Tuskin on mitään muuta asiaa, jota vastustetaan, niin voimakkaasti, kuin tätä Raamatun pääasiallista opetusta, että tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta. Tässä on jo sellainen suuri vaara, että itse uskosta tulee se epäjumala jota alamme palvoa ja pitää suurena hyveenä, jonka tähden Jumala katsoisi meitä hyväksyvästi. Teemme helposti uskosta jonkinlaisen teon, jota tarjoamme Jumalalle. Jolloin käsitämme koko Raamatun pääasian nurinkurisesti, eikä me silloin olla myöskään osallisia niistä lupauksista, jotka usko antaa.
Emme kelpaa Jumalalle siksi, että käymme kasteella, tai meidät viedään kastettavaksi. Emmekä sillä, että teemme totisen parannuksen. Emme edes jokapäiväisellä Raamatun luvulla, tai jatkuvalla ja kokoaikaisella rukouksella. Emmekä millään hyvillä töillä. On niitä paljon , tai vähän. Vaarallisin näistä väärinkäsityksistä on minusta se, että laitamme luottamuksen omaan uskoomme.
Oma uskomme ei meitä pelasta, jos kuvittelemme, että se on se hyvä asia, joka meissä on ja siksi me olemme Jumalalle kelvollisia. Eikö ole aika outoa ?Usko kun kuitenkin on se, josta kaikki riippuu. Miten voin väittää, ettei se riitä. Tässä ei nyt ole kyse uskon riittävyydestä, vaan siitä että sana usko käsitetään helposti väärin. Jolloin koko Raamatun pääoppi kääntyy ylösalaisin.
Jumalan suurista lupauksista tulee vaatimuksia, jotka meidän muka pitäisi itse toteuttaa ja siitä
mitä Jumala meiltä vaatii tulee Jumalan lupauksia. Evankeliumista tulee siis laki ja laista evankeliumi. Raamatun tekstiä ei mitenkään voi oikein tulkita, jos nämä asiat ensin sotketaan keskenään.
Raamatun pääoppi on siinä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Ei sitä joka johonkin hyvään ensin kykenee. Vaan sen joka ei kykene yhtään mihinkään, ei edes uskomaan siihen että hänen uskonsa olisi riittävä ansio.
Uskon kohde ja sisältö on Jeesuksen pyhä ja kallis veri, joka on vuotanut sinun ja minun edestä ja Jumala oikein hyvin tietää, että se riittää täydellisesti. Emmekä edes omalla uskollamme voi lisätä siihen mitään. Uskon salaisuus ei ole siinä, että me kykenemme jotakin uskomaan, vaan siinä mitä Jeesus on puolestamme tehnyt Mikäli lisäämme siihen jotain, niin se kertoo vain siitä, ettemme ole ollenkaan käsittäneet vielä mistä uskossa on kyse. Usko ikään kuin katsoo uskon kohteeseen, ei itse uskoon.
Tämä on uskon varsinainen sisältö ja terveeksi tekevä lääke. Tämä oppi vie Jeesuksen seuraan, jossa näemme totuuden itsestämme. Ollessamme hänen seurassaan, joka on itse totuus. Hän näkee meidän avuttomuutemme ja yrityksemme kelvata turhana räpistelynä, joka ei tuota mitään. Jopa uskosta haluamme tehdä Jumalalle kelpaavan teon. Emmekä millään haluaisi käsittää sitä, ettemme voi edes sillä saavuttaa sitä minkä Jeesus on jo meille hankkinut.
Tämä merkitsee sitä, että kaikki se mitä me olemme täytyy siirtyä syrjään ja vain Jumalan lupaus siitä että Jeesuksen sovitustyö riittää, on tultava meille kaikeksi kaikessa. Tämän tähden Raamatun pääoppi on luontaisesti jopa vastenmielinen ja siksi sitä vastaan hyökätään kaikilla rintamilla jatkuvasti.
Se kun ei anna meille mitään kunniaa, eikä arvostusta. Päin vastoin se pitää parhaimmatkin ponnistelumme ja luulotellun hyvyytemme lopulta inhottavana roskana.
