Tuskin on mitään muuta asiaa, jota vastustetaan, niin voimakkaasti, kuin tätä Raamatun pääasiallista opetusta, että tulemme vanhurskaiksi yksin uskosta. Tässä on jo sellainen suuri vaara, että itse uskosta tulee se epäjumala jota alamme palvoa ja pitää suurena hyveenä, jonka tähden Jumala katsoisi meitä hyväksyvästi. Teemme helposti uskosta jonkinlaisen teon, jota tarjoamme Jumalalle. Jolloin käsitämme koko Raamatun pääasian nurinkurisesti, eikä me silloin olla myöskään osallisia niistä lupauksista, jotka usko antaa.
Emme kelpaa Jumalalle siksi, että käymme kasteella, tai meidät viedään kastettavaksi. Emmekä sillä, että teemme totisen parannuksen. Emme edes jokapäiväisellä Raamatun luvulla, tai jatkuvalla ja kokoaikaisella rukouksella. Emmekä millään hyvillä töillä. On niitä paljon , tai vähän. Vaarallisin näistä väärinkäsityksistä on minusta se, että laitamme luottamuksen omaan uskoomme.
Oma uskomme ei meitä pelasta, jos kuvittelemme, että se on se hyvä asia, joka meissä on ja siksi me olemme Jumalalle kelvollisia. Eikö ole aika outoa ?Usko kun kuitenkin on se, josta kaikki riippuu. Miten voin väittää, ettei se riitä. Tässä ei nyt ole kyse uskon riittävyydestä, vaan siitä että sana usko käsitetään helposti väärin. Jolloin koko Raamatun pääoppi kääntyy ylösalaisin.
Jumalan suurista lupauksista tulee vaatimuksia, jotka meidän muka pitäisi itse toteuttaa ja siitä
mitä Jumala meiltä vaatii tulee Jumalan lupauksia. Evankeliumista tulee siis laki ja laista evankeliumi. Raamatun tekstiä ei mitenkään voi oikein tulkita, jos nämä asiat ensin sotketaan keskenään.
Raamatun pääoppi on siinä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen. Ei sitä joka johonkin hyvään ensin kykenee. Vaan sen joka ei kykene yhtään mihinkään, ei edes uskomaan siihen että hänen uskonsa olisi riittävä ansio.
Uskon kohde ja sisältö on Jeesuksen pyhä ja kallis veri, joka on vuotanut sinun ja minun edestä ja Jumala oikein hyvin tietää, että se riittää täydellisesti. Emmekä edes omalla uskollamme voi lisätä siihen mitään. Uskon salaisuus ei ole siinä, että me kykenemme jotakin uskomaan, vaan siinä mitä Jeesus on puolestamme tehnyt Mikäli lisäämme siihen jotain, niin se kertoo vain siitä, ettemme ole ollenkaan käsittäneet vielä mistä uskossa on kyse. Usko ikään kuin katsoo uskon kohteeseen, ei itse uskoon.
Tämä on uskon varsinainen sisältö ja terveeksi tekevä lääke. Tämä oppi vie Jeesuksen seuraan, jossa näemme totuuden itsestämme. Ollessamme hänen seurassaan, joka on itse totuus. Hän näkee meidän avuttomuutemme ja yrityksemme kelvata turhana räpistelynä, joka ei tuota mitään. Jopa uskosta haluamme tehdä Jumalalle kelpaavan teon. Emmekä millään haluaisi käsittää sitä, ettemme voi edes sillä saavuttaa sitä minkä Jeesus on jo meille hankkinut.
Tämä merkitsee sitä, että kaikki se mitä me olemme täytyy siirtyä syrjään ja vain Jumalan lupaus siitä että Jeesuksen sovitustyö riittää, on tultava meille kaikeksi kaikessa. Tämän tähden Raamatun pääoppi on luontaisesti jopa vastenmielinen ja siksi sitä vastaan hyökätään kaikilla rintamilla jatkuvasti.
