Näkömuistiini on jäänyt kirjan kansi, jossa olivat nämä sanat. Olipa kyse mistä elämänalueesta tahansa, niin haarukointi on niin laveaa, että se kyllä hämmentää. Mieleeni tulee tarina hölmöläisistä. Hölmöläiset olivat rakentaneet tukevan hirsitalon, mutta jostain syystä siitä tuli pimeä. Asia mietittiin, mitten ongelma voidaan ratkaista. Joku keksi, että voidaan kantaa säkillä valoa sisälle. Silloin paikalle osui kulkumies nimeltään Matti. Hän tiedustelee toiminnan tarkoitusta? Hän saa selvityksen valoon liittyvästä ongelmasta. Hän alkaa kertoa, että pysyvä ratkaisu edellyttää ikkuna-aukon avaamista ja niin tehtiin. Kun asia sai onnellisen käänteen, niin kulkija jatkoi matkaansa. Talon asukkaat ihmettelivät miten yksinkertainen ja toimiva kulkijan neuvo oli, joten avataan aukkoa suuremmaksi, koska valo vain lisääntyy, kunnes talo sortui avartamisen takia.
Kaksi asiaa suomalaisessa kristillisessä keskustelukentässä on ylitse muiden, jotka jakavat mielipiteitä otsikon tapaan tai ainakin hämmentävät samalla tavalla. Ne ovat alkoholi ja seksi. Kun olen kasvanut ehdottoman raittiuden ilmapiirissä lapsena, minun on vaikeaa sisäistää mihin uskova tarvitsee juovuttavia juomia. Kaikki käyvät Raamatun kimppuun ja sieltä etsitään kuin ranteenvahvuista koivukepakkoa, jolla voi lyödä toisinajattelevaa. Kaanaan häitä pidetään Jeesuksen alkoholipoliittisena kannanottona. Hän teki heti satoja litroja, ettei heti porukan tule jano. Paavali sanoo Timoteukselle ne kuuluisat sanat: Ota vähän viiniä! Kuitenkin samaan aikaan sanotaan: Jotka juopuvat ne yöllä juovuksissa ovat! Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno! Kun saivartelu saavuttaa huippunsa, niin voidaan todeta seuraavaa: Jokainen, joka on ottanut yskänlääkettä tai lapsuudessa rautapitoista nestemäistä lääkettä, on nauttinut alkoholipitoista ainetta. Liikennepoliittisesti juopumisen raja on määritelty. Siis ihminen voi tehdä omat tulkintansa omaksi hyväkseen toisista ja Jumalasta välittämättä.
Seksikeskustelu on takuuvarma aihe, joka kirvoittaa kielet ja jokaisella on oma hyvin varma mielipide miten asiat ovat. Itse en ollenkaan ajattele, että olisin mallikepoinen siinäkään asiassa, mutta koitan kertoa mitä olen sanasta ymmärtänyt. Uskon niin, että Jumala tarkoitti asiat menevän suurinpiirtein näin: Jumala sanoi: Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva. Jokainen tavallinen ihminen tietää, että ihmisen ikävä toisen luo syntyy nykyisin jo ennenkuin siihen on reaalisia mahdollisuuksia. Kuitenkin asiat näyttäytyvät minulle niin, että Jumala suunnitteli jo seuraaviakin sukupolvia ja yhdisteli geeniperimää niin, että henkisellä tasolla löytyy sielujen sympatia eli mitä rakkaudeksi sanotaan. Kun sitten on sitouduttu kosinnan kautta ja sitten solmitaan avioliitto Jumalan edessä ja todistavan seurakunnan läsnäollessa, niin sitten on aika alkaa elää yhteiselämää, joka on avioliiton sinetti ja yhdessä henkisen, fyysisen ja mikäli mahdollista hengellisen rakkauden yhdistelmä on kestävä pohja elinikäiselle elämälle. Rakkaus tuottaa myös hedelmää, jota Jumala sanoi lisääntymiseksi.
