Heikki Hiilamo lausui iltapäivälehdelle, että sekavien juoppojen osoittama ns. kritiikki Tampereella ”kohdistui enemmän eliitin itsenäisyysjuhlaa kohtaan”. Hiilamon mukaan ”vaikka juhlissa on myös tavallisia kansalaisia, niin kyllähän se on kansainvälisestikin aivan poikkeuksellisen elitistinen juhla”.
Minulla oli ennen tapa nähdä kaikki asiat rakenteina tai osana isoa rakennetta. Kun jollakin lapsella isä kotona joi viinaa ja koulu ei maistunut, se oli yhteiskunnan ja koululaitoksen vika. Systeemi on mätä, eivät ihmiset. Nyt olen vähän pehmentänyt näkökantojani: myös yksilöt ovat kauniisti sanottuna itse ryssineet elämänsä.
Käyty keskustelu presidentti Niinistön syrjäytymiskampanjasta (http://www.tavallisia.fi) vuosi sitten meni niin, että vasemmisto on köyhän asialla, joten se tietää paremmin, että Niinistön porukat ovat vieraantuneita. Niinistön porukoista nettisivulla on seuraava lausunto:
”Nämä ovat ehdotuksia arjen asiantuntijoilta, niiltä, jotka kasvokkain kohtaavat haastavissa tilanteessa olevia nuoria ja heidän perheitään. Mukana on ollut ihmisiä, jotka edustavat muun muassa etsivää ja erityisnuorisotyötä, sosiaalitointa, koulua, poliisia, vammaisia, urheiluseuroja, päihdetyötä ja maahanmuuttajia. Työryhmien tuloksia ovat kommentoineet nuoret, vanhemmat sekä iso joukko pitkän linjan asiantuntijoita ja lääkäreitä.”
Etsivä nuorisotyö tuossa tarkoittaa Helsingin kaupungin Diakonissalaitokselta ostamaa palvelua, jossa syrjäytyneitä lähdettiin etsimään sieltä, missä he ovat, syrjässä. Kadulta ja jonkun sohvalta. Heitä oli myös rikkaiden kodeissa pelaamassa tietokonepelejä, sosiaalisilta taidoiltaan heiveröiset eväät saaneita.
Ihan tavallisia asioita -kampanjassa on äideille ja isille ohjeita. Kuten: ”Älä lyö. Piste.”
Se taas tarkoittaa:
”Pelolla kasvattaminen tekee lapsesta ja nuoresta ahdistuneen.
Väkivallan uhka kertoo lapselle, että hän on vaarassa. Tukistamalla, läpsimällä tai nipistämällä kurittaminen viestii lapselle, että hänen kehonsa on huono. Se opettaa myös julmasti, että isot saavat satuttaa pieniä. Väkivalta on laitonta.”
Ennen vanhaan oli tavallista, että isä antoi remmiä perseelle. Tosiasiassa se oli isien raukkamaisuutta, omaa heikkoutta ja kyvyttömyyttä. Ja jos missä vain sellaista tapahtuu, siinä siirretään raukkamaisuutta, heikkoutta ja kyvyttömyyttä sukupolvelta toiselle, siinä sukupolvesta toiseen kostetaan ja sysätään luuseriksi.
Jos neuvo, että älä hakkaa lastasi, on vieraantunut tai ajastaan jäänyt, niin tilanne on hieno. Silloin ei tarvitse varmaan hevostakaan hakata.
En tiedä uusimpia lukuja, mutta ennen vanhaan suututin uskovaiset sanomalla, että hengellisten kesäjuhlien asuntovaunualueilla on perheitä, joissa nainen pelkää, että mies lyö. Suomessa joka viides nainen kokee perheväkivaltaa, pakostakin sitä on uskovaistenkin kodeissa. Se vahingoittaa lasta myös, pelon ilmapiiri traumatisoi loppuiäksi.