Se kun ei anna meille mitään kunniaa, eikä arvostusta. Päin vastoin se pitää parhaimmatkin ponnistelumme ja luulotellun hyvyytemme lopulta inhottavana roskana.
Siksi ei Raamatun pääoppia oikein haluta riemuiten ottaa vastaan, vaan enneminkin taistella sitä vastaan. On vaikea uskoa että se voi olla näin yksinkertaista, ettei edes uskolla ole mitään merkitystä, jollei uskomme kohteena ja koko sisältönä ole yksin Jeesus ja hänen rakkautensa.
Pekka mitä sinulle seuraava Jeesuksen rukous kertoo:
Luuk. 23:34
Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”.
Eikö tässä ole armo koko kuva, Jeesus rukoilee juutalaisten ja ristiinnaulitsiojoidens puolesta että Jumala armahtaisi näitä koska he eivät tiedä mitä tekevät, siis ovat sokeita ja elävät pimeydessä.
Juutalaiset kuvittelivat palvelevansa Jumalaa jopa ristiinnaulitessaan Jeesuksen, mitä tämä kertoo ihmisistä?
Miksi ns ”kristityt” seuraavat niin monia vääriä opettajia ja hallitsijoita jotka saavat nämä tekemään jopa kauheuksia? ”Tietävätkö” nämä itseään kristittyinä pitävät mitä tekevät? Siis kun kauheimmillaan ovat seuranneet Hitleriä?
Joh. 10:27
Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
Voiko Jeesuksen seuraaja olla ”tietämätön” ja seurata vääriä opettajia?
”Jeesus rukoilee juutalaisten ja ristiinnaulitsiojoidens puolesta että Jumala armahtaisi näitä.” Miksi sinun on niin vaikea olla armollinen kokonaisille kirkkokunnille, Ari Pasanen?
Jeesus armahti jo ristillä ne, jotka ristiinaulitsivat hänet. Siinä ilmenee Jumalan suuri rakkaus meitä syntisiä kohtaan. Jo ennenkuin olemme tehneet parannusta, tai edes uskoneet häneen, niin Hän on jo armahatanut meidät.
Tunnustuskirjat:
”6. Jumalan lain kolmas käyttö
Tiedämme, että Jumalan lain avulla (1) pidetään hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisen kurin ja kunniallisuuden piirissä ja (2) opetetaan kaikkia ihmisiä tuntemaan syntinsä. Tiedämme myös (3), että sellaiset ihmiset, jotka Jumalan Henki on synnyttänyt (2 Kor. 3:13-18) uudesti ja joiden sydämeltä Mooseksen peite on poistettu heidän kääntyessään Herran tykö, (Ps. 119:1) elävät ja vaeltavat Jumalan laissa. Viimeksi mainitusta, kolmannesta lain käytöstä on syntynyt kiistaa muutamien harvojen teologien kesken.
Toiset ovat ajatelleet ja opettaneet, 56 että uudestisyntyneiden ei ole määrä lain avulla opetella uutta kuuliaisuutta ja hankkia tietoa teoista, joissa heidän tulee vaeltaa; (Ef. 2:10) ei myöskään oppia näistä asioista saa perustaa lakiin. Onhan Jumalan Poika vapauttanut heidät ja tehnyt heistä Henkensä temppeleitä. Niin kuin aurinko vapaana, kenenkään kiirehtimättä, aivan itsenäisesti kiertää kierroksensa, niin tekevät myös uudestisyntyneet itsenäisesti Pyhä Hengen innoittamina ja kiirehtiminä sellaista, mitä Jumala heiltä vaatii.
Toiset ovat sitä vastoin opettaneet seuraavaan tapaan: On aivan totta, että Pyhä Henki panee uskovat ihmiset liikkeelle. Näin he sisäisen ihmisen puolesta täyttävät Jumalan tahtoa alttiisti. Silti juuri Pyhä Henki käyttää kirjoitettua lakia myös opettamaan oikein uskovia palvelemaan Jumalaa hänen kirjoitetun lakinsa ja sanansa mukaan, ei omien ajatusten mukaisesti. Kirjoitettu sana on luotettava sääntö ja ohje, jonka mukaan hurskas elämänvaellus on muodostettava Jumalan iankaikkisen, muuttumattoman tahdon mukaiseksi.
