Saarna on tilanteeseen sidottu puhe. Kyllä, mutta on se muutakin. Saarna on puhutuksi tarkoitettu kirjoitettu teksti, jolla voi hyvinkin olla toinen elämä luettuna. Edellyttäen että saarna on jossain luettavissa.
Eräs pappi tunnusti hieman häpeissään, että hän kirjoittaa edelleen saarnansa käsin. Ei syytä häpeään, ei hän ole ainoa. Mutta valtaosa papeista ja saarnaajista kirjoittaa tietokoneella ylös sen mitä aikoo puhua. Osa on myös laittanut saarnojaan blogeihinsa tai seurakunnan nettisivuille. Esimerkiksi piispojen saarnat taitavat löytyä kaikki heidän kotisivuiltaan.
Kotimaa Pro ja Kotimaa-lehti ovat rakentamassa Digipostillaa eli suurta saarnapankkia, joka mahdollistaa suomalaisen sananjulistuksen tarkastelun muun muassa erilaisten hakujen ja suodatusten avulla. Hanke on hieman viivästynyt, sillä alun perin sen ensimmäisen version piti olla julki jo alkukesästä. Työtä ja suunnitelmia on tehty ja Digipostillan ulkoasukin on jo selvillä. Vielä tarvitaan hieman työstämistä, jotta sivusto saadaan julki.
Lisaksi tarvitaan lisää saarnoja. Tähän mennessä miehet ovat olleet selvästi ahkerampia saarnojensa sisäänsyöttäjiä…
Saarnoja on helppo syöttää sisään täältä:
Saarnojen luovuttaja säilyttää kaikki oikeudet omiin teksteihinsä ja voi julkaista niitä missä muodossa haluaa. Kotimaa Oy saa käyttää saarnoja vain Digipostillan yhteydessä osana tietokantaa.
Dipostillasta tulee kaksi verisota, toinen on Kotimaa Pron yhteydessä ja toinen on avoin, kaikille vapaa sivusto.
Digipostilla tarjoaa myös tutkijoille arvokkaan aineiston ja arkiston.
Saarnamies- ja nainen, tule mukaan rakentamaan Digipostillaa!
Mutta olisiko jo parempi luopua saarnoista kokonaan?
http://theway21stcentury.wordpress.com/what-to-believe/sermons-not-how-we-learn-best/
No sen verran kommentoin tätä Kotimaa Pron uutista, kylläkin uudenlaisesta näkökulmasta. Olen nimittäin viime aikoina miettinyt tietyllä tavalla saarna’institution’, kuten myös urkujen ylivaltaa kirkossamme. Sananjulistus ja -saarna on ehdottomasti keskeisintä kristillisen seurakunnan toiminnassa, mutta voisiko se olla hiemen vuorovaikutteisempaa ja tietyllä tavalla alastulevampaa. Ajattelen nyt vapaita suuntia. Voisiko niiden ihmisläheisyydestä ja rinnalle tulemisesta ottaa jotain oppia. Ne vetävät ns. kritillisyydestä vieraantuneita ihmisiä evankelioimis-/evankeliumikeskeisyydellään keskivertoa enemmän. Ja sielunhoidollisuudelle annetaan tilaa.
Toinen, jota ’vierastan’, on urkujen ylivalta. Se on kallis soitin sekä hankinnaltaan että ylläpidoltaan. Se on myös tietyllä tavalla etäinen, vaikkakin tietysti volyymiltaan massiivisiinkin tilanteisiin yltävä. Mutta mutta…. Ihmiset kaipaavat myöskin, kuten tuolla edellä mainitsin, tai jopa enemmän kohtaamista kuin kaukaisia estraadityyppisiä kokonaisuuksia.
Aikakaudet toki tuovat omat virtauksensa, mutta olisiko nyt yksinkertaisella tavalla uusien virtausten aika evankeliumin läpäisemiseksi meidän ihmisten saavuttamiseksi?
Ja taisipa tuossa olla jotain samaa suuntaa Riitan kommentin tekstiryppäiden kanssa, vaikka aikoinaan huonosti lukemallani englannilla vain vilkaisemalla tutustuin Riitan antamaan linkkiin.
Laitoin kaksi viimeisintä. Onko aikarajaa? Siis kuinka vanhoja saavat olla?
Hei, hienoa! Aikarajaa ei ole. Kaikki pidetyt saarnat kelpaava.
Elokuussa v. 1923. Runon muodossa pidetty juhlapuhe. ( saarna ).
Juhlaruno Itä-savon , nuorisoseurojen liiton ja Savonlinnan raittiuspiirin yhteinen kesäjuhla . Aiheena onnea omistamaan.
