On puhuttu paljon tarpeesta uudistaa Kristillistä oppia ja nyt se onkin pääosiltaan uudistettu.
Uudistus komitea on koostunut suurelta osalta maallikoista, joten siitä on saatu hyvin maanläheinen ja helposti omaksuttava. Kansa on ottanut opin hyvin vastaan, sillä se tuoksuu vastaleivotulle pullalle.
Uudelle opille ominaista on syödä rusinat pullasta ja heittää pulla pois. Hyvät sanat, kuten armollisuus ja rakkaus on oikein hyviä sanoja uuteen oppiin. Aiemmin ne sanat oli hankalia, kun niiden merkitystä piti kansalle selittää. Nyt se on yksinkertaista kun selvyyden vuoksi molemmat tarkoittaa samaa, eli suvaitsevaisuutta. Näin suvaitsevaisuudesta on tullut uuden opin pääkohta. Sillä mitataan kannattajien kristillisyys.
Jos joku vanhoillinen vielä puhuu Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, niin hän on todella paha julma, itsekäs, ylpeä, kova, rakkaudeton ja jopa armoton. Toisin sanoen todella huono kristitty. Hän on täysin väärin käsittänyt koko kristillisen opin sisällön. Joutuu jopa kyselemään voiko hän olla kristitty. Tuskin.
…………………….
(Itä- Häme lehdessä 17.12 oli kirjoitus ”Lipan alta” jossa kyseltiin: ” miksi niin monet kristityt ovat unohtaneet armon ja anteeksiannon.”
Jäin tekstiä ja vastausta pohdiskelemaan. Kelpaisikohan tämmöinen? Aika hauska havaita miten paljon helpompi on teille sadoille lukijoille kirjoittaa, kuin omalle pienelle lähipiirille lehteen.
Martti Pentti. Vaikuttaa siltä, että katselet asiaa kirkon sisältä, pappien ja piispojen tavalla. Minä en tässä ota esiin tunnustuskirjoja, vaan sitä kansan käsitystä mikä monilla tavallisilla tallaajilla on.
Vastasin kysymykseen: ”Kenen päätösvallassa on ratkaista kirkon opin näkökulmasta.” Kirkollinen näkökulma on siis jo kysymyksessä.- – – Mitä ’ kansan käsitykseen’ tulee, mietin, onko sellaista todella olemassa vai onko se vain mielikuva. Opettajana kohtasin usein tilanteen, että nuori sanoi: ”enhän minä, mutta kaikki muut.” Kysellessä selvisi, ettei kukaan ajatellut kuin ’kaiukki muut’. ’Kansan käsityksestä’ tiedetään sen verran, että moni sanoo uskovansa, mutta eri tavalla kuin kirkko opettaa. Onko sitä tutkittu, mikä käsitys ’tavallisilla tallaajilla’ on kirkon opetuksesta? Se voi olla hyvinkin hatara ja virheellinen.
Viime päivinä olen innolla lukenut Miikka Ruokasen uutta kirjaa: Miten uskoa kun ei voi uskoa?
Kirjassa Ruokanen osoittaa miten 1900 luvun Luther-tutkimus on vienyt pohjan pois Lutherin alkuperäiseltä opetukselta.
Täällä Kotimaan keskusteluissa on törmännyt väitteisiin, joiden mukaan Jumala on julma ja että Luther opissaan kannattaa ennaltamääräämistä ym. vastaavaa. Olen suuresti ihmetellyt näitä väitteitä ja sitä mistä ne tulee. Nyt tuota Ruokasen kirjaa lukiessani tajuan miten juuri Luther-tutkimus on saanut tätä hämmennystä kirkossamme aikaan.
Ennaltamäärääminen on Raamatullinen termi ja kannattaa ottaa tarkoin selvää mitä se tarkoittaa. Myös Luther kirjoitti asiasta ja hyvin kirjoittikin. Kannattaa tutustua.
On myös lohdullista ajatella, että Jumala kyllä (yksin Jumala) tietää ketkä tulevat Hänen luokseen, Hän kutsuu kaikkia kaikenaikaa ja kaikki saavat tulla.
Seuraavassa Jukka Norvannon hyvä kirjoitus.
https://rll.fi/2020/08/ennaltamaaraamisoppi/
Tuossa kirjassa Miikka Ruokanen toteaa mm. ”Sidotun ratkaisuvallan keskeiseksi teologiseksi ideaksi paljastuvan vision ihmisen yhtymyksestä ja ykseydestä Vapahtajan Kristuksen kanssa Pyhässä Hengessä, (unio cum Christo in Spiritu sancto)” Kun näin tapahtuu niin eikö silloin siinä ole kysymys myös yhteydestä Lutherin ristinteologiaan. Paavalihan on siitä hyvä esimerkki. Ristin kokeminen armoksi tuon ”union” jälkeen ei ollut myöskään Paavalille aivan yksinkertainen asia.