Tämän kiistan me aiomme nyt selvittää ja saada lopullisesti päättymään.
Me uskomme, opetamme ja tunnustamme yksimielisesti, että oikein uskovat, vilpittömästi Jumalan puoleen kääntyneet ja vanhurskautetut kristityt on julistettu ja päästetty vapaiksi lain kirouksesta. Silti heidän tulee joka päivä harjoitella Herran lain tuntemista, niin kuin on kirjoitettu: ”Autuas se (…) joka rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt!” (Ps. 1:1 s. ja Ps. 119:97). Laki on nimittäin kuvastin, josta on nähtävissä Jumalan tahto, se mikä on hänelle mieluista. Sitä peiliä on aina pidettävä uskovien edessä; sitä lakia on heille lakkaamatta opetettava.
Apostoli tosin vakuuttaa, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle vaan jumalattomille. (1 Tim. 1:9) Tätä ei kuitenkaan pidä ymmärtää niin, että vanhurskaiden tulisi elää ilman lakia. Onhan Jumalan laki kirjoitettu heidän sydämeensä. Jo ensimmäiselle ihmiselle annettiin heti luomisen jälkeen laki, jonka mukaan hänen oli määrä elää. Pyhä Paavali tarkoittaa sitä, että lain (Gal. 3:13 s.) kirous ei paina niiden harteita, jotka Kristus on sovittanut Jumalan kanssa. Lailla ei myöskään ole mitään syytä vaivata eikä pakottaa uudestisyntyneitä, koskapa he sisällisen ihmisen puolesta ilolla (Room. 7:22) yhtyvät Jumalan lakiin.
Jos uskovissa Jumalan valituissa lapsissa asuva Pyhä Henki jo tämän elämän aikana loisi heidät kokonaan uusiksi, niin että he luontoineen ja kaikkine kykyineen olisivat täysin synnittömiä, he eivät todellakaan tarvitsisi lakia eivätkä siis kiirehtijääkään. Ilman mitään lain opetusta, kehotusta, ohjausta ja hoputusta he aivan omasta aloitteestaan, täysin vapaaehtoisesti tekisivät kaiken, mitä he Jumalan tahdosta ovat velvollisia tekemään. Juuri sitenhän aurinko, kuu ja kaikki taivaan tähdet itsestään noudattavat ratojaan kenenkään tai minkään kehottamatta, ohjaamatta, kiirehtimättä, painostamatta, pakottamatta – tai estämättä. Ne seuraavat järjestystä, jonka Jumala on niille kerran säätänyt. Entä rakkaat enkelit? Heidänkin kuuliaisuutensa on täysin vapaaehtoista.
Mutta uskovaisia ei tämän elämän aikana uudisteta täydellisesti eikä läpikotaisin, completive vel consummative. Kristuksen täydellinen kuuliaisuus peittää kyllä heidän syntinsä, eikä synnistä seuraa uskoville kadotustuomiota. Pyhä Henki on alkanut ottaa vanhaa Aadamia hengiltä ja uudistaa kristittyjen ”mielen henkeä”. Silti vanha Aadam on yhä piintyneenä heidän luontoonsa ja kaikkiin sisäisiin ja ulkoisiin kykyihinsä. Apostoli kirjoittaa tästä: ”Minä tiedän, (Room. 7:18, 19, 23) ettei minussa, se on minun lihassani asu mitään hyvää (…) minä en tiedä, mitä teen, sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.” Ja edelleen: ”Jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa.” ”Liha himoitsee Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat toisiaan vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.” (Gal. 5:17)
Näistä syistä Jumalan oikein uskovat, valitut ja uudestisyntyneet lapset tarvitsevat joka päivä tämän elämän ajan laista saatavaa opetusta, kehotusta, varoitusta ja uhkausta voidakseen vastustaa lihan himoja. Eikä sekään riitä, vaan he tarvitsevat usein myös rangaistuksia, jotka ravistelevat heitä, niin että he seuraavat Jumalan Hengen ohjausta. Onhan kirjoitettu: (Ps. 119:71) ”Hyvä on minulle, Herra, että minua nöyryytät, että minä oppisin sinun käskyjäsi.” ”Minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi” (1 Kor. 9:27) ”Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä (Hepr. 12:8) ettekä lapsia.” Tohtori Luther on selittänyt tätä perusteellisesti Kirkkopostillan suviosassa, 19. sunn. Kolm. jälk. epistolasaarnassa. 57
Vielä on kohta kohdalta esitettävä, miten evankeliumi synnyttää, luo ja saa aikaan uskovaisissa uutta kuuliaisuutta ja mikä on lain tehtävä uskovien hyviä tekoja ajatellen.