Nykyään perheväkivalta on laitonta. Ennen se oli yksityisasia. Lainsäätäjät kuitenkin tietävät, että rakkautta ei voi säätää lailla. Vasemmistolaisessa yhteiskuntaideologiassa ajatellaan, että yhteiskunnan pitää olla vahva perusta, niin että kaikilla on mahdollisuus perustaa turvallisesti oma perhe. Oikeistolaiset puhuvat yksilöstä, siitä, että rakkautta ei voi säätää lailla, ja tärkeintä lapsen kannalta on, mitä tapahtuu kotona. Molemmat ovat oikeassa. Nyt on sanottava nuo kaksi asiaa kiireesti ääneen, pantava ne pöydälle ja katsottava, mitä niistä konkreettisesti seuraa. Tärkeää on, että kumpikaan puoli ei ole väärässä.
Totta kai sitä voi aina syyttää yhteiskuntaa. Mutta kun kännipäissään nämä ns. mielenosoittajat Tampereella kostivat hevoselle. Semmoisen ihmisen peli on jo pelattu. En ottaisi töihin edes makkaratehtaalle, jossa hevosista tehdään salamia.
En itse diggaile Finlandia-hymnin lyriikasta, ja vanha natsi V.A. Koskenniemi on itselleni aivan yhdentekevä jamppa. Mutta kun kamera näytti sota-ajan kokeneita mummuja, jotka pyyhkivät silmäkulmaansa, niin ajattelin, että he ovat ansainnet tämän. Minusta, mitä sivusilmällä näin, se televisiolähetys Tampereelta oli siis aika mukava. Pentti Saarikosken nostaminen oli mahtavaa. Parasta oli, etten nähnyt vielä ennen tätä aamua kuvia ”kiakkokansasta”.
Kiakkokansan nettisivulla sanovat: ”Meitä yritetään kääntää toisiamme vastaan pelottelemalla huonolla tulevaisuudella, syrjäytymisellä, maahanmuuttajilla ja kerjäläisillä; keskiluokasta putoamisella.”
Kuka yrittää? On olemassa eräitä persuja, jotka koettavat saada kansalaiset näkemään maahanmuuton kauhistuksena. Missään tapauksessa he eivät ole rikkaita eivätkä eliittiä. Ja toinen asia sitten. Jos te kiakkokansan aivot, te ideologianne suuret muotoilijat, olisitte jaksaneet istua peruskoulun tunneilla riittävästi, ymmärtäisitte omilla aivoilla ajattelemisen merkityksen. Teidän pitäisi muodostaa pieniä soluja, niin että kaljakasseinenne voisitte kokoontua vaikka jonkun kotona, ja sitten siellä teidän hyvin organisoidussa solussanne käytäisiin vähän läpi, miten sitä erilaisia tietolähteitä luetaan kriittisesti, niin että ei tarvitse uskoa kaikkea, mitä sanotaan.
Aloitetaan näin yksinkertaisesta asiasta. Jos teitä yritetään kääntää toisianne vastaan, niin minä voin vakuuttaa: keskinäinen rakkaus välillänne ei lisäänny hevosta hakkaamalla.
Minua on aina oudoksuttanut se, että presidentin itsenäisyyspäiväbileitä pidetään elitistisinä. Siellä kekkuloi paskantärkeää porukkaa, kaiken maailman pyrkyreitä, joitten seurassa sitä tavallinen ihminen tuntisi vain suurta vierautta. Toiseksi siellä on kuitenkin kauheasti myös aivan tavallisia ihmisiä. Siellä on tietty määrä poppareita ja sen lajin muita julkkiksia, jotka mielellään näyttävät naamaansa hienoissa tukkalaitteissaan ja huomionhakuisissa kengissään. Televisio ja keltainen lehdistö tekevät kekkereistä jotakin, mitä ne eivät ole, ja sitten jotkut voivat juhlia itsenäisyyttä haaveilemalla pikkupöhnässä siitä, että pääsisi mukaan näyttämään omaa naamaansa. Nuo ne ovat niin kauniita, ja minä vain niin ruma, voi voi. Minusta itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto näyttää isoilta osin minäkeskeisten hölmöjen naamailulta. Ette te menetä mitään. Tosin totta kai jokaiselle olisi kunnia tavata presidentti. Minusta olisi mahtava lohkaista jotain ovelaa presidentille. Mutta noin muuten… Siellä zembaloissa on kuuma, hirveä hiki, kauhea kälätys, jossa ei meinaa kuulla mitään, ja ärsyttävä ryysis niissä pitopöydissä. Boolissa maistuu viina. Te osaatte itsekin tehdä ihan hyvää boolia. Kiakkokansan makuun suosittelen tällaista boolireseptiä:
1 osa Leijona-viinaa
1 osa Pirkka-appelsiinimehua
Tietenkin linnankutsut ovat ilmaisen viinan bileet. Mutta hei kiakkokansa. Mehän maksetaan teille viinat joka tapauksessa. Hakekaa taas maanantaina fattasta fyrkkaa ja sitten äkkiä Alepaan ostamaan mäyräkoira.
