Nyt kun olemme Aila Ruohon kanssa nostaneet esille vl-liikkeen perhepolitiikasta johtuvan nurjan puolen esille kirjamme kautta, ilmoille alkaa satelemaan elämäntarinoita niiltä liikkeen jäseniltä, joilla perhepolitiikka EI ole aiheuttanut vakavia ongelmia. Huh-huh! Näillä kertomuksilla, joidenka todenperäisyyttä en epäile, mennään taasen vl-perhepolitiikan johdosta kärsivien ihmisten ohitse. Miettikää nyt hyvänen aika asiaa!
Ihan sama asia, jos jonkin maan köyhien tositarinoita tuotaisiin julkisuuteen, niin ensimmäisenä hätä olisi sen maan rikkailla, jottei vaan kukaan kuvittelisi heidänkin elävän köyhyydessä! Tällainen asennehan tarkoittaa sitä, että maine ja kunnia menee kärsivän ihmisen ohitse oikealta ja vasemmalta!
Eikö oikeasti teillä hyvin pärjäävillä ole minkäänmoista hätää kanssasisaristanne ja -veljistänne, jotka elävät suurissa ahdistuksissa ja kärsimyksissä? Odottaisin edes pikkaisen myötätuntoa ja hätää niiden vl-ihmisten puolesta, jotka ovat peloissaan antaneet kirjaamme tarinansa, jotta he saisivat edes sitä kautta ymmärrystä ja rakkautta osakseen.
Oikeasti hei. Nyt jos liikkeestä nousisi ilmoille välittämistä ja empatiaa kirjassa esiintyviä kirjoittajia kohtaan, se olisi liikkeenkin kannalta parempi juttu kuin tuollaiset omakehutarinat. Tuntuu varmasti tosi pahalta kirjan haastatelluista se, että heidät tuolla tavalla ohitetaan ylväästi vailla myötätuntoa! Olen tosi, tosi, tosi pahoillani heidän puolestansa!
Kirjassa tulee ilmi se, että se kertoo liikkeen perhepolitiikan nurjasta puolesta, jo sen pitäisi selventää, että myönteinenkin puoli on olemassa.
En tiedä mitä ajatella. Olen järkyttynyt. Voitaisiinko oikeasti puhua nyt siitä nurjasta puolesta ja sitten toisella kertaa kiiltokuvapuolesta? Ne eivät kummatkaan sulje toisiaan pois, puhutaan nyt sitten kummasta milloinkin puhutaan. Joku voisi kirjoittaa kirjan Vanhoillislestadiolaiset Superäidit, mulla olisi paljon tarinoita sellaiseen kirjaan ja voisin ilomielin olla yksi haastateltavista. Ei tarvitsisi kuin omasta äidistä kertoa juttuja ja tarinaa syntyisi heti kättelyssä kilometrikaupalla. Äitini kuitenkin ymmärsi aina sen, etteivät kaikki jaksa ja halusi voimiensa mukaan olla auttamassa. Hänen oma jaksavuutensa ei estänyt häntä näkemästä uupumusta ja kärsimystä hänen ympärillänsä, päinvastoin; mitä väsyneempi, kurjempi ja masentuneempi oli ihminen, jonka hän kohtasi, sitä enemmän sydänlämpöä hänestä alkoi huokumaan.
”Pääasia, että ittellä on hauskaa, menee lujaa ja hyvin” voi sopia johonkin asiayhteyteen ja varsinkin vitsinä kerrottavaksi, mutta ei todellakaan sellaisessa asiayhteydessä, jossa mennään kärsivän ihmisen ohitse.
Kiitos Eila Jylkäs. Noin homma näyttää vl-liikkeessä pelaavan.
Onnittelut ja kiitos Vuokolle ja Ailalle hienosta kirjasta!
Kävin juuri sen ostamassa ja olen vasta hiukan silmäillyt. Ulkoasukin on upea – kovat kannet ja selkeä taitto ja sivuja lähes 400. Tätä on mukava pitää mahansa päällä sängyssä selällään. Nyt sitten lukemaan…
Onhan kirja saanut ansaitsemaansa huomiotakin. Viimeksi kai Ylen aamu-tv:ssä:
http://areena.yle.fi/tv/2242234
Erittäin asiallinen ja tasapuolinen oli siinäkin kirjoittajien esiintyminen. Kiitos!
