Tästä Yhdestä Häsäkästä

On kyllä ollut outoa seurata tätä viimeisintä episodia, joka varmaan piirtyy kirkon ja koko kansakuntamme historiaan. Se tullaan muistamaan nimellä ”Taas Yksi Hässäkkä”. Sillä sehän tässä on kyseessä, hässäkkä. Tai ehkä pitäisi ennemmin sanoa että häsäkkä, yhdellä s-kirjaimella, sillä kahdella s-kirjaimella tuo sana voi meinata myös naisen sukupuolielimiä, ja niiden puutehan tässä lienee osa ongelmaa.

Kovasti on kyselty kantojen ja lakien perään, oikeinkin kovasti. Ja kohta taas kuulemma ihmisiä lähtee ovista ja ikkunoista, niin Lähetysseurasta kuin evl-kirkostakin, sillä kyllähän tämä jälleen kerran on niin merkittävä juttu, ettei siinä se kaikki muu paljoa paina. Olisi hauskaa piirtää sellainen vaaka, jossa toisella puolella ovat ne kaikki muut asiat ja toisella, sillä joka ilmeisesti on sitten se painavampi, on tämä kertakaikkisen suuri painolasti, ylivoimaisen suuri häsäkkä.

Lain suhteen minua ihmetyttää monikin asia. Laki on kuulemma sellainen, jota täytyy noudattaa, come hell or high water, vai miten se meni. Ei muuten mene. Laki on hyvä juuri niin kauan kuin se on ihmistä varten. Jos se kääntyy tuhoavaksi, se pitää ja täytyy hylätä siltä osin. Esimerkiksi niin pitäisi tehdä Afrikassa monessa valtiossa, joissa homostelusta voi saada putkaa vuositolkulla tai menettää päänsä, enkä puhu alapäästä. Siellä sellaista lakia ei pidä noudattaa. Itse asiassa Kirkon pitäisi siellä tehdä kaikkensa, ettei sitä toteutettaisi. Suojella ihmisiä pahalta. Kun sinä, arvon lukija, seuraavan kerran vaadit kirkkoa aina noudattamaan lakeja, niin muista tämä. Samaten seuraavan kerran kun sinä, arvon lukija, perustelet sisarkirkkomme piispan homovastaisien lakien myötäilyjä sillä, että se nyt on siellä venäjänmaalla yhteiskunnan vallitseva tila ja kirkon vaan pitää mukailla sitä, niin muista johdonmukaisesti olla kritisoimatta Lähetysseuraa tästä häsäkästä (yhdellä s-kirjaimella) sillä perusteella, että he sokeasti noudattavat yhteiskunnan lakeja.

Pekka Simojokikin otti kantaa tähän häsäkkään. Se tuntui kummalliselta sen jälkeen kun juuri oli lauleskellut rippikoululaisten kanssa Simojoen lauluja. Tai ei se niinkään että Simojoki otti kantaa, vaan se, miten. Eteisessä seisoo hän, kuulemma. Löytyn Jaakon laulujakin laulettiin, vanha kunnon Tilkkutäkki soi, niinkuin myös seuraavat säkeet:

Vaikka mustavalkoinen ois maailma,
silti oikeus on meillä kaikilla
nähdä sateenkaaren värisiä unia.

Jaska se vaan siunaa, siinä kun monet kiroavat, keitä milloinkin, ja hämmentyvät kilvan.

On kuulemma olemassa salaliittokin. Siinä on ilmeisesti mukana SLS, Helsinki, suurin osa piispoista ja etenkin kaikkivoipa Tulkaa Kaikki, tuo aikamme Illuminati. Olen ehkä sitä mieltä, että nyt kyllä tarvitaan nopeasti tasa-arvoinen salaliittolaki, ettei moinen myyräntyö pääse romuttamaan kirkkomme perustuksia lopullisesti. Se voisi olla sellainen ”Tahdon 2014” -kampanja, että kiikutetaan eduskunnalle aloite tasa-arvoisesta salaliittolaista. Voi myös olla, että minusta tuo salaliittojuttu on höpön pöppöä, mutta jätän lukijan arvailtavaksi ja sydämessään tutkisteltavaksi sen, miten asian laita kohdallani syvästi on.

