Kristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. (Ef. 5:25-27)
Minkälainen on hyvä seurakunta; minkälaista seurakuntaa voidaan sanoa pyhäksi?
Miksi on tärkeää, että Jumalan sanaa saarnataan seurakunnassa oikein?
Miksi kristillinen kaste on välttämätön?
Mitä on pyhitys; mitä on kristittyjen pyhyys?
Miten syntinen ihminen voi olla pyhä ja paha?
Kaikki julkaistut blogini:
. . . . .
Seuraavat blogit:
Aikaisin aamulla (26.2.2015)
Luther – evankeliumi kaikille kansoille omalla kielellä (12.3.2015)
Pyhitetty tarkoittaa jollekin tai johonkin erotettua. Käytämme sanaa ’pyhä’ lähinnä Jumalalle kuuluvista ihmisistä ja asioista. Sana ei siis oikeastaan ota kantaa hyvyyteen ja pahuuteen. Eivät kirkkohistorian pyhätkään olleet mitään tahrattoman hyviä esimerkki-ihmisiä. Heitä sanotaan pyhiksi, koska he omistautuivat Jumalalle ja Hänen tahtonsa toteuttamiselle.
Martti Pentti, kiitos hyvästä kommentista. Näin on. Ei ole historiassa ollut täysin tahratonta ihmistä, eikä tule olemaan. Ainoastaan Jumala ja ihminen Jeesus Kristus on täysin tahraton.
” Tahraton seurakunta ” (Ef. 5:25-27)
Kristus on seurakunnan pää, sen todellinen johtaja ja pelastaja ( Ef.5:23 )
Hän rakasti seurakuntaa aina kuolemaan asti ( Ef. 5:25 )
Hän pesee sen puhtaaksi kastevedellä ja sovituksen sanalla. Hän ravitsee
ehtoollisen leivällä ja vaalii kärsimyksillä ja ahdistuksilla ( Ef. 5: 29 )
Hän hoitaa niin, että seurakunta ja sen jokainen jäsen on oleva hänen edessään kerran kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana. ( Ef.5: 27 ) Kuinka onnellinen onkaan , joka tällä tavoin on rakastetun ja hoidetun seurakunnan jäsen ja kestää siinä elämänsä loppuun asti.
Olemme tässä Raamatun kohdassa suuren salaisuuden äärellä, jota ymmärrämme hämärästi ja katsomme sitä kuin kuvastimesta, mutta kuitenkin uskon silmillä riittävästi. Mutta miten on silloin kun meille tulee vastoinkäymisiä ?
Jaksammeko ahdistuksen aikoina pysyä siunatun ristin alla ja läheisyydessä uskollisena Kristukselle ja hänen täydelliselle rakkaudelle ?
Apostoli Paavalilla oli syvä huoli myöskin meidän puolesta, ettei Kristukselle kihlatulle kirkolle kävisi kuin Eevan, jonka käärme petti ? Hyvin moni on aloittanut hyvin, mutta kun synti, Perkele ja oma liha vievät vieraille teille ja veräjille ? Kuinka on, etsimmekö silloin Jeesusta ainoaa oikeaa auttajaamme ? Kaikesta edellä kuvatuista vaikeuksista ja elatuksen murheista huolimatta, joka on uskollinen vähässä ja heikossakin uskossa, ne juuri Kristus kantaa aivan kotiin asti ja he saavat pukeutua hohtavan valkoiseen vaatteeseen. ” Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle” ( Ilm. 19:9 )
Kiitos hyvästä kommentista, Martti. Jeesuksen veri pesee meidät puhtaaksi. Autuaallista on kerran mennä Karitsan hääaterialle. Hääaterialle pääsee ainoastaan Isännän antamilla valkeilla häävaatteilla. Omilla vaatteilla ei sinne kukaan pääse.
Hyvässä seurakunnassa saarnassa kuulee Hyvän Paimenen äänen. Saarnaaja ei koskaan saa kertoa omia mielipiteitä, jos ne ovat vastoin Jumalan sanaa. Jumalan sanan oikea ymmärrys on sama aina ja iankaikkisesti. Hyvä saarna on ajankohtainen nyt ja vaikka sadan vuoden päässä.
