Tuskin on mitään muuta asiaa, jota vastustetaan, niin voimakkaasti, kuin tätä Raamatun pääasiallista opetusta, että tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta. Tässä on jo sellainen suuri vaara, että itse uskosta tulee se epäjumala jota alamme palvoa ja pitää suurena hyveenä, jonka tähden Jumala katsoisi meitä hyväksyvästi. Teemme helposti uskosta jonkinlaisen teon, jota tarjoamme Jumalalle. Jolloin käsitämme koko Raamatun pääasian nurinkurisesti, eikä me silloin olla myöskään osallisia niistä lupauksista, jotka usko antaa.
Emme kelpaa Jumalalle siksi, että käymme kasteella, tai meidät viedään kastettavaksi. Emmekä sillä, että teemme totisen parannuksen. Emme edes jokapäiväisellä Raamatun luvulla, tai jatkuvalla ja kokoaikaisella rukouksella. Emmekä millään hyvillä töillä. On niitä paljon , tai vähän. Vaarallisin näistä väärinkäsityksistä on minusta se, että laitamme luottamuksen omaan uskoomme.
Oma uskomme ei meitä pelasta, jos kuvittelemme, että se on se hyvä asia, joka meissä on ja siksi me olemme Jumalalle kelvollisia. Eikö ole aika outoa ?Usko kun kuitenkin on se, josta kaikki riippuu. Miten voin väittää, ettei se riitä. Tässä ei nyt ole kyse uskon riittävyydestä, vaan siitä että sana usko käsitetään helposti väärin. Jolloin koko Raamatun pääoppi kääntyy ylösalaisin.
Jumalan suurista lupauksista tulee vaatimuksia, jotka meidän muka pitäisi itse toteuttaa ja siitä
mitä Jumala meiltä vaatii tulee Jumalan lupauksia. Evankeliumista tulee siis laki ja laista evankeliumi. Raamatun tekstiä ei mitenkään voi oikein tulkita, jos nämä asiat ensin sotketaan keskenään.
Raamatun pääoppi on siinä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Ei sitä joka johonkin hyvään ensin kykenee. Vaan sen joka ei kykene yhtään mihinkään, ei edes uskomaan siihen että hänen uskonsa olisi riittävä ansio.
Uskon kohde ja sisältö on Jeesuksen pyhä ja kallis veri, joka on vuotanut sinun ja minun edestä ja Jumala oikein hyvin tietää, että se riittää täydellisesti. Emmekä edes omalla uskollamme voi lisätä siihen mitään. Uskon salaisuus ei ole siinä, että me kykenemme jotakin uskomaan, vaan siinä mitä Jeesus on puolestamme tehnyt Mikäli lisäämme siihen jotain, niin se kertoo vain siitä, ettemme ole ollenkaan käsittäneet vielä mistä uskossa on kyse. Usko ikään kuin katsoo uskon kohteeseen, ei itse uskoon.
Tämä on uskon varsinainen sisältö ja terveeksi tekevä lääke. Tämä oppi vie Jeesuksen seuraan, jossa näemme totuuden itsestämme. Ollessamme hänen seurassaan, joka on itse totuus. Hän näkee meidän avuttomuutemme ja yrityksemme kelvata turhana räpistelynä, joka ei tuota mitään. Jopa uskosta haluamme tehdä Jumalalle kelpaavan teon. Emmekä millään haluaisi käsittää sitä, ettemme voi edes sillä saavuttaa sitä minkä Jeesus on jo meille hankkinut.
Tämä merkitsee sitä, että kaikki se mitä me olemme täytyy siirtyä syrjään ja vain Jumalan lupaus siitä että Jeesuksen sovitustyö riittää, on tultava meille kaikeksi kaikessa. Tämän tähden Raamatun pääoppi on luontaisesti jopa vastenmielinen ja siksi sitä vastaan hyökätään kaikilla rintamilla jatkuvasti.
Se kun ei anna meille mitään kunniaa, eikä arvostusta. Päin vastoin se pitää parhaimmatkin ponnistelumme ja luulotellun hyvyytemme lopulta inhottavana roskana.
Siksi ei Raamatun pääoppia oikein haluta riemuiten ottaa vastaan, vaan enneminkin taistella sitä vastaan. On vaikea uskoa että se voi olla näin yksinkertaista, ettei edes uskolla ole mitään merkitystä, jollei uskomme kohteena ja koko sisältönä ole yksin Jeesus ja hänen rakkautensa.