Näitä tulee nyt liukuhihnalta. Postmoderni kulttuuri on niin sirpaleinen, että ainoastaan yhteinen, julkinen kauhistelu luo hetkittäin yhteisyyden tuntoa.
Todellakin onnittelut Vuokolle ja Ailalle upeasta työstä!
Nyt mun kyllä on sanottava, että aidossa keskustelussa on oltava tilaa toisellekin todellisuudelle. Vuokko tietää kyllä, että meillä on oltu tiukoilla ja ahdistuksissa elämässä – ilmeisesti tähän kirjaan pyysit minuakin osallistumaan? Kaikista eniten minua kuitenkin ahdistaa se, että minuun suhtaudutaan ennakkoluulojen pohjalta hyväksikäytettynä uhrina, ja mieheeni perheen hyvinvoinnista piittaamattomana hirviönä. Olen ollut tilanteessa, jossa lähes tuntematon ihminen tulee neuvomaan, että hae lääkäriltä pillerit salaa mieheltäsi, tai lääkäri äitipolilla muistuttaa että turvakotiin voi mennä milloin vain myös henkisen väkivallan vuoksi. Eikä näin yksi tai kaksi kertaa, vaan usein! Sitten suhtaudutaan kuin aivopestyyn idioottiin, kun kerron että minulla on hyvä mies, jolle minun hyvinvointini on tärkeää ja joka itse asiassa tekee kotitöitä usein enemmän kuin minä – vaikka käy töissä ja minä olen kotona. Siksi pidän tärkeänä myös, että toinen näkökulma tulee esille. Sillä vaikka kerrotte kirjassanne ja haastatteluissa, että hyvinvoiviakin perheitä on, pääpaino tietenkin on tässä toisessa puolessa, ja leimakirves lyö.
Minä en ainakaan koe niitä toisenlaisia kertomuksia vähättelynä tai tuskan ohittamisena – jos ne pysyvät henkilökohtaisena tarinana. Jos kuitenkin niissä ruvetaan maalaamaan koko liikkeeseen hyvinvoinnin kuvaa, se on eri asia. Niissä kirjoituksissa, joita tällä erää olen lukenut, ei sellaista piirrettä ole ollut.
Kiitos Paula. Ko. kirjoituksissa on tullut ilmi ko. perheiden hyvinvointi ja pärjääminen, eikä minkäänalista huolta niistä perheistä, joidenka asiat eivät näin ole. Olen sanonutkin, että myönteisille kokemuksille on paikkansa, mutta ei siinä asiayhteydessä, kun puhutaan toisenlaisista kokemuksista. Silloin keskitytään käsi sydämellä kärsivien kohtaloon.
Vuokko, ensinnäkin minä olen Paula-Maaria. Jos tuntuu liian pitkältä, niin P-M. Jos olisin Paula, jättäisin toisen osan nimestäni pois. Enhän minä kutsu sinua nimeltä Vuok? 😉
No, se oli sivujuonne. Pointti on se, että nämä perheet voivat olla hyvinkin huolissaan heikommin jaksavista. Mielipidekirjoituksissa on kuitenkin rajoitettu pituus, ja myös toimitukset voivat lyhentää niitä oman harkintansa mukaan. Itselleni on näin käynyt useinkin, ja sellaisissa tapauksissa pois on jäänyt usein minun mielestäni ehdottoman tärkeä pointti, mutta minkäs teet kun huomaat sen vasta lehteä lukiessasi. Joskus tuntuu että kirjoituksia lyhennetään jopa tarkoituksellisen raflaavasti. Niin kauan kuin kirjoituksessa ei lue esimerkiksi ”huoli lestadiolaisperheiden jaksamisesta on liioiteltua”, vaan keskitytään juuri siihen omaan tarinaan, se pitää kyetä haavoittuneenkin lukea yhtenä tarinana. Täytyy pitää mielessä, että luultavasti nämäkin kirjoittajat ovat saneet tuta esimerkiksi työelämässä kirjoitusten kääntöpuolen – sen, että heihin suhtaudutaan aivopestyinä uhreina. Aiheeton sääli tai myötätunto on oikeasti loukkaavaa, etenkin jos sitä joutuu kohtaamaan jatkuvasti.