Hyvä ja pyhä seurakunta on siellä, missä evankeliumia julistetaan ja sakramentit hoidetaan Kristuksen asetuksen mukaisesti. Jumalan Sanan oikea saarna on tarpeen, jotta ihmisille osoitettaisiin oikea tie Kristuksen yhteyteen. Pyhä kaste on välttämätön, sillä Jeesus kytkee pelastuksen kahteen ehtoon: kasteeseen ja uskoon. Pyhitys on Kristuksen seuraamista ja rakkauden lain noudattamista, johon meitä kutsutaan. Tavoite ei taida olla täydellisesti saavutettavissa tämän elämän puitteissa, mutta sitä kohti on pyrittävä. Tämä pyrkimys on se, mitä hengellisessä kielessä kutsutaan kilvoitukseksi. Kristityn pyhyys on siis lahjoitettua pyhyyttä, Kristuksen pyhyyttä, jonka hän lahjoittaa meidän pahuutemme peittämiseksi ja pois pesemiseksi. Tässä langenneessa maailmassa kukaan ihminen ei selviä synnittömänä, mutta Kristuksen omina olemme silti myös pyhiä, siis hänen omaisuuttaan.
Hyvä ja pyhä seurakunta on siellä, missä evankeliumia julistetaan ja sakramentit hoidetaan Kristuksen asetuksen mukaisesti.
Yrjö, kiitos erinomaisesta kommentista. Oikein julistettu Jumalan sana ja oikein hoidetut Kristuksen kirkon sakramentit tekevät seurakunnasta hyvän. Vaikka kuulumme pyhään seurakuntaan, niin olemme edelleen ihmisiä, samoin myös paimenet. Miten rakkaus kaikkia lähimmäisiämme kohtaan näkyy meidän seurakunnissa?
Tuosta oikein julistamisesta ja sakramenttien oikein hoitamisesta ei saa tehdä mittaamisen välinettä. Meidän ei tule arvioida, mikä seurakunta on enemmän oikeassa kuin joku toinen. Emme saa haikailla oikeimmin saarnaavan tai sakramentit oikeimmin jakavan seurakunnan perään.
Meidän kuulijoiden pitää arvioida kaikki mitä seurakunnassa saarnataan ja opetetaan. Samoin arvioida käytetäänkö sakramentteja oikein. Jos huomaamme jotain puutetta tai ”virhettä”, niin olisi hyvä keskustella paimenen kanssa. Tosin voihan olla, että meidän ymmärrys ei vain aina riitä. Muita seurakuntia meidän ei tarvitse arvioida, koska niistä me emme tiedä mitään.
”Muita seurakuntia meidän ei tarvitse arvioida, koska niistä me emme tiedä mitään.” Tällainen eriseuraisuus on mielestäni sitä. mistä Paavali varoittaa kristittyjä. Kaikki kristilliset seurakunnat ovat osa Kristuksen kirkkoa. Me kristityt olemme kaikki toistemme veljiä ja sisaria Kristuksessa. Niinpä meidän pitäisi ainakin toisinaan vierailla toistemme kokouksissa ja vähintäänkin tietää jotain toisistamme.
Martti Pentti, jos vierailemme jossain niin silloin voimme arvioida, koska omalla korvalla kuulimme ja silmällä näimme mitä siellä opetettiin ja toimittiin. Samoin, jos kuuntelemme tai katsomme vaikka tv:stä Jumalan palveluksen, niin sitä voimme arvioida. Mutta jos arvioimme sellaista, josta emme tiedä mitään, niin se ei ihan ole oikein.
Onko arviointi yleensäkään oikein ja arvollista? Arvostelu ei ainakaan taida olla.
