Suurin osa Suomessa asuvista lapsista ei kuule Jeesuksesta. He eivät saa tietää, kuinka arvokkaita ja rakastettuja he ovat Jumalan luomina, että synnit voi saada anteeksi ja että elämää voi elää yhä tänään elävän Jeesuksen kanssa. Tällä viikolla Helsingin hiippakunnan synodaalikokouksen (pappeinkokouksessa) kanavassa Moninaiset perheet ja pelastus tämä tosiasia sanoitettiin näin: täällä kasvaa pakanoita: täällä kasvaa pakanoita.
1. Lopetetaan kristillisen kasvatuksen ulkoistaminen yhteiskunnalle
Menneinä vuosikymmeninä koululaitos vastasi kouluikäisten lasten kristillisestä kasvatuksesta. Kokonaiset sukupolvet kuulivat kristillisen sanoman ilman, että seurakunnat tekivät yhtään mitään!
Nyt ei ole aika haikailla tunnustuksellisen uskonnonopetuksen ja päivänavausvirsien perään. Nyt on aika siirtää vastuu lasten hengellisestä kasvatuksesta sinne, mihin se kuuluu: koteihin ja seurakuntiin.
2. Tarkistetaan arvojärjestyksemme
Tämän päivän lapsiperheissä uskonto ei ole tärkeä arvo, ja siinä onkin seuraava este. The European Studies -tutkimuksessa 2017 lasten toivotuimpia ominaisuuksia olivat hyvät tavat, vastuuntunto, päättäväisyys ja suvaitsevaisuus (yli 80% kannatus), kun taas usko jäi hännille (7% kannatus kaiken kaikkiaan ja 90-luvulla syntyneiden parissa 2%). ”Vilpitön välinpitämättömyys”, kuvasi varhaiskasvattaja havaintoaan perheiden suhteesta uskoon ja kirkkoon tämän viikon synodaalikanavassamme.
Empiirisellä havainnoinnilla voin päätyä samaan. Jopa ns. uskovaisissa kodeissa lapsia kuljetetaan harrastuksiin niin arkena kuin viikonloppuna, mutta seurakuntaan heitä ei tuoda eikä oteta mukaan. Kenenkään syitä arvottamatta totean: meiltä puuttuu seurakuntakeskeinen pyhäkulttuuri.
3. Uskalletaan kertoa lapsille Jumalasta
Samalla on levinnyt ajatus siitä, että uskonto on liian henkilökohtainen asia vanhempien päättää. Ajatellaan, että tiettyyn uskoon tutustuminen saati sitten kasvattaminen rajoittaa lapsen valinnanvapautta.
Ajatus on vailla tieteellistä pohjaa. Uskonnoilla on oma kielensä, ja minkä tahansa oppiminen avaa ymmärrystä muita kohtaan. Toisaalta lapsen mukaan ottaminen seurakuntaan ei riitä, ellei hänen kanssaan keskustella uskonnosta. ”Lapsen uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumista voi verrata siihen, että lapsi vietäisiin kerran viikossa johonkin vieraaseen maahan tunniksi, ja vuosienkaan jälkeen lapsi ei osaisi puhua muutamaa sanaa lukuunottamatta tämän maan kieltä”, lainataan Spännärin, Kallatsan ja Tervo-Niemelän artikkelissa amerikkalaista tutkimusta kotien uskontokasvatuksesta.
4. Nostetaan perhetyö oikeasti prioriteetiksi
Päiväkerhoja ja pyhäkouluja lakkautetaan osallistujien puutteessa. Miksi lapsityö lepää yhä 80-luvulla suosittujen arkiaamujen perhe- ja päiväkerhojen varassa? Miksi 2020-luvun perheiden elämänrytmiin kehitetyt toimintamuodot eivät leviä? Miksi koulutetut lastenohjaaajat eivät ole paikalla seurakunnan viikottaisessa pääjuhlassa? Miksi ei löydy uusia vapaaehtoisia?
