Tänään tapaninpäivänä nautimme vielä viimeistä päivää joulusta ja siirrymme sitten pikkuhiljaa arkeen ennen uuden vuoden juhlia.
Lapsuudessa tapaninpäivä oli yksi joulun parhaista päivistä; silloin ei enää ollut ”virallista” jouluohjelmaa, eikä pakollista ”joulukäyttäytymistä”, sai keskittyä kavereiden kanssa olemiseen ja niinpä pelasimme usein jääkiekkoa.
Tapaninpäivän merkitystä ei varmaan monikaan tiedä kuin ehkä pintapuolisesti. Alunperin Tapaninpäivä oli ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen ja hänen myötään kaikkien marttyyrien muistopäivä eli kyseessä on aika vakava päivä.
Raamatussa kerrotaan, että Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa. Ja taas kerran kansan vanhemmat ja lainopettajat saatiin uskomaan, että Stefanos herjasi Moosesta ja Jumalaa. Vääristä todistajista ei taaskaan ollut pulaa. Heitä löytyy aina paikalle pyytämättäkin.
Stefanos suolasi terävästi vastustajansa sanoillaan ja muistutti, että profeettoja on aina vainottu ja tapettu. Sekös sai tuomitsijat raivon partaalle ja kiristelemään hampaitaan.
Stefanos raahattiin kaupungin ulkopuolelle ja kivitettiin julmasti. Hän näki taivaan avautuneena ja Ihmisen Pojan seisomassa Jumalan oikealla puolella.
Viimeisenä rukouksena ennen nukkumistaan pois, Stefanos pyysi, että ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!”
Meille suomalaisille kristityille ajatus marttyyriydestä on kaukainen ja vieras asia, sillä keskellämme ei ketään tapeta uskonsa tähden. Kuitenkin kristittyjä kuolee jatkuvasti marttyyreina maailmalla.
Ja mikä sitten yhdistää nykyajan kristityt marttyyrit Stefanokseen, on anteeksiantamus. Tämän päivän Lähi-idässä kristittyjen marttyyrien anteeksiantamus nousee vahvana todistuksena yli vihan ja väkivallan.
Nuori kristitty tyttö teki kuolemaa Irakin Mosulissa. ISIS oli kiduttanut häntä pahasti ja hän kärsi pahoista palovammoista. Viimeisenä pyyntönä ennen kuolemaansa tyttö pyysi äitiään antamaan anteeksi kiduttajilleen.
Toinen tyttö Mosulista sanoi kansainväliselle uutiskanavalle antavansa anteeksi ISIS taistelijoille sen takia, kun Jeesus opetti; ”rakastakaa toinen toistanne niin kuin minä olen teitä rakastanut. Tämä on se mitä meidän tulee oppia; Anteeksiantamusta.”
Tapaninpäivän vahva opetus lienee meille juuri anteeksiantamuksessa sillä marttyyrien veri on kautta vuosisatojen huutanut anteeksiantamusta. Ja se, jos mikä, on ollut kristillisen todistuksen vahva sanoma laupeuden ohella.
Hyvää Tapaninpäivää! Eläköön anteeksiantamus keskellämme vahvana niin hyvinä kuin heikkoina hetkinä.
Arto
Käytännössä kaikkein fundamentalistisimman raamattunäkemyksen mukaisia lausuntoja esittävät Raamattua vastaaan hyökkäävät ateistit kun puhuvat joistakin raamatunteksteistä ikään kuin kaikki olisi samalla linjalla olevaa materiaalia, lainkaan katsomatta niiden historiallista yhteyttä.
Vrt. Väite: Viipuri on venäläinen kaupunki vastaan Viipuri on suomalainen kaupunki. Kumpikin on oikein oikeassa historiallisessa yhteydessään mutta jos ne ilman historiallista perspektiiviä pannaan suoraan vastakkain niin ne ovat keskenään toisensa poissulkevia väitteitä.
