Tuskin on mitään muuta asiaa, jota vastustetaan, niin voimakkaasti, kuin tätä Raamatun pääasiallista opetusta, että tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta. Tässä on jo sellainen suuri vaara, että itse uskosta tulee se epäjumala jota alamme palvoa ja pitää suurena hyveenä, jonka tähden Jumala katsoisi meitä hyväksyvästi. Teemme helposti uskosta jonkinlaisen teon, jota tarjoamme Jumalalle. Jolloin käsitämme koko Raamatun pääasian nurinkurisesti, eikä me silloin olla myöskään osallisia niistä lupauksista, jotka usko antaa.
Emme kelpaa Jumalalle siksi, että käymme kasteella, tai meidät viedään kastettavaksi. Emmekä sillä, että teemme totisen parannuksen. Emme edes jokapäiväisellä Raamatun luvulla, tai jatkuvalla ja kokoaikaisella rukouksella. Emmekä millään hyvillä töillä. On niitä paljon , tai vähän. Vaarallisin näistä väärinkäsityksistä on minusta se, että laitamme luottamuksen omaan uskoomme.
Oma uskomme ei meitä pelasta, jos kuvittelemme, että se on se hyvä asia, joka meissä on ja siksi me olemme Jumalalle kelvollisia. Eikö ole aika outoa ?Usko kun kuitenkin on se, josta kaikki riippuu. Miten voin väittää, ettei se riitä. Tässä ei nyt ole kyse uskon riittävyydestä, vaan siitä että sana usko käsitetään helposti väärin. Jolloin koko Raamatun pääoppi kääntyy ylösalaisin.
Jumalan suurista lupauksista tulee vaatimuksia, jotka meidän muka pitäisi itse toteuttaa ja siitä
mitä Jumala meiltä vaatii tulee Jumalan lupauksia. Evankeliumista tulee siis laki ja laista evankeliumi. Raamatun tekstiä ei mitenkään voi oikein tulkita, jos nämä asiat ensin sotketaan keskenään.
Raamatun pääoppi on siinä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Ei sitä joka johonkin hyvään ensin kykenee. Vaan sen joka ei kykene yhtään mihinkään, ei edes uskomaan siihen että hänen uskonsa olisi riittävä ansio.
Uskon kohde ja sisältö on Jeesuksen pyhä ja kallis veri, joka on vuotanut sinun ja minun edestä ja Jumala oikein hyvin tietää, että se riittää täydellisesti. Emmekä edes omalla uskollamme voi lisätä siihen mitään. Uskon salaisuus ei ole siinä, että me kykenemme jotakin uskomaan, vaan siinä mitä Jeesus on puolestamme tehnyt Mikäli lisäämme siihen jotain, niin se kertoo vain siitä, ettemme ole ollenkaan käsittäneet vielä mistä uskossa on kyse. Usko ikään kuin katsoo uskon kohteeseen, ei itse uskoon.
Tämä on uskon varsinainen sisältö ja terveeksi tekevä lääke. Tämä oppi vie Jeesuksen seuraan, jossa näemme totuuden itsestämme. Ollessamme hänen seurassaan, joka on itse totuus. Hän näkee meidän avuttomuutemme ja yrityksemme kelvata turhana räpistelynä, joka ei tuota mitään. Jopa uskosta haluamme tehdä Jumalalle kelpaavan teon. Emmekä millään haluaisi käsittää sitä, ettemme voi edes sillä saavuttaa sitä minkä Jeesus on jo meille hankkinut.
Tämä merkitsee sitä, että kaikki se mitä me olemme täytyy siirtyä syrjään ja vain Jumalan lupaus siitä että Jeesuksen sovitustyö riittää, on tultava meille kaikeksi kaikessa. Tämän tähden Raamatun pääoppi on luontaisesti jopa vastenmielinen ja siksi sitä vastaan hyökätään kaikilla rintamilla jatkuvasti.
Se kun ei anna meille mitään kunniaa, eikä arvostusta. Päin vastoin se pitää parhaimmatkin ponnistelumme ja luulotellun hyvyytemme lopulta inhottavana roskana.