Siksi ei Raamatun pääoppia oikein haluta riemuiten ottaa vastaan, vaan enneminkin taistella sitä vastaan. On vaikea uskoa että se voi olla näin yksinkertaista, ettei edes uskolla ole mitään merkitystä, jollei uskomme kohteena ja koko sisältönä ole yksin Jeesus ja hänen rakkautensa.
Keskustelu meinaa väkisinkin lipsua tuosta tavoitteesta johonkin sellaiseen yleisellä tasolla olevaan pohdiskelun, josta ei ole apua sille, joka kokee ettei riitä. Muut eivät tätä oppia edes miellä henkilökohtaisella tasolla merkitykselliseksi.
Raamatussa ei tietenkään sanota, mitään siitä, mikä on sen pääoppi. Se kuitenkin sanotaan toisin sanoin 2 Kor. 15: 1-3 jakeissa. Kristus kuoli meidän syntiemme tähden ja me pelastumme pitämällä kiinni tästä pelastuksesta sellaisena, kuin Paavali sen meille opettaa kirjeissään.
Tietysti opetus on sielunhoidollinen. En tiedä mitään muuta käyttöä, johon tätä oppia voi tarvita, kuin juuri sielunhoidolliseen käyttöön. Nyt voin hoitaa ja rauhoittaa sieluani sillä, että Vapahtajani on sovittanut koko syntisen olemukseni Siitä huolimatta, että se jatkuvasti ilmaisee läsnäolonsa ja elinvoimansa, niin minun ei siitä tarvitse huolestua. Onhan minulla paikka johon kaikki syntikuormani kanna ja myös muut huoleni ja murheeni. Se paikka on Jeesuksen ristin juuressa jossa saan olla Hänen valtavan rakkauden keskipisteessä.
Mitä enemmän olen Hänen seurassaan, sitä runsaammin pääsen tunnistamaan sisimpäni pimeitä puolia. Joita en koskaan voisi päästä tietämään ja tunnistamaan, jollei Jumalan henki niitä minulle vähän kerrassaan ilmaisisi. Hän tietää mitä tekoa minä olen, joten hän on hyvin armollinen siinä työssään jota hän sisimmässäni tekee. Minulle on suureksi turvaksi, se etten vielä tiedä koko totuutta itsestäni.
Siksi Jeesuksen sovitustyö on minulle rakas ja mielelläni kuulen julistusta, jossa syntisyyteni tulee esiin ja Jeesuksen pyhä veri saa sisintäni puhdistaa.
Vanhurskauttamisoppi kertoo minulle tästä puhdistuksesta, jonka osallinen olen ilman mitään omaa ansiota. Samalla se kertoo sen , että olemukseni on niin synnin saastuttama, etten mitenkään voi sitä saada puhdistettua millään parannuksella. Olen siis toivottomassa tilanteessa sen suhteen, etten voi mitenkään riittää, vaikka kuinka tekisin verille asti synnille vastarintaa.
Sen sijaan saa armosta omistaa sen puhtauden ja pyhyyden joka Jeesuksella on. Se on todellinen puhtaus ja pyhyys, ei mikään kuviteltu, tai omatekoinen. Ei siihen sovi mikään sellainen elämä, että kun on saanut syntinsä anteeksi tänään , niin voi sitä jatkaa, ja sen jälkeen taas saisi syntinsä anteeksi. Ihminen on kuitenkin sellainen , ettei
sitä peliä kukaan voi Jumalan kanssa pitkään pelata. On kokemusta siitäkin ja rökitti minut siinä pelissä 100/0.
Pekka Veli, ei kukaan varmasti kiellä Kristuksen sovitustyötä. Tälläistä kieltämistä ei ainakaan löydy vanhoista kirkoista eikä luterilaisuudesta. Objektiivisen sovituksen totaalisuutta ei kukaan voi kieltää, tämä tulee ilmi monissa Raamatun kohdissa. Objektiivinen sovitus tulee esille apostoli Paavalin sanoissa;
” Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ” ( 2 Kr 5:18).
Objektiivinen sovitus on vain yksi puoli asiasta, toinen puoli on se, että omistamme tämän itsellemme, tätä sanotaan subjektiiviseksi sovitukseksi ;
” Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa” ( 2 kor 5:20).
