Tuomiosunnuntaina tutkimme Psalmia 143:1-10. Tätä pyhäpäivää kutsutaan myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi. Ajatus Kristuksesta korkeana kuninkaana, jonka edessä kaikki olemme joskus tuomiolla, saattaa tuntua pelottavalta.
Koko Psalmien kirja on Vanhan testamentin suuri rukouskirja, jonka monet psalmit olivat myös laulun muodossa esitettyjä rukouksia, joissa kiitettiin Jumalaa, pyydettiin häneltä syntejä anteeksi sekä anottiin varjelusta ja johdatusta. Psalmissa 143 on esillä toisaalta katuva rukous ja toisaalta Taivaan Isälle suunnattu valitus. Myös johdatusta pyydetään.
Psalmien rukouksissa näkyy, kuinka jo muinaisen Israelin Jumalaa etsivät ihmiset halusivat kertoa hyvinkin monenlaisista tunteista. Näin myös Psalmin 143 rukoilija rohkenee kertoa siitäkin, että joskus tuntuu ympäriltä löytyvän vain vihamielisiä ihmisiä (143:3). Voimme kertoa näistä meille hankalista ihmisistä Herralle, joka on luvannut puolustaa meitä. Hyvin avoimesti psalmissa valitetaan myös väsymystä ja uupumusta (143:4).
Meille tutuin rukousasento on ehkä käsien laittaminen ristiin ja pään kumartaminen. Muinaisina aikoina Vanhan testamentin ajan ihmiset rukoilivat myös niin, että he kohottivat kätensä ylös kohti taivasta (143:6). Käsien kohottaminen Jumalan puoleen oli kuin merkki siitä, että Herra antaisi tyhjiin käsiin siunauksensa ja hyvät lahjansa. Samalla kohotetuin käsin rukoileva ilmaisi oman asemansa Taivaan Isän edessä: Hän ojensi kätensä kohti Isää niin kuin lapsi ojentaa käsiään, kun hän tahtoo isän tai äidin nostavan hänet syliin. Voit kokeilla, miltä tuntuu rukoilla kädet ristissä ja sitten taas kämmenet avattuina ylöspäin ojennettuina.
Raamatun maissa Lähi-idässä on paljon alueita, jotka ovat erityisesti kuumina vuodenaikoina hyvin kuivia. Kuivassa hiekassa ei mikään kasva ja muhevakin multa muuttuu kuivuudessa hedelmättömäksi. Jotta ihminen olisi hyvinvoiva ja onnellinen, hän tarvitsee yhteyttä Jumalaan ja lähimmäisiin aivan kuin maa tarvitsee vettä kasvaakseen. Psalmin kirjoittaja kuvaa, miltä tuntuu yhteyden rikkoontuminen Jumalaan (143:6-7).
Uskomme, että voimme etsiä yhteyttä Jumalaan rukoilemalla ja odottamalla Hänen vastaustaan. Aina ei ole helppo odottaa vastausta. Psalmin kirjoittaja opastaa meitä kuitenkin turvautumaan rukoillen Jumalaan. Iltarukouksessa me usein teemme tiliä päivän tapahtumista, mutta psalmin rukoilija muistaa rukoilla Herran johdatusta päivään jo aamuvarhaisella ( 143:8 ). Voit kokeilla, miltä tuntuu aloittaa päivän toimet pienellä rukoushetkellä.
Voit myös rukoilla päivän aikana kohtaamiesi hankalien ihmisten puolesta, joistakin voi tulla jopa sinun ystäviäsi. Ainakaan sinun ei tarvitse arkailla heitä, sillä voit aina turvautua Jumalaan ja hänen hyvään johdatukseensa (143:9-10).
Onko korrektia kommentoida saarnoja? Jos niistä tehdään julkisia niin ehkä niiden herättämiä ajatuksia voi tuoda esiin.
Psalmeissa, niinkuin monissa saarnoissa , nostetaan esiin ihmisten syyllisyys ja erehtymisemme teemana esiin. Tämä on varsinkin herätysliikkeiden ikuinen teema.
Mutta nko synti ja syyllisyys Jumalan edessä se mikä on keskeistä heille ja johon he tarvitsevat anteeksiantoa Jumalalta? Tottakai sellaisiakin löytyy mutta luulen että se mitä muuten maallistunut ihminen kaipaa on jonkinlainen jumalakokemus missä muodossa tahansa. Sellainen kokemus jossa tuntee olleensa yhteydessä johonkin itseään suurempaan , sellaiseen joka antaa kokemuksen pyhän läsnäolosta ja avaa aavistuksen suurempaan ulottuvuuteen.
Kuuluukohan teoloogisiin opintoihin yritys ymmärtää omia uskonnollisia kokemuksia tai niiden puutetta? Oppiiko niissä kysymään itseltään sitä mitä Kristuksen kohtaaminen tai kohtaamattomuus omassa sydämmessä vaikuttaa meissä ja muotilee tai ei muotoile meitä??
Oikein hyvin kommentoit Markku. Kiitos vain.
Nykyään poistan sellaiset, jotka ovat asian vierestä vähän niin kuin omaa blogia päälle kirjoittaen.
Psalmeissa nostetaan mielestäni ihan kaikenlaiset tunteet esiin. Se on niiden rikkaus ja psykologinen viisaus.
Psalmeissa on esillä monenlainen kokemus Jumalasta, myös kokemus vaikenevasta Jumalasta. Ehkä iloisin on kuitenkin tunne pelastavan Jumalan läheisyydestä.
En oikein tiedä nykyisten teologisten opintojen sisältöä, toivottavasti ne ovat monipuoliset. Ainakin seurakuntatyössä oppii ihmisten kokemusmaailman monimuotoisuuden. Siinä yleensä myös oma hengellinen todellisuus tulee reflektoitua.