Ne hyvät ja välittävät perheenisät kenties ovat vaimojaan tukemassa, tai eivät koe oikeaksi puhua vaimonsa väsymyksestä ilman tämän suostumusta. He eivät ehkä halua olla kiillottamassa kruunuaan, koska – sekin on usein nähty – sellaisiksi nämä kannanotot usein katsotaan.
Ok, mua saat sanoa millä nimellä lystät, vaikka hulluksi tai sekopääksi kuten jotkut.
Minun pointtini on se, että jos joku kirjoittaa vaikkapa köyhien kärsimyksestä, niin siihen luulisi suhtauduttavan myötätuntoisesti ja ehdotettavan toimia asian korjaamiseksi, eikä olevan ensisijaisesti huolissaan omasta maineestaan rikkaana, ettei nyt kukaan luulisi hänen kärsivän puutteesta ja olevan jopa nälissään aliravittuna, kun makkaroita riittää vaikka jos kenelle jakaa.
Mutta ihan ymmärrettävä tuollainen reagointi tietty on, koska pääsääntöisesti meillä kaikilla ihmisillä on tarve näyttää oma kiiltokuvapuoli ulospäin ja pitää heikkoudet ja ongelmat hieman piilommassa. Mutta jos tällaisella ulostulolla kuvittelee antavansa itsestä hyvän kuvan tällaisessa asiayhteydessä, niin käykin ihan päinvastoin. Mutta minkäs sille tekee. Ehkä ja toivon niin, että tällainen reagointi on vain primitiivistä puolustautumista ja myöhemmin kun pöly laskeutuu, osataan oikeasti mennä niiden kärsivien asemaan ja rinnalle käsi sydämellä.
Vaikka itse koen olleeni aivopesun, manipuloinnin ja mielenhallinnan uhri oikein pahimmasta päästä, ymmärrän sen, että tällaisen asian sanominen päin naamaa ei aiheuta mitään hyvää ja oikeastaan vain päinvastaista. Mutta se on ihan varmasti todennettavissa jos pistää jonoon kaikki selitykset vl-perhepolitiikan ja muidenkin sääntöjen tiimoilta ja tarkastelee niitä analyyttisesti, niin kyllä ne täyttävät aivopesun, manipuloinnin ja mielenhallinnan merkit kirkkaasti. Ihan samalla tavalla kuin muissakin suljetuissa yhteisöissä, joissa sääntöjen noudattamisesta on erinäisiä sanktioita olemassaan. Pakottaminen, painostaminen ja pelottelu kuuluvat oleellisesti mielenhallintaan. Ei tarvitse kuin kuunneella saarnoja, kun näitä merkkejä on havaittavissa.
Jos lasten vastaanottaminen ja ehkäisyn vastustaminen olisi oikeasti omasta halusat kumpuavaa, mitään painostamista ja pelottelua, saati jatkuvaa muistuttelua asian suhteen ei tarvittaisi. Mun ei tarvitse yhtään painostaa ja pakottaa lapsiani syömään pakkasesta jäätelöä; he tekevät sen enempi kuin vapaaehtoisesti milloin tahansa. Ei tarvitse lukea myllynkivivertausta heille asian johdosta. Ihan halulla lurpsuttelevat jäätelöt vatsoihinsa 🙂
”Sonjan kommentit taas ovat usein niin törkeitä, että hänen kenties kannattaisi lukea ylläpidon ohjeet kommentointiin, eikä heittäytyä pahan ylläpidon sensuurin uhriksi.” Paula-Maaria Itäniemi
Henkilöön kohdistuvat vihjailut tai mustamaalaaminen ovat ylläpidon mukaan kiellettyjä.
Hyvä kommentti, Paula-Maaria. En ole lukenut kirjaa, mutta lehtiuutisten kommenteista tulee mieleen sosiaaliporno. Osa kommenteista ovat suorastaan halventavia ja aggressiivisia. On aivan ymmärrettävää, että vl-äidit puolustautuvat.
On hyvä, että heikoimmassa asemassa olevia äitejä kuunnellaan.
Tällaiset kirjat leimaavat kuitenkin kaikkia lestadiolaisperheitä, vaikka kuinka sanottaisiin, että jotkut suurperheet voivat hyvin.
Ei voi välttää ajatusta, että tässä käydään uskonsotaa.
