Nyt kun olemme Aila Ruohon kanssa nostaneet esille vl-liikkeen perhepolitiikasta johtuvan nurjan puolen esille kirjamme kautta, ilmoille alkaa satelemaan elämäntarinoita niiltä liikkeen jäseniltä, joilla perhepolitiikka EI ole aiheuttanut vakavia ongelmia. Huh-huh! Näillä kertomuksilla, joidenka todenperäisyyttä en epäile, mennään taasen vl-perhepolitiikan johdosta kärsivien ihmisten ohitse. Miettikää nyt hyvänen aika asiaa!
Ihan sama asia, jos jonkin maan köyhien tositarinoita tuotaisiin julkisuuteen, niin ensimmäisenä hätä olisi sen maan rikkailla, jottei vaan kukaan kuvittelisi heidänkin elävän köyhyydessä! Tällainen asennehan tarkoittaa sitä, että maine ja kunnia menee kärsivän ihmisen ohitse oikealta ja vasemmalta!
Eikö oikeasti teillä hyvin pärjäävillä ole minkäänmoista hätää kanssasisaristanne ja -veljistänne, jotka elävät suurissa ahdistuksissa ja kärsimyksissä? Odottaisin edes pikkaisen myötätuntoa ja hätää niiden vl-ihmisten puolesta, jotka ovat peloissaan antaneet kirjaamme tarinansa, jotta he saisivat edes sitä kautta ymmärrystä ja rakkautta osakseen.
Oikeasti hei. Nyt jos liikkeestä nousisi ilmoille välittämistä ja empatiaa kirjassa esiintyviä kirjoittajia kohtaan, se olisi liikkeenkin kannalta parempi juttu kuin tuollaiset omakehutarinat. Tuntuu varmasti tosi pahalta kirjan haastatelluista se, että heidät tuolla tavalla ohitetaan ylväästi vailla myötätuntoa! Olen tosi, tosi, tosi pahoillani heidän puolestansa!
Kirjassa tulee ilmi se, että se kertoo liikkeen perhepolitiikan nurjasta puolesta, jo sen pitäisi selventää, että myönteinenkin puoli on olemassa.
En tiedä mitä ajatella. Olen järkyttynyt. Voitaisiinko oikeasti puhua nyt siitä nurjasta puolesta ja sitten toisella kertaa kiiltokuvapuolesta? Ne eivät kummatkaan sulje toisiaan pois, puhutaan nyt sitten kummasta milloinkin puhutaan. Joku voisi kirjoittaa kirjan Vanhoillislestadiolaiset Superäidit, mulla olisi paljon tarinoita sellaiseen kirjaan ja voisin ilomielin olla yksi haastateltavista. Ei tarvitsisi kuin omasta äidistä kertoa juttuja ja tarinaa syntyisi heti kättelyssä kilometrikaupalla. Äitini kuitenkin ymmärsi aina sen, etteivät kaikki jaksa ja halusi voimiensa mukaan olla auttamassa. Hänen oma jaksavuutensa ei estänyt häntä näkemästä uupumusta ja kärsimystä hänen ympärillänsä, päinvastoin; mitä väsyneempi, kurjempi ja masentuneempi oli ihminen, jonka hän kohtasi, sitä enemmän sydänlämpöä hänestä alkoi huokumaan.
”Pääasia, että ittellä on hauskaa, menee lujaa ja hyvin” voi sopia johonkin asiayhteyteen ja varsinkin vitsinä kerrottavaksi, mutta ei todellakaan sellaisessa asiayhteydessä, jossa mennään kärsivän ihmisen ohitse.
Onko onnellisten perheiden kertomuksissa rivien välissä viesti, että heidän menestymisensä on liikkeen ansiota ja taakan alle uupuneiden tuskan syynä on kriittinen asennoituminen tai muu liikkeelle vieras tapa olla ja toimia? Vai onko taustalla vain syyllisyys siitä, että joillakin menee huonosti, vaikka me pärjäämmekin? Eihän onnellisuus ole mikään rikos, mutta joskus tuollaisia tunteita nousee esiin. Kunpa osaisimme auttaa lähimmäistämme ihan vain kiitollisuudesta, kun meillä on mahdollisuus auttaa!