On totta, että useimmat ateistit lukevat raamattua niin kuin se on kirjoitettu, mutta me emme pidä sitä yhtään sen todempana kuin Harry Potteria. Se on uskovaiset, jotka haluaisivat käyttää raamatun käskyjä myös lain perustana, mutta ”vain tätä ja tätä käskyä”. Jos raamatun pitäisi olla ”Jumalan erehtymätön teos”, eikö se pitäisi ottaa sanasta sanaan, alusta loppuun, eilen, tänään ja huomenna, kuten tietyt kristilliset tahot tekevätkin? Useimmat uskovaiset kuitenkin haluavat, kuten englantilaiset sanovat ”Have the cake and eat it, too”, eli valitaan sieltä täältä lauseita ja käskyjä, jotka sopivat omaan jumalakuvaan. En sano, että nämä fundamentalistikristityt olisivat sen parempia tai rehellisempiä kristittyjä, mutta ainakin he ovat johdonmukaisia uskossaan.
Arto
Kirjakokoelma,
missä vanhimpien kerrottujen tapahtumien ajasta siihen kun kirjakokoelma on lopullisesti lyöty lukkoon,
on pidempi
kuin kokoelman lukkoon lyömisestä nykyaikaan,
ei todellakaan ole mikään nykyajan yhden kirjailijan laatiman romaanin kaltainen teos, vaan
hyvinkin monta kulttuurikautta kattava
kokoelma luonteeltaan hyvinkin erilaisia tekstejä.
Raamatun tehtävä on kertoa elävän Jumalan suurista teoista kautta aikojen. Olosuhteet ovat muuttuneet. Eri ihmiskohtalot ovat vaihdelleen mitä erilaisimpien aikakausien mukana, mutta Jumala ei ole muuttunut. Hän on yhä edelleen sama voimallinen ja toimiva Jumala jonka rakkaudesta riittää meillekin ja jonka käsissä me saamme turvallisesti elää.
Kyllä ymmärrän, että kyseessä on kirjakokoelma, jonka kirjoittamisesta on vastannut kymmenet ellei sadat eri kirjoittajat. Lisäksi jopa kristilliset raamatuntutkijat ovat sitä mieltä, että raamattu sisältää useiden eri jumalien kuvauksia.
Sinänsä mikään näistä ei muuta edellisen kommenttini sisältöä.
Arto
Jumalan kansa on elänyt sellaisten kulttuurien keskellä missä toisilla ihmisillä on ollut vieraita jumalia palvottavanaan.
Hyvin usein meille säilyneissä teksteissä on jonkun ratkaisevan tapauksen kuvaus, joka kertoo miten Jumalan kansa juuri tuona ratkaisevana ajankohtana on selvinnyt uhkaavista ongelmista ja jatkanut eteenpäin uusin voimin ja uudella innolla.
Raamatussa mainitut monet epäjumalat eivät ole kristilliseen jumalakuvaan kuuluvia vaan sen vastaisia.
Raamatun perussanoma on se että me uskomme yhteen Jumalaan. Kaikki sellaiset virtaukset missä tämä usko on ollut koetteilla ovat harhapolkuja, joista varotetaan.
Mainitsemasi muut jumalat eivät siis ole seurattaviksi tarkoitettuja vaan sellaisia, joiden palvontaa on vältettävä.
.
Matias,
Ei, en tarkoita kuvauksia muiden kuin israelilaisten jumalista, vaan israelilaisten jumalia, jotka jalostui eri kirjoittajien avulla yhdeksi jumalaksi.
Samalla tavalla kuin meillä Suomessa vieraiden kulttuurien vaikutukset tulevat koko ajan jokapäiväiseen elämäämme, kuten esimerkiksi amerikkalaisten kautta hallowen hömpsötys meidän perinteisen pyhäinpäivän vieton rinnalle,
samalla tavalla myös muinaisten heprealaisten keskuudessa elettiin ympäröivien kulttuurien keskellä niin että nämä jatkuvasti toivat omia ilmiöitään kansan pariin ja myös juutalaisten vaikutusta ympäröiviin kulttuureihin. Ei tuohonkaan aikaan eletty missään umpiossa, vaikka kulkeminen oli hitaampaa ja siksi vuorovaikutuskin eteni varsin hitaasti paikasta toiseen. Juudean vuoristossa vielä hitaammin kuin laajojen tasankojen helppokulkuisilla alueilla.
Osa näistä ilmiöistä oli sellaisia että ne sulautuivat heprealaiseen elämänmenoon. Tässä mielessä juutalaisuus ei ole muista Orientin kulttuureista irrallaan oleva pesäke vaan yksi osa Välimeren itäisen osan maailmaa. Juutalaisen perinnön mukana ne ovat kristinuskon leviämisen välityksellä levinneet kautta koko perinteisen kristikunnan.