Hyvässä seurakunnassa voi mennä kysymään saarnan sisällöstä saarnaajalta, jos ei ymmärrä tai muuten on eri kannalla. Toki myös silloin palautetta, kun saarna tuntuu oikein hyvältä. On hyvä, jos seurakuntalaisilla on lampaan korvat ja että paimen kokee, että opetuksen sisällöllä on merkitystä. On hyvä, jos kuulijat tukee puhujaa ja antaa oikeaa palautetta.
Seurakuntayhteys on jotain enemmän ja syvempää kuin herttaisessa yksimielisyydessä viihtyminen. Sen tulisi kestää erimielisyyksien myrskytkin. Kasvu ja kehittyminen käy usein kriisien kautta. Asioiden perinpohjainen selvittely saattaa olla vaikeaa, mutta se on eri asia kuin riita ja eripura. Erottuminen samanmielisten pienpiireihin on mielestäni hajottavampaa kuin kiperään keskusteluun suostuminen.
Paavali kirjoittaa:
”Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room.6
Tuossa sanotaan; ”on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.”
Usein kuulee, että pyhitys on ihmisen toimintaa ja hedelmän tuottamista, mutta Paavalin kirjeissä ja muuallakin käy ilmi, että kun Jumala on vapauttanut ihmisen synnistä Kristuksen tähden, niin siitä seuraa kaikki hyvä, Pyhitys, oikeamielisyys ja kaikki Hengen hedelmät ja lopulta iankaikkinen elämä.
”Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi, kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”; ja taas: ”Minä panen uskallukseni häneen”; ja taas: ”Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!” Hebr.2
On siis Pyhittäjä ja pyhitettävät, jotka ovat yhtä. He ovat lapsensa kaikkina aikoina, alusta loppuun. Hän on aloittanut, työnsä ja saattaa sen myös loppuun, kunhan vain pysymme Hänessä, joka saattaa kerran ihmisen täydellisenä eteensä.
Jumala riisuu meidät ja erottaa itselleen puhtaan ja kirkastetun seurakunnan, joka koostuu Kristityistä jotka uudistuvat hengen uudistuksen kautta. Vanha ihminen kuolee ja uusi tulee tilalle, Herra pyhittää ja puhdistaa ihmistä kärsivällisesti Sanansa kautta.
Tällaisista ihmisistä koostuva seurakunta on Pyhä. Me emme sitä näe, mutta me uskomme sen ja sen tähden me myös yhdessä tunnustamme Uskomme kaikkien niiden kanssa jotka näemme.
Kun tunnustamme Kristusta maailmassa, niin meidät myös erotetaan maailmasta.
Joka tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.
Ismo, kiitos hyvästä kommentista. Roomalaiskirje on erinomainen. Meissä on kaksi ihmistä uusi ja vanha. Uusi ihminen on pyhä, mutta vanhassa ihmisessä edelleen riippuu synti ja syntisen taipumukset. Onneksi voimme päivittäin tunnustaa syntimme ja uskoa, että Jumala puhdistaa meidät ja antaa syntimme anteeksi.
” Miten syntinen ihminen voi olla pyhä ja paha ” ?
Hyvin monia loukkaa syvästi, kun puhutaan ihmisen pahuudesta. Tähän saatetaan sanoa, että ihminen on kaikesta huolimatta lopulta hyvä ? ” Ei kenkään ihminen paha oo, vaan toinen heikompi toista. On hyvä rinnassa jokaisen, vaik aina ei esille loista” ( Eino Leino )
Olisi todella hyvä jos voisi näin sanoa ja uskoa tähän. Mutta se ei kuitenkaan olisi totta. Onko pahuus ja synti hyvyyden poissaoloa ihmisen elämässä ? Kyllä se sitäkin on, tai oikeastaan Jumalan poissaoloa ihmisen elämässä. Raamattu sanookin, että synti hallitsee ihmistä. On kyse mahdista, joka pitää vallassaan ettei pysty siitä vapautumaan, eikä löydä rinnasta hyvyyttä omin voimin.