Laki tosin sanoo Jumalan tahtovan ja käskevän, että ”meidän pitää uudessa elämässä vaeltaman”. (Room. 6:4) Mutta laki ei anna voimaa eikä kykyä aloittaa eikä jatkaa sitä vaellusta. Sydämen uudistaa Pyhä Henki, joka annetaan ja vastaanotetaan evankeliumia saarnattaessa, ei lakia julistettaessa (Gal. 3:2, 14). Mutta Pyhä Henki käyttää sitten lakia uudestisyntyneiden opettamiseen. Kymmenestä käskystä hän näyttää heille, ”mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista” (Room. 12:2) ja missä Jumalan edeltäpäin valmistamissa hyvissä teoissa heidän tulee vaeltaa (Ef. 2:10). Pyhä Henki kehottaa heitä siihen; ja kun he lihan tähden ovat laiskoja, velttoja ja vastahakoisia, hän nuhtelee heitä lain sanalla. Hänellä on samalla kertaa (1 Sam. 2:10) kaksi virkaa: hän surmaa ja tekee eläväksi, vie helvettiin ja tuo sieltä jälleen pois. Hänen tehtävänään ei ole van lohduttaminen vaan myös syyttäminen, niin kuin on kirjoitettu: (Joh. 16:8) ”Kun Pyhä Henki tulee, niin hän näyttää maailmalle (johon vanha Aadam kuuluu) todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.” Syntiä on kaikki mikä rikkoo Jumalan lakia. Pyhä Paavalikin sanoo:(2 Tim. 3:16) ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi”; nuhteleminen on lain varsinainen tehtävä. Niin usein kun uskovat kompastelevat, Pyhä Henki käyttää lakia nuhtelemaan heitä, mutta sama Henki käyttää sitten pyhän evankeliumin saarnaa rohkaisemaan ja lohduttamaan heitä.
Meidän on vältettävä jokaista virhetulkintaa, mikäli mahdollista, ja opetuksessa säilytettävä selvä ero lain tekojen ja Hengen vaikutusten välillä. Siksi on varsin tarkasti pidettävä mielessä, että aina puhuttaessa Jumalan lain mukaisista hyvistä teoista – nehän yksin ovat hyviä – ”laki” merkitsee nimenomaan Jumalan muuttumatonta tahtoa, jonka mukaan ihmisten on elettävä. Siitä huolimatta on eroa teoilla ja teoilla, koska on olemassa eroa niitten ihmisten kesken, jotka koettavat noudattaa lakia ja Jumalan tahtoa. Uudestisyntymättömänä ihminen noudattaa lakia ja tekee tekoja käskystä, rangaistuksen pelosta tai palkan toivossa. Sellainen ihminen on yhä ”lain alla”; pyhä Paavali käyttää hänen teoistaan nimitystä ”lain teot”, sillä hän on orjan tavoin lain pakkovallassa. Sellaiset ovat Kainin kaltaisia pyhimyksiä.