Silloin tällöin olen siellä täällä pieniä paloja käyttäen valaissut joitakin raamatullisia juttuja verraten niitä milloin sumerilaisten, milloin akkadilaisten, useammin Rash Shamran kanaanilaisten, milloin heettiläisten, milloin egyptiläisten jne kulttuurien ilmiöihin ja/tai selittänyt raamatullisia tekstejä näiden muinaisitämaisten tekstien valossa.
Tässä viimeksi torstaina Helsingissä käydessäni pitämässäni päivähartaudessa kerroin sumerin sanasta ”ti”, suomeksi ”elämä”, joka merkittiin ristin muotoisella kiilamerkillä. Sitä käytettiin elämän merkkinä laajalti muinaisessa Lähi-Idässä. Mm tiiliä valettaessa formu oli sellainen että merkki tuli joka tiileen.
Merkki kulkeutui myös kristinuskoon ja sai ratkaisevasti syvemmän lisämerkityksen, kun ristin merkki alkoi julistamaan Jeesuksen sovintotyötä Golgatan ristillä. Tämä antoi meille aivan ratkaisevan tähtäyspisteen. Risti ei ole mikä tahansa elämän merkki vaan Jumalan lahjoittaman täytetyn sovintotyön merkki.
Kristinuskon mukana ristin kuvio jatkoi matkaansa moniin maihin. Niinpä ikivanhaa itämaista perinnettä mukaellen monessa vanhassa rakennuksessa vieläkin on jossain rakennuksen osassa ristin merkki. Edelleenkin moni emäntä leipää leipoessaan tekee kämmensyrjällään taikinaan ristin merkin ennen kuin panee sen syrjään nousemaan jne.
Näistä asioista ja muistakin ristin merkkiin liittyvistä ilmiöistä kerroin lyhyesti tämän viikon torstaina Helsingissä pitämässäni hartauspuheessa.
Tässäkin ristin perinteessä ja sen edelleen kulkemissa näkyy muinaisen orientin kulttuurin kulkeutuminen meidänkin maahamme asti, ei vain muinaisen heprealaisen kulttuurin keskuuteen.
Toisaalta jo muinaiset heprealaiset tekivät selkeän eron vieraiden jumalien ja elävän Jumalan palvonnan välillä.
Niinpä ensimmäinen käsky on ollut käytössä jo aivan alusta alkaen.
Siinä sanotaan:
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia minun rinnallani.”
Katekismuksen selitys tähän käskyyn on luettavissa osoitteesta:
http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/1.html
Informaatio tosiaan kulkee nykyään paljon nopeammin kuin minään muuna aikana, ja se tulee olemaan uskontojen tuho.
Mitä ihmettä sinä höpiset ”TI”:stä ja ristinmerkistä? http://en.wikipedia.org/wiki/TI_(cuneiform) Jos henkilö, joka ei hae tuosta ristinmerkkiä, katsoo kirjoitusta, näkee hän kolme erillistä merkkiä. Ei yhtä.
Minä kun olin siinä kuvitelmassa, että risti tuli kristinuskon symboliksi, kun Jeesus naulittiin tällaiseen kiinni. 1. vuosisadalla eaa ja jaa risti tuskin kuvasi elämää, vaan todella hidasta ja tuskallista kuolemaa. Sitä en ymmärrä, että miten kirkko sai päähänsä tehdä teloitusvälineestä koko uskontoa kuvaavan symbolin. Kuten joku joskus on miettinyt, olisiko kristinuskon symboli sähkötuoli, jos sellainen olisi jo keksitty tuolloin.
”jo muinaiset heprealaiset tekivät selkeän eron vieraiden jumalien ja elävän Jumalan palvonnan välillä.”
Ja olen melko varma, että näiden muiden jumalien palvojat ajattelivat täysin samalla tavalla. Ja molemmat olivat todennäköisesti ihan yhtä oikeassa ajatuksissaan.
1) Muinaisessa nuolenpääkirjoituksessa useimmat merkit olivat useiden painallusten tulosta. Sinä näytät laskeneen eri painallukset eri merkeiksi. (Olen lukenut sumeria sekä Ilmari Kärjen että Armas Salosen johdolla.)
2) Itämaisessa kultuurissa eläville risti eri muodoissaan oli elämän merkki. Tässä merkityksessä sen käyttö levisi Orientista ympäri maailmaa ihmisten tapakulttuuriin mitä erilaisimpien ilmiöiden yhteydessä.