Näin Kristus on tullut siis meille Jumalalta;
” viisaudeksi, vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi” ( 1 Kr 1:30).
Samaan aikaan Raamattu jatkaa;
” Pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa” ( Hebr 12:14).
Miksi on pyrittävä pyhitykseen jos Pyhittäjä, on täydellisesti pyhittänyt ne, jotka pyhitetään Miksi pyhitystä on vielä ”ajettava takaa”? Jos Jumalan Pojan oli tultava maailmaan oppimaan kuuliaisuutta, ei ole ihme, että hänen uhrillaan ja kasteessa kertakaikisesti ja täydellisesti pyhitettyjen ihmisten on vielä edistyttävä pyhyydessä. Näin pyhitys on kristittyjen kohdalla kahdenlaista; kristityt ovat pyhityksen objekteja ( ensin) ja myös ( sen jälkeen) sen subjekteja. (Myös luterilaisuudessa pyhitys on nimenomaan synergististä). Ja vielä pyhitykseen kuuluvat siis indikatiivi ( te olette pyhät) ja imperatiivi ( pyhittykää) ” sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Kovan taistelun jälkeen näemme siis Herran. Näin pelastus on kertakaikkinen ja samalla ei kertakaikkinen, se on prosessi johon osallistun omalla tahdollani.
Aamen, juuri näin Pekka.
Antinomismista saa aina syytteen, kun vanhurskauttamisesta opetetaan kirkkaasti, mutta se vain kertoo, ettei ole täysin ymmärretty Vanhurskauttamista, ja ettei lakia ole suinkaan poistettu, vaan sillä on edelleen kuoleman virka ja se on itsessään hyvä, mutta sen voimana on rangaistuksen pelko, eikä Rakkaus, jonka taas yksin Evankeliumi saa aikaan. Laki on siis itsessään hyvä, kunhan sitä lain mukaan noudatetaan.
Laissa on rakkauden varjo, mutta ei itse asian olemusta. Lakia ja armoa ei saa sekoittaa, mutta niitä ei myöskään saa erottaa, vaan ne kulkevat kuin oikea ja vasen käsi samassa ruumiissa. Kristus on oikea käsi ja Mooses on vasen, kummatkin ovat tärkeitä. Armo käy kuitenkin lain edellä ja sitä ei tahdo ihminen ymmärtää.
Evankeliumin laki on sitä, että noudatamme lakia ja Jumalan käskyjä Hengen uudessa tilassa. Kaikki minä voin hänessä joka minua vahvistaa. Näin lakia täytetään evankeliumin voimalla Jumalan armosta. Laki ja evankeliumi kulkevat yhdessä ja tukevat toisiaan. Väärä vanhurskauttamisoppi hylkää tämän avioparin.
Evankeliumi kääntää lain kärjen toiseen suuntaan. Laki ei ole enää joukko kieltoja, joita ei tule rikkoa, vaan joukko ihanteita, joihin tulee pyrkiä.
Martti P. Hieno oivallus.
Pyhityksen ottaminen keskusteluun tuo siihen hankalan perusongelman mukaan.
Sanoohan Raamattu selvästi, ettei ilman pyhitystä ole kukaan näkevä Herraa.
Niinpä pyhitys tarvitaan mukaan tähänkin keskusteluun, mutta se on laitettava omaan lokeroonsa. Pyhityksestä ei saa tehdä lakia. Pyhitykseen ei saa kuulua mitään vaatimusta omalle tunnolle.
Pyhityksen asia on kokonaan irrotettava omantunnon vaatimuksista. Jos alamme vaatia omalta tunnolta sitä, että siellä tulee pyhitys myös näkyä kirkkaana, niin olemme jo lain alla. Näin kumoamme heti koko lahjavanhurskauden. Jos pyhitys on jotain jota meiltä vaaditaan, niin silloinhan emme pelastu pelkästään Vapahtajamme ristin kuoleman tähden, vaan tarvitsemme avuksi vielä jotain omaa.