Jos te oikeasti haluatte muuttaa asioita, niin teidän pitää pysähtyä. Ensin pitää ihmisen hakea ystävyyttä. Sitä saa tarjoamalla omaa apua. Mutta ystäväksi voi myös tulla kertomalle, että minä tarvitsen apua. Se voi alkaa myös omasta taloyhtiöstä. Vähemmän röökintumppeja parvekkeen alle hankeen. Pari ystävällistä sanaa rappukäytävässä. Se alkaa siitä, että omaa lasta kohdellaan hyvin ja rakastavasti. Se alkaa siitä, että kerrotaan parhaalle kaverille, että isi kotona räyhää niin, että pelottaa. Se alkaa siitä, että käy joka päivä puolen tunnin kävelyllä. Se alkaa – se ei ratkaise vielä, alku on silti aina jossain.
Vitsi on tässä. Kaikki nämä sanat tuntuvat vierailta, ne ovat niin kuin puhujalla olisi muovipussi päässä. Myös Niinistön porukan ehdotukset tuntuvat vierailta. Ne tuntuvat vierailta ja torjuttavilta siksi, että masentuneesta kaikki neuvot tuntuvat uhkaavilta vaatimuksilta. Jos joku sanoo, että lähde lenkille, se ei vaan tajua miten hirvee fiilis mulla on, se on niin vieraantunu.
Mutkun se on just toisinpäin. Masentunut itse on käpertynyt itseensä. Hän on se, joka sulkeutuu ja kadottaa yhteyden.
Kukaan ei sano, että elämä korjautuu sillä, että lopettaa röökintumppujen viskaamisen parvekkeen alle hankeen. Mutta se, jonka elämä on päässyt paremmalle raiteelle, ei enää heittele ja sillä tavoin osoita universumille, että haista paska. Toinen vitsi onkin tässä. Muutokset elämässä eivät tule yhdessä yössä. Alas kyllä tullaan, se tiedetään. Tässä maailmassa jonkun perheen elämä voidaan yrityslain ja yritysetiikan nimissä tuhota kymmenessä minuutissa. Kyllä me sen tiedämme. Mutta meillä on sananvapaus, meillä on lakisääteinen peruskoulutus, meillä on sittenkin järkky määrä kaikenlaista hyvyyttä – toisin kuin vaikka Mogadishussa. Täällä on mahdollista nousta myös omille jaloille. Okei, otan tuon duunin nyt tässä kohtaa, vaikka inhoan sitä. Kestän sen, koska minulla on suuremmat suunnitelmat, ja tarvitsen sitä vain väliaikaisesti. Ne vanhemmat, jotka eivät ole välittäneet lapsestaan sen vertaa, että olisivat kylväneet heihin itseluottamuksen siementä, eivät minulta arvostusta saa.
Tiedetään, että on paljon porukkaa, jolle ei löydy oikein mitään kunnollista duunia. Tiedetään, että suuryritysten johtajien palkkiot eivät ole missään suhteessa heidän vastuuseensa, sillä eläessään he eivät pysty menettämään niin paljon kuin mitä se saavat, ja kaiken päälle heille maksetaan siitä, että omistajilleen tuottaessaan he tuhoavat tuhansien työläisten mahdollisuuksia. He tuhoavat useammin kuin pelastavat. Ja siitä heitä kiitetään. Sehän on ihan älytöntä. On oikeistolaisia, jotka myöntävät, että kyllä tässä maassa on kauheita lahtareita.