Mutta kun Jumalan Henki synnyttää ihmisen uudesti ja vapauttaa hänet laista, kun ihminen pääsee vapaaksi piiskurista ja Jumalan Hengen johdettavaksi, (Room. 8:14 silloin hän elää lakiin kirjatun Jumalan tahdon mukaisesti ja tekee kaiken alttiisti ja iloisesti, sikäli kuin hän on uudestisyntynyt. Niitä tekoja ei ole oikein sanoa lain teoiksi, vaan ne ovat Hengen tekoja eli hedelmiä; niissä vaikuttaa se mistä pyhä Paavali käyttää nimityksiä ”mielen laki” (Room. 7:23 1 Kor. 9:21 Room. 6:14) ja ”Kristuksen laki”. Sellaiset ihmiset eivät Paavalin sanan mukaan ole enää lain vaan armon alla (Room. 8:2).
Uskovat eivät kuitenkaan tässä maailmassa uudistu täydellisesti, vaan vanha Aadam pysyy heissä hautaan saakka, samoin heissä jatkuu Hengen sota lihaa vastaan. (Room. 7:22 s.) Tosin he sisällisen ihmisen puolesta ilolla yhtyvät Jumalan lakiin, mutta heidän jäsenissään oleva laki tekee vastarintaa heidän mielensä laille. Niinpä he eivät milloinkaan ole vailla lakia, mutta eivät myöskään lain alla. He ovat, elävät ja vaeltavat (Ps. 119:1) Herran laissa, mutta eivät tee mitään lain pakosta.
Heissä olevaa vanhaa Aadamia on sen sijaan piiskattava sekä lailla että lyönneillä, se kun tekee hyvää vain vastahakoisesti ja pakosta. Jumalattomiakin on pidettävä kurissa ja kuuliaisina antamalla lain heitä uhkailla (1 Kor. 9:27; Room. 7:18 s.).
Uskovat tarvitsevat lain opetusta vielä siitäkin syystä, etteivät sortuisi omaan pyhyyteen ja hurskauteen, suunnittelemaan oman mielen mukaista jumalanpalvelusta, sellaista joka olisi olevinaan Pyhän Hengen innoittama, vaikka se ei perustuisi Jumalan sanaan eikä käskyyn. Sellaisesta varoittaa 5 Moos. 12:8, 28, 32: ”Älkää tehkö (…) jokainen sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein”, vaan ”kuulkaa niitä käskyjä ja säännöksiä, jotka minä teille annan”, ”älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois.”
Vielä siitäkin syystä lain täytyy opettaa uskoville hyviä tekoja, että ihminen muutoin kuvittelisi tekojaan ja elämäänsä puhtaiksi ja täydellisiksi. Antaessaan uskoville määräyksiä hyvistä teoista laki toimii samalla peilinä ja näyttää, kuinka vajavaisia ja epäpuhtaita tämän elämän aikana tekemämme teot ovat. Rakkaan Paavalin perässä meidän on pakko myöntää: (1 Kor. 4:4) ”Minulla ei tosin ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu.” Kehottaessaan uudestisyntyneitä tekemään hyvää Paavali pitää heidän edessään kymmenen käskyn peiliä (Room. 13:9). Laista hän itsekin näkee hyvien tekojensa olevan vajavaisia ja epäpuhtaita (Room. 7). Daavid kyllä vakuuttaa toisaalta: Viam mandatorum tuorum cucurri, ”Olen vaeltanut sinun käskyjesi tietä.” Mutta toisaalla hän rukoilee: ”Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi” (Ps. 119:32 ja Ps. 143:2).