Kun asia todellisuudessa on näin, siksi tarvitaan syntien anteeksiantamusta, josta yksin evankeliumi voi vain vapauttaa. Kristuksen ansion tähden meille ei lueta syntiä. Sillä synnin ja kuoleman lakia ei enää lueta meille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat. Hänessä me olemme kokonaan pyhiä ja vanhurskaita. Mutta omassa lihassa syntisiä.
Martti, kiitos erinomaisesta kommentista. Vaikka olemme pyhiä, niin olemme syntisiä. Pyhä Jaakob kirjoitti kielestämme, joka on semmoinen värkki, jota emme saa helposti kuriin, vaikka kaikki muut jäsenemme on kurissa.
Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa. Kun panemme suitset hevosten suuhun, että ne meitä tottelisivat, niin voimme ohjata niiden koko ruumiin. Katso, laivatkin, vaikka ovat niin suuria ja tuimain tuulten kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä, minne perämiehen mieli tekee. Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä? Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä. (Jaak. 3:1-12)
Ja vielä enemmän voimme ymmärtää, kun pystymme katsomaan omaa pahuuttamme Kristuksen kautta.
Kun tahdomme hyvää tehdä, niin mitä me lopulta tahdomme?
Onko lihallisuutemme jotain toista olemusta, koska se niin helposti sortuu ja eksyy ansion tielle ja laskee mielessään: ”Jospa Jumala näkisi hyvät tekoni ja minut niistä palkitsisi?”
Kuinka on mielemme laita, joka tahtoo hyvää kaikille, mutta kuitenkin laskee itselleen ansioita?
Armossa eläminen, on myös synnissä elämistä. (Nyt ei saa ymmärtää väärin) Tarkoitan, että vaikka olemme kelvottomat, niin saatamme silti lohduttaa mieltämme sillä, että Jumala on valaiseva pimeytemme ja ohjaava meidät oikealle tielle, jolta ei voi lopulta lapsikaan eksyä. Armossa ei ole yhtään ansioita.
Kun olen siis itsessäni kuollut synteihini, niin Kristus elää ja vaikuttaa minussa kaiken antaen lahjaksi Elämän Hänessä.
Kuinka vaikeaa onkaan ihmisen sanoa turhaksi kaikki omat ansiot? Koulutus, sosiaalinen menestyminen, kaikki onnistuneet työt, kaikki tekemiseni, ovat lopulta saatu lahjaksi, minulla ei ole niihin mitään ansioita.
Olen paljon vaivaa nähnyt, mutta kuitenkin on se lopulta vain usein turhuuden tavoittelua. Henki on kyllä altis, mutta liha on heikko ja lihan teot ovat ilmeisiä.
Meidän Elämämme on siis kätkettynä Kristukseen. Tämä kuoleman ruumis on kuin hiuskarva, joka vielä kasvaa kuolleessa ruumiissa, kunnes se jälleen maaksi muuttuu. Henki on enemmän kuin ruumis.
Toivomme on parempi, kuin tyhjiin sammuminen, kuten monet opettavat, sillä Uskomme on lähtöisin Jumalan Pojasta, joka on tullut meitä syntisiä Pelastamaan.
Oi Pyhä Jumala, kuinka voisin kaiken oikein ymmärtää, että saisin säilyttää sen uskon, joka ei katso enää lihaan, vaan kurottautuu Taivaallisiin, niiden Lupausten kautta, jotka Jumala on luvannut pyhilleen lahjoittaa.
Hänen Armonsa on iankaikkinen Armo.
Kiitos Ismo. Helposti seurakunnissa tykästytään rikkaisiin ja laitapuolen kulkioita sorretaan. Rikkaitten ja kuuluisien vieressä on mukava olla ja niille on aina tilaa. Ryysyissä kulkevalle löytyy vaivoin tilaa. Minkälainen on sydämemme jos veljiemme yhteiskunnallinen asema vaikuttaa siihen miten heitä arvostamme?
Muutakin rikkautta ja köyhyyttä on kuin aineellista. Aikanamme arvostetaan älykkyyttä ja korkeaa koulutusta. Myös tyhmät ja tietämättömät kuuluvat arvokkaina jäseninä seurakuntaan. Keitä sitten ovat hengellisesti köyhät, joiden on taivasten valtakunta?