Mutta jos te kiakkokansalaiset haluatte menestyä, teidän on näistä lahtareista huolimatta opittava jotakin, mitä voitte oppia kuuntelemalla mustaa rytmimusiikkia: Milloinkaan älä kadota omanarvontuntoasi. Milloinkaan älä kävele kumarassa. Milloinkaan älä anna järjestelmän murtaa selkärankaasi. Milloinkaan älä puhu itsestäsi tai kenestäkään alentavasti. Ne tyypit, jotka tätä sanomaa ovat laulaneet, ovat orjien jälkeläisiä – ja he ovat älynneet jotakin siitä, mitä on itsenäisyys.
PS.
Omalle kohdalleni osui hienosti tämänvuotinen itsenäisyyspäivän juhla, sillä missään kohtaa en törmännyt ”kiitoskänniläisiin” (= punaniskoihin, jotka itsenäisyyden kunniaksi vetävät itsensä puhekyvyttömään jurriin kiitos-hupparit päällä ja leijona-kultakäädyt kaulassa). Koko talvisotamässäily jäi vähemmälle, ja myös presidentin bileiden tv-lähetyksestä olin sivukorvalla huomaavinani tämmöistä.
Olipa kerran 1800-luvun suuri filosofi Hegel ja hänen vuosisadan johtavista ajattelijoista koostunut koulukuntansa, jonka äärimmäistä vasemmistoa edustanut Karl Marx kehitti dialektisen materialismin, jonka avulla ”kaikkia maailman valtakuntia ja niiden loistoa” hallitsevaksi ainoaksi oikeaksi totuudeksi pyrittiin sekä ”legaalisin että illegaalisin keinoin ml. sota” nostamaan aineellinen todellisuus. ”Se [dialektinen materialismi] kääntää jaloilleen sen päällään seisovan mystillisen käsityksen, jonka mukaan aineellinen todellisuus on vain jonkinlaisen ”hengen” tuote”. ” [Moskovassa vallankumoustaktiikan kunniatohtoriksi väitellyt Tuure Léhen]
Marxin näkemyksen mukaan ”porvaristo hekumoitsee” ihmisten luonnollisen veljeyden, ”inhimillisen seuranrakkauden” aatteessa vain vaatiakseen proletariaattia taipumaan herruutensa ja riistonsa alaiseksi leimaten tämän veljeyden puutteen antisosiaaliseksi.
Luonnollisen veljeyden” tilalle hän kehitti ”yhteiskunnallisen ihmisen käsitteen”, jossa ihmisten yhteiskunnallistumiskehitys kohti solidaarista elämää ”saattaa olla myös sangen epäseuraista ja eripuraista” ja koska nykyinen yhteiskunta jakaa yhteiskunnan ”kahteen toisilleen vastakkaiseen eturyhmään, kahteen suureen, toisilleen vihamieliseen leiriin, sanalla sanoen kahteen luokkaan”, niin tilanteesta päästään vain luokkataistelun kautta, mikä tarkoittaa ”määrätietoista taloudellista, poliittista ja ideologista taistelua inhimillisen yhteiskunnan nykyistä muotoa s.o. kapitalistista tuotantotapaa vastaan, josta ei voida päästä, ennen kuin kommunistinen talousjärjestelmä sen voittaa ja korvaa.” (Max Adler: Marxin oppi köyhälistön elämänohjeena, Lappeenranta 1946)
Henk.koht. olen sitä mieltä, että materialismi vain luonnon olemassaolon taistelusta ja ihmisruumiin vieteistä ja vaistoista lähtevänä jatkuvine luokkataisteluineen ja ”porvarivihoineen ” ja lopulta kvartaalikapitalismiksi muuntuneine voiton maksimointi -tavoitteineen tuhoaa vähitellen yhteiskunnan sosiaalista omaatuntoa ja valtaan päästyään lopulta myös ymmärryksen ihmisarvosta ja ihmisyydestä.
Ai että Kari matti olisi halunnut olla hakkaamassa hevosia avohaavoille katkaistun lätkämailan rosopäällä?
Särkemässä liikkeitten isoja ikkunoita ja hakkaamassa täysin viattomien sivullisten autoja?
Kuurouttamassa duuniaan tekeviä, ja ihmisten turvallisuutta suojaavia poliiseja tykäri-pommeilla?