Mihin perustuu se, että uskovien hyvät teot kelpaavat Jumalalle ja miellyttävät häntä? Ovathan ne vajavaisia ja epäpuhtaita koko tämän elämän ajan, koska lihassamme asuu synti. Tähän kysymykseen ei löydy vastausta laista, joka vaatii täydellistä ja täysin puhdasta kuuliaisuutta; mikään muu ei sen mukaan kelpaa Jumalalle. Evankeliumi sitä vastoin opettaa, että meidän hengelliset uhrimme kelpaavat Jumalalle Kristuksen tähden, kun ne uhrataan Kristukseen uskoen (1 Piet. 2:5; Hepr. 11:4; Hepr. 13:15 s.). Näin kristityt eivät ole lain alla vaan armon alla. Usko Kristukseen on vapauttanut ihmisen itsensä lain kirouksesta ja kadotustuomiosta, ja hänen tekonsakin Jumala lukee Kristuksen tähden hyviksi, vaikka ne eivät ole täydellisiä eivätkä puhtaita. Uskova ei näet tee niitä lain pakosta, vaan hän tekee niitä Pyhän Hengen uudistamana, sydämestään asti halukkaana ja alttiina elämään kaikessa Jumalalle mieliksi. Tämä koskee uudestisyntynyttä sisällistä ihmistä; samalla uskova joutuu käymään alituista sotaa vanhaa Aadamia vastaan.
Uskovassakin on näet yhä vielä vanha Aadam, se äksy ja vikuri aasi. Ei sille riitä edes lain opettaminen, ei kehottaminen, hoputtaminen eikä uhkaaminenkaan. Usein se täytyy vaivan ja rangaistuksen karahkalla pakottaa tottelemaan Kristusta. Vasta sitten kun ihmiseltä lopullisesti riisutaan tämä synnin turmelema liha ja hänet luodaan ylösnousemuksessa kokonaan uudeksi, hän lakkaa tarvitsemasta lain saarnaa, uhkausta ja kuritusta. Ei hän silloin tarvitse evankeliumiakaan, sillä laki ja evankeliumi kuuluvat tähän vajavaiseen elämään. Silloin autuaat näkevät Jumalan kasvoista kasvoihin. Silloin he kykenevät heissä asuvan Jumalan Hengen voimasta toteuttamaan Jumalan tahdon alttiisti, vapaasti, minkään estämättä, puhtaasti ja minkään puuttumatta. Jumalan tahdon täyttäminen on heidän ilonsa täydellisesti ja ikuisesti. Edellä sanotun perusteella me hylkäämme ja tuomitsemme sen turmiollisen, kristilliselle siveydelle ja oikealle jumalisuudelle tuhoisan harhaopin, jonka mukaan lakia ei pitäisi selostetulla tavalla saarnata oikein uskoville kristityille vaan ainoastaan epäuskoisille, paatuneille jumalattomille.”
Sami Paajanen: “Näin täytät alkuperäistä lain täyttymisen prosessia josta Aadam ja Eeva luopuivat.
” Sami Paajanen: ”Tämä ajatus löytyy itse lutherilta muistaaksen Mooseksen kirjojen kommentaarista. Ei se ole muutenkaan kirkon historiassa outo, ehkä et ole vain kuulut siitä. Ihan normi settiä.”
Minulla on Lutherin 1. Mooseksen kirjan selitykset 1-31. En ole löytänyt tällaista ajatusta niistä. Voitko kertoa mistä se löytyy?
Kirkon historiasta löytyy varmasti todella paljon outoa. Hyvä että en ole ihan kaikkea kuullutkaan :).
Minusta näyttää siltä, ettet Sami ymmärrä, että Jeesus täytti Jumalan lain meidän puolestamme täydellisesti. Nyt meidän ei enää tarvitse täyttää sitä. Vaan se on jo täytetty kuten Jeesus sanoi ristillä viimeisinä sanoinaan. Lailla on silti edelleen ”kurittava” tehtävä uskovien elämässä. Se on sitä vanhan lihan kuolettamista eli ristiinnaulitsemista. Mutta tämä ei silti lisää mitään Jeesuksen täydelliseen sovitukseen puolestamme, joten kristitty voi ja saa olla vapaa kadotustuomion uhasta tai siitä, että vanha liha ei ole täysin kuollut (jota ei tässä elämässä tapahdukaan) tai että hänen hyvät tekonsa eivät ole puhtaita (jota ne eivät olekaan).