Yksi tällainen leima on pakkosynnyttäminen. Eivätkö koulutetut lestadiolaisnaiset muka pysty ottamaan vastuuta omasta elämästään? Eikö heillä muka voi olla omakohtaista vakaumusta?
Eräs hoitaja puhui ihailevasti gynekologista, joka kertoo äidille tai vanhemmille tosiasiat (sikiövaurioista tai raskauden riskeistä), mutta ei koskaan painosta mihinkään suuntaan. Hänen arvonsa on elämän kunnioittaminen.
Minä (hämmästyneenä): Eivätkö kaikki lääkärit tee samoin?
Hoitaja (alistuneena): Kyllä kai monet ajattelevat, että lestadiolaisäidit pakotetaan synnyttämään.
Voi vain arvella, mitä tämä asenne vaikuttaa hoitosuhteeseen.
Olen lukenut SRK:n julkaisuista ja kuullut puhujakorokkeelta keski-ikäisen miehen suusta, että vaikka herätysliike ei hyväksy ehkäisyä, ongelmatilanteet (sairaus, vakava uupumus tms.) ratkaistaan tapauskohtaisesti. Ratkaisua ei voi ulkoistaa uskonyhteisölle, vaan aviopari itse päättää omantuntonsa mukaan. Voi toki kysyä muilta neuvoja, miten menetellä. Nämä ovat lopulta yksityisasioita.
Suurperheen esikoinen (aikuinen, lapseton) sanoi, että suurperhe on tosi rankkaa äidille, mutta miten suuri onkaan siunaus. Ja se siunaus kasvaa koko ajan, kun rankat vuodet ovat takana. Samaa sanoi äitini.
Lue Terttu ihmeessä kirja ennen kuin teet johtopäätöksiä.
Terttu hyvä, kirjaa ei olisi, jos liikkeen sisällä otettaisiin vakavasti vanhempien uupumus ja jos joidenkin vl-perheiden kohdalla suurperhe ei tarkoittaisi helvettiä taivaan sijasta, kirjousta siunauksen sijasta.
Jos siunaus tarkoittaa maallista mammonaa, laajaa ja läheistä lähipiiriä, ystäviä ja onnellisuutta, niin tällaista siunausta saa ihmiset nauttia uskontosuunnista ja perhekoista riippumatta. Perustele, miten käsität sanan siunaus suurperheellisten osalta.
Jäi vielä vaivaamaan tuo ”koulutetut lestadiolaisnaiset”. Ensinnäkään kaikki vl-naiset eivät ehdi lapsirumbassa kouluttautumaan ja toiseksi älyllä ja kouluttautuneisuudella ei ole mitään merkitystä siinä, mihin juttuihin ihminen lähtee mukaan ja mihin ei. Pahimpia esimerkkejä liene Hitlerin homma ja seuraavana kaikki terrorostijärjestöt, lievimpinä esimerkkeinä pienet suljetut uskonyhteisöt, kuten esimerkiksi maitobaarilaisuus, joka kooostuu pääasiassa älyköistä, it-osaajista ja lääkäreistä. Ja mitä sanot Terttu 70-luvun hoitokokouksista, jotka on todettu nyttemmin ihan huuhaaksi ja sen opetuksen nielasivat ihan helposti myös liikkeen älyköt. Yksi maanviljelijä (Heino Korpela) vastusti henkiparannusoppia ja sai ruman ja syvän kengänkuvan takapuoleensa sen takia.
Synnyttäminen on pakkoa silloin kun äiti ei voi kuunnella omaa sisäistä ääntään, joka anelee: ei enää, en jaksa, onko pakko? älä anna Jumala minulle enää lapsia, kuinka monta vielä?. Ja kun tällainen äiti tai isäkin menee seuroihin ja siellä kehotetaan ottamaan kaikki lapset vastaan ja samalla arvostellaan epäuskoisia heidän toiminnastaan ja minkälainen loppu sellaisella asialla on, niin nämä vastahakoiset lasten vastaanottajat vaan nielevät tuntemuksensa ja alistuvat Jumalan luomistyön välikappaleiksi.
Silloin ei ole kyse halusta saada lapsi, vaan halusta olla Jumalan luomistyön välikappale ja pestiin alistutaan. Koko homma, kun se ei enää ole vanhemmille vapaaehtoista, on alistumista liikkeen opetukselle, joka tarjoilee oppia Jumalan itsensä tahtona. Näin kätevästi porukka ajattelee toimivansa Jumalan tahdon mukaisesti. Tällä tavalla toki toimitaan muissakin suljetuissa yhteisöissä; kun asioita esitetään Jumalan tahtona, ei nähdä, mistä asiassa on oikeasti kyse.