On se solidaarisuus niin kaunista, tuollaiseen rauhanomaiseen ja suvaitsevaiseen ja vasemmiston perinteitä elähdyttävään jaloon taistoon haluaa.
Mutta kun pussikaljaporukalta on jo kadonnut itsetunto, tai pikemminkin: sitä ei ole koskaan ollut. Jo isät katsoivat poikiaan Hervannan räkälöistä, pojat eivät pääse edes niihin sisään.
Sympatiani ovat vahvasti Hämeenkadulla riehuneen porukan puolella: on ihan pienestä kiinni etten heiluisi siellä itsekin, jos siis olisin nuorempi.
Kari Matti Laaksonen :”Sympatiani ovat vahvasti Hämeenkadulla riehuneen porukan puolella…”
En katsonut ”pressan linnan” pukukavalkadia, mutta seurasin verkkolehdistä Tampereen Kiakkohappeningin etenemistä ja ajattelin ase kädessä Töölön sokeritehtaan pihalta 13.4.1918. pidätettyä isoäitini isää, joka kuoli nälkään Suomenlinnan vankileirin seurauksena.
Yksi edellisten sukupolvien karjalaisisistämme oli osallistunut 22.1.1905 ortodoksipappi Gaponin alkuunpanemaan ja lopulta Pietarin Verisunnuntaiksi nimettyyn mielenosoitukseen, jossa tsaarin armeija oli tuhonnut hallinnolle vaatimuksia esittämään tulossa olleen kulkueen. Marssijat olivat vaatinet mm. 8-tuntista työpäivää, yhdenvertaisuutta lain edessä, kokoontumis-, omantunnon- ja lausuntovapautta, valtion varoilla järjestettyä pakollista kouluopetusta kaikille ja mielivaltaisen yksinvaltiuden ja virkavallan tilalle perustuslaillista hallitusmuotoa, siis ihmisoikeuksia, mutta ei nyt ilmeisesti kulttuuriperimänä yhäkin vaikuttavaa puoluediktatuuria.
Mielestäni Suomenkin v. 1918 tapahtuneeseen väkivaltaiseen vallankumoukseen johti Venäjän ”valtiollisen suunnan” sosialidemokraateilta omaksuttu ajattelumalli, jonka mukaan muutos oli mahdollinen vain väkivaltaisen ”sodan” avulla.
Henk.koht. mielipiteeni on, että laittomuuden ja väkivallan avulla saadaan aikaan vain tuhoa ja olen samaa mieltä kuin vallankumoushalitukseen kuulunut sdp:n puoluetoimikunnan puheenjohtaja, kansanvaltuuskunnan valtiovarainministeri ja Työväen Punaisen Kaartin viimeinen esikuntapäällikkö Edvard Gylling oli vallankumouksen aloittamispäätöksestä 2.6.1918. Päätös ”rikkoi siis aikaisemman kokouksen päätöksenkin ja yleensä sos.dem.puolueen menettelytapaohjeet. Tähän vedoten lausuin, saatuani puoluetoimikunnan kokouksessa päätöksestä tiedon, että vallankumouksen kautta hävitetään meillä kaikki työväen liikkeen saavutukset ja en voisi sitä missään tapauksessa kannattaa”.
Sitä paitsi: kenen moraalinen tietoisuus todennäköisesti sittenkin on kehittynein: kiitoskänniläisen kiekkokansalaisen, tämän päivän kokoomusnuoren vai keskikaljadiapam-pöhnässä heiluvan totaalisyrjäytyneen?
Tuula, en katsellut minäkään pukukavalkadeja sen kummemmin Tampere-talolla kuin Hämeenkadulla, mutta jos olisin katsellut niistä kummastakaan tuskin olisi mieleeni juolahtanut ne kaikki valkoisten lahtareitten vankileireillä nälkään kuolleet esivanhempani, jotka useimmiten ilman asetta yrittivät kamppailla edes jotensakin inhimillisten elinolosuhteiden puolesta.
Silti näen vuoden 1918 köyhälistössä ja 2000-luvun vastaavassa jotain samaa yhdellä tärkeällä erotuksella: vuoden 1918 punaisia elähdytti toivo paremmasta.
