Teologialla on vaikeuksia todellisuuden suhteen. Tämä tulee esiin taas ja ikuisesti ajankohtaisena homoseksuaalisuus-keskustelussa jonka vihkikeskustelu on herättänyt henkiin.
Homoseksuaalisuus on n 5% ihmiskunnan jäsenien perustavaa laatua oleva ominaisuus jolle he eivät mahda mitään. Sen lisäksi , lopuissa meistä on enemmän tai vähemmän vahva biseksuaalinen elementti . Biologisesti ja lopulta psykologisesti leimaantuminen oleminen ( huom . ei vain käyttäytyminen) on ihmisen, sekä homojen että heterojen, pysyvä ominaisuus.
Käyttäytyminen aktivoituu sisältäpäin eroottisena impulsina joka koetaan tarpeeksi. Se saa henkilön etsimään objektia jonka kanssa voi purkaa eroottisen jännityksen. Toisaalta ulkomaailmasta löytyy henkilöitä jotka herättävät eroottisen tunteen ja panevat hakeutumaan sopivan objektin seuralaiseksi. Eli , ihmisillä on rakkauselämää.
Agressivuus ja siihen liittyvä kunnianhimo, ovat viettiperäinen motivoiva tekijä sosiaalisen reviirin ja sosiaalisen aseman hankkimisessa ,puolustamisessa ja laajentamisessa. Viha käyttäytyminen on tietyissä olosuhteissa välttämättömyys.
Meistä löytyy ,onneksi, taspainoittavia piirteitä niinkuin altruismin mahdolliseksi tekevä myötätunto ja sääli jotka tehokkaasti rajoittavat äärimmäisyyksiä. Tämä pakottaa meidät ottamaan huomioon lähimmäisemme ja jopa uhrautumaan heidän edestään.
Tällaista olemista ei voi pitää lankeemuksena , vaan tämä on evolution luomaa normaalia käyttäytymistä. Perisynti on hyvä termi tällaiselle ,koska kyseessä on meihin biologisesti ohjelmoidut piirteet joiden kanssa painiskelemme ja joista emme voi päästä eroon.
Tämä on ongelma. Pitääkö tosiasioiden olemassaolo tunnustaa tai pitääkö niitä yrittää eliminoida? Tähän asti ne on julistettu synniksi joita vastaan pitää taistella. Viime vuosina käsityksiin on tullut rakoilua mutta hyvää teologiaa ei ole syntynyt asian ympärillä.
Luomiskertomus oli paimentolaisten yritys luoda teoria maailmansynnystä. He kutsuivat kaikkea sellaista viettiperäistä käyttäytymistä ,joka soti heimoyhteiskunnan normeja vastaan, synniksi. Lainsäädäntö oli suuri heimoa yhdessäpitävä luomus. Poikkeava käyttäytyminen vaaransi heimon yhtenäisyyden ja se tuomittiin. Ihmiset joutuivat uhraamaan viettielämänsä kokonaisuuden parhaaksi. Lainsäädännöllä luotiin pysyvä, sekä ulkoinen että sisäinen ratkaisematon konflikti yksilön viettielämän ja yhteiskunnan järjetyksen tarpeen välille..
Nykyaika ymmärtää ihmisen viettielämään paremmin , mutta silti se on sisäisten ja ulkoisten lakien kahleissa. Viettipyrkimykset ovat sitä mitä raamatussa tarkoitetaan perisynnillä. Augustiinus oli siinä oikeassa, että perisynnistä , siis viettipaineesta , ei voi vapautua. Paras esimerkki hänen ajoiltaan on munkkilaitos ja eremiitit. Kummastakin on paljon ensikäden kirjallisuutta joka kertoo juuri viettipaineen luomista ja usein ylivoimaisista vaikeuksista.
Viettipaineeseen ei kuulu vain sukupuolivietti ja agresivisuus ,vaan myöskin sosiaaliseen elämään liittyvät pyrkimyset sosiaaliseen kiipeilyyn ja autoriteeteille alistumiseen (kunnes ne voi vaihtaa joko pakolla tai muuten pois). Samoin reviirien luominen , puolustaminen ja laajentamis pyrkimys ja siihen liittyvä vallanhimo , joka alkujaan takasi ruuan ja sosiaalisen aseman heimoyhteisössä, saannin, on osa viettielämää.
Kymmenen käskyä kuvastaa hyvin pyrkimystä pitää viettielämää, siis perisyntiä, kurissa. Eräs viettielämää kurissapitvä piirre on moralismi. Se aiheuttaa usein enemmän sosiaalista pahaa kuin yhteisön hyvinvointia. Asianomainen on samaistunut yhteisön kieltojen kanssa ja elättää sisäistä ylpeyttä palvomiensa arvojen hienouden takia.