Minulle on kerrottu, että seuraavan kannanoton on väsännyt mies, jonka vaimolle tehtiin sterilisaatio ja että kirjoitus herätti tästä syystä pääkallopaikallakin voimakasta närästystä:
Päivämies 14.2.1979:
”Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen.”
”Juuri vahvat ja rohkeat naiset ovat viimevuosina uskaltaneet nostaa esille kipukohtia liikkeen opista sekä elämästä liikkeen sisällä. Tämä on huomionarvoista, sillä liike on alkuajoistaan lähtien ollut miesten johtamaa.”
”Vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto on myös selityksen velkaa. Puheiden ja todellisuuden ristiriita on ilmeinen. Eikö perheiden hätä ole riittävä syy myöntää, että ehkäisykielto on ollut virheliike?”
Mikko Sulander
http://kirkonkellari.fi/kommentti-puheiden-ja-todellisuuden-ristiriita/
Kyllä vahvuutta tarvitaan naisilta, jotka julkituovat epäkohtia.
Voimia kovasti Vuokolle; olet tehnyt valtavan vaativaa ja merkittävää työtä!
”Vanhoillislestadiolaisuusasiantuntijuuteen” meritoidutaan nykyään kahta tietä:
a) Olet eronnut tai eroamassa liikkeestä. Sen jälkeen kaikki, mitä julkisuudessa sanot, on totta.
b) Olet liberaalikirkollinen, mieluiten pappi. Erityinen ansio on, jos et tiedä mitään lestadiolaisuudesta. Näillä meriiteillä kaikki, mitä sanot lestadiolaisuudesta on älykästä.
Liikettä saa ja pitää mielestäni kritisoida monesta, mutta taas ollaan menossa kohtuuttomuuksiin.
Niin, ennemmin tulisi sitten vain uskoa lahkon johtajien höperryksiä ja aiheuttaa kärsimyksiä ihmisille. Sieltä kait se terve oppi ja järki tulee, niinkuin tähänkin asti.
Ja eiköhän ne ihmiset, jotka kokemuksistaan kertovat tässäkin kirjassa, ole niitä asiantuntijoita elämänsä suhteen. Ja on varmasti virkistävää kuulla tervehenkisen luterilaispastorismiehen näkemyksiä, jos on vuosikymmenet kuullut vain oman lahkon oppeja ja käsityksiä.
Eiköhän ne ihmiset, jotka kokemuksistaan kertovat tässäkin kirjassa, ole niitä asiantuntijoita elämänsä suhteen. Ja on varmasti virkistävää kuulla tervehenkisen luterilaispastorismiehen näkemyksiä, jos on vuosikymmenet kuullut vain oman liikkeen oppeja ja käsityksiä.
PS. Kari Kuula on todennut, että vl-liike on lahko.
”Vanhoillislestadiolaisen liikkeen opetus on siis hyvin kaukana evankelisluterilaisen kirkon uskonymmärryksestä. Teologisesti katsottuna liike ei voi olla luterilainen herätysliike, koska se ei tunnusta luterilaista kirkkoa oikeaksi kirkoksi. Eikä se ole itsenäinen kirkkokuntakaan, koska se ei anna millekään muullekaan kristilliselle yhteisölle edes erossa olevien veljien statusta. Oikea termi vanhoillislestadiolaiselle liikkeelle onkin lahko. Lahko on kirkosta eronnut ryhmä, joka pitää itseään ainoana kirkkona.
Näin vanhoillislestadiolaisen liikkeen asema on melko erikoinen. Maailmassa ei taida olla mitään vastaavaa yhteisöä, joka omii pelastuksen vain itselleen. Lähin vertailukohta löytyy melko kaukaa; Jehovan todistajat ja Mormonit. Nämä kristillisvaikutteiset liikkeet pitävät itseään ainoina oikeina raamatullisen uskon perillisinä eivätkä he usko, että pelastus voisi välittyä minkään muun kirkkokunnan kautta. Näin opettaa myös vanhoillislestadiolainen liike.