Pekka, näin se on. On ero teorian ja käytännön välillä. Teoriat yleensä loppuvat siinä vaiheessa kun Jumala saa näyttää oman sydämen kelvottomuuden eikä jää mitään muuta mahdollisuutta kuin ottaa vastaan Jumalan armo Kristuksessa täysin lahjana johon ei voi lisätä yhtään mitään, ei kilvoittelua, ei pyhitystä eikä mitään muutakaan.
Ja merkillistä on se, että mitä pitempään on Herran omana kulkenut, sitä syntisemmäksi on tullut ja samalla enemmän armoa tarvitsevammaksi.
Onkin suorastaan riemullista lukea Paavalin kirjettä Roomalaisille ja tajuta ettei tarvitse yrittääkään ansaita mitään ja että on saanut lahjaksi vanhurskauden pelkästään uskosta ilman mitään omia tekoja ja että saa jättää itsensä parantelun kokonaan, siitä kun ei ole hyötyä eikä se tule onnistumaan tässä elämässä. Saa siis jäädä Herran käsiin tällaisena syntisenä ja uskoa, että Jumala ei näe minussa mitään tuomittavaa vaan näkee minut täydellisenä Kristuksessa, joka on puolestani täyttänyt lain, johon kukaan muu ei kykene.
Tämä on evankeliumia!
Pekka ja Jorma: Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Kristityn elämä on fantastista. Minäkin olen saanut kokea Jumalan hyvyyttä ja kuritusta uskoontulon jälkeen. Jumala varjelee ja ympäröi meitä. Hän kehottaa meitä vanhurskaita huutamaan ilosta. Miksei ihmiset huuda ilosta ? Eivät ole hurskaita sydämessään. Älkäämme vaipuko synkkyyteen tämän koronan kurittamana aikana. Luottakaamme Herramme Jeesuksen Kristuksen apuun.
Jokaisella meistä on etuoikeus heijastaa Herraa Jeesusta Kristusta jossain määrin, kaikki eritavalla.
Jotkut ovat olleet uskossa pitkään jotkut vasta vähän aikaa, silti kaikki heijastavat Häntä jollain tavalla. Siitä et päätä sinä, vaan Jumala. Anna valosi loistaa. Olet maailman valo. Jumala sanoo että olemme valo, pidätpä siitä tai et, halusitpa tai et. Hän ei luvannut helppoja aikoja. Hän ei luvannut sitä tai tätä. Meillä on uskovina velvollisuus aina vain loistaa. Kun Jeesus puhui tästä Hän sanoi asian selkeästi.
Miin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä. Näin Jumala kehottaa meitä loistamaan, että he näkisivät rakkauden tekomme ja ylistäisimme isäämme joka on taivaissa.
Aamen, Jorma! Näen asian myös noin ja se on suuren riemun aihe!
Sami kirjoitti: ”Suurempi ongelma luterilaisessa vanhurskauttamisopissa tulee kuitenkin vastaan aivan toisesta pelikulmasta. Monergistinen Jla kuva ( Jla itse vaikuttaa kaiken, välttämättämyyden pakosta). Tämän vanhuskauttamisen saamiseksi Jla. on määrännyt tietyt ihmiset pelastumaan ennen maailman luomista. Vain nämä pelastuvat. Näin on käsillä on monia ongelmia jotka liittyvät luterilaiseen Jumala kuvaan”
Raamatusta saa sen, kuvan, että Jumala valitsi yhden tietyn kansan omasta tahdostaan, ei sen tähden, että kansa olisi ollut muita parempi, vaan, että Jumalan arvoitus tapahtuisi.
Jumalan Armotalouden hoidosta johtuen emme voi puuttua siihen mitä Jumala on säätänyt, mutta voimme julistaa koko maailman syntien sovitusta. Este ei ole Jumalan puolella vaan ihmisessä. Emme kuitenkaan kykene antamaan uskoa toiselle ihmiselle… Kyllä tässä mielessä meidän on tyytyminen siihen, että Jumala vaikuttaa yksin ihmisessä kaiken, kuten myös Luther opetti. Kuten myös Paavali:
”Sen takia minä, Paavali, teidän, pakanain, tähden Kristuksen Jeesuksen vanki, notkistan polveni- olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu, että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut; josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä olen Kristuksen salaisuuteen,
jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille: että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta, jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armon lahjan kautta, joka minulle on annettu hänen voimansa vaikutuksesta.
Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme,
jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö.
Ongelmia tulee vain silloin, kun aloitetaan spekulaatio siitä, miksi kaikki eivät usko?
Tuohon emme saa koskaan vastausta, koska Jumala on sen meiltä salannut. Evankeliumia on julistettava kaikille luoduille ja kaikki saavat tulla, ei ole mitään estettä. Silti kaikki eivät kuule ja tule? Miksi? En tiedä.