Hyvä lisäys, Martti Pentti. Kiitos. Hengellisesti köyhiä on varmaan paljon, jotka eivät viisauksia paljon esittele. Nämä kuuluvat hyvään seurakuntaan.
JuhaHeinilä :”Hengellisesti köyhiä on varmaan paljon, jotka eivät viisauksia paljon esittele. Nämä kuuluvat hyvään seurakuntaan.”
”Hyvien seurakunta” tuomitsi filosofian harrastukseni jo silloin, kun tein vapaaehtoistyötä evl.seurakunnassa ja olin ”hyvien” mielestä lopulta pelkkä ”myrkkysieni” organisaatiota koskevan taloudellisen vaan ei polittisen ymmärrykseni vuoksi.
Oli aika, kun yritin olohuoneessamme opettaa luottamushenkilöorganisaation jäsenille seurakunnan talousarviota, jota pidettiin ”liian maallisena” ja sain pyynnön tuhota olohuoneemme nurkassa olleet pienet bongorummut, jotka olin joskus tuonut lapsille tuliaisiksi Marokosta. Rummuissa oli kuulema paha henki.
Rummut ovat vieläkin olohuoneemme nurkassa, mutta enää en tee evl.seurakunnassa vapaaehtoistyötä, joten ilmeisesti en kuulu ainakaan ”hyvien seurakuntaan”.
Tuula, kiitos omakohtaisesta kommentista. Monesti omat ongelmat vaikuttaa siihen miten kohtelee lähimmäisiä. Yksittäisestä töykeästä ihmisestä ei kannata välittää tai ajatella, että jokainen yhteisössä on sellainen. Vaikka olisin maailman parhaassa seurakunta, niin heikkoja suorittajia on mukana, ainakin minä itse.
Juha Heinilä :”Yksittäisestä töykeästä ihmisestä ei kannata välittää tai ajatella, että jokainen yhteisössä on sellainen.”
Olen samaa mieltä asiasta, mutta tässä meidän tapauksessamme ei ollut kysymys ”yksittäisestä ihmisestä”, vaan puolueista, jotka ilmeisesti halusivat, että häivymme kuvioista.
Ehkä syy oli se, että olin Lahden seudulla ainoa, joka varavaltuutettuna esitti kunnanvaltuustossa , että Lahden seutuvaltuuston perustamisesta tehty alkuperäinen esitys siirretään takaisin valmisteluun, koska se mielestäni jätti Lahdelle mahdollisuuden sanella miten asioita hoidetaan. Tietysti esitystä ei yhtä kannattajaa lukuunottamatta kannatettu, kun kaikissa Lahden seudun luottamushenkilöorganisaatioissa oli tehty päätökset, että esitystä tullaan kannattamaan yksimielisesti. Esitys meni läpi ja Lahden kaupunki tietysti toimi esityksen antamien mahdollisuuksien mukaisesti, jolloin kunnat rittauttivat asian ja seutukokeilun aloitus viivästyi n. 9 kk.
Yhtä hyvin syynä voi tietysti olla puolisoni harrastuskin tai sitten se, että yritin puolustaa nuoria mm. tekemällä yhdessä samoin ajattelevien kanssa aloitteet sekä kuntaan että seurakuntaan nuorten puolustamiseksi, jotka kummatkin torjuttiin. Ainoa asia mitä sain lyhyeksi jääneellä varavaltuutettukaudellani läpi, oli esitys kunnanvaltuuston ja -halliltuksen pöytäkirjojen saamisesta nettiin.
” Keitä sitten ovat hengellisesti köyhät, joiden on taivasten valtakunta ” ?
Kerrotaan, että Martti Lutherin viimeiset sanat vähän ennen hänen kuolemaasa olivat :
” Kerjäläisiä me olemme”. Vuorisaarnassa Jeesus julistaa autuaiksi nimenomaan hengellisesti köyhät. Sanoihan Jeesus myöskin: köyhät teillä on aina keskuudessanne. Mutta mitä on tämä autuaalinen hengellinen köyhyys ?
