Tanssien kuolemaan?

Kun ihminen tajuaa, että Jumalan Poika on kuolemallaan ottanut ihmisen synnin ja syyllisyyden kantaakseen, hän voi vapahdettuna jälleen riemuita. Psalmi 98 kannattaa lukea ja ottaa todesta.

Ja kun tämäkin on tajuttu ja synnit saatu anteeksi, ei tee enää mieli jatkaa elämää entiseen malliin tämän maailman menossa.

”Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin e n n n e n vaelsitte, kun niissä elitte.”

Parannusta tekemätön, katumaton ihminen mieluusti peittää pahuutensa armahtamalla itse itseään ja sallimalla itselleen omien syntisten himojensa noudattamisen vetoamalla armoon. Armo ei ole synnin luvallisuutta, vaan syntien anteeksi saamista.

Miksi naureskelu ja lystinpito olisi syntiä? Minun Raamatussani ei lue Filippiläiskirjeessä: ”Murehtikaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: murehtikaa! Älkää mistään iloitkoko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella moitteen kanssa Jumalalle tiettäväksi.”

Martti Pentti,

Olen hieman hämmentynyt, kun havaitsen evankelisena kristittynä tarpeen täsmentää murheeseen ja iloon liittyviä asioita sinulle (joka olet kaiketi körttitaustainen). – Yleensä meitä evankelisia on pidetty tässä suhteessa pinnallisempina, mutta nyt minusta vaikuttaa siltä, että sinulla on murheen ja ilon raamatulliset käsitteet hieman sekaisin (?)…

Viittaat Raamatun sanaan, jossa kehotetaan olemaan ”murehtimatta” ja rohkaistaan iloon joka tilassa (kts. vanha käännös Fil.4:6). – Vaikuttaa siltä, että teet tästä sanasta perusteen iloita ja olla murehtimatta myös paaston aikana. – Tämä on kuitenkin virheellinen tapa lukea Raamattua.

Raamatussa on useampia alkukielen sanoja huolelle ja murheelle. Martalla Jeesus sanoo, ettei huolehtisi ja hätäilisi ajallista asioita (Kts. Luuk.10:41). Tällöin käytetään sanaa merimnaoo. – Tälllainen murhe (itseasiassa huolehtiminen) ei ole Jumalan lasten osa, sillä Jumala lupaa pitää meistä huolen (1Piet.5:7). Tässä suhteessa meilllä on syytä evankeliseen iloon. – Toisaaalta Raamattu ilmoittaa Jumalan mielenmukaisen murheen tuottavan parannuksen (kts. 2Kor.7:10). Tällä paikalla on joskus viivyttävä jopa hieman pitempäänkin, jotta Jumalan Henki saisi tehdä sydämessämme puhdistavaa työtään. Tällaiselle murheelle on olemassa aivan oma terminsä (lypee). – Raamattu siis erottaa turhan huolehtimisen ja syvällisemmän murheen toisistaan. – Näin on mahdollista, että Jumalan lapsi on samaan aikaan murheellinen ja aina iloinen (2Kor.6:10). – Jumalan edessä meillä on tietyssä mielessä aina murhetta ja surua omasta syntisyydestämme, mutta jo nyt samaan aikaan iloa täytetystä työstä Jeesuksessa Kristuksessa. – Aito kristityn ilo on kuitenkin aina iloa Jeesuksessa Kristuksessa, koska hän on sovittanut syntimme.

Jos alamme karkeloida ja järjestää näennäisuskonnollista karnevaaleja ohi Kristuksen, silloin hukkaamme melko nopeasti aidon synnintunnon ja aidon ilon. – Näennäisen kaunis tanssi ilman aitoa Kristuksen sovitukseen liittyvää sanomaa voi olla kristinuskon kannalta jopa harhauttavampaa (kaikkine esteettisine liikkeineen). – Tästä syystä kauniisiin kuoriin puettujen, mutta maallisilla sanoituksilla laadittujen tanssien esittäminen katumusaikana alttarin edessä on hyvin kyseenalaista.

Raamatun sanoma murheen ja ilon suhteesta toisiinsa on varsin selkeä. Jumalan lain ja pyhyyden edessä painamme päämme. Kristuksen täytetyn työn ja siitä kumpuaavan sovitussanoman kuullessamme saamme nostaa päämme pääisiäisen iloon.

