Tutun hokeman mukaan ihmisten ajatukset ilmenevät puheina ja puheet tekoina, toistettuina teot viestittyvät tapoina ja omaksuttuina luonteenpiirteinä, jotka lopuksi määräävät heidän kohtalonsa. Enää todellisuus ei ole näin suoraviivainen. Aiemmat sukupolvet saattoivat mieltää mielikuvituksen aina ylittävän todellisuuden. Raaimmatkin taistelut rajoittuivat tuhansiin, korkeintaan kymmeniin tuhansiin surmattuihin. Nykyisen tekniikan aikakautena kaikki on muuttunut, kääntynyt päälaelleen. Vain sormen hipaisu tekona laukaisee aseen, jonka tuhovoima ylittää miljoonakertaisesti mielikuvituksemme ja mikä pahinta, niin järkemme kuin tunne-elämämmekin rajat.
Moni vierastaa em. ajatuskulkua. Jos suurten totuuksien sanotaan ilmaistun uskonnollisin käsittein on hyväksyntä sitäkin vaikeampaa. Ihminen ajattelee kuitenkin mielikuvien välityksellä. Siispä lähestymme asiaa kääntäen kohtaloksi nimetystä lopputuloksesta eli oman yhteisömme todellisuudesta käsin, jossa ongelma kulminoituu siinä, että enemmistö työikäisistä suomalaisista elää erilaisilla tulonsiirroilla. Vain kolmannes kykenee elättämään itsensä ja perheensä ilman sanottuja tukia. Ylpeilemme 73 %:iin nousevasta työllisyysasteesta. Samanaikaisesti kymmenet tuhannet lakkoilevat tai valmistautuvat joukkoirtisanomisiin. Suuri osa heistä kunta-alan työntekijöinä on korkeasti- ja liki jokainen ammatillisesti koulutettuja, mutta pienipalkkaisia.
Samanaikaisesti puhumme palkkaharmoniasta. Esimerkiksi kelpaavat uusien hyvinvointialueiden johtajien 17 400, OAJ:n puheenjohtajan 22 000 sekä piispojen 12 130 – 9 985 sekä lukuisten poliittisin perustein nimitettyjen viranhaltijoiden euromääräiset kuukausipalkat. Vaikka emme puhuisikaan tasapalkasta tai jokaisen tarpeenmukaisesta palkkauksesta tai Platonin esittämästä 1/4-säännöstä, ei yksikään em. ryhmään kuuluvista ole edes 6 000 euroa ylittävän kuukausipalkan arvoinen. (Muutettaessa 22 000 ja 2 800 euron kuukausipalkka tuntipalkaksi saadaan 17.5 ja 137.5 euroa. Yhtäläisistä tarpeista huolimatta ero liki yhdeksänkertaistuu). Ainoan poikkeuksen tekevät innovatiivisuudessaan poikkeukselliset yksilöt, jotka alalla kuin alalla sellaisinaan mahdollistavat lukemattomien kanssaihmisten elannon. Heille rahalla ei ole merkitystä. Tärkeintä on kunnolliset työolosuhteet. Gandhi jopa leikki ajatuksella kuinka kalliiksi hänen köyhänä pitämisensä tuli suurituloisille.
Oli liikuttava havaita jo vuonna 2016 maahamme saapuneen, nyt jo 26-vuotiaan maahanmuuttajan iloitsevan ensimmäisestä työpaikastaan väärin pysäköityjen sähköpotkulautojen tarkkailupartiossa (YLE Uutiset 4.5.2022). Voimme vain arvailla hänen ja kaltaistensa palkkatason joukkoirtisanoutumista suunnitteleviin kunta-alan työntekijöihin verrattuna. Jos vertaamme työpaikastaan iloitsevaa maahanmuuttajaa Ruotsin viimeviikkoisiin mellakoitsijoihin havaitsemme, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan myös siitä, että häneen – ehkä jo toisen tai kolmannen polven ruotsalaisena – kerran autettuna suhtauduttaisiin myös yhteiskuntaan hyväksyttävänä ihmisenä. Ei riitä, että yhteiskunta persoonattomana oikeushenkilönä harjoittaa ulkoistettua hyväntekeväisyyttä pakolaispolitiikkana. Myötätunnon ja auttamishalun tulee ilmetä tekoina (uskonnollisesti rakkautena) eli oikeushenkilön edustamien instituuttien, kuten ministeriöiden, kuntien, puolueiden, työmarkkinoiden, järjestöjen yms. toiminnassa. Se, joka kansanviisauden mukaan on kerran pelastanut lähimmäisensä on vastuussa koko hänen loppuelämästään. Vain siirtämällä henkilökohtainen vastuu keinotekoisille henkilöille (epähenkilöillekö?) olemme voineet hylätä ajatuksillemme, puheillemme, teoillemme, tavoillemme ja luonteellemme rakentuvan ihmisyyden. Nyky-yhteiskunta on itsemme luoma ja valitsema kohtalomme.
Ilmaistaanko suuret totuudet aina uskonnollisin käsittein? Lukiessani Raamatun hakusanakirjaa kohtaan karkeasti ottaen noin 80 kertaa käsitteen ”rakastaa”. Etsiessäni käsitettä ”puhua” väsyn laskemasta. Jo puolessavälissä löydän yli 100 kohtaa. Kirjojen Kirjassa sen lukijaa puhuttelevat sanat vanhurskaus, puhdassydämisyys, rauhantekijät, maan suolana ja maailman valona oleminen, tappamisen ja jopa vihastumisen kieltäminen ja ennen kaikkea kehotus olkoon teidän puheenne on, on tahi ei, ei. Vasta näiden omaksuttujen hyveiden ja paljon muun jälkeen kohtaamme käsitteen rakastaa.
Tyvestä puuhun kiivetään, sanotaan. Jos emme ymmärrä uudistua ajatusmaailmaltamme, kärvistelemme omaksi kohtaloksi luomamme yhteiskuntajärjestelmämme kanssa vuosikymmenistä jopa -sadoista toiseen. Jos uskonto kirkollisena instituutiona ymmärrettävästi tuntuu kielteiseltä niin Jumalan valtakunta oikeudenmukaisuutta korostavana myös palkkauksen osalta on jokaisen hyväksyttävissä välttämättömyytenä.
Onhan se haikeeta kun joudutaan miettimään muka vakavissaan maksetaanko lähetyssihteerille minkäkinlaista korvausta työstänsä pitää seurakunnan kulisseja pystyssä.
Nämä korkeapystiset virat pitää säätää määräaikaisiksi useampien voivan niissä pylvästellä aina kirkkoherroista lähtien.
Nykymenossa ei ole ajatusta useampia sieluja arvostamaan kunnioittavasti.