Tuskin on mitään muuta asiaa, jota vastustetaan, niin voimakkaasti, kuin tätä Raamatun pääasiallista opetusta, että tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta. Tässä on jo sellainen suuri vaara, että itse uskosta tulee se epäjumala jota alamme palvoa ja pitää suurena hyveenä, jonka tähden Jumala katsoisi meitä hyväksyvästi. Teemme helposti uskosta jonkinlaisen teon, jota tarjoamme Jumalalle. Jolloin käsitämme koko Raamatun pääasian nurinkurisesti, eikä me silloin olla myöskään osallisia niistä lupauksista, jotka usko antaa.
Emme kelpaa Jumalalle siksi, että käymme kasteella, tai meidät viedään kastettavaksi. Emmekä sillä, että teemme totisen parannuksen. Emme edes jokapäiväisellä Raamatun luvulla, tai jatkuvalla ja kokoaikaisella rukouksella. Emmekä millään hyvillä töillä. On niitä paljon , tai vähän. Vaarallisin näistä väärinkäsityksistä on minusta se, että laitamme luottamuksen omaan uskoomme.
Oma uskomme ei meitä pelasta, jos kuvittelemme, että se on se hyvä asia, joka meissä on ja siksi me olemme Jumalalle kelvollisia. Eikö ole aika outoa ?Usko kun kuitenkin on se, josta kaikki riippuu. Miten voin väittää, ettei se riitä. Tässä ei nyt ole kyse uskon riittävyydestä, vaan siitä että sana usko käsitetään helposti väärin. Jolloin koko Raamatun pääoppi kääntyy ylösalaisin.
Jumalan suurista lupauksista tulee vaatimuksia, jotka meidän muka pitäisi itse toteuttaa ja siitä
mitä Jumala meiltä vaatii tulee Jumalan lupauksia. Evankeliumista tulee siis laki ja laista evankeliumi. Raamatun tekstiä ei mitenkään voi oikein tulkita, jos nämä asiat ensin sotketaan keskenään.
Raamatun pääoppi on siinä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Ei sitä joka johonkin hyvään ensin kykenee. Vaan sen joka ei kykene yhtään mihinkään, ei edes uskomaan siihen että hänen uskonsa olisi riittävä ansio.
Uskon kohde ja sisältö on Jeesuksen pyhä ja kallis veri, joka on vuotanut sinun ja minun edestä ja Jumala oikein hyvin tietää, että se riittää täydellisesti. Emmekä edes omalla uskollamme voi lisätä siihen mitään. Uskon salaisuus ei ole siinä, että me kykenemme jotakin uskomaan, vaan siinä mitä Jeesus on puolestamme tehnyt Mikäli lisäämme siihen jotain, niin se kertoo vain siitä, ettemme ole ollenkaan käsittäneet vielä mistä uskossa on kyse. Usko ikään kuin katsoo uskon kohteeseen, ei itse uskoon.
Tämä on uskon varsinainen sisältö ja terveeksi tekevä lääke. Tämä oppi vie Jeesuksen seuraan, jossa näemme totuuden itsestämme. Ollessamme hänen seurassaan, joka on itse totuus. Hän näkee meidän avuttomuutemme ja yrityksemme kelvata turhana räpistelynä, joka ei tuota mitään. Jopa uskosta haluamme tehdä Jumalalle kelpaavan teon. Emmekä millään haluaisi käsittää sitä, ettemme voi edes sillä saavuttaa sitä minkä Jeesus on jo meille hankkinut.
Tämä merkitsee sitä, että kaikki se mitä me olemme täytyy siirtyä syrjään ja vain Jumalan lupaus siitä että Jeesuksen sovitustyö riittää, on tultava meille kaikeksi kaikessa. Tämän tähden Raamatun pääoppi on luontaisesti jopa vastenmielinen ja siksi sitä vastaan hyökätään kaikilla rintamilla jatkuvasti.
Se kun ei anna meille mitään kunniaa, eikä arvostusta. Päin vastoin se pitää parhaimmatkin ponnistelumme ja luulotellun hyvyytemme lopulta inhottavana roskana.
Siksi ei Raamatun pääoppia oikein haluta riemuiten ottaa vastaan, vaan enneminkin taistella sitä vastaan. On vaikea uskoa että se voi olla näin yksinkertaista, ettei edes uskolla ole mitään merkitystä, jollei uskomme kohteena ja koko sisältönä ole yksin Jeesus ja hänen rakkautensa.