Siksi ei Raamatun pääoppia oikein haluta riemuiten ottaa vastaan, vaan enneminkin taistella sitä vastaan. On vaikea uskoa että se voi olla näin yksinkertaista, ettei edes uskolla ole mitään merkitystä, jollei uskomme kohteena ja koko sisältönä ole yksin Jeesus ja hänen rakkautensa.
Kosti, voit itse varmistaa ja lukea tunnustuskirjoissa luterilaisesta synergismistä. Pyhityksen suhteen luterilaisuudessa toimitaan synergistisesti. Ihmisen tahto ja ihminen tahdolla osallistuu pyhitys prosessiin, näin siis luterilaisuudessa.
Meidän vanhurskautemme on vierasta eli Kristuksen, siksi se on myös täydellistä. Siksi myös synergismi voitetaan. Totta kyllä, kun olemme uskosta vanhurkaaksi tulleet alkaa henki taistella lihaa vastaan ja vanhaa aatamia kuritetaan monenlaisella ristillä, että uusi syntyisi. Mutta kun puhutaan vanhurskauttavasta uskosta, silloin ei puhuta teoista, eikä mistään prosessista. Usko riittää kertakaikkisesti. Kuten Pekka Veli toteaa tuon blogin otsikossa ”Syy Raamatun pääopin vastustukseen,”niin hän on huomannut, mitä tapahtuu.
Kysymys on aina ollut riittääkö se, että usko vanhurskauttaa yksin? Riittääkö armo? Se ei riittänyt ensimmäisille ihmisillekään, vaan he halusivat valita vapaasti, jotuen sidotuksi, kuten kaikki ihmiset kirkoista huolimatta. Uskon kuitenkin, että kaikkissa kirkoissa opillista eroista huolimatta elävässä elämässä joudutaan vakavasti pyytämään: ”Herra armahda minua syntistä oli se sitten perittyä tai ei.
Kosti, nyt oli kysymys pyhityksestä. Sinun mukaan luterilaisilla ei ole siinä synergismiä. Luterilainen tunnustus opettaa toisin.
Sami, totean vaan, että kun on kysymys uskonvanhurskaudesta, niin silloin ei ole kysymys pyhityksestä. Turhaan yrität viedä keskustelua sivuraiteelle. Siihen en lähde. Ymmärrän varsin hyvin, miksi otat esille pyhityksen, saadaksesi sen sitten sovitetuksi vanhurskauttamiseen.
Kosti, sinun kannattaisi lukea ketjua uudestaan. Lähdit jo, tapa tosin tukahduttaa keskustelun, koska moni asia liittyy suurempaan kokonaisuuteen. Tässä ei siis tehdä väitöskirjaa, jossa rajaus on millimetri hommaa.
Sami mukava huomata, että olet huolestunut luterilaisesta tunnustuksesta idän kirkon näkökulmasta.
Kosti, en ole huolestunut mistään, lähinnä otin kantaa sinun synergismiin, kun väität, että pyhityksessä ei ole luterilaisuudessa synergismiä. Mutta ei tästä sen enempää asian voit tarkistaa tunnustuskirjoista. Jos löydät sieltä ei synergistisen pyhitysopin, vinkaa kohta heti tänne.
Pyhitys on aivan eri asiaa ja kuuluu ihan toiselle blogille. Pyhitys jos tuodaan tähän, niin syntisen vanhurskauttaminen hämärtyy heti. Jolloin syntyy tarve vastustaa opetusta” yksin uskosta ja yksin armosta.”
Muuten, minua hiukan häiritsee tuo, että kirjoitetaan ahkerasti siitä mitä Luther kirjoitti aikanaan.
Ei sen puoleen, etteikö se olisi niin kuin hän on kirjoittanut, vaan siksi että näitä asioita käsitellään sellaisella tavalla, että ikään kuin ne ei henkilökohtaisesti meitä koskisi lainkaan. Vanhurskaus on asia, jota tulisi käsitellä näissä kommenteissa henkilökohtaisella tasolla, eikä vain sillä tasolla, miten asioiden pitäisi yleensä olla.