Jos Jumalan Sana ei kaikkia ihmisiä vakuuta, niin onkin hyvä kysyä myös toisinpäin, miksi jotkut vakuuttuvat Jumalan Pojan Evankeliumin kautta ja saavat Jumalan Lahjat ja lupaukset omalle kohdalleen ja saavat elää niistä?
Miksi Jeesus useasti sanoo: Jolla on korva se kuulkoon!
Ihmetteleehän profeettakin: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?”
Totta onkin Lutherin lausuma: Jumalan kaikkivaltaisuutta tulee lähestyä yksin Kristuksen rakkauden kautta, muuten me eksyimme.
Tuosta tuli mieleen yhden luennoitsijan sanat, kun oli keskustelua tieteestä ja siitä, miten tiede tutkii eri näkökulmia totuudesta. Joku meistä kysyi silloin: ”Mistä tietää, että on löytänyt totuuden.” Siitä että silloin loppuu kysymykset, oli vastaus.
Se vastaus sopii tähänkin. Nimittäin, jos joku on Kristuksessa, niin koko hänen huomionsa täyttää vain Kristus. Eikä hänen tarvitse kysellä enää kaikkia turhia ”miksi kysymyksiä”. Hän voi jättää kysymykset, joihin ei vastausta löydy Jumalalle. Näinhän sana meitä opettaa: Se mikä on ilmoitettu on meitä ja lapsiamme varten. Se mikä on salattu on Jumalan.
Sami kirjoitit näin : ” 14.03.2021 17:38
Ei lahja vanhurskaudessa ole mitään ongelmaa, armostaan ihminen pelastuu, näin kristikunta on aina opettanut. Kristus on yksin sovittanut syntimme, emme voi itse sovittaa syntejämme, emme voi tekojen kautta pelastua. Joten ihmisen ainoaksi mahdollisuudeksi jää Jumalan armo.”
Mistä nyt sitten kenkä ryhtyi puristamaan, jos kuitenkin olet tämän uskon perustalla?
Jos kerran emme voi itse saada mitään aikaan, joka auttaisi meitä pelastuksen asiassa ja saamme todellisen vanhurskauden lahjana ainoastaan Jeesuksen sovitustyön tähden. Käsitän, että silti väität että olen juuri tässä asiassa väärässä.
Pekka Veli, olen aikaisemmissa kommenteissa yrittänyt avata tätä. En ehkä ole osannut tehdä sitä oikein.
Luther kopio Augustinukselta ja vähän fiksasi Raamatullisia oppia, että vain tietyt ihmiset vanhurskautetaan. Tämän verran voitte siitä tietää, loput on salaista tietoa. Ja tämä on se iloinen asia. Hyvää jatkoa. Itse en ostaisi tälläistä teologiaa.
Sami Paajanen 14.3.2021 00:54:
”Pyrkivää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.” Hebr.12:14.
”näin pelastus on kertakaikkinen ja samalla ei kertakaikkinen, se on prosessi johon osallistun omalla tahdollani.”
Pyhitys ei tuo pelastukseen mitään lisää, mutta se merkitsee sitä, että kun ihminen luovuttaa tahtonsa Herralle, Hän pyhittää meidät.
LM
Sami Paajanen 14.3.2021 00:54:
”Pyrkivää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.” Hebr.12:14.
”näin pelastus on kertakaikkinen ja samalla ei kertakaikkinen, se on prosessi johon osallistun omalla tahdollani.”
En tiedä puhummeko samasta asiasta, mutta tässä jotain mitä itse olen ymmärtänyt pyhityksestä.
Pyhitys ei tuo pelastukseen mitään lisää, koska vanhaa luontoa ei voi pyhittää, mutta se merkitsee sitä, että kun ihminen on uudestisyntynyt, ihmisen tulee luovuttaa tahtonsa Herralle ja Hän vastaa siihen pyhittämällä meidät.
Tästä on kysymys kun puhutaan ”itsemme antamisesta kuolleista eläviksi tultuamme, kokonaan Jumalalle.”
Pyhityksessä on oikeastaan kyse ”vaeltamista valossa”, jolloin Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaiken aikaa kaikesta synnistä.
Tällaiseen tilaan Jumala haluaa meidät saattaa niin että voimme sanoa Paavalin tavoin, ”en enää elä minä vaan Kristus elää minussa ja sen minkä elän,
se minä elän Jumalan Pojan uskossa.”
Tähän ei päästä kuin tahdon perinpohjaisen luovuttamisen kautta, mutta kun se on tehty, sitä ei tavallaan tarvitse tehdä uudelleen. Siihen joutuu kuitenkin aina palaamaan.