Eikö kyse ole prioriteeteista, arvoista. Jos seurakunnissa oikeasti ajateltaisiin, että evankeliumin välittäminen uudelle sukupolvelle on meidän vastuulla, asiaan puututtaisiin ja uuden kehittämistä resurssoitaisiin. Siellä missä perheisiin, hengelliseen sisältöön ja yhteisöllisyyteen on panostettu, on yhä lapsia. Vaihtoehtoja löytyy!
Mistä siis lähteä liikkeelle? Kerron rohkaisuksi esimerkin Norjasta:
Seurakunnan lapsityö oli ajettu alas lasten puutteessa. Samalla palkattiin uusi pappi, työalana perhetyö. Aikansa tuskailtuaan ja rukoiltuaan hän esitteli työyhteisölle näkynsä kirkosta täynnä lapsia, ja sai innostuneen vastaanoton: ”Tee vain!”. Muu papisto olisi mielellään ulkoistanut vastuun perhetyöstä yhdelle ihmiselle. Mutta uusi pappi ei sitä hyväksynyt vaan sanoi: ”Tarvitsen teitä. Jokaista.” Koko työyhteisö sitoutui uuteen näkyyn, perhetyön pastori kokosi rukoustiimin, mallia haettiin ulkomailta ja hyväksi havaitut materiaalit käännettiin norjaksi. Nyt 10 vuoden jälkeen seurakunnassa on 50 perhetyön vapaaehtoista, jumalanpalveluksessa 160 lapsiosallistujaa, ja perheiden välinpitämätön suhtautuminen kääntyi lasten hengellisyyden arvostamiseksi. Seurakunta kasvaa, kun perheet tuovat mukanaan uusia perheitä.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan etteivät lapsenlapseni lapset tule koskaan manipuloiduksi tiedolla että heidän rakastava Jumalansa on valmis heittämään heidät ikuisetsi kidutettavaksi helvetiin elleivät jne jne.
Seppo,
Ihastelen joskus suurta ja laajaa tietouttasi asioista, joihin et usko. Tarkoitan taivaasta ”pudonnutta” Jumalan Sanaa. Se siis on Jeesus ja Kirjoitukset. Tulkitset ja tulkitutat niiden sanoman Kirjoitusten ulkopuolisella ”logiikalla”. Koko ajan on käynyt selväksi, että historialliset tosiasiat, jotka tapahtumat on ilmoitettu Kirjoituksissa ei sinua vakuuta.
Olen uskovainen ja siksi Raamattu sellaisenaan ei minua epäilytä eikä nosta kapinaa Kirjoitusten ilmoituksiin.
Uskon mm., että kaikki paha on tapahtunut, koska Jumalan tarjoamia vaihtoehtoja ei ole hyväksytty. Eli näyttää kehittymättömyydeltä haluta tulla uskoon, mikä auttaa käsittämään, että mitä Jeesuksen vastaus Luuk 13:
2 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
4 Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.”
Ymmärrän todellakin, että tässä mainitut mm. tornin tappamat ihmiset kohtaisivat Jumalan epäoikeudenmukaisuuden. Eivät kohdanneet, koska ihmisen todellinen tuho on iankaikkinen tuho, ellei ota vastaan Jeesuksen hankkimaa pelastusta. Luuk. 9:
24 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.
25 Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?
Jumala/Jeesuksessa kaikin tavoin ja koko ajan kutsuu seuraamaan Häntä. Teoriassa se onnistuu ilman uskoontuloakin, mutta vain kuolemaan asti. Tällaiseen pyritään sakramenttien kautta, mutta ilman Jumalan Pojan vaikuttamaa uskoa se ei todella hyödytä.
Jos olet tähän asti malttanut lukea, niin haluan vielä tiivistää: Olemme langennut luomakunnan herra, mutta Jumala sitten Paratiisista karkotuksen jälkeen on osoittanut armahtavaisuutensa, kun ihminen kääntyy pois pahasta. Eivät kääntyneet. Siksi vain 8 pelastui arkissa.