Lisättäköön vielä, että kirkon hurskaat, tekopyhät paimenet kävivät kyseisillä vankileireillä tekemässä ”sisälähetystyötä” ja jakamassa ehtoollista. Ehtoollinen otettiin mielihyvin vastaan, nälkä vankisti uskoa: oli edes jotain syömistä ja juomista.
Kari-Matti Laksonen :”Lisättäköön vielä, että kirkon hurskaat, tekopyhät paimenet kävivät kyseisillä vankileireillä tekemässä “sisälähetystyötä” ja jakamassa ehtoollista.”
Tuo oli ihan uutta tietoa, Ainakaan itse en ole koskaan kuullut, että ortodoksipapit olisivat käyneet jakamassa ehtoollisia vankileireillä.
En tiedä mikä hyvittäisi ”punaisten” kokeman epäoikeudenmukaisuuden, jota näiden suomalaisten sieluista ei poistanut Tarton rauhansopimuskaan, jossa Suomi sai korvauksena Venäjälle pakkomyönnetyistä katteettomista ”verilainoista” Petsamon ja jossa valtioiden välillä sovittiin, että kaikki valtioiden väliset velat ja saatavat piti olla sillä sopimuksella kuitattu. Tarton rauhanneuvotteluissa sovittiin myös yleisestä amnestiasta [armahduksesta] koskien vuoden 1918 sotatapahtumiin osallistuneita.
Puoluediktatuuria tavoitellutta Suomea johti käytännössä kansalaissodan jälkeen Itämeren divisioonaa johtanut saksalainen Rϋdiger von der Goltz. Suomi suunnitteli sotilasliittoa Saksan kanssa, ja Svinhufvud pyysi von der Goltzia tekemään asiasta sopimusluonnoksen. Sopimuksen tavoitteena oli se, että Saksan sotavoimat olisivat varmistaneet Itä-Karjalan liittämisen Suomen valtioon. Sopimusluonnosta kannatettiin Saksan sotilaspiireissä, mutta ulkoasiain johto vastusti sitä, ja 27.8.1918 Venäjä ja Saksa allekirjoittivat Berliinissä sopimuksen, jossa Saksa torjui kaikki Suomen hallituksen toivomukset ja sitoutui takuuseen siitä, että ”Suomen taholta ei tapahdu minkäänlaisia hyökkäyksiä Venäjän alueelle”.
Sodan jälkeen Mannerheim olisi halunnut, että ainoastaan kapinajohtajat ja rikoksiin syyllistyneet vangitaan. Hän ei hyväksynyt sitä, että Svinhufvud halusi saksalaisten jäävän maahan vielä sodan päätyttyä, eikä hän hyväksynyt Wilhelm Thesleffin nimittämistä sotaministeriksi, kun katsoi sen merkitsevän antautumista saksalaisille.
Ei näyttänyt auttavan se, että 1939 alkaneessa II maailmansodassa kotiseutumme ja omaisuutemme ryöstettiin ja tuhottiin eikä se, että näiden diktatuuritavoitteiden ansiosta Suomen sota-ajan valtiojohto ja sitä tukeneet maanpuolustusjärjestöt leimattiin Pariisin rauhansopimuksessa vailla minkäänlaista kansainvälisen oikeuden tuomiota syyllisiksi ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin tai näiden rikollisten tukijoiksi ml. rajan taakse jääneessä kotikylässään 10-vuotiaana venäläiskoneen tulituksen kohteeksi joutuneessa lapsijoukossa ollut ja kokemuksensa seurauksena Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin liittynyt isäni.
”Mutta se, jonka elämä on päässyt paremmalle raiteelle, ei enää heittele ja sillä tavoin osoita universumille, että haista paska.”
Tuli kyllä Talvivaara mieleen. (Ja Nietzsche). Ottamatta poliittisesti mitään kantaa, ihmettelen miksi aikaisemmat sukupolvet Tuomiojasta Arhinmäkeen ovat saaneet mieltänsä osoittaa. Nytkö on roskasakki liikkeellä? Oikeesti liian moni on himassaan verhot kiinni ja ilman puheaikaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288629946800.html
Tässä kansanedustaja antaa hiljaista ymmärrystä rähinöinnille.
