Tavara. Kuusi kirjainta, jotka tällä hetkellä ahdistavat. Istun kotonani kaaoksen ympäröimänä. Putkiremontti lähenee ja pakkaus etenee. Olen muuttamassa väliaikaisesti pois kodistani ja joudun pakkaamaan maallisen omaisuuteni suojaan ja varastoon remonttiporukan tieltä. Aikaa on vajaa viikko ja mieli heilahtelee epätoivosta helpotukseen pakkaamisen edistyessä.
Laatikoita, kasseja, matkalaukkuja ja epämääräisiä kasoja lojuu joka puolella. Yksiökotini on sekaisin ja täynnä tavaraa. Järkyttyneenä ihmettelen, kuinka paljon kaikenlaista kampetta yksi ihminen on seitsemässä vuodessa kerännyt ympärilleen. Löydän kaapista lakanoita ja pöytäliinan, jonka olemassaoloa en muistanut. Kenkiä on tusinoittain ja vaatteita läjäpäin. Kirjahyllyt pursuilevat ja koriste-esineitäkin on kertynyt liuta. Mihin minä tätä kaikkea oikein tarvitsen, kysyn itseltäni. Miksi ihminen hamuaa ympärilleen tavaraa? Olen pärjännyt paljon vähemmällä asuessani ulkomailla ja valtaosaa omaisuudestani käytän satunnaisesti. Miten tilanne on päässyt tähän pisteeseen?
Olen päättänyt, että remontin ajan elän kiertolaiselämää ystävien ja tuttujen nurkissa. En ole hankkinnut väliaikaista asuntoa itselleni, koska evakkoaikana matkustan jonkin verran ja vietän pääsiäisen vanhempieni luona poissa kaupungista. Kahden kuukauden evakkoa varten pakkaan mukaani vain vaatteet ja kengät, kosmetiikkaa ja joitain kirjoja. Puhelinta ja tablettia unohtamatta. Tämä on paljon enemmän kuin mitä jotkut ihmiset maailmassa omistavat koko elämänsä aikana. Tai saavat mukaansa lähtiessään evakkomatkalle tai pakolaisiksi pois kodistaan. Ahdistun yhä enemmän tavarasta ja osallisuudestani länsimaisen yhteiskunnan yltäkylläisyyteen. Mitä ihminen oikeastaan tarvitsee? Ruokaa, juomaa, paikan nukkua ja vaatteet ylleen. Tarvitaanko muuta?
Evakkojen tapaan aion kodittomuusaikana turvautua muiden ihmisten vieraanvaraisuuteen ja hyväntahtoisuuteen. Ajatus ystävien ja läheisten hyvyydestä lämmittää. Minä ja matkalaukku pääsemme takuulla jonnekin, tavarapaljouden laita on toisin. Se ei kelpaa kaikkialle, saati mahdu minne tahansa. Oma varastoni tulee täytteen ja tavaraa lähtee kassikaupalla kierrätykseen. Ei koskaan enää, ajattelen. En osta enää ikinä mitään. En tarvitse mitään. Enkä saa mitään mukaani, kun tästä maailmasta kerran poistun. Taivaassa ei tarvita tavaraa. Miksi ihmeessä ihminen rakentaa tavarasta taivasta itselleen maan päällä?
Tavara löytää vähitellen paikkansa laatikoissa ja kaaos kodissani alkaa talttua. Mieli on pelonsekainen lähestyvän muuton edessä. Luulen, että tulevina kuukausina ihmisten lähimmäisenrakkaus ja sen merkitys saa uusia ulottuvuuksia, kun toista kertaa elämässäni olen koditon ja joudun luottamaan muiden hyväntahtoisuuteen.
Vuorisaarnan sanat pyörivät mielessäni: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.” (Mat. 7:7-8)
Tähän on hyvä luottaa.
Jokaisella ihmisellä on keksimäärin 4000 esinettä, joista suuri osa on täysin tarpeettomia. Kun ajattelee ihmisten 7000 miljoonan määrä voi ymärtää,miten hirvittävästi keskeisesti tavaratuotantoon keksittynyt raaka-aineita suruttomasti tuhlaava ns. elinkeinoelämämme tuhoaa maapalloamme.
Ystävien tarvitsee kuitenkin omistaa ne 4000 esinettä, jotta voivat osoittaa vieraanvaraisuutta Lauralle. Kun joku perustaa perheen, niin hän ei enää tule toimeen välttämättömillä roinilla. Poikamies voi kämppänsä pitää melko askeettisena, mutta kodiksi hän harvoin sitä sanoo. Vasta kun siihen tulee vaimo ja lapset ja niin jopa alkaa kertyä ylimääräistä roinaa. Silloin voi kutsua vieraita nauttimaan hyvästä seurasta ja viihtyisästä kodista.