Taas uusi ihmiskunta omasta vapaasta tahdostaan haluaa kulkea ilman Jumalaa ja seuraamukset kohdataan. Lapsen kärsimys ajassa ei pääty helvettiin ja sillä on todellista merkitystä. Kun lapsen ymmärrys muuttuu oman tahdon tiellä kulkemiseksi, niin jokainen kohtaa Isän vedon pelastukseen, tavalla tai toisella.
Eli ei ole helvettiä, jossa lapsia kidutetaan. Ei ole edes ”limboa”, joka on lievä onnettomuus kastamattomalle lapselle, vt. RKK:n oppi. Ajassa esi-isien pahat teot tuovat
seuraamuksia ja kärsimyksiä lapsillekin. Se on katkaistavissa Kristuksessa.
Reijo M: Asia on tismalleen päinvastoin. Alkuteksteihin nähden myöhäsyntyiset kristilliset enemmän tai vähemmän dogmisidonnaiset näkökulmat katsovat teksteihin jälkikäteisesti ja juuri ulkopuolelta niihin a’priori käskytettyä logiikkaa noudattaen.
Minä puolestani lähden tekstien ja niitä edustavien kirjainten ja sanojen omista lähtökohdista siinä valossa mitä heprealaiset intelligentit ovat oman kulttuurinsa tekstien ylle sytyttäneet. Ja otan monen monet Raamatun asiat vakavasti, kuten esim. genesis-kertomuksiin punotut tieteelliset tosiasiat ja vaikkapa sananlaskujen elämänviisaudet.
Historiallisissa ’ tosiasioissa’ on varmistettuja tosiasioita ja sitten ’uskontosiasioita’ joita vain ko. uskonnon retoriikassa kutsutaan tosiasioiksi, todistettu niitä ei ole.
Nykyteologiankin ongelma on, että tutkijat menevät paljolti dogmit edellä ja ripaus historia perässä kun pitäisi mennä historia edellä ja ripaus uskontoa perässä, siksi kiperä poliittinen tilanne Jeesuksen aikaan oli. Se myös määräsi Jeesus-liikkeen tavoitteet.
Enkä ole puhunut lastenjoutumisesta helvettiin van siitä onko oikein pelotella lapsia helvetillä.
Muuten minulle ei ole tarvetta pitää pyhä- tai rippikoulutasoista esitelmää kristinuskon perusteista, olen osannut ne ulkoa 12 vuotiaasta asti ja ole myös opiskellut teologianperusteet, ja lukenut kotikirjastoni noin sadat eritasoiset teologiset teokset joukossa useita väitöskirjoja.
Iso ja tärkeä kysymys, jonka kirkko vastaa mitä? Nythän yhteiskuntaa on totutettu siihen, että kaikkea muuta saa olla, kunhan ei sitä kristinuskoa, jossa vain ja ainoastaan kerrotaan Jeesuksesta. Siihen iso osa meistä on kastettu!
Ja jossa kerrotaan helvetistä johon suurin osa ihmistä joutuu. Minkä ikäiselle lapselle helvetistä voi kertoa? Tunnen aikuisia jotka ovat vieläkin asiasta (lapsena peloteltuina) henkisesti vammautuneita.
Uskovaisen ei tarvitse pelätä helvettiä, koska Jeesus on hänet pelastanut taivaaseen.
Sillä jos hän (Kristus) on kantanut minun sairauteni ja kipuni (se on: minun syntini ja hirmuisen rangaistuksen minun rikosteni tähden), niin on se tosi, että minäkin olen aivan VAPAA, en ainoastansa kaikesta velastani, vaan myöskin ansaitusta rangaistuksestani enkä sen tähden tarvitse peljätä ja epäillä Jumalan ankaraa tuomiota.
Luther, Jesaja 53:n selitys, ev. luth. todistajain seura, Vaasa 1952. Sanan korostus allekirjoittaneen.