Martti, olen aidosti iloinen onnellisten ja hyvin pärjäävien puolesta, ihan vastaavasti kuin tunnen tuskaa ja ahdistusta kärsivien puolesta!
On aivan mahtava asia, jos ja kun on olemassaan onnellisia pieniä ja isoja perheitä, ei sellaisesta totisesti voi kuin iloita <3
Eikö meidän kuitenkin pitäisi yrittää omalta osaltamme välittää toinen toisestamme niin, että kaikilla olisi mahdollisuus onnelliseen ja tasapainoiseen elämään?
Tuo on hyvä ajatus Martti, että pitäisi tuntea kiitollisuutta jos voi kärsivää tai hädänalaista auttaa. Totisesti niin. Kiitos kirjoituksesta.
Tuo köyhä-rikas-rinnastus oli hyvä! On vaikea löytää retorisia keinoja sellaista tietynlaista tunnepohjaista puolustamista vastaan, mutta tässä oli kyllä aika hyviä.
Mitä on tietynlainen tunnepohjainen puolustaminen?
Mitä on oikeanlainen hyväksyttävä puolustaminen sinun mielestäsi, Sauli Karhu.
Ehkä olen Sauli juuri omimmillani näissä tunnepohjaisissa keskusteluissa, kun mua on usein siitä syyteltykin 😉
Mutta nyt kun mun ”savupiipustani” ei enää tuprua asian johdosta enää savua, eli yö levollisine unineen rauhoitti mieltäni ja kykenen taas rauhallisempaan pohdintaan, niin pari ajatusta.
Kun kuuluu johonkin vähemmistöön, joka sääntöineen ja tapoineen aiheuttaa valtaväestössä ihmetystä ja kummastusta, sitä usein keksii jos mitä strategioita säilyttääkseen kasvonsa valtaväestön seassa. Ei halua olla heitä huonompi, ei halua olla säälittävä, vaan haluaa olla ulospäin hyvinvoipa ja mielellään myös menestyvä. Nämä ovat itsellenikin tuttuja tuntemuksia.
Liikkeessä on olemassaan myös sanonta, ettei saa antaa ”laittajalle sijaa”. Laittaja on epäuskoinen, joka yrittää vahtia, josko löytäisi jotain pahaa sanottavaa ja arvosteltavaa vl-uskovaisesta. Tämä aiheuttaa luonnollisesti paineita. Eniten tuolla sanonnalla tarkoitetaan sitä, että pitää elää sillä tavalla kuin liikkeessä opetetaan, etteivät ulkopuoliset voi sanoa, että ”on muka uskovainen ja työpaikalla kirota pärräyttelee” tai ostaa kaljaa, vaikka esiintyy täysraittiina. Mutta laajemmasti ajateltuna tuo sanonta hiipii muihinkin asioihin ja muuhunkin elämään. Hyvä käytös, uslkonainen olemus, siisti koti ja pärjääminen ajallisesti sekä hyvin hoidetut lapset; silloin kenelläkään ei ole helpolla mitään sanomista. Toki suurella osalla on muutenkin halu hoitaa asiansa hyvin ja huolella, ei kaikki ole painetta ulkoapäin, ei tokikaan. Mutta siis joo, varmaan kaikki ymmärtävät, mitä tarkoitan.
Eli tavallan tuollainen puolustuspuheenvuoro on ihan ymmärrettävä. Homma on hoidettu hyvin, jopa enempikin kuin hyvin ja nyt aletaan syyttä osoittelemaan sormella.
Kirjan tarkoitus ei todellakaan ole tämä! Ne, joilla menee hyvin, eivät tarvitse puolestapuhujia; heidän elämänsä puhuu jo puolestaan. Moni ulkopuolinenkin on havainnut tämän. Jatkuvasti mullakin tulee eteen keskusteluissa sellainen asia, että monen suurperheen hyvinvointi on pantu merkille. Ihmiset avoimen iloisesti myöntävät tämän asian. Mutta myös se on havaittu, ettei kaikilla ole käynyt onnenkantamoinen asiassa. Ja heistä on huoli ulkopuolisillakin, etteikö liikkeessä välitetä näistä perheistä. Ja tällaiset ”omakehukirjoitukset” vain lisäävät sitä mielikuvaa ulkopuolisten keskuudessa, ettei huonosti pärjäävistä välitetä, vaan oma hyvinvointi on ainoastaan tärkeä. Tämä ei välttämättä pidä paikkansa, ei ainakaan kaikkien kohdalla, vaan omasta kulissista tulee hätä pitää kiinni, kun sitä muutenkin on ”muukalainen vieraassa maassa”.