3) Roomalaisen teloitustavan mukana imperiumin sortamissa maissa risti tuli kuvaamasi tuskan välikappaleeksi. Tämä uusi sisältö oli tilanteesta johtuva. Näin myös Jeesuksen ristin työn kuvaus kertoo siitä tuskasta mitä Vapahtajamme kärsi sovitustyötään tehdessään.
4) Kirkoissa ja muussa kristillisessä sanomassa oleva ristin merkin käyttö viittaa Jeesuksen pelastustekoon. Silloin huomion keskipisteenä on se tulos, mikä seurasi Jeesuksen kärsimyksestä ja kuolemassa, koko maailman sovitus Jumalan kanssa.
Tyhjä risti kertoo lisäksi sanoman siitä että Jeesus ei jäänyt kuoleman valtaan vaan ylösnousemuksellaan voitti kuoleman. Risti ja hauta jäivät tyhjiksi, kun Jeesus toi täyden sovintotyön kuoleman ja ylösnousemuksensa välityksellä.
1) Tulkitsin eri painallukset eri merkeiksi samaan tapaan kuin tulkitsen A:n eri viivat eri merkeiksi, eli en. Voi olla, että tulkitsen ristiä sen länsimaissa nähdyssä muodossa, eikä kaadettuna. Kysymys kuuluukin, ajattelivatko muinaiset sumerialaiset sitä ristinä.
2) Mitä tarkoitat itämaisella kulttuurilla, sillä ensimmäisinä hakutuloksina tulee vain egyptologian sivustoja ja ankh, joka on, kuten sanot (sic), elämän symboli.
Haluan kiittää sinua siitä, että opin tässä samalla asioita, kun joudun tarkistamaan yli puolet väittämistäsi, joista suuri osa osoittautuu täysin oikeaksi myös ilman uskonnollisia laseja. Kyse tarkistuksissani ei ole siitä, etten luottaisi sanaasi, vaan jos en näin tekisi, en voisi sanoa itseäni enää skeptikoksi.
Omalta osaltani tarkoitan tässä keskustelussa itämaisella kulttuurilla suurinpiirtein nykyisten Turkin, Persian ja Egyptin välistä aluetta ilman että lähden tarkemmin määrittelemään toisaalta sen tarkkoja rajoja enkä myöskään erittelemään sen sisällä olevia keskenään hyvinkin monenlaisen kirjon sisältäviä paikallisia kulttuurialueita.
Otetaanpa yhtenä pikku esimerkkinä tuollainen paikallisempi kulttuurialue Urartun alueella noin 900-600 e.Kr. (Vanhassa testamentissa Ararat vastaa samaa nimeä.)
Tuon kulttuurin taiteesta otan yhden esimerkin leijonasta, jonka siipiin on kuvattu silmiä.
Saman kuvan ilmaisutyyliin viittaa esim. Ilmestyskirjan näky
Ilm. 4:8
Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, ja ne olivat yltympäri ja sisältä silmiä täynnä. Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on.”
Toki myös merkittäviä eroja on urartulaisen kulttuurin ja Patmoksen Johanneksen kulttuuriympäristössä.
Ilmestyskirjan sanoma on elävän Jumalan kunniaa julistavaa ja hänelle ylistyksen antavaa, niin kuin tässäkin kohdassa.
Ilm. 4:8 jakeen yhteyden voi lukea esim osoitteesta:
http://www.koivuniemi.com/raamattu/?tila=pikahaku&kokoluku=1&hakuehto=ilm+4
Kuinka blogisti määrittelee marttyyriuden kun keskenään soti katolilaiset ja luterilaiset eli tappoivat toisiaan? Tätähän tapahtui ns ”uskonpuhdistuksen” hedelmänä. Siis oliko kumpi vainooja ja kumpi marttyyri vai pelkästäänkö sillä ratkeaa kumpi kuoli?