Itse en voi hyväksyä tätä rähinöintiä. Rähinöijät vetosivat siihen, että Tampere-talolla kokoontuu eliitti ja he vastustavat luokkayhteiskuntaa. Siinä meni kaksi asiaa sekaisin.
Tampere-talolle oli tänä vuonna kutsuttu paljon sotaveteraaneja ja muuta tavallista kansaa, paljon myös pienyrittäjiä.
Pitävätkö nämä humalassa rähinöitsijät sotaveteraaneja eliittinä, joka on heidän vastustamansa hierarkian huipulla nauttimassa ylenpalttisuudesta?
Sydäntäni liikutti kun näin näiden meille itsenäisyyden puolesta taistelleiden ihmisten saapuvan ehkä ensi kertaa kuulemaan kiitosta itsenäisyyden puolesta tekemästään työstä.
Vastakohta ulkopuolella humalassa riehuneiden poliiseja ja hevosia sekä autoja ja rakennusten ikkunoita rikkoneiden rähinöitsijöiden ja näiden itsenäisyyden puolesta taistelleiden välillä oli yhtä suuri kuin yöllä ja päivällä.
Tämä rähinä osoittaa, ettei tunneta historiaa sen oikeissa konteksteissa vaan mennään rähisemään puna-valko-linjan merkeissä väärään paikkaan ja väärään aikaan.
Jos hauaa osoittaa mieltään tämän päivän ”luokkajakoa” tms. vastaan niin oikea paikka on äänestyskoppi ja vaikuttaminen päättäjiin rauhanomaisin keinoin. Väkivalta synnyttää aina väkivaltaa.
Älkäämme unohtako Nelson Mandelan jättämää muistoa.
Minäkin symppaan jokaista syrjäytynyttä, ja ihmistä, joka kännissä hakkaa hevosta, pitää auttaa. Ja sellaisen pitää kasvaa aikuisuuteen, jossa sellainen tajuaa, että jokainen teko aiheuttaa aina jotakin maailmankaikkeudessa, myös jokainen tekemättä jättäminen aiheuttaa aina jotakin maailmankaikkeudessa.
Vertaukset 1918 tilanteeseen ovat monesti olleet mielessäni, parisssa blogissani olen tässä syksyn aikana varovaisin vedoin esittänyt kapinan mahdollisuuksista joitain arvailuja. Yksi ero on silti: 1918 ei saatu sossusta rahaa keskikaljaan, eikä sossu tilannut sanomalehteä kotiin.
Meillä on hirveänä ongelmana periytyvä köyhyys, useassa sukupolvessa jatkunut työttömyyskorvauksen varassa eläminen. Ei silti kuolla nälkään, ja koululaitos periaatteeessa panee kaikki samaan ruotuun siinä mielessä, jokainen opetetaan lukemaan.
Mutta vaikka mitä tehtäisiin yhteiskunnassa, vaikka saataisiin minkälaiset enkeliopettajat, se ei riitä, jos kodin ilmapiiri on toinen. Siitä lapsi oppii, miten ollaan. Mutta kun lakisääteisesti siihen ei voi puuttua. Ei voida säätää lakia, joka käskee olemaan positiivisempi.
Toivo nimittäin, tämä mistä Kari-Matti Laaksonen kirjoittaa, ruvetaan oppimaan muutaman tunnin päästä syntymästä. Aivotutkimus vahvistaa psykoanalyyttisen psykoterapian (ja lukuisan määrän sen johdannaisista) näkemystä, jonka mukaan jo ensimmäisten tuntien ja vuorokausien aikana lapsi omaksuu häntä katsovien ihmisten katseista sen, millainen hän on. Lapsi oppii järisyttävän varhain erottamaan hymyn ja sen, kuka hymyilee.
Suosittelisin siis eräänlaista henkistä isän- ja äidinmurhaa tilanteessa, jossa äitien ja isien sosiaalinen syöksykierre uhkaa periytyä. Mikään muu ei auta. Se on vallankumous, johon uskon.