Kannatetaan! Uskon ABC vihko koteihin! Perusasiat lapselle sopivasti (siis myös kaikille! aikuisille) esitettynä!!! Ei haittaisi muutama kiva kuvituskin! Seurakunnat järjestäisi Perhekoulun, muutama ilta/vkl, jossa Uskon ABC käydään läpi-ja joku kiva porkkana-esim. ilmainen lounas, kilpailuja. Kaikki saa tulla mukaan, sinkut, lapsettomat voivat olla täteinä ja setinä-ehkä heitäkin voisi ensin kouluttaa siihen. Mummat ja paapat voisi tulla kertomaan omasta uskostaan ryhmille perheitä.
Tässä ideoita, lapsellisia ehkä jonkun mielestä-mutta me olemme, me ihmiset lapsellisia. Vai mitä osoittaa nämä kiistat Kotimaa-kommenteissakin. Aletaan puhaltaa samaan hiileen, suojelijaksi pyydettäisiin esim Sauli ja Jenni 🙂
Raamatun tulkintoihin ja vaikeisiin kohtiin ei puututa, vaan jokainen löytää sitten itse seurakunnan, jossa viihtyy. yhteiset perusasiat: usko, Raamattu, 10 käskyä, taivaan Isä, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt.
Näillä perusjutuilla mökin miinakin potkutteloo Taivastietänsä.
Jep jep! Minä ja vaimoni tulisimme mielellämme kertomaan, millaista oli ja on elämä lesbona kristillisissä yhteisöissä viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana.
Ja tosiaan Kaisu, voitaisiin keskittyä näihin yhteisiin asioihin : Raamattu, 10 käskyä, taivaan Isä, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt.
Näissä mainitsemissasi asioissa ei varmaan riitaa syntyisi.
Kiitos, Kaisu, innostumisesta ja ideoinnista!
Kiitos blogistille! Eriryisesti tästä ehdotuksesta, että uskontokasvatusta ei ulkoistettaisi. Olemme syöksykierteessä, jossa kristillisestä uskosta ja sen sanoituksista, sisällöstä sekä ilmaisumuodoista vieraannutaan jatkuvasti. Kovin moni meistä papeista vastaa tähän ohentamalla ja tulkitsemalla kristinuskoa radikaalisti uudestaan. Ymmärrän kyllä sen, että sekularisaation ja uushenkisyyden sekasotkun kohtaaminen ei ole yksinkertaista. Itse muistan, että jokainen ehdotus uskontokasvatuksen siirtämisestä kirkolle olisi jo vuosikymmeniä torjuttu toteamalla, että resursseja ei ole.
Väite jonka mukaan lapset voisivat itse valita uskonsa ei päde. Uskoa ei voi valita, jollei tiedä mistä valita.
Koko lapsuutensa ja nuoruutensa jos joutuu olemaan erossa uskonkysymyksistä, niin näistä asioista on täysin ulkona.
Sen sijaan jos koko perhe käy joka pyhä kirkossa, niin uskonasioista ehtii saamaan paljon tietoa ja kokemusta. Jolloin tietää aikuistuessaan miksi ja miten on valinnut. Harhaa on ajatus, että vanhemmat voivat nyt valita sen miten lapsi uskoon tulee aikanaan suhtautumaan.
Mitä ajattelette kasteen yhteydessä olevista kysymyksistä; tahdotko vai tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta.
Kyse on siitä herääkö kirkkokansa omaan vastuuseensa. Me vapaahtoiset olemme avain tähän. Jos jumalanpalvelusten ajaksi on lapsille pyhäkoulu, niin varmasti saamme vanhemmat kirkkoon. Nyt monesti olen surukseni joutunut katsomaan sitä, miten joku nuori perhe tulee kirkkoon. Äidillä vauva sylissä ja taapero hameenhelmoissa.
Eipä aikakaan, kun taapero kyllästyy ja alkaa järjestää asioita mieleisekseen. Päät kääntyy pekeissä katsomaan mistä ääni tulee. Isä ja äiti alkaa hermostua ja lopulta isä lähtee lasten kanssa pois.
Jospa isä ottaisikin sen vauvan hoitoonsa ja taapero saisi valloittaa äidin sylin, niin tilanne voisi hoitua paremmin.