On siis melko epäjohdonmukaista kutsua näin eksklusiivista liikettä luterilaisen kirkon sisällä toimivaksi herätysliikkeeksi. Tosiasiassahan kyse on teologisesta ja ekumeenisestakin skandaalista. Onneksi suomen kieltä ei osata muualla, niin eivät muut kirkot saa tietää opillisesta lehtolapsesta kirkkomme takapihalla.”
Kari Kuula
http://kirkonkellari.fi/vanhoillislestadiolainen-pelastusoppi-suuren-luokan-teologinen-ongelma-luterilaisessa-kirkossa/
Paula. Monet julkiset kommentit vl-miehiltä antavat vl-miehistä sellaisen kuvan, minkä Sonjakin on saanut. Esimerkiksi ”avioliitto on lisääntymisen tarkoitus”, on omiaan vahvistammaan tällaista käsitystä. Olen useissa haastatteluissa puolustanut vl-miehiä, joista enin osa mun tuntemistani, on aivan mahtavia, sympaattisia ja empaattisia ihmisiä, jotka tekevät KAIKKENSA perheensä eteen. Miksi nämä isät kuitenkin loistavat poissaolollaan keskusteluissa?
>>> Teologisesti katsottuna liike ei voi olla luterilainen herätysliike, koska se ei tunnusta luterilaista kirkkoa oikeaksi kirkoksi>>>
Ei se taida ihan näin mennä, kun sakramentitkin ovat kirkossa. Liike on pietistisen ymmärryksen mukaan ecclesiola
Laskin äkkipäätä, että siinä eksegetiikan Dosentin lyhyessä kirjoitelmassa olisi ollut vähintään 4-5 selkeää virhettä. Aika hyvin muutamaan lauseeseen.
Itäniemi: ” Minä en tunne erityisemmin sellaisia lestadiolaismiehiä, joille parisuhde on vain lisääntymistä varten tai varsinkaan lapset objekteja.”
Jaa, että et tunne erityisemmin. Mutta tunnet siis kuitenkin. Jos kaikki VL-ihmiset tuntevat kuten sinä, niin paljonhan heitä sitten on oltava.
Täällä on tullut esiin ajatus, että vanhoillislestadiolaisissa seuroissa saarnojen johdantona käytettäisiin erityisesti vanhaa testamenttia. Olen jossakin muuallakin törmännyt tuohon ajatukseen. Voisi olla jollekin teologian opiskelijalle hyvä aihe graduun. Voisi selvittää, mitä tekstejä on käytetty tiettynä aikana kaikissa noin 200 rauhanyhdistyksen seuroissa, maakunnallisissa ja suviseuroissa. Silloinhan asiasta voisi perustellusti jotakin sanoakin.
Vertaus juutalaisuuteen ei tältä pohjalta mielestäni osu, koska juutalaisten Toora käsittää vain Mooseksen kirjat ja Vanhassa Testamentissa on paljon muutakin.
Ehkäisykielto aiheuttaa osalle lestadiolaisperheistä väistämättä ongelmia. Tämä nyt on päivänselvä asia jota ei pääse karkuun millään argumentoinnilla. Ja siitä, että kielto aiheuttaa myös ongelmia, on enemmän kuin tervettä herättää keskustelua.
Se jos jotkut sitten kokevat ennakkoluuloja, johtuu vain ja ainoastaan siitä ehkäisykiellosta ja siitä, miten absurdia sellainen on muun maailman silmissä. Koska sitähän se on. Vain murto-osa teistä lestadiolaisäideistä olisi valinnut suurperheen jos sitä ei olisi opetettu teille äidinmaidossa, tai jos sitä ja siihen sidottua taivas- & helvettioppia ei olisi.
Ihan samalla tavalla te päivittelette Jehovan todistajien verensiirtokieltoa. Vaikka he tarvitsisivat verensiirtoa selviytyäkseen, he eivät opin mukaan sitä ota. Verensiirtokielto on perusajatukseltaan aivan yhtä irrationaalisesta sääntö kuin ehkäisykielto. Se ei voi olla leimaamatta yhteisöä ulkopuolisten silmissä.
Siinähän meni lauserakenne iloisesti sekaisin. No tässä korjaus:
Verensiirtokielto on perusajatukseltaan aivan yhtä irrationaalinen sääntö kuin ehkäisykielto.
Tasan samaa mieltä Tomin kanssa.