Tarkoitatko Sami uskon lakia, josta Paavali kirjoittaa Roomalaisille? En oikein ymmärtänyt tuota, (02:22) vai ymmärsinkö väärin?
Lain tehtävä on paljastaa synti, mutta siellä missä ei ole enää syntiä, siellä ei myöskään lakia enää täytetä. Kristus on lain loppu, jokaiselle joka uskoo.
Näin siis laki on ehdottoman tärkeä, mutta ei enää vanhurskautta varten, vaan kasvattajana Kristukseen. Et kai vain ajattele, että Kristuksessa ihminen vasta oppii noudattamaan lakia? Lahja vanhurskaus, josta Paavali puhuu, on kokonaan erillaista laatua, se ei ole sitä, mitä fariseukset opettaa.
Lain tehtävänä on ajaa ihminen Kristuksen luo, eikä päinvastoin. Tosin näinkin kuulee joskus opetettavan, ikäänkuin vasta Kristuksessa ihminen pystyy noudattamaan lakia Jumalan avulla. Tuollaista opetusta tuleekin jyrkästi vastustaa. Kelvollisuus Jumalan edessä tulee yksin Kristuksen kautta, ilman ihmisen operointia, näin Raamattu opettaa.
”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. Room.3:19-28
Tämän yli emme pääse… Lahja Vanhurskauttaminen on selkeä Raamatun opetus, mutta ihmismielelle hämmentävä, koska Armoa ei lueta vanhurskaalle, vaan syntiselle.
Ismo malinen :”” koska Armoa ei lueta vanhurskaalle, vaan syntiselle””
Niinpä, siis kun on vanhurskas ei ole enää armoa, siis millainen armo olisi jos tietäisi jo etukäteen saavansa kaikki synnit anteeksi tekipä mitä tahansa?
No, Sami vaan yrittää väkisin tunkea lakia vanhurskattamisen sisälle toisin kuin Paavali, Luther ja uskon isä Aabraham.
Kosti, totean vain lyhyesti … näyttää vahvasti siltä, että kommenttisi taustalla on sellainen näkemys lain käsitteestä, joka ei vastaa sitä, mikä oli Paavalin laille ja lain teoille antama sisältö erityisesti Galatalaiskirjeessä. Tätä kokonaisuutta on hyvin vaikea käsitellä nettikeskustelussa, mutta viittaan aiempaan tekstiini, jossa käsittelin erhettä, jonka Lutherin on todettu tehneen Paavalia tulkitessaan. Kyllä Sami on Paavalin linjoilla.
Risto, tunnen kyllä Samin ajattelumallin. Jaakob viittaa tosin Aabrahamiin, mutta on huomattava, että hän oli jo uskosta vanhurskas, ennenkuin hän sai Jumalalta käskyn uhrata poikansa. Paavali yhtyy tähän Aabrahamin uskoon kysymällä, ”lain teoistako saitte hengen vai uskossa kuulemisesta (Gal1).”
Luther pitää Aristotelesta syynä siihen, että keskiajan teologian intressi alusta loppuun suuntautui ihmisen suorituskykyyn. Luther kääntyy tätä ajatusmallia vastaan, aivan kuten Paavali galatalaiskirjeessä. Tämä koskee yksinomaan vanhurskauttamisen situaatiota, so. ihmistä asetettuna Jumalan eteen. Tässä yhteydessä Luther kieltää kaikki ihmisen mahdollisuudet. Tietenkin, joka lain täyttää on siitä elävä. Kuka siihen on pystynyt muu kuin Kristus. Siksi me tulemmekin yksin uskosta häneen vanhurskaaksi.
Kosti, hait tukea Paavalilta: Gal. 3:2: ”lain teoistako saitte hengen vai uskossa kuulemisesta”.
Kuten kirjoitin aiemmin nämä lain teot olivat juutalaisen seremonialain säädöksiä, ympärileikkausvaatimus ym. Paavali ei tarkoittanut lain teoilla mitä tahansa ihmisen aktiivisuutta kuten vastaamista apostoliseen evankeliumin kutsuun tai kuuliaisuutta Jeesukselle ja Jumalan Sanalle.