Me huudamme , on ihmiselo turhaa , vain täynnä vaivaa, tuskaa , vihaa , murhaa. Näin valitamme tyhmät, tiedä emme , ett’ elämää me suotta syyttelemme.
” Elämä” ,- ei, vaan , tuskailu on turhaa ja ihminen on itse syypää siihen.
On alhaiset tavat päässeet valloilleen , niin eksyneet oomme pimeyteen , siksi huokailemme hädässämme , on rauhattomuutta ja pelko sisällämme.
Me hapuilemme ; missä onnen kehto , onko unohtunut elon ehjä ehto , emme tunne itseämme , emme sydäntämme.
Jo kuunnelkaamme ääntä totuuden , mi hiljaa pohjalla on sydämen , on kaikki niin pyhää , mi vaikuttaa elämäämme Nämä voimat Jumalaiset , sisäiset , avaavat meille elon ovet, niin sielunrauha sisissämme hohtaa , jolloin omistamme ne onnen aarteet.
Tämä elontaidon suuri salaisuus , johon sisältyy onnekkuus , on aika palata jo pimeästä ja havahtua harhaelämästä.
Oi katsokaa , kuinka luonto hymyää , se kuinka ilmentäävi ylevää.
Mut’ miten toteuttaa voi kaiken sen , luokaamme sielun katse uskoon , ylitse aineen näkyväisen rajan. Niin hengen , jumalaisen johdattajan , tuo voimaa näkymättömään , mi vaikuttaa kaikkeen elämäämme.
Me silloin salaisuuden käsitämme , ett’ äärettömän kanssa yhtä oomme.
Savonlinna , Kerimäki ja Punkaharjun juhlapuheen on laatinut tuntemattomaksi jäänyt , J.A. Reinikainen. (On siinä ajatuksille aihetta., sotienvälisessä Suomessa ollut ,yhteisiä juhlia järjestettiin kulttuurillisesti. ) ONNEA OMISTAMAAN: .
.
.
Saarna on sydämen todistus Jeesuksesta. Ruohonjuuritason palvelijana rukoukseni on, että Pyhä Henki antaisi oikeat sanat (Ef.6:19), sillä Hän tuntee kuulijoiden sydänten tarpeet. Saarnan voi kirjoittaakin, kunhan se on Raamatun ääressä syntyvä, aito, sydämen rukouksesta nouseva todistus Jeesuksesta. Lampaat syövät mieluiten tuoretta, aamukasteista ruohoa.
Ainakin minulle, ”maallikkosaarnaajalle” ( = ei pappi) saarnan kirjoitus on sen synnytys tuskineen ja riemuineen. Kauan oli niin, että itse saarnaaminen oli vain välttämätön paha, tavallaan hinta, jonka maksoi siitä, että pääsi sen kirjoittamaan ja pääsi siten tutkimaan Sanaa. Vasta nykyisin, päälle nelikymppisenä, kirjoitan edelleen saarnani sanasta sanaan (toivottavasti myös Sanaan), mutta en välttämättä enää lue sitä sanasta sanaan ääneen pöntöstä.
”…kirjoitan edelleen saarnani sanasta sanaan (toivottavasti myös Sanaan)…”
Tarkoitat kai ”myös Sanasta”. Vai toivotko, että saarnasi joskus kanonisoidaan? 🙂
Kun päivittäin luemme Sanaa omaksi ravinnoksemme, se on elävää ja voimallista ja muovaa ajatus- ja miellemaailmaamme. Sanan armo ja totuus kasvattavat meitä hylkäämään väärät ja itsekkäät motiivimme. Se ei ole helppoa, mutta vähitellen Jumalan armossa opimme katsomaan Jeesusta ja oppimaan Hänestä. Hän on meissä heikoissa väkevä!
”Saarna on puhutuksi tarkoitettu kirjoitettu teksti”
Tuon yllä olevan määritelmän mukaan en ole montaakaan saarnaa pitänyt! En siis kirjoita saarnojani sanasta sanaan valmiiksi, mikä ei tarkoita, ettenkö valmista saarnaa ja vamistaudu saarnaamaan. Yllä olevan määritelmän mukaan kyseessä on ”puhe” ja ”teksti”, mutta sisällöstä mainita mitään. Siinäkö syy nykyään niin yleisiin sisällyksettömiin saarnoihin ja hartauspuheisiin?
tekstejä on paljon mutta pitämispäivämääriä en ole tallentanut, kalentereita löytyy vain muutaman vuoden ajalle taaksepäin – millä tarkkuudella päivämäärä olisi hyvä laittaa
Paljonko Kotimaa maksaa saarnasta rojaltia per lukukerta vai ilmaiseksiko firma hankkii saarnat bisnestä varten?