Aivan, keskustelu on aina hyvää, kun sitä käydään argumentein, jotka myös perustellaan. Argumenttisi lapsen perisynnin kohdalla on vain tuo, ettei hän ole perisynnin alainen. Mihin argumenttisi perustuu?
Otan tällä erää vain tuon kohdan himottomuudesta. Mikä on perustelusi siihen, että himo poistuu vapaaehtoisella katumuksella. (Apt15:8-9) kylläkin toteaa, että ”Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin, eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, – sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.” Tuo varsinainen synnin juuri konkupisenssi poistuu siis katumuksella. Hieman vaikuttaa ristiriitaiselta verrattuna tuohon mitä Apt. toteaa.
Kosti, tuossa on aika hyvä;
https://fi.wikipedia.org/wiki/Perisynti
Kosti, himottomuus on tila johon tarvitaan ihmisen oma tahto ja Jumalan armo. Jla yksin lahjoittaa tämän tilan. Tämä liittyy jumalallistamis-prosessiin.
”Ilarion tiivistää
Palamaksen ajatuksen Jumalan näkemisestä:
”’Jumalan olemusta itseään ei voida tavoittaa, vaan vain hänen energiansa.’ Hän
kirjoittaa myös: ’Jumalan olemus on saavuttamaton ja jollakin tavalla saavutettavissa.
Me pääsemme osallisiksi jumalallisesta luonnosta, vaikka samalla emme mitenkään
pääse siitä osallisiksi. Se merkitsee, että meidän on pysyttävä molemmissa väitteissämme.’
Jumalan olemus pysyy kokonaisena ja muuttumattomana eikä jumalallinen
armo virtaa Jumalan olemuksesta, vaan hänen energiastaan. Kun ihminen katselee
Jumalaa, hän ei sulaudu katseltavansa olemukseen, vaan pääsee osalliseksi hänen
energiastaan.”20” ( Pyhityksestä jumalallistumiseksi
Vanhurskauttaminen ja theosis Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppineuvotteluissa
Järvenpäässä 1974 ja Kiovassa 1977, s, 13,19)
Vielä en ole päässyt selville siitä, miksi Helluntaiväki usein näyttää vastustavan sitä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Josta mielestäni seuraa se, että uskova on samalla kertaa syntinen ja vanhurskas.
Pekka ”helluntai” väestä en tiedä, itse kuitenkin täydesti yhdyn siihen että Jeesus tuli kutsumaan syntisiä parannukseen.
Luuk. 5:32
En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.”
Tuosta jäkimmäisestä en taasen ole samaa mieltä, voiko Jumalan lapsi olla syntinen, oliko Jeesus?
Tuo himottomuus tilana on ainakin Raamatun valossa vaikea ymmärtää.
Luther ei luostarissa löytänyt itsessään oikeaa katumusta eikä syntien anteeksiantamusta, koska opetus meni näin; Jumala on kyllä armollinen, mutta oikean katumuksen edellytyksellä. Syntien anteeksiantamus on puhdas lahja, mutta ensin täytyy valmistautua siihen. Jumalan vaatimusta Luther ei voinut ymmärtää muuten kuin ehdottomana. Kun vaatimus on absoluuttinen , mutta lahja ehdollinen täytyisi lahjan viime kädessä tulla riippuvaksi vaatimuksen absoluuttisesta täyttämisestä.
Palaan vielä tuohon ongelmaan, joka koskee ihmisen ansiota ja Kristuksen lunastusta. Mikäli ihmiselle jää pienikin ansio, mikäli ajatellaan loogisesti, niin se välttämättä turhentaa Kristuksen työn, sillä eihän ihminen silloin pelastu armosta. Mikäli ajatellaan sanaa armo, niin määritelmän mukaan sen katsotaan olevan Jumalan ansaitsematon suosio, joka ei riipu sen saajasta mitenkään. Jos armo jollain tavalla olisi riippuvainen jostakin muusta kuin sen antajasta sanan armo logiikka hajoaisi. Kun Kristus sanoo (Joh15:5) ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä”, niin tämän lauseen looginen johtopäätös ei voi olla, että me voimme tehdä jotakin pelastuksen ollessa kyseessä.