Entä mitä oli uskossa kuuleminen? Kuten kirjoitin jakeen pistis tarkoittaa yhtä lailla uskollisuutta kuin uskoa. Siinä ei ole mitään vastakkaisuutta teoille.
Pietari sanoo, että Jumala antoi Pyhän Hengen niille, jotka Häntä tottelevat (Apt. 5:32) Helluntainakin Pyhän Hengen lupaus annettiin niille, jotka tottelevaisuudessaan ottivat kasteen. Ei siis esimerkiksi niille, jotka salassa uskoivat. Korneliuksen perhekunnan kuvauksestakin näkee, että heillä kaikilla oli tottelevainen ja kuuliainen henki. He olivat Jumalaa pelkääväisiä.
Uskon ja tekojen vastakkaisuus tai erottaminen on jotain, mikä ei nouse Raamatusta. Mutta tämä on liian iso kokonaisuus tällaiseen nettikeskusteluun, joten taidanpa kiittää ja väistyä.
Ymmärrän sielunhoidollisen tavoitteen, mutta kolikolla on toinenkin puolensa. Pitää kertoa oikein miten pelastustaan.
Keskustelun tässä vaiheessa tulee mieleen Raamatusta muutama sellainen kohta, joissa käsitellään erityisen vaikuttavia tekoja.
Jeesus varoitti Vuorisaarnassaan, että jotkut lähestyvät häntä teot edellä: ”Moni tulee sanomaan minulle: »Herra, sinun nimissäsihän me profetoimme ja karkotimme demoneja ja teimme ihmetekoja.’ Mutta minä sanon heille: ’En ole koskaan tuntenut teitä. Häipykää, väärintekijät!’”(Mat7:22,23;UT2020)
Lopun ajoista opettaessaan Jeesus mainitsee aivan ensimmäisenä nuo samaiset teot: ”Jeesus vastasi: »Varokaa, ettei kukaan pääse huijaamaan teitä. Monet tulevat esiintymään minun nimissäni. He sanovat olevansa Kristus ja onnistuvat pettämään monia…jos joku silloin väittää teille Kristuksen olevan tuolla tai täällä, älkää uskoko. ..Valekristuksia ja valeprofeettoja kyllä ilmaantuu tekemään ihmeitä ja esittelemään niitä suurina merkkeinä Jumalalta, niin että valitutkin saattavat mennä lankaan. Minä olen nyt kuitenkin kertonut tämän teille etukäteen.”(Mat24:4,5,23-25)
Jeesus siis toistuvasti kertoo, että hänen kutsumisensa Herraksi enempää kuin kohtalaisesti onnistuneet huomattavat teotkaan eivät ole Jumalan Pojan mielestä Jumalan tahdon toteuttamista. Hyvää tarkoittava teko voi jopa saada otsikon ”väärintekijät”. Vain Raamatun avulla voi seurata Jeesuksen askeleita ja ottaa niistä mallia. Esimerkiksi siinä Herramme lausumassa, että ”Minä en voi tehdä mitään omin päin…en toteuta omaa tahtoani vaan hänen tahtonsa.”(Joh5:29,30)
Tuo oli hyvä Rauli! Juuri näin. Jeesuksen seuraaminen on juuri tuota, Jeesus ei tehnyt ja seurannut omaa tahtoa vaan Jumalan. Näin meidänkin tulee nähdä. Ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin Jumala tahtoo.
”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne,” Matt.11:29
”Ismo malinen :”” koska Armoa ei lueta vanhurskaalle, vaan syntiselle””
Niinpä, siis kun on vanhurskas ei ole enää armoa, siis millainen armo olisi jos tietäisi jo etukäteen saavansa kaikki synnit anteeksi tekipä mitä tahansa?” Kirjoittaa Ari
Tuolla lauseella vahvistat vain sen, että luotat edelleen tekoihin, etkä Kristuksen Vanhurskauteen.
Jokaisen kannattaa miettiä tarkoin, jos miettii asioita näin: ”Jos kaikki on armosta, niin sittenhän voin tehdä mitä vain?” Tuollainen ajatus kertoo vain sen, ettei vielä tunneta Jumalan 100% sta Armoa, vaan katse on edelleen omassa vaeltamisessa. Eli ansio perusteessa, jolloin ihmisen luonnollinen mieli ei ole vielä kuollut.