Pari viikkoa sitten mieleeni tulivat keskustelut Vuokko Ilolan kanssa tällä foorumilla ja toivoin, että hänen ajatuksiaan saataisiin kirjan kansien väliin. Huomasin juuri, että kirja on toteutunut. Piti rekisteröityä uudelleen K24 käyttäjäksi, jotta voin onnitella ja kannustaa jatkamaan tärkeää työtäsi.
Rukouksesi Tapio kuultiin 🙂 Kiitos sanoistasi <3
Jotenkin minua hellytti Hesariin kirjoittanut uskowainen isä joka meinasi että heidän elämäänsä on sisältynyt ”siunausta” kun oli velaton talo, mökki, ja muutakin omistusta….Eipä sitä lukiessa voinut muutakuin säälitellä…Mitäköhän se Raamattu oikeasti Jumalan siunauksena ihmisen elämässä pitää? Maallista mammonaako niinkuin tuo kirjoittaja? Vai jotakin ihan muuta ja ihan muualla kuin täällä maallisessa
Ehkä tässä oli syy sen siunauksen esiin tuomiseen, kansan syvien rivien hellimä mielikuva::
”siellä on kirppuja, luteita. täitä, seassa lapsia pellavapäitä, itkua, parkua jatkuvaa, olet maamme armahin Suomen maa…”
Ehkä kirjoittaja tiesi sen, että minä perheeni kanssa olen elänyt suurimman osan elämmäni taloudellisesti melkoisen ahtaalla 🙂 Ei ole omaa taloa, saati mökkiä sun muitakaan vermeitä. Mutta joo; ei ole valittamista, on katto pään päällä, kaapit pursuavat vaattehia, vatsamakkaroitakin on pystynyt kasvattamaan ihan liiankin kanssa, joten ruuastakaan ei ole ollut puutetta 🙂
Mutta kyllä joo, maallista mammonaa pidetään vl-piireissä merkkinä Jumalan siunauksesta. Samaan hengenvetoon saatetaan kyllä myöntää, että Jumala siunaa toki kyllä epäuskoisiakin omaisuudella sun muulla. Jeps.
Juu, ”Mammonismi” Raamatussa selkeästi kielletään, mutta vanhoillislestadiolaisuudessa se sallitaan. Ehkäisystä Raamatussa ei puhuta mitään, mutta se taas kielletään ankarasti vl-liikkeessä.
Viime vuosina olen huomannut, että srk-laisuudessa käytetään hyvin paljon Vanhan Testamentin tekstejä seurapuheissa. Juutalaisuuden suurin puolue ”farisealaisuus” todella piti Jumalan siunauksena omistamista. Siellä luetellaan lampaitten ja muiden eläinten lisääntymisestä mm. Jaakobin poikien ja myös kuninkaitten sotasaaliitten muodossa. – Jeesus poikeesi fariseuksista monella tapaa, myös siinä, että hän auttoi köyhiä, sairaita, jopa spitaalisia ja otti naiset ja lapset suojateikseen. – Kyllä Elisan ja Elian tapauksissa SIUNAUS tuli, kun köyhät auttoivat viimeisillä jauhovakkasilla ym. profeettoja. – Vuorisaarnassa selvästi opetetaan, että aarteitten kesääminen tähän maailmaan on turhaa, Rikas yritti tehdä lisää varastoja, mutta henki otettiin pois, Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta on myös vaikuttava. – Myös Paavali varoittaa, että ”rahan himo on kaiken pahan alku”. Omaisuus on tarkoitettu jaettavaksi: ”Anna MEILLE MEIDÄN jokapäiväinen LEIPÄMME”. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, se riittää. Jos on kaksi paitaa, anna sille, jolla ei ole yhtään jne. Me vanhan vuosikerran lestadiolaiset koemme terveyden, uskon ja kyvyn auttaa tarvitsevia JUMALAN SIUNAUKSEKSI.