Riitta, en nyt ehdi kaivaa tuota Lutherin selitystä, yritän myöhemmin.
Totta kai kristitty ihminen täytää lakia, joka päivä. Lain tehtävää ei voi pelkistää vain kurittavaan tehtävään. Sillä on paljon muitakin tehtäviä. Jumala suhdetta ei voi pelkistää totaalisesti pelkkään syyllisyyden ja armahduksen kysymyksiin. Lain ja evankeliumin dialektiikka onkin johtanut monet protestantit, vain pyörimään tässä tematiikassa. Katsoppa aikasemmin kommenttini Pekak Velille jossa otin esille Lutherin käskyjen meditaation. Jo tämä meditaatio osoittaa, Lutherin ite pyrkineen täyttämään lain käskyjä jokapäiväisessä elämässä. Ja näin teet sinäkin. Muuten uskosi on kuollut.
Lopuksi kirjoitat mm; ”Mutta tämä ei silti lisää mitään Jeesuksen täydelliseen sovitukseen ” puolestamme,” > tämä on vähän hassu lause, kuka yleensä tälläistä opettaa?
Ydin tässä asiassa on siinä, miksi ja milloin on lupa uskoa olevansa täysin Jumalan hyväksynnän kohteena. Tapahtuiko se silloin kun Jeesus sovitti meidät, vai sitten kun me uskomme tähän sovitukseen? Rom. 5:8 Kristus kuoli meidän puolestamme silloin kun vielä olimme syntisiä.
Käsittääkseni tämä suhde ei ole mitenkään muuttunut uskoon tuloni jälkeen. Olen yhä syntinen ja Kristus on kuolemallaan sovittanut minut syntisen ihmisen. Siksihän Raamattu sanoo : ”Jeesus on jokaisen ihmisen vapahtaja varsinkin uskovien.” Voin rehellisesti ja avoimesti tunnustaa Herralle kaiken ja antaa Hänen tehdä Pyhän Hengen kautta puhdistavaa työtään sydämessäni. Näyttämällä yhä lisää sitä syntiä, jota sisimmässäni on , jonka saman tien voin sitten laittaa Herrani laskuun ja taskuun.
Aamen
Lutherin mukaan ihmisellä ei ollut vapaata tahtoa edes alkutilassa. Syntiinlankeemuksen olemus on siinä, että ihminen uskon ohi luuli saavuttaneensa vapaan tahdon suhteessa Jumalaan. Ihminen ei ollut vapaa, vaan sidottu Jumalaan. Siksikin vapaan tahdon selitysyritykset syntiinlankeemuksen jälkeen jonkinlaisena ihmisessä säilyneenä kykynä vievät kaksinkertaisesti hakoteille tahdon kääntyessä täysin Jumalaa vastaan. Jäljelle jäi siten syntiin sidottu tahto ja pelkästään ”unelma vapaasta tahosta”.
Lutherin mukaan, todella näin. Tästä sitten seurasi kehäpäätelmä Lutherilta. Jumala on valinnut tietyt ihmiset kadotuksen massassa, valinta on tapahtunut ennen luomista ja vain nämä pelastuvat. Koko Lutherin päätelmä on uusi tulokas kristikunnassa 1500 luvulta alkaen.
Niin, seurasi siitä sellainen kehäpäätelmä, että ihminen tulee vanhurskaaksi yksin uskosta, vaan ei teoista eikä omalla valinnalla.
Kosti, voi olla juuri noin kuin sanot, lutherin predestinaatioppi vaikutti vanhurskauttamisoppiin. En ole itse tuota ikinä ajatellut. Jaakobhan oli ongelma Lutherille ( ainakin jossakin vaiheessa ).
Jaakobin kirjeen on muotoiltu niin, että se näyttää olevan sanasta sanaan Paavalin opetuksen
vastainen.
Jaakob; “Mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko
silloin voi pelastaa häntä?… Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei ainoastaan
uskon perusteella” (Jaakob 2:14, 24).