Paavalin ” kuoleman” teologian ytimessä on ihmisen kuolema lain alle. Jos sitä ei tapahdu, niin Kristus ei pääse valtaan. Paavalin teologian ytimessä on myös ajatus, että ihmisen luontoa ei paranneta, vaan luodaan kokonaan uusi ihminen, ei lain alle elämään, vaan Vapauteen, jonka Kristus tuo mukanaan asettuessaan ihmiseen asumaan Hengen mukaan.
Kristityn elämä on Rakkaus suhde Jumalan ja ihmisen kanssa, jossa Jumalan rakkaus Kristuksessa tulee ohjaajaksi lain sijaan, se on luottamusta Jumalan lupauksiin, jossa rangaistuksen uhka on otettu pois. Ihminen on elävä Armosta Kristuksen tähden ja kautta.
Koska ihminen on lihallinen ja myyty synnin alle, niin kaikki pyhitys tapahtuu uskon kautta, ei näkemisessä, vaan sisäisesti meissä Pyhän Hengen vaikutuksesta, jolloin myös ihmisen muoto muuttuu, väkivaltaisesta tulee laupias ja armahtava ihminen ja ihminen alkaa yhä syvemmin näkemään raadollisen puolen itsessään ja samaan aikaan myös Armo kasvaa ja ihminen kiinnittyy yhä syvemmin Kristukseen. Rakkaus syvenee ajan myötä ja kuten kasvaminen yleensäkin on hetkessä näkymätön prosessi, mutta ajan kestäessä tulee kasvukin esiin. Ihminen juurtuu yhä syvemmin ja Kristuksesta irti repiminen käy yhä vaikeammaksi saatanalle, joka pyörii jatkuvasti Kristityn ympärillä ja tökkii pistimellään. Mitä varmemmaksi Kristitty tulee Jumalan Rakkaudesta, sitä kovemmat aseet saatana kaivaa esiin.
Tätä kasvu prosessia voidaan sanoa Pyhitykseksi, mutta sen saa aikaan Jumalan Armo Kristuksessa, eikä lihallinen kilvoitus, kuten joskus väärin ymmärretään. Kilvoitus käydään uskon säilyttämiseksi, ei lihan parantamiseksi. Lihan kurittamisesta on hyötyä vain vähään mutta Jumalan lupaukseen luottamisesta on hyötyä kaikkeen ja ihminen saa niiden kautta ilon ja rauhan. Sanassa pysyminen on siksi ensiarvoisen tärkeää, koska Jumalan lupaukset ovat Sanan kautta Voimassa.
Kasvaminen Kristuksessa on hiljainen prosessi, jossa liha hiljenee pikkuhiljaa ja kuolee ja Kristus saa enemmän sijaa. Ihminen oppii Armon kautta Rakkauden ja kärsivällisyyden ja kaikki Jumalan hyvät lahjat pääsevät esiin. Vasta Taivaassa ihminen pääsee lopullisesti irti lihan vaatteesta. Elämä on riisumisen aikaa ja olemme Pyhät ja Vanhurskaat vain uskon kautta.
Tämä kaikki ei suinkaan siis tarkoita, että meistä häviää vääryys ja syntinen lihan luonto, vaan, että se peittyy Jumalan Rakkauden ja armon alle, ja ihminen joka on saanut paljon anteeksi, rakastaa myös paljon.
Jumala on kätkenyt voimansa heikkoihin astioihin, jotta asettaisi maailman viisauden häpeään, sillä mikään liha ei tule vanhurskaaksi tekojen kautta. Lahja vanhurskaus on Jumalan tapa saattaa ihmisen ylpeä mieli alhaiseksi ja nostaa köyhät ja sairaat ylhäiseksi. Hän lähettää rikkaat pois… Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
Ismo, vakka halusin ymmärtää sinun kirjoitusta 14.03.2021 09:51, en ymmärtänyt, voisitko selittää mitä tarkoitat.
Pekka Veli kirjoittaa; 14.03.2021 09:44
” Pyhityksestä ei saa tehdä lakia. Pyhitykseen ei saa kuulua mitään vaatimusta omalle tunnolle.