Parempi tietysti olisi, jos pari kolme meistä olisi kirkon ajaksi järjestänyt pyhäkoulun, niin isä, tai äiti voi olla vuorollaan kirkossa.
Olemme kai tottuneet liikaa siihen ajatukseen, että seurakunnalla on omat työntekijät ja meitä ei tarvita.
Kuulin jostain, että jos isät käyvät säännöllisesti kirkossa , niin sillä on ratkaiseva merkitys sille oppivatko lapset samaan.
Täällä kasvaa pakanoita, täällä kasvaa umpiuskovaisia, täällä kasvaa muihin uskontokuntiin kuuluvia. Täällä kasvaa ja on aina kasvanut kaikkea.
Se, että kasvaa umpiuskovaisessa perheessä ei merkitse sitä, että lapsista tulee umpiuskovaisia. Se, että lapsi kasvaa ateisitiperheessä, ei tee välttämättä lapsista ateisteja.
Uuspakanuus on varmaan sellainen juttu, jota nykynuorten täytyy saada kokeilla. En olisi tästä kauhean huolissani.
Kiitos blogistille. Kerrankin joku menee asian ytimeen. Suomen kansa on kadottanut Herran kunnioittamisen ja sen myötä saanut hämärän ja pimeän, jossa vaeltavat ilman Valoa.
Orastavan valon sytytti Suomeenkin 1700-luvun lopulla v a l i s t u s ja siitä asti se on hitaasti mutta varmasti takaiskuineenkin vain kirkastunut.
Ei pelkällä järjellä pysty selittämään kaikkia asioita.
Seppo jälleen kerran toistaa omaa näkemystänsä.
Ajatus, että vain ja ainoastaan ”valistus” olisi tyhjästä (”hihasta”?) sytyttänyt järjen valon ”pimeän keskiajan” jälkeen, ei vastaa historiallis-aatehoistoriallisia näkemyksiä. Väite on populistinen, räikeästi yksinkertaistava. Valistus synnytti myös utopistisen uskon ihmisen ”edistykselliseen” hyvyyteen. Ihmisen pohjimmaisen hyvyyden oletukselle on vaikea löytää evidenssiä. ”Edistyskin” lieneen usein katsojan silmissä.
En toki väitä, ettei valistus olisi hyvääkin saattanut synnyttää. Valistuksen ”projekti” ei kuitenkaan ole vain hyvää saanut aikaiseksi. Ongelman rajaushan – alkuehtojen kera tai ilman – on tietysti (joissain piireissä jopa tunnetusti) kaikkien tieteellisten lopputulosten ”äiti”.
Jukka Mikkola, käyttämäsi sana ’vain’ viitatessani sanomisiini on valhe. Enkä ole myöskään koskaan sanonut valistuksen syntyneen tyhjästä. Kaksi valhetta heti alkuun. Ja kolmas valhe, että olisin väittänyt valistuksen saaneen v a i n hyvää aikaiseksi.
Sitten, valistus ei ole vain ’saattanut’ ( siis mahdollisesti, ehkä, kenties jne. jne.) saada hyvää aikaiseksi, sillä ainakin minä katson että 1700-luvun valistuksen aikaansaannokset Euroopassa ovat faktoja, mutta jos ei sitten pidä esim. kidutuksen poistumista oikeuslaitoksesta hyvänä, niin sille en voi mitään. On siis näköjään taas syytä muistuttaa mitä valistuksesta mm sanotaan: ”Valistuksen vaatimuksia alettiin toteuttaa eri maiden lainsäädännöissä. Alettiin vaatia kidutuksen ja orjuuden poistamista. Vankiloiden ja mielisairaaloiden oloja alettiin parantaa. Erityisen syvällisesti valistus vaikutti kasvatukseen. Vaadittiin havaintoon ja kokemukseen perustuvaa opetusta, ammattikouluja ja käytännön harjoittelua, koulutuksen ulottamista alempiin yhteiskuntaryhmiin ja naisiin sekä aikuisten jatko-opetusta.”
Ja paljon paljon muuta edistyksellistä.