Juhani Huttunen :”Minäkin symppaan jokaista syrjäytynyttä, ja ihmistä, joka kännissä hakkaa hevosta, pitää auttaa. Ja sellaisen pitää kasvaa aikuisuuteen, jossa sellainen tajuaa, että jokainen teko aiheuttaa aina jotakin maailmankaikkeudessa, myös jokainen tekemättä jättäminen aiheuttaa aina jotakin maailmankaikkeudessa.”
Jari Sarasvuota ja kaikkia muitakin saarnoja pitäviä ”mediaseksikkäitä” poliittisia besserwissereitä siteeraten: Olisi kivaa, kun olisi kivaa.
Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys. Kuinka moni nästä ”ilolinnuista ja lentojätkistä” on todella ”teoin ja totuudessa” katsonut silmiin sitä, mitä kärsimys ja köyhyys todellisuudessa on?
Nyt kiivailee se sukupolvi, joka on koko ikänsä saanut elää sossun turvin tekemättä päivääkään työtä, jos niin lystää.
Vuoden 1918 kapina oli petos maamme köyhälistöä kohtaan.
Sen syynä ei ollut puute, vaan SDP:n johdon ihastuminen väkivaltaan ja haluun ottaa valta asein.
Se valta olisi tullut muutenkin eduskunnassa 80-100 kansanedustajan voimin.
Maa oli vasta 4 viikkoa ollut itsenäinen.
Viimeisten 11 vuoden aikana kaikki lainsäädäntötyö oli kilpistynyt siihen, kun keisari hajotti eduskunnan (noin 10 kertaa).
Nyt siihen oli tullut tilaisuus, kun saatiin vapaus, mutta kun ei reformityö kiinnostanut.
Toisenlaisella politiikalla olisi estetty kansan jakaantuminen vuosikymmeniksi ja aloitettu kansankodin rakentaminen Ruotsin tapaan 40 vuotta aikaisemmin..
Tuula kirjoitti von der Goltzista ja Petsamosta.
Saksalaisten dominointi oli aivan luonnollista kesällä 1918 siinä tilanteessa.
Syynä oli maassa vieraan valtion aloitteesta käyty aseellinen kapina. Sota oli vielä kesken ja itäraja turvaton.
Petsamo oli luvattu Suomelle jo 1800-luvulla korvauksena Siestarjoen kivääritehtaan alueesta Kannaksella.
Keisari Aleksanteri III oli pettänyt lupauksensa, nyt se haluttiin 1920 Tartossa, ja myös saatiin.
jorma ojala :”Nyt kiivailee se sukupolvi, joka on koko ikänsä saanut elää sossun turvin tekemättä päivääkään työtä, jos niin lystää.”
I don’t think so. Nyt ”kiivailee se sukupolvi”, jonka me suuret ikäluokat kasvatimme. Se sukupolvi sanoi minulle 90-luvulla, että
– Yhteiskunnassa toimii vahvimman laki. Kun itsetuntosi on heikko, syrjäytymisesi alkaa siitä, kun heräät aamulla. Syrjäytyminen on mielentila, johon joutumista edesauttaa se, että kyseenalaistaessasi asioita, sinut leimataan tuhmaksi, häiriköksi, passiiviseksi tai syrjäytyväksi. Katsotaan pahan olon ilmennystä, ei sitä mistä paha olo johtuu. Tämä kaikki painuu alitajuntaan ja vaikuttaa nuoren käsitykseen omasta itsestään. Alitajuntaan jää tunne huonommuudesta.
ja
”- Suuret ikäluokat mahdollistivat juppi-kulttuurin nousun ja tuhon, laman, työttömyyden, eläkepommin. Kaiken tämän nuoret joutuvat elämällään maksamaan. Nyt on herättävä eettisyyden maailmaa, ihmistä ja kaikkea elollista kohtaan. Tämän eettisyyden pitää näkyä myös talouselämässä ja politiikassa. Moraalin on pakko tulla juppi-kulttuurin jälkeen. ”
Sellaisessa yhteiskunnassa, joka kuorossa huutaa hurraata poliisille, joka ratsastaa muutaman puolustuskyvyttömän teini-ikäisen päälle, samalla kun kansakunnan vastenmielinen pönäkkä, punakka ja puolialaston eliitti juhlii sadan metrin päässä, on jotain vialla.