Pyhityksen asia on kokonaan irrotettava omantunnon vaatimuksista. Jos alamme vaatia omalta tunnolta sitä, että siellä tulee pyhitys myös näkyä kirkkaana, niin olemme jo lain alla. Näin kumoamme heti koko lahjavanhurskauden. Jos pyhitys on jotain jota meiltä vaaditaan, niin silloinhan emme pelastu pelkästään Vapahtajamme ristin kuoleman tähden, vaan tarvitsemme avuksi vielä jotain omaa.”
Luther neuvoo käskyjen mietiskelyssä (meditaatiossa ) tarkastelemman käskyjä seuraavasti;
1. Käsky opetuksena. Mitä Jumala meiltä vaatii?
2. Käskystä kiittäminen. Mitä Jla. on tämän käskyn mukaan minulle antanut.
3. Synnintunnustus ja katumus tämän käskyn rikkomisesta.
4. Rukous, että vosin jatkossa pitää tämän käskyn paremmin.
Jos ajattelemme Pekka Velin kirjoitusta suhteuttana tähän Lutherin meditaatio neuvoon Pekka Velin ja Lutherin välillä näyttäisi olevan suuri erimielisyys. Synnin tunnustukseen ja katumukseen liittyy nimenomaan omantunnon koetteleminen, sen peilaaminen lain avulla. Omaatuntoa koetellaan lain ja Jlan käskyjen, parenneesien avulla. Apostoli Paavali sanoo koetelkaa itseänne ( 2 Kr 13:5). Ihmisen osa on siis koetella itseään, elää katumuksessa ja pyytää Jumalan armahdusta. Ihminen elää myös omassatunnossaan Jumalan edessä. Ihmisen osa ei ole siis omilla teoilla kelvata, ansaita pelastusta ( näin tapahtuessa lain ja evankeliumi menevät sekaisin) .
Minulle tuo Ismon teksti on mannaa, juuri noin se menee.
Se että jokainen kammoaa kuolemaa on hyvä kuva siitä miten vaikea tuota on ottaa vastaan. Sillä lahjavanhurskaus merkitsee oman lihan kuolemaa ja liha vastustaa sitä viimeiseen asti.
Se joka on kuollut, niin sille ei voi enää laittaa mitään vaatimuksia, jotka sen tulisi täyttää. Näin on myös silloin kun oma liha on kuollut ja uusi on syntynyt ja elää ainoastaan Kristuksessa. Tätä ei kukaan voi käsittää, jollei suostu ottamaan vanhurskautta vastaan pelkkänä lahjana. Liha kun jatkuvasti taistelee tätä oppia vastaan. Eihän se voi mitenkään siihen suostua, ettei sillä ole mitään tekemistä, tai edes elämisen mahdollisuutta tässä asiassa. Nyt sitten pääsin näkemään senkin, että jopa Luther valjastetaan lahjavanhurskauden vastustajien hevosten eteen.
Martin ei sekoittanut lahjavanhurskautta ja sitä vanhurskautta, jossa kristityn tulee elää.
Uskon elämässä on kaksi erillistä osaa, jotka jossakin määrin ovat päällekkäisiä. Silti erillisiä.
Toinen on siinä, että saamme mennä sanan ja Jeesuksen sovitustyön tähden suoraan Isän syliin.
Eikä siinä ole meille mitään estettä. Toinen osa on sitä, että elämässä saa ja pitää olla Jumalan tiukka laki jatkuvasti voimassa. Mitä tiukempi sitä parempaa jälkeä syntyy. Lakia ei saa kuitenkaan vaatimuksena laittaa omalletunnolle. Omantunnon tulee olla puhdas ja vapaa. Muuten elämä on elämää lain orjuudessa. Josta nimenomaan meidät on omantunnon osalta täysin vapautettu.
Joten en näe mitään ristiriitaa Lutherin Martin ja minun opetuksessa.