Hyvä, että tuli tuo Vuorisaarnan ohjekin esiin. Näinhän se menee, ”kunhan teillä on ruoka ja vaatteet ..”.
Vuokko, näitä ”omakehukirjoituksia” on kai Hesarin nettisivuilla? Onko jossakin muualla? Toivoisin sinulta enemmän sietokykyä asiassa. Hienoa, että tuotte Aila Ruohon kanssa esiin että kaikkien vanhoillislestadiolaisten perhe-elämät eivät ole samanlaisia. Leimaavien nimitysten käyttäminen ja motiivien demonisointi näiden ”omakehukirjoittajien” suhteen ei minusta ole kuitenkaan kovin hyväntahtoista.
Eikö ole kokonaisuuden kannalta edullista, että erilaiset elämäntarinat tulevat jollakin asteella julkisuuteen? ”Omakehukirjoituksien” saama huomio tulee kuitenkin olemaan vähäistä verrattuna kirjanne saamaan julkisuuteen.
Meillä oli talo, kun lapsemme olivat kotona. Minusta sitä voi kutsua siunaukseksi. Muutoinhan voisin luulla sitä omaksi ansioksemme. Muistaakseni Raamatussa Jobiakin katsottiin siunatuksi omaisuudella siinä vaiheessa, kun hänellä sitä vielä oli. Meillä oli todella rankkaa, kun lapsemme olivat pieniä, vaikka heitä on huomattavasti vähemmän kuin sinulla. MInulta meni työ 90-luvun lamassa. Vaimoni hoiti lapsia kotona. Minä kuitenkin sain mahdollisuuden opiskella ja sijoittua vuoden päästä uudelleen työmarkkinoille opettajana, joka ammattina sopii minulle paljon paremmin kuin aikaisemmat bisnekseen liittyvät työt ja on vakaampikin ajatellen perheen turvallisuutta. Tämä oli minusta suurta siunausta.
Nyt asumme kaksistaan kerrostaloasunnossa, josta meillä on vielä hiukan velkaa. Vanha auto meillä on yhteiskäytössä vanhimman poikamme perheen kanssa. Muuta mainittavaa omaisuutta ei juuri ole. Minusta sekin on siunaus, että meillä ei ole taloa eikä mökkiä, koska minun peukaloni sijaitsee epäotollisessa paikassa noiden ylläpitoa ajatellen. Maalaan mieluummin tauluja.
Suureksi siunaukseksi koen tällä hetkellä lapsenlapsemme. Eilen kävi yksivuotias tapaamassa meitä äitinsä kanssa. Voi sitä onnea. Sekin on siunausta, että lapsemme haluavat olla tekemisissä kanssamme riippumatta siitä ovatko vanhoillislestadiolaisia vai eivät.
Kuten tiedät, olen syöpätoipilas. Minulla on ollut siunausta, koska hoitovasteeni on ollut mittausten mukaan täydellinen. Minulla on yhä vaivoja ja voi olla, että niitä jääkin. Voi olla, että meidän on ennen pitkää luovuttava asunnostamme ja ajateltava elämämme uusiksi. Sekin voi osoittautua siunaukselliseksi. Syöpäni voi uusiutua aika piankin ja toisella kertaa se on vielä rankempi juttu. Jos niin käy ja siihen kuolen, sekin voi olla siunausta.
Siunaus on minusta hyvin monitahoihen asia ja sitä ei missään tapauksessa kannata ajatella vain mammonana. Jopa mammonan vähäisyys voi olla siunausta.