Edelleen, kun Jeesus sanoo (Joh6:29) ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt,” niin tämän lauseen looginen johtopäätös on, että meiltä on viety kaikki mahdollisuus uskoa ilman, että se annetaan ylhäältä. Jos meiltä on kerran viety kaikki mahdollisuus sekä uskoa että ansaita, niin silloin me olemme langenneet syntiin kokonaan emmekä vain osittain. Mitään muuta johtopäätöstä on vaikea tehdä.
Pelagiuksen ja Erasmuksen mukaan laki menettää merkityksensä jos ihmisellä ei kerran ole mitään mahdollisuutta sitä noudattaa. Lutherin mukaan laki on olemassa juuri sitä varten, että se näyttää ihmisen todellisen syntisen ja avuttoman tilan. Ihminen ei voi tehdä mitään, ei edes uskoa, jos Jumala ei anna armoaan. Tämä oli yksi Lutherin vanhurskauttamiskäsityksen ydinasioita.
Kosti Vasumäki totetat mm ” Lutherin mukaan laki on olemassa juuri sitä varten, että se näyttää ihmisen todellisen syntisen ja avuttoman tilan. ””
Tuohon voisi lisätä vielä näyttää täydellisen eron Jumalasta, niinpä mikä nyt sitten avuksi, evankeliumi eli kutsu parannukseen.
Se mitä Luther teki oli että hän kuitenkin kuvitteli itse olevansa todella ”oikeassa uskossa” eli eipä tuossa lain näyttämässä ”syntisessä ja avuttomassa” tilassaan luopunut kaikesta ja lähetenyt seuraamaan Jeesusta vaan palasi vauvakasteen kanssa ”omaan oikeaan uskoonsa” ja alkoi sepittelemään omiaan, ei ottanut Totuutta lapsenkaltaisesti.
Kosti, tutustu tuohon himottomuuteen ei se niin vaikea ole. Luther saikin väärää ohjausta. Ansio ajattelu on Rooman keksintö. Lopuksi palaat tuohon hirmuvaltaan ja esittelet sen kauniiksi. En osta tuota.
”Kosti, tutustu tuohon himottomuuteen ei se niin vaikea ole.”
Sami, lienenkö edes saavani siunua kiinni? 🙂
Olen samaa mieltä, että Luther sai väärää ohjausta, kunnes hän löysi armon ilman ansiota. Valitettavasti myöskään sanaa ἀπάθεια Strog´s Greek Lexikon (KJV) ei tunne, joten se ei ole myytävänä.
Täällä näköjään vielä keskustellaan vilkkaasti, hyvä, koska asia on Kristinuskon ytimessä.
Kosti palautti mielstäni keskusteuun tärkeän asian (21.03) komentissa.
”himottomuus” on käsitteenä merkillinen ja siihen voidaan pyrkiä ja juurikin siitä on kysymys, kun Paavali ilmaisee asian: ”En olisi tiennyt himosta mitään, ellei laki sanoisi, ”Älä himoitse” Himo on siis ongelma!
Kun luonnollinen halu muuttuu himoksi, niin moni saattaa kokea sen orjuuttavan merkityksen, varsinki silloin, kun sen ihmistä tuhoava vaikutus pääsee valtaan.
Kuten Kosti toi esiin, laki toimii peilinä, mutta kuten peili, sillä ei ole voimaa muuttaa mitään, se vain näyttää millaisia olemme. Moni ryhtyykin nyt kiinni jäätyään parantelemaan itseään, eikä siinä ole mtään pahaa, mutta jos peili näyttää tarpeeksi syvältä sielumme myrkyn, niin kauhistumme lopulta ja parahdamme kuten Paavali:
”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?”
Ja heti jatkaa: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Room.7:24-25
Tiedän että tuon Paavalin kokemuksen kanssa joutuu moni elämään, minä itse mukaan lukien. Kiitos Jumalalle onkin lopulta se sana, jonka lausuminen vapauttaa ihmisen lain alta…, Laki on edelleen voimassa, mutta tuomio ja rangaistus on pois Kristuksen tähden. Lain ja Armon jännite pysyy loppuun asti Kristityssä.
Minä voin siis tämmöisenäni elää ja palvella Jumalaa Hengen mukaan, lihani jäädessä edelleen synnin ja kuoleman alle. Tätä tarkoittaa, yhtä aikaa vanhurskas Kristuksessa ja yhtäaikaa synnin alle kuollut lihassa. Lihaan ei kannata kovin katsoa, vaan Kristukseen. Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu!
”Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen, joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta. Sillä hänestä todistetaan: ”Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan”. Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön -sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa. Ja niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista-nuo taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa, mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: ”Herra on vannonut eikä ole katuva: ’Sinä olet pappi iankaikkisesti'” -niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut. Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä; mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti, jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.” Hebr.7:15-25
Uusi liitto Kristuksessa voi siis täydellisesti pelastaa ne, jotka Hänen kauttaan tulevat Jumala tykö. Tähän uskon varmuuteen saa kasvaa, saamme luottaa Jumalaan ihan täysillä, Hän on uskollinen, vaikka me kompuroimme.
KIITOS ja Ylistys olkoon Herran!
”Kosti palautti mielstäni keskusteuun tärkeän asian (21.03) komentissa. “himottomuus” on käsitteenä merkillinen ja siihen voidaan pyrkiä ja juurikin siitä on kysymys, kun Paavali ilmaisee asian: “En olisi tiennyt himosta mitään, ellei laki sanoisi, “Älä himoitse” Himo on siis ongelma!”
Himottomuus käsiteenä on liian laaja asia täällä käsiteltäväksi. Sitä ei pysty muutamalla rivillä ilmaisemaan. Kirkko kuitenkin tunnistaa tämän mahdollisuutena, ja tästä on lukematon määrä kirjallisuutta. Luterilaisille himottomuuden käsite on outo ja lähes tuntematon. Luterilaisessa kirjallisuudessa sitä ei oikeastaan käsitellä. Lähteet täytyy hakea muualta.
Sami totesit, ettei ”himottomuus niin vaikea ole, ja että se on liian laaja täällä käsiteltäväksi.” Tässäpä näitä muutamalla rivillä.
”Himottomuuden saavuttamisen tunnusmerkkejä on muun muassa, että
kilvoittelija alkaa ajatella hyvää kaikista
hän näkee toiset puhtaina ja pyhinä
hän pystyy arvostelemaan oikein niin jumalallisia kuin maallisia asioita
hän vapautuu aistillisuudesta, joka pitää vallassaan koko maailmaa
hän ei tavoittele ihmisten tärkeinä pitämiä asioita
hän on suuntautunut pelkästään Jumalaan.”
Alotetaanpa tuosta ensimmäisestä. Toivottavasti se ei jää myös viimeiseksi.
Himo jo itsessään on synti. Myös usein sen alullepanija, mutta samalla jo itse synti. Joten ilman himoa tuskin voi olla mitään muutakaan syntiä. Joten käsitän sanan ”himottomuus ”sanana ”synnittömyys”. Jolloin Sovitus on tarpeeton ja henkilö voi pitää itseään Jumalalle kelpaavana oman ansionsa tähden. Jolloin emme enää puhu kristillisestä uskosta.
Kosti tuo on varmaan noin. Silti tämä on laaja kenttä samottavaksi. Se joka tuntee tämän ilmiön tietää mistä puhutaan. Ja kirjallisuutta tästä löytyy lukematon määrä.
Pekka Veli, arviosi himottomuudesta on oikea. Synnittömyys on taas eri asia. Synittömiä kenestäkään ei tässä maailmassa tule. Ainut synnitön on Kristus. Sovitus ei ole himottomille ihmisille tarpeeton, himottomuus ei ole jotakin omaa ansiota. Himottomuudesta ei ikinä ajatella näin.
Näin minä myös asian käsitän. Himottomuus on synnittömyys, jolloin sovitus on tarpeeton ja kuvaan astuvat omat ansiot.
Sami, sellaista ihmistä, joka ”suuntautunut pelkästään Jumalaan” ei tältä maapallolta löydy eikä tule löytymään Kristusta lukuunottamatta. Jokainen on synninalainen, jolloin hän myös tuntee himon lihassaan, vaikka olisikin tullut uskosta vanhurskaaksi.
Kosti ”suuntautunut pelkästään Jumalaan” lähtökohdaksi ei voi tietysti ottaa, etteikö tämä olisi mahdollista. Jokainen ihminen on synninalainen ja tuntee himon, tilanne tosin voi muuttua ja siihen tulee pyrkiä vapaalla tahdolla yhteistyössä Jumalan kanssa. Uskon vanhurskaus edellyttää pyhitystä.