Taistelussa kaatuneita ei yleensä pidetä marttyyreinä kristillisessä mielessä. Poikkeuksiakin tosin on. Mutta kristittyjen keskinäisissä kahinoissa kyllä tuli ihan oikeitakin marttyyreitä, kuten Girolamo Savonarola (kat.), Jan Hus (varhaisprotestantti) ja Thomas Cranmer (anglikaani), sekä varmaan lukuisa joukko vähemmän nimekkäitä hahmoja. Tuohon aikaan kirkoilla oli mahdollisuus varjella yhtenäisyyttään myös voimakeinoin, toisin kuin nykyisin. Tietysti oikeaa oppia ei todella voi varjella väkivaltaa käyttäen, ainoa oikea valta on vain sanan valtaa. Kun kristinuskolla on jo pitkään ollut yllin kyllin ei-kristittyjä vihollisia, on opittu keskinäistä solidaarisuutta. Viime vuosisadan sadattuhannet marttyyrit olivatkin pääosin ateisisten uskonvainojen uhreja.
Joku viisaampi on määrittänyt, että marttyyri on uskonsa tai jonkin muun aatteensa puolesta kuollut henkilö. Blogissani peilasin marttyyriyttä Stefanoksen kautta eli ajattelin enemmänkin alkukirkon aikaa, kun Rooman valtakunnassa surmattiin kristittyjä monella eri tapaa.
Nykyään marttyyrinimitystä käyttävät itsestään muun muassa useat islaminuskoiset itsemurhapommittajat. Monet muutkin terroristiryhmät ovat hyödyntäneet marttyyri nimitystä oikeuttaakseen tekonsa. Toisen marttyyri on toisen terroristi.
Mielestäni Stefanoksen kohdalla marttyyrius määrittyi kahdesta asiasta a) kuoleminen uskon puolesta b) anteeksiantaminen vainoajilleen. Eli Stefanos eli ja kuoli uskonsa puolesta, ja oli valmis antamaan anteeksi tappajilleen.
En uskalla lähteä tarkemmin määrittämään marttyyriyskysymystä tuossa katolilaisten ja luterilaisten välisessä taistelussa. Varmasti kumpikin osapuoli koki olevansa marttyyreja ja vainottu, mutta mietin sitä, että kuka oli valmis antamaan anteeksi toiselleen ja kuka ei?
Ehkäpä joku toinen osaa antaa kysymykseen vastauksen?
Tai kumpikaan ei ollut Jumalan asialla vaan aivan jonkun muun puolustaessaan omaa ”taivasten valtakuntaa” miekalla, Sanoohan jeesus selkeästi että:
Matt. 11:12
Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.
Siis tuossa on selkeä Sana siitä että vainooja ottaa itselleen ”taivasten valtakunnan” ja esiintyy ns ”kristittyinä” vaikka teot todistavat sodista vainoista uskoonpakottamisesta jne…
Niinpä Ari, miten voisi edistää taivasten valtakuntaa ja anteeksiantamusta tappamalla?
Ns. Uskonnosta on laaja käsite, mutta 1500-600 luvulla käydyt sodat olivat Paavin vallan ja maallisen vallan välinen irtiotto katolisen kirkon ikeestä. Puhutaankin katolisten ja protestanttien välisestä sodasta. Silloinkin kun kiistat näyttävät uskonnollisilta, niihin liittyy myös paikallisia ja kansallisia kiistoja vallasta, maasta, köyhyydestä ja työpaikoista. Täytyy muistaa, että Luther ei ollut ainoa joka protestoi sen aikaisen kirkon valtaa. Lopulta sotaa käytiin vallan ja etujen puolesta. Uskon sodat ovat ehkä jossain mielessä väärä ilmaus.
Martyyrista sen verran, että on olemassa Raamatusta nouseva käsitys, joka on kuten sanottua, ihminen joka tapetaan uskonsa vuoksi, sitten on olemassa vääristynyt ja ihmiskeskeinen kuva marttyyrista, joka tappaa itsensä oman uskonsa vuoksi ja usein myös muita siinä sivussa. Nämä ovat toistensa vastakohdat, kuten profeetta ja väärä profeetta. Kristus ja antikristus. Toinen on itsevalittua jumalan palvontaa, joka on epäjumalan palvontaa, sitten on Jumalan tahdosta syntynyttä, joka ei pyydä omaansa. Nämä ovat toisiansa vastaan.
Päätelköön kukin itse mistä on kyse, kun joku asettuu Jumalan paikalle ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
”Ihmisen oma hulluus turmelee hänen tiensä, mutta Herralle hän sydämessään vihoittelee.” Sananlaskut 19:3
Kiitos Ismo kommentistasi. Siihen ei liene paljon lisättävää, ainakaan minulla.