http://sairaanrakaselama.blogspot.fi/
Hiukka lintuperspektiiviä komentteihin tekisi terää:
Eppäilen, että pienissä perheissä Suomenmaassamme tilastollisesti on kuitekki enemmän onkkelmia – erilaisia, mutta vakavia…
Ja tuo vanhatestamentillinen omaisuuden ”pyhittäminen” Jumalan siunauksen muotona on kuitekki sitä ihtiään Lutteria ja Kalvinia – protestanttista etiikkaa ja eetosta, joka mahdollisti modernin kapitalismin a la Max Weber. Ei sitä kyllä yksin vl-kristittyjen kontolle ole oikeutettua pistää 🙂 – Mutta aivan oikein; Jeesuksen painotus oli toisenlainen, siitä voisi tietysti muistuttaa myös kirkkoamme, jonka liikoja likviditeettejä on sijoitettu osakemarkkinoille, eikä aina edes kovin eettisille 🙂
Tuota ehkäisyteemaa sivuaa myös Joonan blogi: http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2014/09/ehkaisykielteisyyden-perusteita.html
Komppaan Korteniemeä tässä.
Hyvin perusteltu kommentti.
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288736507780.html?pos=ksk-nln
Yhteisön kannan mukainen valinta lienee useimmiten vapaasti tehty henkilökohtainen päätös. Tällaisen ratkaisun tehneellä ei ole kokemusta siitä, miten yhteisö suhtautuu henkilökohtaisesti tehtyyn yhteisöä vastustavaan päätökseen. Vapaus taitaa siitä olla kaukana.
Paitsi, että modernin kapitalismin siemenet kylvettiin useita satoja vuosia ennen Lutheria ja Calvinia. Weber on varmasti eräs terävimpiä yhteiskunta-analyytikkoja ikinä, mutta parhaimmatkin erehtyvät.
Pidän vastenmielisenä kaikkeen kristillisyyteen pesiytynyttä mammonismia, eikä kirkko ole siitä vapaa eikä herätysliikkeet. Raamatun kirjaimellisuuteen vannotaan rahan, omaisuuden ja materian ahne kiilto silmissä. Vanhoillislestadiolaisuudessa/Rauhan Sanalaisuudessa on vastenmielisintä juuri tuo omaisuuden, aineellisen hyvän haalimisen siunauksellisuuteen vannominen, mikä kalvinilaisesti varmaankin kertoo, että oikealla uskon polulla ollaan..
Muutenkin heidän ”oppinsa” on hyvin materialistinen. Avioparit ovat siittämistä varten ja lapsia pidetään lihallisina objekteina esim. hyväksikäyttötapaukset ja niiden salailu ja muu törkeys. Ja lapsia pitää olla, jottei joudu kontrollin alle ja silleen.
Missä on rakkaus? Tämä on tietysti vain ”murhaajia suojelevan feministin” näkemys, mutta minä olen lasten oikeuksien säälimätön puolustaja. Samoin miesten ja naisten ihmisoikeuksien puolustaja.
Vapauteen Kristus meidät vapautti!
Ihan mielenkiintoinen debatti sinänsä, missä ja milloin moderni kapitalismi alkoi, ja missä rajanveto moderniin vedetään.
Varmaan osittain tutkijastakin riippuu, vedetäänkö raja Italian kaupunkivaltioiden kohdalle, vaiko myöhemmäs valistuksen myötä tapahtuneeseen industrialismin nousuun..
Ei kai siinä kuitenkaan Kortelainen tai Weberkään ollut väärässä, että uskonpuhdistus aikaansai suuren muutoksen valtakuntien – Saksassa myös vapaiden valtakunnankaupunkien – taloudellisessa ja sosiaalisessa elämässä. Aristokratian rinnalle syntyy keskiluokaksi vähitellen laajeneva porvaris- ja kauppiasluokka. Avainsanana on koulutus, kun tutkimus sovelluksineen laskeutuu luostarien kammioista toreille ja raatimiesten ja kauppiaiden elämään.
Lutherilla oli tässä merkittävä rooli, vaikka Weber tarkoitti etupäässä kalvinismia.
Muutoksen johdossa olivat Alankomaat, Saksa ja Englanti. Kuten tiedämme, katolinen etelä tuli näissä asioissa jälkijunassa.
Myöhemminkin kansansivistyksen voimakkain muutosimpulssi lähti liikkeelle reformoidusta Sveitsistä, kuten Pestalozzin nimi kertoo.
On aika surkeaa, jos pidämme ahneutta vain jonkinlaisena ulkoisena mörkönä havaitsematta sitä itsessämme ja kaikessa siinä, mitä kansalaisyhteiskunta ja hyvinvointiyhteiskunta meille tänään merkitsevät.
