”Lapset ei o vielä syönyt, kun mulla ei enää ollut rahaa ruokaan.” Näin sanoo yksi avioerosta kertovan dokumentin äideistä, kun isä tulee hakemaan lapsia luokseen. Eron jälkeen aika harva on vahvoilla. Yhtäkkiä kaikki on mennyt uusiksi.
Ohjaaja Mia Halmeen ”Joka toinen”-dokumentti antaa paljon tarttumapintaa tuohon elämänvaiheeseen – olitpa eronnut tai et. Dokumentti tarkoittaa, että ihmisiä ja tarinoitaan ei ole keksitty.
Juuri nähdyt lapset ja vanhemmat mielessäni astelen pääkaupungin metrosta maanpinnalle, Sörnäisten asemalta Kallion kaduille. Koska on maanantai, en kuvittele näkeväni mitään normaalia höyryämismenoa kummempaa.
Yhtäkkiä huomaan kuitenkin näkeväni. Helsinginkadulla on aina jollain vähän hätä. Nyt jotain on kuitenkin muuttunut, eikä se ole vain oma näkökykyni.
Panttiliike, ravintola, lymyilyn mahdollistava rappukäytävä, Alko, apteekki, taksipysäkki, pizzeria. Hurstin ruuanjakelupiste. Ajattelen vapaaehtoisia, niitä, jotka antavat sekä aikaa että aineellista apua. Näen asioita, jotka saavat pohtimaan ihmiskauppaa, sunnuntaina käynnistyvän Yhteisvastuun keräyskohdetta.
Näen nuoret aikuiset miehet, joiden pitäisi olla elämässä kiinni, eikä kadulla kännissä seuraava baaria etsien. Näen pariskunnan, jota yhdistää vain asunnon menettämisen pelko. Näen pelokkaat ja uhmakkaat, tumma- ja vaaleaihoiset, jotka eivät ole sinut minkään kanssa.
Yhteiskunnan kahtiajakautuminen on niin totta kuin olla voi. Kaikki on mennyt uusiksi. Elämän pilkkomista aika harva on vahvoilla. Nälkä on näilläkin, aikuisilla.