Paavali; “tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi
tekemällä lain vaatimia tekoja, vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen… Eihän kukaan ihminen tule
vanhurskaaksi tekemällä, mitä laki vaatii” (Gal. 2:16).
Luther ei kuitenkaan hylännyt Jaakobin kirjettä, vaan piti hyvänä, että se teroitti Jumalan lakia, mutta arvosteli sitä, että se kuvasi vastoin Paavalia teot vanhurskaudeksi. Toiseksi, kuten hän toteaa, ”kirje tahtoo opettaa kristittyjä eikä mainitse kertaakaan tässä pitkässä opetuksessa Kristuksen kärsimystä, ylösnousemista ja Henkeä. Hän mainitsee Kristuksen tosin pari kertaa, mutta hän ei opeta mitään hänestä, vaan puhuu yleisestä uskosta Jumalaan.
Jaakobin lainatessa Pietarin kirjeestä 6 kohtaa, herätti Lutherissa sen otaksuman, että vaikka Herodes tappoi Jaakobin aikaisin ennen Pietaria (Apt12:2) hän olisi kuitenkin elänyt kauan Pietarin ja Paavalin jälkeen. ”Yksi mies ei ole mikään mies maallisissa asioissa; kuinka pitäisi sitten tällä ainoalla aivan yksin olla vastoin Paavalia ja muuta Raamattua arvoa.” Olen itsekkin hieman ihmetellyt, miten Jaakobin kirje tietyissä tilanteissa näyttää käyvän Paavalin kirjeiden selitysteoksena.
1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.(Room.8)
Onko eroa vaeltaa lihassa kuin hengessä?
Mitä on lihallinen ”kristillisyys”? (Ilman Jumalan henkeä)
Olisiko Galatalaiskirjeestä apua: ”Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia.” Aimo T. Nikolainen kiteyttää kirjassaan ’Uuden testamentin tulkinta ja tutkimus’ näin: ”Ihminen elää kahdella tavalla, joko Jumalasta käsin eli Hengen mukaan (κατα πνευμα) tai omavaraisesti ’lihan mukaan’ ( κατα σαρκα).”
Ja lopulta jää vain Apostolin lohduttava Sana:
”Voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen.”
1. Piet. 1:5.
Löytyisiköhän Raamatusta jotain tietoa siitä, millä teoilla erityisesti voimme miellyttää Jumalaa ?
Onhan aika hankalaa ryhtyä kovasti hyvää tekemään, jos tätä olennaista tietoa ei ole. Varsinkin kun tiedämme, että kakki tekomme ovat puutteellisia ja synnin saastuttamia. Olisihan mainiota, jos tietäisimme sen mikä miellyttää Jumalaa ja keskittyisimme siihen. Tuottaisihan jo se pelkkä tietoisuus siitä, meille valtavasti iloa, että juuri tämä teko on Jumalalle oikein mieluisa. Silloin voisi jättää muut puuhat vähemmälle ja keskittyä olennaiseen.
Pekka evankeliumissa on selkeästi sanottu Jumalan tahto ”Kuulkaa Häntä” eli Jeesusta, näin on ilmestys vuoren kohdalla.
Toisena on pitää Jeesuksen käskyt eli elää niiden mukaan, rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä nii kuin itseään.
Jeesuksella oli kirkastusvuorella seuranaan Mooses ja Elia, laki ja profeetat. Tarkoittiko ’kuulkaa häntä’ Jeesuksen julistamaa evankeliumia erotuksena Vanhan testamentin säännöistä ja lupauksista?
Pekka, omana mielipiteenä sanoisin, että usko Kristukseen ja luja luottamus Häneen myös keskellä elämän karikkoja miellyttää Jumalaa kaikista eniten, koska katsomme ainoastaan Hänet totuudelliseksi. Yksin hänet, jolla on meistä rauhan ja rakkauden ajatukset meitä heikkouskoisia kohtaan.