”Kun näen jotain arvokasta, otan sen mukaani.” Tähän tapaan kuvaili elämäänsä Tukholman Sergeltorgetilla asustava paperiton nuori mies.
Hesarissa pari viikkoa sitten ilmestynyt artikkeli kuvasi näin kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden elämää. Näitä katupojiksi kutsuttuja asunnottomia on pari sataa. Artikkelin mukaan he ovat siististi pukeutuneita: Päällä on merkkivaatteet ja lenkkarit. Hiukset on leikattu tyylikkäästi. Kädessä on kallis älypuhelin.
Nuori mies kertoo avoimesti, että rahoittaa elämänsä pimeillä työkeikoilla, varkauksilla ja huumeiden myynnillä. Jotkut myyvät itseään. Elämä on lyhytjänteistä ja raskasta. Yksi miehistä kertoo laihtuneensa kadulla parikymmentä kiloa.
– – –
Ruotsi on tehnyt paljon maahanmuuttajien hyväksi. Paperittomia on maassa kymmeniä tuhansia. Osa heistä jää elämään rikollisina kadulle. He liikkuvat lehden mukaan sujuvasti maasta toiseen tuttavien ja rahan hankkimisen perässä.
Onko myös Helsingissä näitä katupoikia? Hesarin toinen artikkeli kertoi Helsinginkadun Kurvin seutuvilla miesjoukosta, joka pysäyttää ohi kulkevia naisia pyytäen seksiä ja tarjoten huumeita.
– – –
Paperittomien määrän lisääntymisellä on selvästi kielteisiä seurauksia. Kallion suvaitsevaiset asukkaatkaan tuskin toivovat tulevansa katupoikien pysäyttämiksi. Kielteisen päätöksen saaneille on siksi tarjottava aktiivisesti maasta poistumista.
Toinen vaihtoehto on ministeri Risikon esillä pitämä työperäisen oleskeluluvan hakeminen. Suomi tarvitsee työntekijöitä. Sen sijaan työtä tekemättömien ylläpito tulee kalliiksi. Tämän päivän Hesari kertoi, että Maahanmuuttovirasto on tilannut viime vuonna palveluita puolella miljardilla eurolla. Tämän lisäksi tulevat oman henkilöstön menot.
_ _ _
Taparikollisia on Suomessa myös omasta takaa. Muutama rikollinen voi aiheuttaa suurta harmia palatessaan aina uudelleen rikoksen tekoon. Pyörävarkaudet ovat Lahdessa maan kärkeä. Niiden takana on kolmesta viiteen taparikollista, jotka rahoittavat pyörävarkauksilla huumeiden käyttöä. Päivän Hesarin (14.9.) mukaan poliisi valvoo parhaillaan tehostetusti näitä pyörävarkaita. Myös oma perheemme menetti vuosi sitten kolme polkupyörää varkaille. Kaksi pyörää vietiin pihasta. Mukaan lähti myös kottikärry ilmeisesti pyörän kuljettamiseksi, sillä varas ei saanut varmaankaan murrettua pyörän runkolukkoa.
Kolmas pyörä vietiin Matkakeskuksen vierestä. Kuljen päivittäin pyörällä kotoa Rautatieasemalle ja sieltä edelleen junalla Helsinkiin töihin. jätän pyörän lukittuna kiinni telineeseen. Järeä vaijerilukko ei kuitenkaan ollut kummoinenkaan vastus voimapihdeille.
Tilanne on johtanut siihen, ettei vastuu ole nähtävästi enää varkaan – heitähän ei saada varattomina vastuuseen – vaan pyörän omistajan, joka jättää omaisuuttaan halukkaiden tarvitsijoiden saataville. Hankin tämän jälkeen edullisesti uudenveroisen, kotimaisen vaihdepyörän. Se toimii mainiosti, vaikka on 40 vuotta vanha. Vanha pyörä ei nähtävästi houkuttele varkaita ja saa toivottavasti jäädä lukittuna paikoilleen.
Taparikollisten olemassaolo on yksi yhteiskunnan epäonnistumisen merkkejä. On todellakin olemassa yhteiskunnallinen alakulttuuri jota ennen estottomasti kutsuttiin kurjallistoksi. Ulkomailla esimerkiksi white trash tai trasproletariat.
Nyt pakolaisista luodaan sellaisia. Tottakai he ajatuvat virran mukana sinne mistä jotakin löytyy. Heillä ei ole, eikä heiltä voi edellyttää lojaliteettia yhteiskuntaa ja sen lakeja kohtaan.