Arvailuja on esitetty myös siitä, onko SLS:n työ oikeastaan tämän myötä enää sitten lähetystyötä vai painottuuko homma enemmän kehitysyhteistyöhön. On jännä juttu, ettei samankaltaisia arveluita esitetty silloin, kun Anna ja Heikki Takko  ja Hannaleena Pölkki siunattiin työhön Nepaliin. Ulkoministeriö rahoittaa mm. SLS:n Katri Suhosen työtä eteläisessä Afrikassa. Silloin siunattiin ihan riemulla. Hyvä kun siunattiin.

SLS on muuten Ulkoministeriön virallinen kumppani. Niitä kumppaneita ei ole kovin paljoa, muistelisin että vajaat parikymmentä, vaikka tämä muistikuva saattaa heittää. Niistä uskonnollisiksi tahoiksi katsotaan about viisi (se luku heittää jo vähemmän), ja lähetystyötä tekeviksi (tämän muistan varmasti) tasan kaksi. Se toinen on muuten Fida International. Ei kuulunut kritiikkiä, kun Fida lähti viemään humanitaarista apua Pohjois-Koreaan. Hyvä ettei kuulunut, tärkeää työtä tekevät siellä. Siunattua. Niinkuin SLS tekee, esimerkiksi Kambodzassa.

Tänä kesänä ajattelin, että olisi mukava soittaa paljon kitaraa. Se ei välttämättä toteudu, voi nimittäin olla, että erilaisista syistä soitan vain vähän. Jotain olisi kuitenkin keksittävä. Ehkäpä paneudun dekkarivinkkeihin, joita tälläkin sivustolla on esitelty. Lukeminen on hyvä tapa lepuuttaa mieltä. Ehkä jonkin puun varjossa, lämpimänä päivänä. Olin Unkarissa, rippileirillä, ja otin sieltä kuvan sellaisesta puusta, jonka alla olisi hyvä lukea. Laitankin sen tähän blogiin, ihan muistutuksena. Jotain sellaista tarvitaan, kun katsoo tätä reagointia täällä. Aina välillä jostain häsäkästä (taas yksi s-kirjain, huomaatteko, olen johdonmukainen) syntyy outo massahypnoosi, josta on hyvä käyttää nimeä ”stampede”. Sen alta on hyvä pysyä pikkuisen poissa. Toivottavasti niin on myös Kambodzassa, jossa on paljon tärkeää työtä tehtävänä. Se olisi hyvä saada tehdä kohtuullisen rauhassa, luulen.

Meinasin aamulla, että kirjoitan synnistä tänään. Ehkä joskus lähiaikoina teen niinkin. Se liittyy peileihin, se ajatus joka minulla siitä on. Siihen, kuinka vaikeaa on katsoa siihen peiliin. Minun ainakin on, siinä joutuu väkisin pitämään katseensa siinä peilissä vaikka itse perkele koettaakin kaikin voimin kääntää päätä kohti muita ihmisiä ja paheksumaan. Eikä se aina onnistu. Mutta silti. Jotkut sanovat ylpeyttä synniksi, eikä siinä mitään, voihan se sitä ollakin joskus. Siitä onkin sitten saatu kätevä linkki Pride-tapahtumaan. Voi olla, että on syntiä sanoa olevansa ylpeä esimerkiksi siitä, että on kristitty. Minä silti olen, vaikka näinä aikoina se ei totisesti ole helppoa, ja välillä meinaa hävettääkin sellainen. Mutta ehkä Kristus pitää päätäni pystyssä. Ja sinunkin, kuka sitten oletkin. Ja katseemme kohti peiliä, ja unelmia.

Sisälläni pieni toivo itää:
kyllä tästä selvitään.
Kunhan oikeudesta kiinni pitää,
lyödä aukko yöhön pimeään.