Kirkkovuodella on pedagoginen sanoma. Paaston ja katumuksen aika kehottaa hiljentymään Jumalan pyhyyden edessä oman syntimme tunnustaen. Silloin meitä ei kutsuta tanssiin. – Pääsiäisen sanoman äärellä taas sopii vaikka hypähdelläkin ilosta. – Nykyaikana valitettavasti yleistyy sellainen uskonnollisuus, jossa Jumalan armon ja pyhyyden suhdetta ei useinkaan ymmärretä.

En ole poistanut tähän blogiini liittyen kuin yhden kommentin. Siihen oli syynä herjaava puhetyyli erääseen Raamatun kuvaamaan arvostettuun henkilöön liittyen. – Pyydän kuitenkin kaikkia tähän blogiini kirjoittaneita katsomaan omia kommenttejaan ja miettimään miten hyvin kommentointinne sopivat katumusaikaan ja kuvastavatko ne nöyrää tuntoa Pyhän Jumalan edessä. – Vastauksia ei toki tarvitse laittaa minulle…

Körttiläiset kavahtavat suruttomuutta. Se ymmärretään usein väärin. Se ei merkitse ilottomuuden kannattamista.

Herännäisyys ei ole minulle mikään tausta. Se on aikuisiällä löydetty kotoinen ystäväpiiri.

Martti,

Ymmärrämmekö samoin, että ilon pintaan nostattaminen ohi Jeesuksen Kristuksen armotyön, on suruttomuutta?

Emme. Kristitty saa iloita kaikista Jumalan lahjoista. ”Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä. Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja.”

Kysyin: ”Ymmärrämmekö samoin, että ilon pintaan nostattaminen ohi Jeesuksen Kristuksen armotyön, on suruttomuutta?”

Martti vastasi: ”Emme”.

– Tämä on surullisista kuulla…

Perinteinen kristillisen ilon teologia lähtee siitä, että kaikki on Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä näkyy esimerkiksi ehtoollisrukouksessamme, kun sanomme kiitollisina Kristuksen ruumiin ja veren äärellä:
”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä…” – Näin me tunnustamme, että ohi Kristuksen emme voi omistaa mitään pysyvää ja kestävää.

Tämä teologia avautuu vahvasti Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa.

Raamatullisen paaston tarkoitus on auttaa ymmärtämään juuri tämä edellä mainittu. Jumala on antanut meille monia hienoja lahjoja, mutta ilman Jeesusta Kristusta kaikki kaunis luomistyö valuu yhdessä silmänräpäyksessä ohi silmiemme, kun täältä erkanemme. Kristillinen kirkko kutsuu näkemään katoavien ja katoamattomien aarteiden erilaiset luonteet. Paaston aikana meitä kutsutaan itsetutkiskeluun, jossa tunnustamme helposti kiintyvämme liian voimakkaasti katoaviin aarteisiin (esim. lyhytaikaisen ja itsekkääseen nautintoon). – Ilo ohi Jeesuksen, tai ilman Jeesusta, on oikeastaan teeskentelyä! – Kristittyinä myönnämme, että ihminen kykenee näkemään nämä realiteetit vain sen uskon kautta, joka löytyy Jeesuksessa Kristuksessa. – Kaikki tiedon aarteet on kätketty Kristukseen (Kol.2:3) ja ilman häntä me elämme eksyksissä, tai kuten vanha kansa sanoo suruttomuudessa…

”Kristillinen kirkko kutsuu näkemään katoavien ja katoamattomien aarteiden erilaiset luonteet.” Ajattelen, että tuo ero on siinäkin, että ystävien kanssa vietetty iloinen ilta on Taivaan katoamattoman valtakunnan vilahdus täällä ajassa, mutta pankkitilille vuosi toisensa jälkeen karttuvat miljoonat ovat turhuutta ja tuulten tavoitelua. ”Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: ’Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'” Siionin virren mukaan:
”Rakkaalla läsnäolollasi
kirkasta päivä jokainen.
Pyhästä ehtoollisestasi
suo ilo ylimaallinen.
Leivässä saavu siinäkin
jota me syömme arkisin.”

Martti,

Minä ajattelen, että ystävien kanssa vietetyn illan arvon ratkaisee se ilmapiiri/henki, missä se vietetään. Isäni muistutti usein meitä poikia Raamatun sanalla, ettemme istuisi siellä missä pilkkaavat istuvat. Esim. Jumalan sanan turhentaminen homoseksuaalisen elämäntavan suosimisella on pilkkaavaa suhtautumista Pyhään Jumalaan nähden. Tällaisessa seurassa vietetyt ajanvietot eivät vie meitä kosketukseen Jumalan valtakunnan kanssa.