Pekka Veli, olet luterilainen nyt kuitenkin sanot miten sinun blogissa asioita pitäisi käsitellä, viis veisata luterilaisesta tunnustuksesta ja kirkkomme opista. En ymmärrä.
Olen Pekan kanssa täysin samaa mieltä tuosta pyhityksen tuomisesta keskusteluun, kuin myös siitä, että itsekin olen liikaa katsonut asiaa opin ja liian vähän siltä kannalta, mitä se henkilökohtaisesti merkitsee.
Pekka miten sovitat omaan vanhurskauttamis oppiisi Pietarin sanat:
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)
Siis Pietari julisti evankeliumia ja osa kuulijoista sai piston sydemeensä, niin he kysyivät edellä olevan ja Pietari vastasi.
Kuinka tämä sopii yksin uskosta oppiin, eikö tuossa kehoteta myös tekemään jotain?
Ari, Pyhän Hengen lahja on kasteessa, ei siinä, että se otetaan. Olet ymmärtänyt asian Raamatun vastaisesti. Kaste sisältää siis Jumalan lahjan, uskolla se omistetaan.
Ismo Malinen kuinka tämä kirjoittamasi sopii Pietarin sanoihin, hän puhui Pyhän Hengen sanoja, siis minä uskon niihin.
Mielestäsi siis toinen ihminen voi toisen puolesta päättää saako tämä Pyhän Hengen vai ei, vanhemmat päättävät kastetaanko vauva vai ei, onko tämä Raamatullista?
Ismo Malinen jos siis vauva saisi pyhän hengen eli syntyisi Jumalan hengestä, niin eikö silloin lapsi tietäisi mikä on oikein ja väärin eli kuulisi Jeesuksen äänen, onko näin?
Mitä sitten on vanhurskautuminen, eikö se ole juuri syntymistä Jumalan hengestä?
Tokihan lapselle tulee kertoa, että hän on perillinen lupauksen mukaan, kuinkas muutenkaan. Kasteessa on uusi syntymä, Jumalan tahdon mukaan. Kyllähän lapsi tietää mikä on oikein tai väärin, kun se hänelle kerrotaan, opettaminen kuuluu Jeesuksen tahtoon, eli kyllä lapsi oppii tuntemaan Jumalan Kristuksessa, kun hän saa kuulla Jumalan tahdon. Miten muutenkaan? Oletkos sinä tullut uskoon ilman, että olet kuullut Jeesuksesta? Niinpä, usko tulee siis kuulemisesta.
Ismo Malinen mitä on se ”sokeus” josta Jeesus puhui farisueksille ja kirjanoppineille?
Siis kun ”uskot” tuon mitä kirjoitat ja luulet ”näkeväsi” niin kuinka tuon sovitat Jeesuksen vertaukseen:
3 Ja hän puhui heille paljon vertauksilla ja sanoi: ”Katso, kylväjä meni kylvämään.
4 Ja hänen kylväessään putosivat muutamat siemenet tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne.
5 Toiset putosivat kallioperälle, jossa niillä ei ollut paljon maata, ja ne nousivat kohta oraalle, kun niillä ei ollut syvää maata.
6 Mutta auringon noustua ne paahtuivat, ja kun niillä ei ollut juurta, niin ne kuivettuivat.
7 Toiset taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne.
8 Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää.
9 Jolla on korvat, se kuulkoon.”(Matt.13)
Voitko opettaa lasta rakastamaan jos tällä ei ole Jumalan rakkautta itsessään, niin kuin kun Jeesus puhui fariseuksille ja totesi:
Joh. 5:42
mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.
Ari vastaappa itse omaan kysymykseesi? Mistäkö ihminen saa rakkautta, jollei Jumalasta, vai eikö juuri Jumala ole Rakkauden Lähde. Mistä olet itse saanut?
Sorry tämä menee nyt henkilökohtaiseksi, mutta tämän kerran, se sallittakoon.
Tällä henkilö linjalla ei ole hyvä jatkaa… Kiitos kaunis Pekalle ja kumppaneille, blogin kysymys on hyvin valaiseva ja kertoo paljon mistä on kysymys…
”Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta.
