Pari viimeistä vuotta ovat olleet vaikeita. välillä jopa uuvuttavia. Olen itkenyt paljon. Viime aikoina olo on ollut kerrassaan loistava. Lumen ja jään jälkeen olen pystynyt kävelemään hyvin kyynärsauvan kera. Luen paljon. Välillä liiankin paljon. Lukeminen on auttanut paljon. Tekstien kautta saan iloa ja riemua, valoisuutta harmauden keskelle sekä parempaa oloa ja lohdutusta vaikeina hetkinä. Tunnen olevani Eino Leinon runossa: ” Minun tieni ovat etsijän teitä. Minun tieni ovat taistelijan teitä!”.
Eilen sunnuntaina Riitta-kanttori lauloi laulun, joka aina kirpaisee. Tom Holménin Tule kaikeksi mulle – laulua en ole pystynyt laulamaan ilman kyyneleitä. Laulun kolmannessa säkeistössä lauletaan: ” Tule kaikeksi mulle, Herra Jeesus, sinun rististäsi turvan löysin vain. Vaikka onkin synkkä yö, aallot aina vastaan lyö, rauhasi suojaan, rauhasi suojaan tulla sain”. Nyt huomasin etten itkenyt laulun aikana. Vaikka laulu on edelleenkin mulle tärkeä. Kuuntelin ja hapuilin sanoja, mutta ilman kyyneleitä. Oi, aika ihanin, kuvasi jo P, Mustapää.
Raamattu, runot ja kirjat ovat minulle tärkeitä kuntoutumisen lähteitä. Upsalan yliopiston uskonnonpsykologian professori Owe Wickström esittelee Hyvyys ja myötätunto –kirjassa idean kirjallisesta kotiapteekista, ”ehkä meidän pitäisikin ryhtyä inventoimaan sisäistä apteekkiamme ja tutkia hyviin teksteihin sisältyviä luottamuksen tukipilareita. Sellaisia, joihin voimme nojata silloin, kun elämä on huteraa”. Hän kuvaa omaa kirja- kotiapteekkiaan : ”Kuvittelen ympyrän, jossa on ulkokehä ja keskusta. Kauimpana laidalla on muutama romaani, jotka tarjoavat vaihtoehtoisia maailmoja, joissa asua tai pistäytyä, joille nauraa ja joiden parissa viihtyä. Niiden sisäpuolella on levon tekstejä. Sitten seuraa lyriikan maisema ja vertauskuvan väkevyys. Kaikkein sisimpänä on hengellinen lukemisto, perusravinto, sydämen sanat”. Hänen ideansa on auttanut minua paljon.
Toimittaja kysyi haastattelun teemaa. Vastasin että voisiko se olla ”näin jäätiin henkiin, olen elossa”. Olon parantuessa huomaan katselevani ympäristöä uudella tavalla. Viime viikolla työkaverit hymyilivät kun totesin etten ole aiemmin huomannut jotakin liikettä. Se on ollut siinä jo kauan, he vastasivat. Koin saman tunteen kun luen Uudesta testamentista Martan ja Jeesuksen keskustelun. Jeesus puhuu: ” ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?”. Minuun on tehnyt suuren vaikutuksen Martan vastaus: ” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi, ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan”. Usko on elämänvoimani ja turvani, jokainen uusi päivä on Jumalan rakkautta, armoa, ” mä elän laupeudesta”. Ilman sitä en olisi tähän asti tullut. Pimeydessä on häikäisevää valoa. Usko on säkenöivä voima, ilonpirskahduksia, auringontanssia, kuten virsikirjan lisävihon virressä 942 Aurinko tanssii, halleluja! riemullisesti koetaan: ” Toistemme luokse, halleluja! Jeesus nyt näyttää tien avoimen. Meitä hän kutsuu palvelemaan antaen voiman ja rakkauden. Tiemme hän tasoittaa vaaralliset, siunaa myös murheet ja pettymykset”. Tiedän olevani välillä yltiö-optimistinen. Tiedostan jaksamiseni rajat. Menneet ovat minua, luotan että saan nauttia hyvästä tulevaisuudesta. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle!
Juha Vähäkangas, pastori, Karjasillan seurakunta, Oulu
Hienoa että on pantu toimeksi näin nopeasti. Tällaisia hyvia uutisia tarvitaan. Juuri ne ylläpitävät sitä ”uskoa hyvän tekemiseen”, josta nyt kovasti puhutaan.
Sinä Herra minut murskasit. Vaan talletit kaikki palat….
Takanani on se tunkio, jota en kenellekään tahtoisi näyttää. Sinne Heraamme on kuitenkin istuttanut kauneimmat kasvinsa. Toiset tahtoisivat kurkistaa juuri niitä ihania kukkia, jotka kasvavat oman murskaantumiskokemukseni mullasta. Heittelen sinne tunkiolle kaikkea rojua, josta tahdon päästä mahdollisimman kauaksi. Ettei kukaan vain pääsisi näkemään mitä selkäni takana on.Kaikesta siitä kasvaa paras sato ja kauneimmat kukkaset. ihmeellinen on tämä tie.