Manu, kirjoitin eilen: ”Lueskelin tuossa hiljattain Jesajan kirjan lukua 58, jossa puhutaan paljonkin sellaisesta paastosta, joka on Jumalalle mieleen…” Et sitten siihen mitään vastannut. Eikö Jesajan kehottama paasto ole sinulle mieleen? Vai tykkäätkö poimia paastopullastakin pelkät rusinat?

Kirjoitit: ” Jumalan sanan turhentaminen homoseksuaalisen elämäntavan suosimisella on pilkkaavaa suhtautumista Pyhään Jumalaan nähden.” Saatan vain todeta, ettei sukupuolinen suuntautuneisuus ole mikään elämäntapakysymys, vaan ominaisuus. Kun vaimoni kanssa päivittäin yhdessä luemme Raamattua, rukoilemme tai käymme sunnuntaisin messussa, niin en ymmärrä, miten Jumalan sanaa turhennamme tai Hänen pyhyttään pilkkaamme. Kannattaisi olla aika varovainen niiden kivien viskelemisessä siellä lasitornissa…

Seija,

Sukupuolinen suuntautuminen – ominaisuus vai elämäntapa?… vai molempia? – Nämä ovat niitä humanististen ja biologisten tieteiden harjoittajien ikuisuuskysymyksiä. – Minun ei ole tarvetta yrittää ratkaista sitä tässä.

Miksi ei?

Tähän ei ole tarvetta, koska kristittynä ymmärrämme, että meillä voi olla syntiinlankeemuksen perillisinä sekä synnillisiä ominaisuuksia että elämäntapoja. Silti molempien tilanteiden suhteen meidän täytyy nöyrtyä elämään Jumalan sanan ohjaamalla tavalla!

Raamatun mukaan homoseksuaalisessa parisuhteessa eläminen on synti, jonka harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa (Kts. 1Kor.6:9)… aivan kuten eivät muutkaan synnissä elävät, jotka eivät nöyrry parannukseen. – Näin Raamattu opettaa, enkä minä sitä voi (enkä haluaisikaan) muuksi muuttaa. Olen kristittynä pastorina Raamatun sanaan sidottu, ja uskon, että Jumalan sanallinen ilmoitus eli Raamattu on hyvä & oikea:

Raamattu opettaa myös ehtoollisesta, että sille sopii astua vain synnintunnustuksen kautta. Synnintunnustuksessa meidän tulee tunnustaa kaikki se synti, jolla rikomme Raamatun ilmoittamaa Jumalan lakia vastaan. Muun muassa tätä tarkoittaa se varoitus, että ”joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa (1Kor.11:29)”.

Sinä Seija kaipasit näkemystä Jesajan kirjan 58.lukuun. Tässä se on:
Ymmärrän Jes.58:n pohjalta, että messussa käyminen tai paastoaminen ilman aitoa nöyrtymistä Raamatun sanan alle ei ulkoisena uskonnollisuuden harjoituksena siirrä meitä pimeydestä valkeuteen, kuolemaan vallasta elämään. – Armon tie kulkee synnintunnustamisen kautta. – Oma uskonnollisuutemme ei auta meitä Jumalan pyhyyden edessä. – Myös luterilainen usko perustaa Sola Scriptura -periaatteelle. Se tarkoittaa, että Jumalan sana näyttää syntisyytemme, mutta voi myös vapauttaa synnin ja tuomion alta, jos kadumme, tunnustamme ja hylkäämme syntimme Kristuksen Jeesuksen armoon turvautuen . Tämä koskee meitä jokaista.

En pyri heittämään kiviä, mutta minulla ei ole lupaa jakaa pastorina yhtään sellaista erityisoikeutta, mitä Raamatun sanakaan ei anna. Arkkipiispa Mäkinen, tai jotkut suomalaiset pastorit voivat sanoa esim. homoseksuaalisten suhteiden hyväksyttävyydestä vain omia ihmismielipiteitään, mutta esim. pappislupauksen ehdottomien periaatteiden äärellä näillä ihmismielipiteillä ei ole mitään painoarvoa Raamatun sanaan verrattuna.

Raamattu ei jätä mitään tilaa sille, että meillä kenelläkään olisi lupa elää homoseksuaalisessa seksuaalisuhteessa. Raamatun mukaan tästä asiasta tulee tehdä parannus.