Paavali rukoili kolmasti lihansa pistimen takia, että se hänestä erkanisi. Jumalan vastauksen me tiedämme. ”Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Paavalihan tunnustaa olevansa heikko, mutta kuinka väkevästi hän saarnaa. Vaikea asia on sovittaa itsemme tämä. Se on Jumalan rauhan ja rakkauden merkki, että saamme ristin kalkista juoda.
Kosti, juuri näin minäkin olen tämän ymmärtänyt. Taannoin oli eräällä blogilla vilkasta keskustelua kun eräs keskustelija väitti että Luther oli ymmärtänyt väärin sanoessaan ”yksin uskosta”. Sitä kun ei Raamatussa noilla sanoilla löydy.
Linkitin silloin dosentti Timo Eskolan blogeja Paavali -tutkimuksen tiimoilta. Lutherista on mm. ”Luther got it all wrong”, olikohan N. T. Wrightin teos. Puhuttiin liittonomismista jne. Näitä teoksia syntyi Toisen maailmansodan ja holocaustin jälkeen. Lutheria lytättiin. Käsittääkseni yksi syy siihen on se, että Lutherin teologia haluttiin osoittaa vääräksi, koska natsit käyttivät sitä surullisen kuuluisaa Lutherin kirjaa juutalaisten joukkotuhon perusteluna ja puolusteluna.
Nyt on Raamatun selityksessä, eksegetiikassa ollut raikkaita tuulia jo jonkin aikaa, kun on palattu tutkimaan Raamatun tekstejä ja siihen ymmärrykseen, että merkitykset syntyvät lauseissa kun sanoja käytetään. Eikä niin kuin aiemmin tehtiin, että ”Raamatun tekstien teologiset merkitykset löytyisivät jollain salatulla tavalla tekstien ja kielellisen merkityksen takaa”. (Timo Eskola, Merkitysten verkossa – raamatuntulkinta ja kielen hermeneutiikka, Iustitia 34 v. 2018). ”Semiotiikka kohdistaa katseensa kielen merkkeihin ja niiden käyttöön. Tämä mahdollistaa uuden paneutumisen tekstimaailmaan ja raamattutulkinnasta tulee taas tekstien sisällön tulkintaa.” ( sama teos kuin edellä)
Ruokasen luennon aiheesta kuuntelin jo ainakin vuosi sitten STI:n sivulta. Muistaakseni sen nimi oli ”Miksi toiset uskovat Kristukseen – toiset eivät”. Kirjaa en ole vielä hankkinut. Lisäksi partisipaatiosta löytyy ainakin 2 luentoa, lähtökohtana oli Jesaja 53. Olikohan luennoitsija Pekka? Jauhiainen.
Pekka, anteeksi kommenttini. Ehkä ei osunut ihan blogin aiheeseen.
Siis sen 2. luennon lähtökohtana Jauhiaisella on Jesaja 53.
Kiitos Riitta huomaavaisuudestasi. Tärkeintä hyvässä keskustelussa ei ole tarkasti aiheessa pysyminen, vaan se että keskustelu on rakentavaa. Minusta näyttää siltä, että keskustelu aiheesta kiinnostaa monia.
Meitähän on jo ainakin kymmenen tässä mukana.
> Mikko, Kenelle Sinun mielestäsi pitäisi valta kirkon opin sisällöstä antaa? Ts. mitä tarkoitat käsitteellä ”kirkko”?
Suurelta osin kritiikkini kohdistui joidenkin keskustelijoiden tai blogistien tapaan monopolisoida totuus ja kutsua heidän henkilökohtaisesta vakaumuksestaan eroavia näkemyksiä vääriksi tai opin vastaisiksi. Lähtökohtaisesti olisin varovainen ottamaan tällaista valta-asemaa vaan puhuisin enemmän henkilökohtaisesta vakaumuksesta kuin puhuisin Jumalan äänellä.
Mitä kirkko tarkoittaa, riippuu tietenkin kontekstista. Tällä palstalla hyvin monissa keskusteluissa tarkoitan sillä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ellei keskustelun sisällön näkökulmasta ole ilmeistä, että puhutaan jostain muusta kirkosta tai esimerkiksi rakennuksesta.
Väärän opin tunnistaa helposti, jos tuntee oikean. Väärä oppi nimittäin mitätöi evankeliumin ilosanoman. Sellaisella tavalla, että siitä mm. katoaa se luvattu ilo. Samalla siitä katoaa jotain muutakin, kuten se mitä evankeliumi meille lupaa. Evankeliumi kun toimii vain tietyin edellytyksin.
Väärän opin kanssa käy vähän samaan tapaan kuin auton korjaajalle, joka purki moottorin ja kasasi sen korjauksen jälkeen uudelleen, mutta osa osista jäi pöydälle.
Ruokasen mukaan monille Luther-tutkijalle on käynyt samoin. Pyhän Hengen työ ihmisen sisimmässä on jätetty huomioimatta , jolloin on käynyt tutkijoille sama virhe, kuin tuolle em. korjaajalle. Ruokasen mukaan ilman tätä ”osaa” ei Lutherin tekstejä voi oikealla tavalla ymmärtää. Tästä on ollut seurauksena monet kummalliset väärintulkinnat, joihin täälläkin on monesti törmätty.