Jos siis ihmisen seksuaalisuus on Jumalan antama ominaisuus, niin Hän voi sitä myös hallita, jos annamme Hänelle kunnian siinäkin asiassa. Syntiinlangennut ihminen ei omin voimin voi pitää asioita kurissa. Tuo oli siis Jumalan tarkoittama ihanne! Kun tiedämme, että syntiturmekus tuo kaikenlaista ihmisen elämään, niin me lihallisina alamme laventamaan ihannetta helposti, mutta Jumalan ei ole tarvinnut muuttaa mieltään sen vuoksi, että ihmiset ovat erimielisiä. Keskustelusta saa helposti sen kuvan, että kaikki Raamatun ohjeet ja rajoitukset ovat ihmisten keskinäisiä sopimusasioita niin, ettei Kaikkivaltias ole mitenkä’än osallisena. Perätään vastuullisuutta ihmisten edessä, mutta miten vastuukysymys on ratkaistu Jumalan Kaikkivaltiaan Israelin Pyhän edessä! Antoiko Hän poikansa meidän syntisen elämämme mahdollistajaksi? Vai halusiko Hän antaa voiman elää Hänen yheydessään Hänen kaltaista elämää? Mieleeni tulee sanat, jotka lausuttiin Pushkinin kirkon alttarilta 1989: Armoa on se, ettemme ole vielä tuhoutuneet.
Yhtä asiaa ihmettelen mutisten itsekseni. Kun itse sain itselleni puolison, se teki minut iloiseksi ja onnelliseksi. Olen käsittänyt ja nyt sen voi kumota, jos joku on toista mieltä, että herääminen saman sukupouolen kiinnostukseen on ahdistavaa ja kriisiyttää ihmisen. Monet ovat kertoneet miten vaikeaa se on ollut. Onko ympäristön paine ainoa syy vai onko omallatunnolla joku osuus? Tätä kyselen avoimena, jos se on Jumalan antama ominaisuus, niin miksi se kriisiyttää ihmisen?
Tämä on tietysti valtavan henkilökohtaista, mutta en itse koe, että herääminen saman sukupuolen kiinnostukseen olisi ahdistavaa tai kriisiyttävää. En ole ikinä kokenut että siinä olisi mitään väärää.
Minun ainoat negatiiviset tuntemukset liittyvät pelkoon siitä, miten ystävät, sukulaiset tai vanhemmat suhtautuvat asiaan. Koen olevani tämän suhteen hyvin etuoikeutetussa asemassa. Ainoat negatiiviset reaktiot ikinä ovat tältä keskustelupalstalta.
Useimmin ns ’normaalien’ ihmisten etenenkin fundamentalisti uskovien ja muiden yksisilmäisten tosikkojen tuomitsevuuden takia. Jos yhteisö suhtautusi asiaan yhtä luonnollisesti kuin vihreäsilmäisyyteen, ei kukaan ahdistuisi.
Niinpä niin! Joskus alkuaikoina yhdessä ihmisessä oli kaikki lisääntymiseen tarvittava. Sitten Jumala otti kirveen ja halkaisi moisen otuksen keskeltä kahtia. Siitä lähtien molemmilla puoliskoilla on ollutvaltava vetovoima toisiinsa. Ne nimittäin tahtoisivat taas yhtyä yhdeksi lihaksi. Tämä vetovoima on niin kauhean suuri, että joskus se aiheuttaa ylilyöntejä.
Hyvä kirjoitus Lauri. Armoa on se, ettemme ole vielä tuhoutuneet…
Jusu! Minä olen joutunut paljon painimaan oikea/väärä ongelman kanssa. Törmäsin siihen myös toimiessani vankilalähettinä. Eräs keskustelu jossain vankilassa herätti kipeästi. Laitan sinulle pähkinän: Minä kohtaan henkilön vankilassa, keskustelen hänen kanssaan. Minulla on esioletus, että jokainen siellä lusiva on tehnyt jotain moitittavaa. Henkilö kuitenkin alkaa vakuuttelemaan viattomuuttaan ja laveasti selitteli miten poliisi vainoaa häntä. En kysynyt mitään enkä selitellyt, minusta tilanne oli kuin halolla päähän. Miten Jusu ratkaisisit asian kumpi meistä oli oikeassa vai oliko kumpikaan?
Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä syyttömän tuomitseminen on äärimmäisen harvinaista. Järjestelmä lähtee siitä ajatuksesta, että on parempi jättää vaikka kuinka monta syyllistä tuomitsematta kuin tuomita yksikin syytön.
Oikeutta käydään usein siksi, että asiasta ollaan eri mieltä. Emme tarvitsisi rikosoikeudenkäyntejä, jos syylliset tunnustaisivat ja ilmoittautuisivat vankilöihin vapaaehtoisesti. Jos tunnustamme yhteiskuntajärjestyksen legitimiteetin, siitä seuraa, että oikeuden antama tuomio on määritelmällisesti oikea ja paras aproksimaatio henkilön syyllisyydestä.