Sami, kun toteat, että uskonvanhurskaus edellyttää pyhitystä riiput edelleen teoissa. Olihan Aabraham vanhurskas uskosta, ennen kuin hän ehti edes aamenta sanoa. Siis sillä hetkellä, kun hän uskoi Jumalan sanan. Jaakobin kirjettä ei kannata pitää Paavalin kirjeiden selitysteoksena, kuten aiemmin totesin.
Olen samaa mieltä blogistin, Ismo Malisen ja Kosti Vasumäen kanssa.
Koska kerran vanha turmeltunut luonto pysyy kristityssä hautaan asti, nousee sieltä kaikkea Jumalan tahdon vastaista esiin. Jos ihminen ei tätä myönnä, niin hänen täytyy olla omavanhurskas.
Eräästä luennosta kirjoitin ylös seuraavaa: Pyhä Henkin käyttää Jumalan sanaa, kohtaloita ja vastoinkäymisiä murtaakseen meidän luonnollisen ylpeytemme. Pyhä Henki tahtoo tuhota ihmisen hengellisen salaylpeyden eli omavanhurskauden. Jumalan Sana on täynnä Pyhää Henkeä, ”Minun sanani ovat henki ja elämä” (Jeesus). Usko ilman Sanaa on hurmahenkeä.
Mielestäni yksi syy että loukkaannutaan siihen, kun sanotaan että uudestisyntynyt ihminen tekee vielä syntiä tämän vanhan ihmisen eli lihan asuessa hänessa, voi olla se, että ajatellaan, että uskoontulo eli uudestisyntyminen merkitsee, että ihminen tulee synnittömäksi ja vanha liha katoaa. Ajatellaan Kristuksen ikään kuin sulautuvan uskovaan. Siis tuon ”Kristus meissä” väärin ymmärtäminen.
Minua auttoi tässä asiassa sen ymmärtäminen, että pelastus tulee minun ulkopuoleltani ja Kristus asuu minussa salatulla tavalla erillisenä persoonana Pyhän Hengen kautta. Minä en todellakaan muutu Kristukseksi! Mutta Kristuksen tulee kasvaa ja minun vähetä. Tämä tapahtuu päivittäin lain peilin edessä, joka johtaa tajuamaan syntisyyden ja johtaa syntien anteeksi pyytämiseen ja armon vastaanottamiseen Jeesuksen sovitusveren tähden. Miksi Jeesus muuten käskee meitä Isä meidän -rukouksessa pyytämään syntejä anteeksi, jos uskova on synnitön?
Miksi muuten Jeesus puhuu siitä naisesta, joka löysi kallisarvoisen helmen tai miehestä, joka myi koko omaisuutensa, ja osti pellon, jossa aarre oli? Ei kai Jeesus tarkoita helmellä tai aarteella sitä, että ihminen yhtäkkiä löytää itsestään kyvyn täyttää Jumalan tahtoa?
Paavali kirjoittaa kolossalaisille Jumalan salaisuudesta, Kristuksesta, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. (Kol. 2:2-3).
Ja filippiläisille Paavali kirjoittaa lukevansa kaiken tappioksi, menettäneensä kaiken ja pitävänsä sen kaiken roskana ylen kalliin Kristuksen Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Ja jatkaa:…” että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kräsimyksiensä osallisuuden…”
Paavali kirjoittaa, ettei ole sitä vielä saavuttanut eikä tullut täydelliseksi, vaan rientävänsä sitä kohti, että sen omakseen voittaisi, koska Jeesus on voittanut hänet.
Ei Paavali puhu yhteistyöstä Jumalan kanssa vapaa tahto voimanaan. Kristus on kaikki kaikessa.
Riitta Sistonen, kiitos hyvistä kommenteistasi. Minullakin on tuo Timo Eskolan kirja, jonka mainitsit. Täytyy lukea se uudestaan.