Yksi vaihtoehto käydä tätä keskustelua on se, että ilmoittaa itse tuntevansa oikean opin ja seuraavaksi kritisoi uudistettua oppia antamatta ainoatakaan konkreettista esimerkkiä.
Tällainen ei ole kuitenkaan kovin rakentava tapa käydä tätä keskustelua. Se on omiaan luomaan ilmapiiriä, jossa kaikkivoipa blogisti on oikeassa ihan kaikessa ja jos joku on hänen kanssaan eri mieltä niin eri mieltä olevalla on väärä oppi. Ja blogistin kaikkivoipaisuus on niin valtaisaa, ettei hänen tarvitse edes perustella asiaansa tuomalla siihen mitään konkretiaa.
Tarkoitus on varmaan hyvä, mutta en tiedä onnistutko saamaan tällä muuta aikaiseksi kuin pahaa mieltä. Ehkä me väärässä olijatkin joskus löydämme valoon ja saavutamme sen tietämisen autuuden, jolla sinua on siunattu.
Ja korjaan nyt itseäni vielä sen verran, että oli blogissa sen verran konkretiaa, että suvaitsevaisuus on ilmeisesti Jumalan tahdon vastaista vaikka muut ihmiset eivät ole sitä tajunneetkaan. Ja voi kai blogista senkin johtopäätöksen vetää, että vanhoilliset ovat niitä hyviä ihmisiä, joita pitäisi suvaita enemmän. Ilmeisesti vanhoillisten suvaitseminen ei ole sitä väärää suvaitsemista.
”Evankeliumi kun toimii vain tietyin edellytyksin.” onko noin? Näitä ’edellytyksiä’ on meidän ihmisten helppo kehitellä, mutta onko niistä ohjailemaan tai estelemään Kaikkivaltiaan tahtoa?
Henkilökohtaisella tasolla evankeliumi lakkaa toimimasta, mikäli ei ole mielestään tehnyt mitään väärää. Silloin ei tarvita syntien anteeksiantoa ja armoa. Vastaavia edellytyksiä on vaikka miten paljon.
”Henkilökohtaisella tasolla evankeliumi lakkaa toimimasta, mikäli ei ole mielestään tehnyt mitään väärää.”Syyllisyys ei ole ainoa aihe tarvita evankeliumia. Keskustelin pitkään lähetystyötä eri tasoilla tehneen viisaan miehen kanssa. Yksinkertaistaen päädyimme tähän: Afrikassa evankeliumi on vastaus henkien pelkoon, Aasiassa kärsimykseen ja Amerikassa särkymiseen.
Evankeliumi on joillekin vastaus eksistentiaaliseen ahdistukseen. Sielu kaipaa jotain. Kaipaus ei välttämättä täyty näkyvästä. Evankeliumi voi olla vastaus kysymykseen – kuka olen, mikä on elämäni tarkoitus, onko olemassa jotain enemmän?
Näin on ollut minun, yhden maasta tulleen ja maaksi jälleen tulevan ihmisen kohdalla. Jeesus Kristus on minut viimeisenä päivänä herättävä. Evankeliumi on ilosanoma.
Hyvää joulua!
Suomessa periteeseen
Pohdiskelin tänään kirkossa tuota Martti Pentin kommenttia ja peilasin sitä Paavaliin.
Paavali kun sanoi : ”jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi , niin olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.” Sitä erityisesti aloin pohtia, miksi P:li näin sanoi. Varmasti ihminen on hyvin säälittävä tapaus, jos hän on päässyt kuulemaan evankeliumin, mutta ei ole halunnut ottaa sitä vastaa ja näin hukannut mahdollisuutensa uudestisyntymiseen ja iankaikkisen elämään taivaassa.
Onkin hyvä muistaa, että Apostolit olivat silminnäkijöitä ja ylösnousemuksen todistajia. Kristinusko ei ole varsinaisesti humanismia.
Kristinusko on ennenkaikkea ylösnousemuksen uskoa, sillä luotamme Jumalaan,
joka on astunut alas Taivaasta Pojassaan ja tullut itse meille Pelastukseksi lunastukseksi kuolemasta. Olemmehan kuoleman omia Adamin kautta (perisynti), josta myös kaikki tekosynnit ovat maailmassa lähtöisin.
Juuri kuolemasta meidät on pelastettu, ei siis ensisijaisesti elämään kunniallista ja nuhteetonta elämää, vaan meidät on pelastettu ylösnousemukseen kuolemasta.
Joka taas ei usko, se pysyy kuolemassa. Tämä on Kristillisen uskon ydintä.
Jeesus sanoi: ”Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi”.
Joka ei usko ylösnousemukseen, ei voi olla Kristitty. Paavali kirjoittaa:
”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ”siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 1.Kor 15:19-26