Ennen sanottiin, että kyllä maailmaan sanoja mahtuu. Nyt voisi olla enemmän paikallaan todeta, että kyllä maailmaan kuvia ja elävää kuvaa mahtuu. Tänä päivänä kuvaaminen on helppoa ja halpaa puuhaa, kamerat niin pieniä, että ne voi vaikka kätkeä vaatteitten sisään. Näin ollen sinulla ei välttämättä ole selvää kuvaa siitä, kuka sinua kuvaa, milloin, missä ja miksi. Hieman epävarma olo aina, mitä?
Uusin villitys salakuvauksen alueella on ohjelma nimeltä Periskooppi. Riittää, että pistät ohjelman päälle ja katso, olet heti valmis kuvaamaan kännykkäkamerallasi mitä vain suorana lähetyksenä. Online-esitystäsi voi sitten katsoa lähestulkoon kuka vain mistä puolelta maapalloa hyvänsä. Kommentointikin onnistuu.
Kamera on eräänlainen ase. Sitäkään ei pitäisi suunnata ihmisiin muuten kuin luvan perästä (James Bondillahan on lupa tappaa). Siis niitten luvan, joita kamerallasi tähtäilet. Salakuvauksessa toimivat viidakon tai villin lännen säännöt. Ensin ammutaan, sitten – jos vielä sittenkään – kysellään kuulumisia. Tekijänoikeudet muuttuvat omankädenoikeuksiksi.
Minulla on entistä pienemmät mahdollisuudet välttyä olemasta kuvassa mukana. Täydellinen eristäytyminen ulkomaailmasta kotioloihin voisi taata jonkinlaisen kuvaamisesta vapaan vyöhykkeen, mutta kun erakoituminen nyt vain ei satu olemaa juuri se juttu, mikä minua kiehtoo. Mutta en haluaisi elää jatkuvasti kameransilmän alla. Jumalan silmäin alla eläminen sen sijaan tuo minulle turvallisuuden tunnetta…
Herää kysymys, pitääkö kaikki mahdollinen yrittää tallentaa kuvien muotoon? Eikö se, joka ajattelee vain kuvakulmia kamerallaan, ole menettänyt esim. juhlatilanteen varsinaisen NYT-hetken, jota varten oli tultu koolle? Hän / he pääsevät itse asiassa tutkimaan vain jo mennyttä aikaa. Olivatko he tuossa hetkessä lainkaan läsnä? Ei heidän otsaluunsa taakse muodostunut sellaisia muistikuvia, jotka aika myöhemmin kultaa.
Periskooppi-tyyppiset suorat lähetykset vievät aikaa koukkuun jääneiltä katsojilta. Mistä se aika otetaan: läksyistä, opiskeluista, ystävien tapaamisista, töistä, yöunesta? Miksi kenenkään pitäisi hajottaa mielenkiintoaan ja käyttää pätkääkään aikaa aivan vieraitten ihmisten elämän seuraamiseen satunnaisten videotuotosten kautta? Vai riittääkö syyksi se, että on kiintoisaa sotkea faktaa ja fiktiota sekaisin? Blogisti on sitä mieltä, että maailmankirjat ovat tätä nykyä jo siinä määrin sekaisin, että tämän hullunmyllyn keskeltä olisi suotavaa välillä jo koettaa löytää vähän tolkkuakin.
Tässä enemmän Periskoopista:
PS: Uusien innovaatioiden takia lainsäädäntö laahaa aina perässä. Tällaiset pykälät ovat kuitenkin tällä hetkellä blogin aiheeseen liittyen voimassa: Suomessa on määritelty videovalvonnalle tarkat pelisäännöt ja videovalvontaa säätelevät rikoslaki, henkilötietolaki ja laki yksityisyydensuojasta työelämässä. Varsinkin salakatseluun ja kuunteluun puututaan selvin säännöin. Nyrkkisääntönä kannattaa muistaa olla avoin, ei pidä pyrkiä salaamaan tai salakuvaamaan. Huom! Suomessa salakatselu ja salakuuntelu on rikos.
* * * * * * * *
Seuraavassa postauksessani astun askeleen pidemmälle ihmettelemällä, onko kaikki lopultakin vain illuusiota, varjonyrkkeilyä, Truman Showta, Platonin luolaa…