Sillä se, millä ennen oli kirkkaus, on tämän rinnalla kirkkautta vailla, tämän ylenpalttisen kirkkauden tähden.
Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä, mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta.Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. 2.Kor.3:7-17
Ismo Malinen kun Jeesus parantaa paatuneen sydämen, niin silloin Jumalan rakkaus vuodatetaan uskovan sydämeen Pyhän Hengen kautta, näin olen sen saanut.
Jos tämä tapahtuisi kasteessa niin eikö silloin kaikilla kastetuilla olisi Jumalan rakkaus itsessään?
Mitä rakkaus vaikuttaa uskovassa, rakkaus ei tee mitään pahaa lähimmäiselle, eikö näin?
Siis, jos kasteessa vauva saisi tämän Jumalan rakkauden, niin eikö silloin, kun hänelle luettaisiin Jumalan sanaa, tämä sana kasvaisi hedelmää, tästä on Jeesuksen kylväjä vertauksessa kyse, eikö näin?
”Näetkö” tämän toteutuvan kastetuissa lapsissa?
Minun omassa elämässä tämä ei ainakaan toteutunut, siis vaikka ensin pyhäkoulussa ja sitten rippikoulussa luettiin Jumalan sanaa ja jopa opeteltiin ulkoakin, niin ei se kasvanut sitä hedelmää jota sen olisi tullut kasvaa ”hyvässä maassa”.
”Minun omassa elämässä tämä ei ainakaan toteutunut, siis vaikka ensin pyhäkoulussa ja sitten rippikoulussa luettiin Jumalan sanaa ja jopa opeteltiin ulkoakin, niin ei se kasvanut sitä hedelmää jota sen olisi tullut kasvaa ’hyvässä maassa’.” Eikö? Mitä näissä keskusteluissakin ilmenevä uskosi on muuta kuin tuon kuvaamasi kärsivällisen kylvön hedelmää?
Martti Pentti nyt yrität sanoittaa minun elämääni omalla tavallasi ja omaan ”totuuteesi” sopivaksi.
Sanoitan uskoani hyvään ja uskolliseen Jumalaan, joka toimii omalla ajallaan ja tavallaan, ja jonka tiet ovat meille ihmisille salassa. Olet ollut hänen hoidossaan koko ikäsi, vaikka olet joutunutkin omille harharetkillesi.
On tämä merkillistä Martti Pentti ymmärsi heti, mitä yritin sanoittaa, mutta Ari vänkää vain omaa kokemustaan, näkemättä suurta kuvaa… Ole meille Armollinen Jumala, sillä me olemme heikkoja ihmisiä…
Ismo malinen mitähän Martti Pentti ymmärsi ja minä en muuta kuin vänkään ko asiasta?
Siis jos todella ajattelette niin että minun kuulemani sanat pyhä- ja rippikoulussa saivat aikaan sen mitä todistan niin kaukana olette Totuudesta.
”Jos todella ajattelette niin että minun kuulemani sanat pyhä- ja rippikoulussa saivat aikaan sen mitä todistan, kaukana olette Totuudesta.” Olemmeko? Raamatussa lukee näinkin: ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella. Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.”
Martti ja Ismo. Arin kysymykset on vain ovelia ansoja meille. Niihin vastaaminen johtaa aina vain siihen, että hän saa niistä aiheen vastaväitteisiin. Niihin jos vastaa, niin saa lisää syytöksiä niskaansa. Siinä kun erehtyy puolustautumaan, niin on pian liemessä, josta ei pääse irti. Jollei älyä lopettaa. Ari ei koskaan lopeta, jos joku vain vastaa hänelle. Jankkaamalla samoja asioita vuodesta toiseen, hän on pilannut monet hyvät keskustelut. Karkottamalla lukijat ja keskustelijat pois.
”Arin kysymykset on vain ovelia ansoja meille.” En pidä Ari Pasasen samojen asioiden jankkaamista lainkaan ovelana. Kuulen niissä pikemminkin ahdistusta. On kenties turhaa koettaa auttaa häntä tämän keskustelun kautta vapautumaan tiukoista ajatussolmuistaan, mutta pidän niiden ohittamistakin vääränä ratkaisuna.