Edellisestä riippumatta kokemus on aina subjektiivinen. Vankilaan tuomittu henkilö saattaa kokea, ettei hän ole toiminut väärin tai että tuomio ei ole oikeassa suhteessa tekoon vaikka tuomio perustuisi lakiin ja siitä olisi kiistaton näyttö. Mielestäni kokemus ei ole koskaan väärä. Meillä kaikilla on oikeus tuntea asiat siten kuin tunnemme.
Tuntematta mainitsemasi tapauksen yksityiskohtia sanoisin, että henkilön kokemus omasta syyttömyydestään voi olla oikea ja vilpitön ja samaan aikaan yhteiskunnan langettama tuomio voi olla lakiin perustuva.
Jusu! Kiitos sanoitit hienosti tämän ajan ongelman, joka on niiniven ongelma. Siellä ei osattu erottaa oikeaa vasemmasta.
”Mielestäni kokemus ei ole koskaan väärä. Meillä kaikilla on oikeus tuntea asiat siten kuin tunnemme.” Jusu Vihervaara
Tuossa on jotain hyvin kuvaavaa tämän päivän ajattelussa. On varmasti totta, että kokemus ja tunne ovat ihmiselle tärkeitä, mutta kuinka pitkälle niiden mukaan voi ohjautua elämässä? Onko meidän oma oikea ja väärä kaiken mitta?
Ajatus, että kukaan ei voi tulla sanomaan minulle, että mielipiteeni on väärä, koska tunteeni on oikea, on lopulta hyvin kaaottinen määritelmä oikealle ja väärälle.
Onko minun oikea enempi oikea, kuin toisen oikea? Tai minun väärä enempi väärä kuin toisen väärä? Minkä mitan mukaan me itseämme arvioimme?
Tuo Laurin esittämä vankilan kaveri piti omasta oikeudestaan lakkiin, eikä kokenut syyllisyyttä, vaikka istui vankilassa syystä.
Jos ajattelemme, että oma kokemukseni on automaattisesti oikea, koska tunnen, että se on oikein, niin päästää psykopaatin maailman käsitykseen kiinni.
Ehkäpä meidän keskuudessa on laajalti psykopaatteja ja lopulta voi käydä niin, että meistä kaikista tulee psykopaatteja tällä nykyisellä maailman menolla. Kukaan ei tiedä enää mikä on oikein ja väärin, koska on vain subjektiivinen käsitys joka määrittelee kaiken. Tuo johtaa lopulta täydelliseen välinpitämättömyyteen.
Kun laittomuus pääsee valtaan, niin kylmenee useimpien rakkaus… Matt.24:12
Ismo, ymmärsit kommenttini väärin. Kun puhuin siitä, onko kokemus tai tunne oikea, tarkoitin sitä että kokemus tai tunne on oikea. Jos esimerkiksi sanon rakastavani jotakuta ja toteamukseni on vilpitön, tuo on silloin minun oikea tunteeni eikä kukaan voi väittää, ettenkö niin tuntisi.
Tunne jostain on aina subjektiivinen ja täten on mahdotonta kiistää, etteikö joku ihminen voisi kokea tai tuntea jotain.
En puhunut mitään toiminnasta. Sehän on aina asia, jota yhteiskunta normittaa. Vaikka kuinka kokisin, että haluan tappaa ärsyttävän naapurini, teko ei yhteiskunnassa vallitsevan arvomaailman mukaan ole oikein eikä hyväksyttävää. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että vihan tunteeni on oikea ja todellinen.
Useimmin ns ’normaalien’ ihmisten etenenkin fundamentalisti uskovien ja muiden yksisilmäisten tosikkojen tuomitsevuuden takia. Jos yhteisö suhtautusi asiaan yhtä luonnollisesti kuin vihreäsilmäisyyteen, ei kukaan ahdistuisi.
Ymmärrän Jusu. On tärkeää, että saa tuntea ja on hyvä oppia niitä käsittelemään.
Ehkä kirjoitin yleistäen, mutta kaikkinensa yhteiskunnassamme on pääsemässä valtaan ajattelu, että omat oikeudet ovat kaiken keskiössä ja näkökulma yhteisön oikeuksiin peilautuu yksilön oikeuksien kautta. Kaikkien kukkien ei tule kukkia ja tässä on hyvä olla selkeät käsitykset siitä mitä yhteiskunnassa halutaan.