Naapurimaa on nyt oikein kouluesimerkki siitä mitä pakanuus merkitsee. Siinä olennaista on ihmisen nostaminen kaiken yläpuolelle.
Ihmistä Naapurissa jumaloidaan ja siksi asiat on nyt näin. Ihmiselle kun annetaan kaikki valta, niin pahuus tulee esiin ja sillä ei ole mitää rajaa.
Patriarkka Kirill on siis pakana?
Kirill kehotti aivan äskettäin rukoilemaan Putinin puolesta. Ortodoksipapit ovat paikalla siunaamassa Ukrainan vastaiseen hyökkäykseen komennettuja miehiä. Kirill olisi osallistunut performanssiin, jossa Putin julisti neljä Ukrainan maakuntaa osaksi Venäjää, ”ikuisiksi ajoiksi”, ellei makaisi sängyssä koronan kaatamana.
Tätä se pakanuus merkitsee – tai harhaoppisuus.
Raamattu kehottaa rukoilemaan ja pitämään esirukouksia kaikkien ihmisten puolesta. 1. Tim. 2:1
Mika Rantanen, miten rukoilisit Putinin puolesta, millä sanoilla?
Entinen KGB:n agentti ja nykyinen FSB agentti patriarkka Kirill eli Vladimir Gundajev lienee harhaoppinen ei pakana, koska hänet on kastettu.
Toiminnallaan ja opetuksellaan hän on eronnut oikeasta uskosta. Lähimmäisten murhaaminen tai syntien anteeksi saaminen sotaan osallistumalla eivät ole oikeaa oppia. Näin Gundajev on kuitenkin opettanut.
Vladimir Gundajevin puolesta voisi ehkä rukoilla, että hän ja Venäjän kirkon muut hierarkit katuisivat luopumustaan.
Jorma Hentilä, rukoilisin, että Putinkin pitäisi nyt rauhaa tärkeänä pyrkien siihen. Että rauhanneuvottelut taas käynnistettäisiin. Rauha on aina sotaa parempi.
”kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.” (1. Tim. 2:2)
Rauhaas, Herra, siunattua Anna vuotaa maallemme, Että rakkaudessa sua Aina palvelisimme! Maata, kansaa armollas Holhoo, rauhan ruhtinas!
Jesus, rauhan ruhtinaamme, Tule meitä turvaamaan! Auta meitä himojamme Hengelläsi voittamaan! Rauhas meille ajassa. Suo ja vihdoin taivaassa!
Hengellinen Virvottaja, vuoden 1894 painos.
Ehdottomasti lapsille täytyy heti syntymän jälkeen tähdentää, että he ovat syntisiä, jotka vain kirkko voi pelastaa. Sillä tavalla heistä saadaan kunnon veronmaksajia (ja papeille töitä).
Uskonnot ovat elinkenojärjestelmiä, jotka tarvitsevat uskollisia rahoittajia.
Eivätkö sitten ateistit ja muut jumalattomat ole lainkaan ahneita ja mammonan palvojia? Tavoitellaan hiki hatussa aina vain lisää ja lisää rahaa.
Tajunnanvirta puhepaketin saa sentään lähes ilmaiseksi. Puhepaketin saldon laskeminen alkaa nimittäin vasta siitä hetkestä, kun tietäjä vastaa puheluusi.
Mika Rantanen: ”Eivätkö sitten ateistit ja muut jumalattomat ole lainkaan ahneita ja mammonan palvojia?”
Ateismi ei ole mitään muuta kuin jumalauskon puutetta. Siihen ei liity mitään sen enempää. Uskonnottomat tekevät ratkaisut elämässään omista lähtökohdistaan. Uskonnottomat edustavat kaikkia yhteiskuntaluokkia eikä esimerkiksi uskonnottomuuden ja ahneuden välillä ole mitään korrelaatiota.
Antero, on kyllä todella naurettavaa, kun jotkut täällä aina vain syyttävät ja pitävät kristillistä kirkkoa vain ja pelkästään rahankeräämislaitoksena.
Rantanen, eihän se ole ihme jos juoppo juo, se on ihme jos raitis ryyppää…