Moralisti on arvonarsisti. Moralismi sekä suojelee että korumptoi meitä.
Vuosisadan mittainen ihmisten vapaussota yksilöllistä ja yhteisöllistä moralismia vastaan on luonut vaikean tilanteen teologialle ja uskonnollisille yhteisöille. Yhteisöt eivät voi ,eikä niiden pidä, julistaa eettisyydestä vapaata viettipohjaista elämää. Ihmettelen vain sitä, että millainen olisi todellinen vapauden teologia?
Taistelu homoseksuaalisuuden hyväksymisestä tosiasiana on tärkeä etappi ihmisenä olemisen moninaisuuden puolesta ja taistelua meissä kaikissa asuvaa asuvaa destruktiivista ja aikansa elänyttä moralistia vastaan.
Vastarinta todistaa sen miten paljon moralismista vapaan elämän mahdollisuus peloittaa.Meidän tulee kunnioittaa tätä pelkoa kanssaihmisissä ja itsessämme. Mutta pelko ei ole mikään hyväksyttävä syy jatkaa taistelua kokonaisen ihmisen ja ihmisyyden puolesta.
Hei hei ystävät hyvät! Eipäs riidella pilkun paikoista täällä.
Jos siirrytään mielipiteistä hengellisen elämän alueelle, niin itse olen kokenut että on päivän selvää mitä synti on.
Se on jotakin, usein kun inhimillinen heikkous lyö läpi ja tulee tehneeksi tai sanoneeksi jotakin joka loukkaa tai vahingoittaa lähimmäisiäni. Tuynnen selvästi että jotain tuli itseni ja jumalayhteyteni väliin . Se jokin tukahduttaa rukouksessa olemista ja eläminen menee maalliseksi ilman tarpeellista mystisyyden kokemista.
Siitä toipumiseen voi mennä hyvinkin pitkä aikaa ja se jättää jopa pysyvän arven.
Koska leikittelen erillaisilla opeilla ja teorioilla ,niin ne , vaikka vahvasti harhaoppisia, ovat todellakin leikkiä lapsen tapaan, joka leikillään yrittää rakentaa ja hahmoittaa maailmaa. Leikki, myös älyllinen sellainen, on myös hyvä yritys ratkasta ratkaisemattomia ongelmia. Palkkiona parhaimmillaan on selvyyteen pääsy siitä mitä itse asiassa tärkeistä asioista ajattelen.
”Ja Herra Jumala sanoi: ’Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!'” Lankesiko ihminen pikemminkin moraaliin kuin syntiin? Onko meidän kirouksemme se, että tiedämme tekevämme usein pahoin ja koemme siitä syyllisyyttä?
”Lankesiko ihminen pikemminkin moraaliin kun syntiin” on osuava kysymys. Välillä näyttää siltä. Viime vuosisadan kamalat sodat lähtivät ideologisista, siis eräänlaisista moraalisista syistä liikkeelle. Yksilö tasolla moralistinen lähimäisen tuomitseminen on pahimmillaan kuin sielun murhaamista.
Kaksinaismoraalista puhumattakaan.
5. Moos. 4 luvussa on hyvä kuvaus kuinka laki annettiin suojaamaan ihmistä ja Israelin kansaa itseltään, mutta samassa kuitenkin ennustetaan kuinka Israel tulee siitä luopumaan ja kuinka Israelille sitten tulee käymään.
Moraalin ja synnin liitto on erottamaton, sillä ilman lakia en tietäisi synnistä mitään.
Surullisinta ihmisen vaelluksessa, on juuri se, että moraalia ja lakia käytetään vallan välineenä, jossa näennäisesti ihmistä itseään suojelemaan annettut säädökset ovat ohjanneet ihmisiä rankaisemaan toisiaan ja jopa sotimaan niitä vastaan, jotka eksyvät moraali koodeksin ulkopuolelle.
Hyvästä on ihmisen käsissä tullut hävitystä moneen kertaan maailman historiassa. Uskonnolliset rakenteet ja tekopyhät kulissit ovat kaksinaismoraalin syntysijoja.
On tavallaan hämmentävää nähdä, miten sokea ihminen on omalle vääryydelleen. Muiden vääryydet me näemme kyllä moraalilasien kautta, mutta mistä löytyisi sellaiset lasit, jotka kääntäisivät ihmisen katseen oman pään sisään. Missä on tämän ajan peili? Raamatun Sanaa ei enää lueta ja sieltä opita ihmisestä ja Jumalasta.
Ihmiskeskeisyys (epäjumalan palvonta) pääsee helposti valtaan jos Sanan pelillistä luovutaan.
”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt. Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden. Puhdista minut isopilla, että minä puhdistuisin, pese minut, että minä lunta valkeammaksi tulisin. PS.51:5-7