Ei ole olemassakaan puhdasta sosiaalista oikeudenmukaisuutta ilman ahneutta ja rahan haalimisen synnillisyyttä. Niin se vain on.
En ole lukenut tuota teidän kirjoittamaanne kirjaa, mutta tiedän, että se on kovin tarpeellinen aihepiirinsä vuoksi. Kiitos, että puolustatte näitä äitejä ja isiä, jotka uupuvat sen taakan alla, mitä suuri lapsiluku tämän päivän maailmassa merkitsee. Eiväthän terveet tarvitse parantajaa…
Olen kasvanut VL-perheessä, mutten itse kuulu siihen. Joten nykyiset tietoni liikkeen tilanteesta ovat toisen käden tietoa perheeni ja sen tuttavien välittämänä. Tuo tässä kommenttiketjussa mainittu VL side Vanhaan testamenttiin on mietityttänyt minua jo jonkin aikaan. Tiedän, että eräs liikkeen papeista on jopa pyytänyt lupaa saada saarnata Vanhan testamentin tekstistä uuden testamentin sijaan. Muutenkin olen huomannut että Vanha testamentti on liikkeessä suuremmassa huudossa, siellä esillä olevan tuomitsevan Jumalan takia, joka paremmin sopii VL käsitykseen Jumalan luonteesta, Uuden testamentin liian lempeän Jeesuksen sijaan. Haluaako VL-seurakunta olla Pohjolan juutalaisia; ainoa valittu kansa.
Tässä suurperhekeskustelussa minun karvani nousevat eniten pystyyn kuitenkin siitä, että liikkeessä katsotaan uupumus synniksi!! Käsittääkseni synti voi olla vain asia, jonka itse voi valita. Voi valita tappaako vai onko tappamatta. Uupumus sen sijaan johtuu siitä, että omat voimavara eivät riitä selviytymään arkipäivän haasteista. Ihminen uupuu, koska hän ei saa sitä lepoa jonka tarvitsisi. Jos uupumus luetaan synniksi, sen takana on Luoja itse, joka on antanut ihmiselle vain rajattoman määrän jaksamista. Onko Jumala todellakin niin julma, että hän tekee ihmisestä vajavaisen, ja syyttää hätä sitten tästä vajavaisuudesta syntinä?
Toisaalta, tämä uupumuksen käsittäminen synniksi on todellinen Luojan lahja VL-liikkeelle, joka elää ihmisten synnintunnosta. Jos seurakuntalaiset eivät enää ryypiskele, varastele eivätkä huoraa, vaan elävät aivan kunniallista elämää: mistä synnistä heitä voisi enää syyttää, jotta he tarvitsisivat sitä anteeksiantamusta viikosta toiseen, jonka ainoastaan tämä seurakunta voi antaa? Synniksi luettava uupumus on kuin taivaan lahja tälle yhteisölle.
Vaikka VL-yhteisössä painotetaankin, että Jumala on elämän ja kuoleman herra, tätä ei käytännössä eletä todeksi. Moderni lääketiede hyväksytään elinpäivien pidentäjäksi ja lapsettomuushoitoon. Miksi ihmiset saavat kapinoida luontoäitiä vastaan näissä asioissa, muttei lasten lukumäärän rajoittamisessa? Minun käsitykseni on, että selitys on itseasiassa hyvin profaani. Liikkeelle on monella tapaa eduksi kun lapsia syntyy paljon. Ensiksikin, se saa näin luonnollisella tavalla uusia jäseniä, varmistaen liikkeen tulevaisuuden. Toiseksi, vanhemmilla on aina huono omatunto uupumuksestaan, ja tarvitsevat täten jatkuvasti anteeksiantoa, mikä sitoo heidät kiinteämmin liikkeeseen. Kolmanneksi, uupuneet ihmiset eivät kykene itsenäiseen ajatteluun, vaan heitä on helppo viedä kuin pässiä narusta. Myös kiduttajat tietävät tämän tunnetun tosiseikan.
Hyviä oivalluksia sinulla Eila, kiitos kommentistasi <3