Pyhitys on kasvamista Kristuksen kaltaisuuteen niin että Hänen parhaimmat ominaisuutensa pääsevät esiin meidän kuolevaisessa lihassamme. Samalla kuitenkin huomataan miten synnintuntomme kasvaa, mutta samalla kasvaa myös armon tunto.
Pyhitys ei siis merkitse, että me saisimme itsessämme jotain pyhittymistä aikaan. Pyhitys on sitä, että suostumme kaiken aikaa Kristuksen hallintavaltaan meissä.
”Pyhitys on sitä, että suostumme kaiken aikaa Kristuksen hallintavaltaan meissä.” Miten paljon näet itsessäsi tätä pyhyyttä, Jorma Rämö? Taitaapa tuo suostuminen olla itse kullekin kovin vaikeaa.
Reijo Mänttäri kirjoitti aiemmin näin: Ymmärrän niitä, jotka suuttuvat lausekkeesta: ”Samalla kertaa syntinen ja vanhurskas/ simul justus et peccator, vaikka se on ehkä Lutherin ykkös-slogan. Ymmärrän suuttuvia, koska tuota määrrettä ei ole Raamatussa, jossa kyllä kaikkialla tehdään selväksi, että pelastumaton osa, eli liha, roikkuu meissä, mutta uudestisyntyneelle hengellemme alistettuna. Eli liha ei hallitse, ei etenkään ota osaa Jumalalle kelpaavassa statuksessamme, koska se on tulelle talletettu, niinkuin kaikki näkyvä. Luudestisyntyneen, taivaaseen kelpaavan osan.”
En aiemmin ole vastannut sinulle Reijo tähän. Nyt kiinnostaisi kovasti se suuttumus, jonka aiheutan tällä asialla. En oikein käsitä tuota jatkoa, kun selität suuttumuksen syytä. Olisi hyvä, jos voisimme jatkaa keskustelua tästä. Jotta minulle selviäisi oikein tuon suuttumuksen syy kohdallasi.
Martti Pentti,
Totta, Jumala tekee pyhittävää työtään meissä tavoilla joihin meidän on vaikea suostua. Hän ei kysele meiltä tahdotko kokea tuon järkytyksen ja tuon vastoinkäymisen. Jumala toimii oman viisautensa mukaan meidän parhaaksemme eikä meillä ole aavistustakaan mihin Hän pyrkii, mutta siitä huolimatta roikumme kiinni Kristuksessa.
”Tahdotteko tekin mennä pois? ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.”
On mahdollista lähteä pois ja olla suostumatta Jumalan tapaan hoitaa meitä, mutta olisiko se sitten parempi?
Jorma Rämö, kirjoitit; ” Pyhitys ei tuo pelastukseen mitään lisää, koska vanhaa luontoa ei voi pyhittää”
Ei ole olemassa kristinuskoa ilman tekoja,” usko ilman tekoja on kuollut” ( Jaakob 2) samoin kristillistä vanhurskautta ei ole olemassa ilman tekoja. Jos taas ajattelet niin, että kristitty ihminen pelastuu ilman tekoja, ei ole kysymys kristinuskosta. Ihmisen yksilöllinen pelastus ei ole pelkkä lahja, eikä kertakaikkinen tapahtuma vaan prosessi, joka kehittyy asteittain kahden tekijän välillä, Jumalan ja ihmisen yhteisvaikutuksella. Jumala antaa meille armonsa, mutta ihmisen puolelta välttämättömiä ovat usko ja hyvät teot.
” Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. ” ( Ef 2:8-10)
Lieneekö luonnollista, kuten Kristus on yksin meidän vanhurskautemme, Hän yksin on myös meidän pyhityksemme. En nyt muista missä vieressä todetaan: ”Ainoa puhdas pyhitys on Vapahtajan yhteys..”
Sitä paitsi, mitä Sami totesi, Luther ”fiksasi” sen ajan Euroopan toiseen asentoon ja sanan varsinaisessa merkityksessä apostoliseen uskoon.
Kosti tuosa oli puhetta predestinaatiosta, jonka Luther oppi Augustinukselta, kopio ja fiksasi. Calvin viljeli sen puhtaaksi, kaksinkertaiseen predestinaatioon. Augustinus yritti ymmärtää jumalallisen ennaltatietämyksen mysteerin, mikä johti hänet yksipuoliseen ja liioiteltuun käsitykseen predestinaatiosta, jonka mukaan Jumala määrää ennalta toiset pelastukseen ja toiset kadotukseen. Tästä Augustinuksen opista tuli monien länsimaisten ennaltamääräämistä koskevien harhaoppien kuten kalvinismin lähde.