Sanokaahan te ”himo asiantuntijat” kuinka on kun Jumala vapauttaa rukouksella viinan himosta, siis enää jeppe ei juo, entäpä kun hän ymmärtää ettei Jumalan tahto olekkaan ”hässiä” kaikkia naisia vaan olla uskollinen omalle vaimolle, olipa häntä tai ei, siis vapauttaa myös tästä haureuden harjoittamisesta, sitten vielä pelihimo, kun Pyhä Henki puhuu näyttäen ettei voi kävellä pelikoneen ohi pelaamatta sitä, tämän kun tunnustaa niin himo hävisi, ei enää pelaa. Entäpä kun tunnustaa ettei voi hermostumatta puhua oman lihallisen isän kanssa ja seuraavalla kerralla osaakin olla hiljaa niistä asioista joista ennen tuli riitaa.
Sanokaahan mitä olisi se ”usko” jos ei uskoisi Jumalan voivan puhdistaa sanansa mukaisesti kaikesta synnistä. kun nuo kaikki ovat todella tapahtuneet, voisiko edelleen julistaa ”perisyntiä” että on jokin voima joka on suurempi kuin Jumalan voima, Pyhä Henki?
Onhan se hyvin surullista, että Riitta S. tuossa juuri perusteellisesti asian selvittää, niin se ei vain mene läpi. Ikään kuin Juuri tuossa ei olisi olenkaan asiaa selvitetty ja nyt sitten pitäisi kysyä uudelleen asia, joka juuri on oikein hyvin ja yksinkertaisesti kerrottu.
Yritetään nyt vielä. Himo on sana johon liittyy paljon erilaisia tunteita, joten väärinkäsityskin on madollinen. Käskyt sanovat moneen kertaan : ”älä himoitse.” Tässä ei ole nyt kyse pelkästään niistä himoista, joita Ari mainitsit, vaan kaikesta siitä, mikä meitä syntiin on houkuttelemassa. Joten kaikkeen synnin tekemiseen liittyy myös himo. On sinänsä hienoa, että olet vapautunut noista mainitsemistasi himoista, mutta kaikilla muilla ei näitä samoja himoja ole koskaan ollut.
Monet elävät paljon puhtaampaa elämää ja he kuitenkin elävät erossa Jumalasta ja synti nimenomaan erottaa heidät Jumalasta. Siihen syntiin on houkuttamassa jokin halu, jota tässä myös himoksi on kutsuttu. Tiedän kyllä, ette ota vastaan mitään opetusta, joten turhaahan tämäkin on. Tahdot vain riidellä kaikkien kanssa kaikesta.
”Ei Paavali puhu yhteistyöstä Jumalan kanssa vapaa tahto voimanaan. Kristus on kaikki kaikessa.”
Luterilaisuudessa ihminen tekee pyhityksestä yhteistyötä Jumalan kanssa omalla tahdon valinnoillaan. Luterilaisuus tuntee hyvin ja liittyy tältä osin vanhan kirkon näkemykseen synergismi stä. Uskontunnustuksessa lausumme minä uskon… Näin ihmisen tahto, suu, kieli ja mieli ilmaisevat yhteistyötä Jumalan kanssa. Ihminen ei ole robotti, automaatti kirjoituskone, vaan Jlan. kuva.
”Luterilaisuudessa ihminen tekee pyhityksessä yhteistyötä Jumalan kanssa omalla tahdon valinnoillaan.” Kirjoitat tässä siitä miten ort.kirkko asian käsittää. Luterilaisuus ei yhdy tuohon vanhan kirkon käsitykseen synergismistä. Palastus on yksin Jumalan työ, siihen ei ole vapaalla tahdolla mitään osuutta. Koko vapaa tahto on absurdi käsite, kun sitä ei ole ollut olemassa edes alkutilassa, kun ihmisen tahto oli sidottu Jumalaan, joutuen lankeemuksen takia sidotuksi Jumalan vastustajaan.
Kosti Vasumäki:””Koko vapaa tahto on absurdi käsite, kun sitä ei ole ollut olemassa edes alkutilassa, kun ihmisen tahto oli sidottu Jumalaan, joutuen lankeemuksen takia sidotuksi Jumalan vastustajaan.””
En ymmärrä mitä kirjoitit, siis mitä tarkoitat ”alkutilassa, kun ihmisen tahto oli sidottu Jumalaan”?
Ari, tarkoitin alutilalla ihmisen luomista hyväksi ja sitä, että Ihminen oli sidottu Jumalan sanaan (älä syö) mutta hän pyrki vapauttamaan itsensä ohi sanan (onko Jumala todella sanonut), mutta tuli petetyksi ja sidotuksi Jumalan vastustajaan tullen synnin orjaksi.