen KRISTITTY jonka sanoja kannattaa (on pakko) seurata jos haluaa pelastua.
Jos lapsi kuulisi Jeesuksen äänen (omaisi Pyhän Hengen) ja hänellä olisi todellinen Jumalan pelko sydämessä niin ei hän syntiä tekisi vaan seuraisi Jeesusta, miksikö, koska mieli ei olisi vielä maailman saastuttama ja Jumala, Isä opettaisi hänelle kaiken ja antaisi voiman elää opetuksen mukaan. Mutta eipä taida täällä maan päällä olla toista sellaista kuin Jeesus joka oli syntynyt Jumalan hengestä eikä näin syntiä tehnyt.