Eikö hengellinen köyhyys merkitse arka mieltä, eikä sydämmen kovuutta. Sellaista mielenlaatua , ettei tee mieli puhua edes sellaisesta. Mutta kuitenkin kaikesta huolimatta uskaltaa ajatella, että Jeesus riittää minullekin. Minä en kestä Jumalan pyhyyden edessä, en tekojeni, suoritusteni enkä minkään itsessäni olevan tähden. Mutta uskallan silti laittaa toivoni Herraan , joka itse oli kiusattu ja köyhä, ja siksi ymmärtää itsensä alamittaiseksi tuntevaa köyhää.
Jos me alamme katsomaan itseämme ja vajaamittaisuttamme, se ajaa ahdistukseen ja lopulta epätoivoon. Siksi tulee siirtää katseemme Häneeen, joka yksin voi meidän hegellisen köyhyytemme poistaa ja tuoda tilalle autuuden.
Älkäämme katsoko lähimmäistemmekään alamittaisuuteen. Ylpistyminen lienee syntisempää kuin ahdistuminen.
Kiitos Martit. Fariseus ja publikaani temppelissä. Sitä on hyvä pohtia aina silloin tällöin. Meissä jokaisessa on pieni fariseus, vaikka emme sitä haluaisi myöntää.
Kun meidän uskomme perustuu kurjalle syntiselle yhä uudistuvasti
”luettuun” vanhurskauteen, saamme olla ”samalla lähtöviivalla”.
Jotenkin tuntuu ”ahistavalta” opetus, jossa Kristuksen oppilaat asetetaan eri tasoille: sinun täytyy ensin muuttua, sinun täytyy päästä ”pyhittymissäsi” tietylle asteelle ja sitten olet Jumalasi ja muiden krisittyjen hyväksymä.
Länsisuomaiaiset rukoilevaiskristityt seurarukouksissaan toistivat yhä uudelleen rukousta:” Oi Herra Jeesus lainaa minulle Pyhä Henki. Ihmettelin eivätkö he olleet kuulleet ja oppineet, että jokaisella kristityllä on Pyhä Henki”? Miksi he yhä uudelleen toistivat: Herra Jeesus verhoa minua lahjavanhurskauden vaatteella.
Useaan otteeseen seuroissa toistettiin Isä meidän ja Herran rukous.
En ilmeisesti oikein ymmärtynyt, että he tahtoivat pysyä kiinni kristisuskon ytimessä: Kristuksen ansio luetaan ihmiselle uskon kautta ilman hyviä töitä. Uskomme horjuu, jos siihen jotain lisää, lisäykset murtavat uskomme perustusta.
Kiitos hyvästä kommentista, Sakari. Kaikki on armoa ja armoa armon päälle. Jumala vanhurskauttaa syntisen, tämä pelkästä armosta, ilman että syntinen olisi yrittänyt muuttaa itsensä paremmaksi. Kastettu lapsi on heti 100 % kristitty ja kuuluu Jumalan perheeseen.
On hienoa polvistua seurakunnassa Herran aterialle yhdessä publikaanien ja muiden syntisten.
Ja sieltä kulkiessaan ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: ”Seuraa minua”. Niin tämä nousi ja seurasi häntä. Ja kun hän aterioi hänen kodissaan, niin katso, tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: ”Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?” Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria’. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9:9-13)
Aabraham vastasi ja sanoi: ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka.” Moos.1.18:27
Mikä Uskallus meillä on Herran puoleen jos pelkäämme Isää?
Rakkaus karkottaa kaiken pelon ja Kristuksen lähettämine maailmaan, on osoitus Valtavasta rakkaudesta, jota vain Isä voi kokea lastaan kohtaan.
Ajatelkaa, että Isä uhrasi Poikansa sinun syntisi tähden. Käsittämätöntä Rakkautta ja Armoa.
Kiitos Ismo. Jumala kuulee lapsiaan.
Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni. Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.” (Joh. 16:23-24)