Tässä jatkat tätä luterilaisuuden ongelmaa joka tunnistetaan > kannattaa selvyyden saamiseksi perehtyä historiaan. Kirjavinkit annoinkin jo. Teknisesti voidaan eroittaa nämä asiat kuten kuvaat, ja silti se on mahdotonta. Luther laittoi juuri lain peilin ( käskyt) tutkimaan omaatuntoaa ja vaatimaan omaatuntoa täyttämään Jumalan käskyt. Joten tämä ero näyttää pysyvän voimassa. Laki on on luomisen perusteella ihmisen omassatunnossa ( Roomalaiskirjeen alkuluvut) näin, mm katekismuskin. Laki ei ole siis irrallaan omastatunnosta jossakin ulkoavaruudessa teoreettisena mallina.
Ongelma syntyy tietysti siitä, että samaan aikaan puhutaan vanhurskaudesta ilman lain tekoja. Tässä näkyy se periaatteellinen Raamatun tulkinta malli jonka uskonpuhdistus lanseerasi. Ongelmia siis on. Teoilla ei ole mitään merkitystä pelastukseemme. Tässä armon käsitys muutettiin yhtenäisen kirkon kantaa vastaan 1500 luvulla.
Suurempi ongelma luterilaisessa vanhurskauttamisopissa tulee kuitenkin vastaan aivan toisesta pelikulmasta. Monergistinen Jla kuva ( Jla itse vaikuttaa kaiken, välttämättämyyden pakosta). Tämän vanhuskauttamisen saamiseksi Jla. on määrännyt tietyt ihmiset pelastumaan ennen maailman luomista. Vain nämä pelastuvat. Näin on käsillä on monia ongelmia jotka liittyvät luterilaiseen Jumala kuvaan. Oletko Pekka Veli ajatellut tätä pelikulmaa?
Saan vaikutelman että Sami käsittelet tätä asiaa teorian näkökulmasta ja minä käytännön. Teoria tietenkin pyrkii ohjaamaan käytäntöä, mutta se on kuitenkin eri asiaa. Tarjoat minulle kirjoja luettavaksi, jotta käsittäisin teorian paremmin. Minä taas luotan siihen kokemukseen , jonka saan siitä ilosta ja riemusta, että saan olla puhtaalla omallatunnolla vapaa Kristuksessa. Saan kiittää hetkittäin Jeesusta siitä mitä Hän on ja siitäkin, että Hän ei ole tämmöinen, kuin minä. Saan kulkea uskossa Vapahtajani seurassa ja en kaipaa tähän mitään teoriaa siitä, kuinka olisi parempi elää uskoani todeksi.
Pekka Veli, toimit juuri niin kuin moni luterilainen toimii, luterilaisella opit ja tunnustusformit ovat toissijaisia. Tämä on ehdottomasti hyvä asia. Tämä vahvistaa luterilaisen opin soveltumattomuuden. Tämä on siis se käytännön taso.
Toinen taso on se, mitä luterilaiset tunnustusformit opettaa. Tekstissäsi on jälkiä siitä, mutta käytännön elämä ei vastaa tätä todellisuutta, näin olen ymmärtänyt kirjoituksistasi.
Minä käsitän kyllä niin päin, että sinulla Sami on aivan väärä käsitys. Et tajua alkuunkaan lahja -vanhurskauden merkitystä ja siksi vastustat sitä samoin kuin muutkin. Tarjoat lain tekoja Jeesuksen hankkiman sovituksen lisäksi, jotta voi pelastua. Tässä olet samassa rintamassa Arin ja monen muun kumppanisi kanssa. Kuljet oppi edellä, mutta et ole soveltanut sitä omaan elämääsi. Sen näkee siinä, että luotat yhä omiin mahdollisuuksiisi. En käsitä miksi voit väittää Lutherin opetusten perusteella , että olisin väärässä tässä perusasiassa, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Tämähän on koko Lutherin ja uskonpuhdistuksen perusta.
Ei lahja vanhurskaudessa ole mitään ongelmaa, armostaan ihminen pelastuu, näin kristikunta on aina opettanut. Kristus on yksin sovittanut syntimme, emme voi itse sovittaa syntejämme, emme voi tekojen kautta pelastua. Joten ihmisen ainoaksi mahdollisuudeksi jää Jumalan armo.