Kun soisaalisesti on ajaudutta alimasta alimmaksi niin koko muu yhteiskunta on luvallista saalistusreviiriä. Eihän tässä mitään ihmettelemistä ole. Jos heillä on kunnon vaateet ja puhelimet niin se on vain osoitus siitä miten taitavia saalistajia heistä on tullut. Aluksi ei ollut niin, mutta kun kaikki ovet suljetaan, niin silloin henkiinjääneet tekevät kaiken sen mikä on välttämätöntä hengissä pysymiselle.
Yksinäiset saalistajat ryhmittyvät, luovat löysiä porukoita ja lopulta kansainvälisiä ketjuja. Yhteiskunnan korkeimmilla tasoilla vastaava riisto tapahtuu lainsäädännön ja hyvien tapojen mukaan. Kaikkein lahjakkaimmat tapaavat presidentinkutsuilla . Ryöväritaloudesta eläjistä on tullut kilttejä maanviljelijöitä.
Yllä kirjoitetusta huolimatta yhteiskunnan on pysäytettävä heidät koska he eivät tule tekemään sitä omasta aloiteestaan. Heillä ei ole siihen mitään hyvää syytä.
Markku Hirn: ”Henkiinjääneet tekevät kaiken sen, mikä on välttämätöntä hengissä pysymiseen.” Markun vertaus saalistajista on aika osuva. Ahtaalle joutuneet paperittomat elättävät itsensä, miten taitavat, ilman lojaaliutta heidät torjunutta yhteiskuntaa kohtaan. Toivottavasti ”välttämättömyys” ei joskus vielä merkitse väkivaltaisia ryöstöjä. Hesarin artikkelista kävi toisaalta ilmi, että he ovat lojaalejeja toisilleen ja jakavat saaliinsa.
Suomalaista tai ruotsalaista yhteiskuntaa ei kovin paljon voi syyttää paperittomien ahdingosta. He ovat itse saapuneet maahan, joka tekee ratkaisun turvapaikasta. Kaikkia ei voida ottaa vastaan. Heille on myös tarjottu vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta, kun kotimaan olot mahdollistavat paluun.
Kiitos Markku myös siitä mainesanasta, kun saan lukeutua yhteiskunnan lahjakkaimpien riistäjien joukkoon. En tosin itse tiedä, keitä tai miten riistän. Suomettuneisuuden ajalla tosin kenttäpiispa voitiin leimata kaksinkertaiseksi riistäjäksi, kuulumisesta kenraalikuntaan ja piispakuntaan. Lapsuuteni Sodankylässä Kersilön koulun opettaja näytti mikroskooppikuvaa luteesta, jolla oli kamala, väkäsellinen imukärsä. Opettajan kysymykseen, mikä siinä oli, vastasi siihen kunnolla indoktrinoitu oppilas: ”verenimijäkapitalisti.”
Sanoin että presidentin kutsuissa tapaavat. Mikä ei tarkoita sitä että kaikki presidentin kutsuihin osallistujat ovat ”riistokapitalisteja”.
Ok, kiitos. Niin sinä tarkemmin lukien kirjoitit. Tosin ehkä meidän on itse kunkin nöyrästi tunnustettava, että elämällä suomalaisessa yhteiskunnassa osallistumme tahtomattammekin väärään: luonnonvarojen liikakäyttöön ja elintason epäoikeudemukaiseen jakautumiseen rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä. Aivan kuten synnintunnustusrukouksessa rukoillaan: ”Herra, meidän Jumalamme … Sinun edessäsi tunnustamme kaiken sen väärän, mitä olemme tehneet, epäoikeudenmukaisuuden, jossa olemme olleet mukana, ja kaiken sen, millä olemme halventaneet armosi ja totuutesi…”
Ihmisen arvomaailma voi joutua sellaiseen vaihesiirtymään, että oikeasti hyvä muuttuu pahaksi ja paha hyväksi. Elikkä murtovarkaalla on työkalupakki, joka otetaan kun lähdetään keikalle. Useille murtovarkaille syntyy joku tyypillinen tekotapa , jota sitten kiinnijäämisen jälkeisinä vuosina hiotaan ja täydennetään, koska sehän on kuin muille jälkivero. Ansiot otetaan pois ja joutuu liiketoimintakieltoon ihan totaalisti.
Ammattimieheksi leimautuminen voi aiheuttaa sitä, että politseiskipiili ajaa asunnon ohi tavallista useammin tai seisoo parkissa lähistöllä ja sehän on vainoa.
Luulen, että tämä ongelma tulee helposti älykkäälle ihmiselle, joka käsittää ansaitsevansa parempaa kuin toiset, mutta ei ole kärsivällisyyttä hankkia asemaa laillista tietä.