Hiippakuntani alueella sijaitsee Talvivaaran tehdas- ja kaivosalue Sotkamossa.
Olen miettinyt suhtautumistani siihen. Lisää ajankohtaisuutta tuli hiippakuntavaltuustomme aihetta sivuavasta seminaarista ja käynnistä paikan päällä.
Monessakin mielessä kriittisyyteen on syytä. Kaivosyhtiölle on saattunut huomattava määrä virheitä, päästöjä ja onnettomuuksia. Kaikkiin ei ole osattu varautua eivätkä jälkikäteen korjaukset ole helppoja.
Sijainti vedenjakajalla on altis uhkatekijöille. Milloin on lorahtanut Oulujoen suuntaan, milloin Vuoksen. Leirikeskus pantiin kiinni. Maanomistajat katsovat rantojaan muistellen aikaa, jolloin vedessä saattoi uida ja ottaa saunavesiä suoraan joesta tai järvestä.
Maisemakin vääjäämättä muuttu, kun talteen saatujen metalliraaka-aineiden määrät lasketaan jopa kymmenissä tuhansissa tonneissa.
Käytetyt bioliuotusmentelmät ovat yhä uusia.
Vettä tuli viime vuonna rajusti yli tarpeen eikä altaiden kapasiteetti riittänyt. Vielä tänä keväänäkin patoja murtui.
Näihin ja moniin muihinkin kohtiin voi helposti sormella osoitella. On jopa syntynyt kansanliikkeitä kaivosyhtiötä vastaan. Ymmärrän niitäkin.
Toisaalta paikan päällä käyneenä yritän ymmärtää myös yhtiötä, joka ottaa oppia virheistään, korjaa minkä voi ja rakentaa huomista, jossa ikäviä uutisia olisi olennaisesti vähemmän. Esim. haju- ja pölyhaittoja on saatu vähenemään. Prosessit kehittyvät koko ajan.
”Mitä ei voi kasvattaa, se kaivetaan esiin.” Jotenkin tuohon tapaan yhtiön miehet puhuivat. Kunnioitettavat määrät nikkeliä ja sinkkiä saadaan, jonkin verran myös kuparia ja kobolttia. Eipähän tarvitse noita arvokkaita ja välttämättömiä aineita maailmalta kysellä, kun omasta maasta otetaan. Uraanin talteenotolle olisi valmiuksia, mutta lupia ei vielä ole. Ehkä siinä kansalaismielipide eniten vaikuttaa.
Entä mitä painaa vaakupissa työllistävä vaikutus (noin 590 vakituista ja kesätyöntekijöitä yli puolen sataa) ja verotulot valtiolle ja kunnille?
Maailma ei valitettavasti ole mustavalkoinen, jossa asiat olisivat joko hirmu hyviä tai kamalan pahoja. On paljon sävyjä siltä väliltä, ja usein samat asiat voivat olla tietyssä mielessä hyviä ja tietyssä ei.
Vastuuntunto ja käytännön toimet ovat tarpeen, että luottamus syntyy. Se ei ole ostettavissa, vaan ansaita pitää.
Viljellään ja varjellaan tätä luomakuntaa.
Jorma Hentilä on tehnyt hatunnoston arvoisen pitkän päivätyön paitsi työväenliikkeessä, myös seksuaalivähemmistöjen parissa. Piispojen vuoden 1966 kannanotto ”Ajankohtainen asia” on nykyperspektiivistä katsoen karua luettavaa. Homoseksuaalisuutta pyrittiin tosiaan joitakin vuosikymmeniä sitten selittämään sinänsä täysin paikkansapitämättömällä, mutta huvittavalla ”viettelyteorialla,” jossa katsottiin homoseksuaalisuuden aiheutuvan varhaisista homoseksuaalisista kokemuksista. Esittipä surullisen kuuluisa professori ja pappi Asser Stenbäck uimarantojen, yleisten käymälöiden jne. valvontaa.
Jos pitää tulevaa sukupuolineutraalia avioliittolakia ”moraalittomien kulttuurimarxistien” aikaansaannoksena, kannattaa tutustua mainitun psykiatrian professorin, pastorin ja Suomen Kristillisen liiton kansanedustajana toimineen Asser Stenbäckin käsityksiin homoseksuaalisuudesta. Stenbäck piti itsetyydytystä ja homoseksuaalisuutta perverssiona, suosittelipa myös homojen pakkosiirtoa ja kastrointia. Stenbäckin vaikutus ja käsitykset ovat paitsi psykiatriassa, myös kirkon piirissä erittäin pimeä luku historiaa. Eteenpäin on menty vauhdilla.
Kari-Matti Laaksonen: ”Eteenpäin on menty vauhdilla.”
Noin voi sanoa. Kun ajattelee nykyisen yhteiskunnan arvomaailmaa, tuntuu että on ikuisuus siitä, kun ensimmäisissä vaaleissaan äänesti ns. Porno-Ronkaista. Nyt tuntuu siltä, että kirkkojen alttaritauluiksikin pitäisi vaihtaa sarjakuvasankari Tom of Finland, että ihmiset eivät unohtaisi, että tärkein asia maailmassa on alushousujen sisällä ja pääasia on, että vapaasti, estoitta ja vastuuta kantamatta saa seurata viettejään ja vaistojaan, koska niinhän muutkin eläimet tekevät.