Perisynti kalskahtaa monen korvaan pahalta. Tulee mieleen helvetin saarnaaminen, pikkuvauvojen syyllisyydestä puhuminen, voimattomuus synnin edessä ja pahan korostaminen ihmisessä. Augustinuksen perisyntioppi on kuitenkin muutakin kuin nuo ikävät mielleyhtymät.
Perisynti yhdistää ihmisiä. Augustinus opetta, että me kaikki sosiaalisista, kulttuurisista tai taloudellisista lähtökohdistamme riippumatta olemme samaa sakkia. Ihmisinä meillä on paljon enemmän yhdistäviä kuin erottavia seikkoja. Ei ole meitä ja heitä, vaan pelkästään me, yhtä arvokkaat, Jumalan luomat ihmiset. Luotuisuudessamme olemme hyviä, mutta perisynnissämme pahoja. Koska tämä on yhteistä, jaettua pahuutta, ei meillä ole oikeutta asettaa itseämme toisten yläpuolelle kuin olisimme parempia. Emme nimittäin ole. Olemme luonnostamme ihan yhtä tietämättömiä, heikkoja ja vääriin asioihin kiintyneitä kuin lähimmäisemme, joita niin tekisi mieli tuomita. Kaikenlaisten erojen, riitojen ja raja-aitojen rakentelu on täysin synnin seurausta.
Perisynti on osa jaettua kokemusta ihmisyydestä. Augustinus tiedostaa, miten vaikeaa on taistella huonoja tapoja vastaan, valita aina oikea vaihtoehto ja elää Jumalan tahdon mukaan. Monissa sarjakuvissa ja muutenkin populaarikulttuurissa toistuva ilmiö hyvästä ja pahasta minästä olkapäällä istumassa valintatilanteen osuessa kohdalle on hyvin augustinolainen. Hänestä kastetussa kristityssä on menossa jatkuva sotatila vanhan, pahan ihmisen ja uuden, hyvän ihmisen välillä. Ihminen ei suinkaan muutu kasteen myötä hyväksi kuin napista painamalla. Jokainen päivä on taistelua kohti parempaa kristillistä elämää, jossa ei tule täydelliseksi ennen kuin taivaassa.
Perisyntioppi muistuttaa siitä, ettemme elä tyhjiössä. Augustinus opettaa, että teoillamme ja valinnoillamme on seurauksia sekä itsellemme että ihmisille ympärillämme. Ihmiset on tarkoitettu elämään yhteisöissä, minkä seurauksena jopa täällä epäsosiaalisessa pohjolassa monet kaipaavat ympärilleen lähimmäisiä. Augustinuksen mukaan yhteisöt rakentuvat jaettujen arvojen pohjalta ja elävät niiden mukaan – olivat ne hyviä tai huonoja. Yhteisön valinnat heijastavat noita arvoja, sillä rakkaus rajoittaa vaihtoehtoja.
Perisyntioppi kutsuu tarkastelemaan elämän arvojärjestystä. Augustinus opettaa, että Jumalaa tulisi rakastaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Perisynnin tähden tässä mennään helposti metsään ja omasta navasta tulee elämän keskipiste, jonka ympärillä kaikki muu pyörii. Voi käydä myös niin, että tekee olevinaan hyvää, mutta tarkoituksenaan näyttää hyvältä ulospäin. Myös tuolloin menee pieleen. Augustinus alleviivaa, että hurskaalta näyttävä tekokaan ei ole hyvä, ellei se ole tulosta oikein järjestetystä rakkaudesta.
Perisynti osoittaa ihmisen armon tarpeen. Augustinuksen mielessä juuri ihmisen auttamaton syntisyys ja kyvyttömyys itsensä pelastamiseen takaa sen, ettei Kristus kuollut turhaan. Jokainen ihminen tarvitsee pelastuakseen Jumalan armollista rakkautta, jonka hän osoitti Pojassaan. Armo auttaa ihmisen Jumalan luo ja yhdistää hänet Kristuksen ruumiiseen, kirkkoon. Siellä, syntisten sairaalassa, Pyhä Henki parantaa kristittyjä vähitellen. Kirkossa ovat tarjolla armoa välittävät sakramentit ja siellä rukoillaan yhdessä anteeksiantamusta ja voimaa.
Perisyntioppi kehottaa pitämään mielessä kristittyjen yhteisen päämäärän, taivaan. Augustinus uskoo vahvasti, että siellä ei ole kärsimystä, surua tai tietämättömyyttä. Siellä nähdään Jumala kasvoista kasvoihin ja eletään ikuisesti täydellisen onnellisina hänen kanssaan.
—
Tämä kirjoitus päättää sarjani Augustinuksen perisyntiä koskevista teksteistä, joilla olen pyrkinyt avaamaan väitöskirjani sisältöä. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat tekstejäni lukeneet.
Rauli,
Onko tuo ”kolmas tie” Jehovan Todistajien erityinen opetus vai onko se vain sinun tulkintasi?
Kiitos tarkennuspyynnöstä, Kari.
Vain kaksi tietä on olemassa, ja Jeesus linjaa ne näin: Monet menevät…leveää tietä, mutta se tie johtaa tuhoon. … ja miten kapeaksi tehty se tie, joka vie elämään! Vain harvat löytävät sen.”
Uusimmassa suomalaiskäännöksessä on (vihdoin) päädytty alkukielen sanan “apōleia” kääntämiseen “tuhoksi” aiemmin epämääräisen “kadotuksen” sijaan. Englanninkieliset käännökset käyttävät säännönmukaisesti elämän vastakohtana tässä kohden ilmausta “destruction”, mikä vastaa alkuperäistä kreikkalaista sanaa.
Käännös NLT käyttää kapeasta tiestä ilmausta ”highway to hell”! Mutta ikuisen tulen aikaansaamaan tuhoon tuokin poikkeava tulkinta viittaa. Toki alkukielen sanan kovasti muuttaen.
Niin, kolmannella tiellä tarkoitin tuota Kimmonkin mainitsemaa ja yleisesti ajateltua hautaan tai meren aalloille jäämistä. Tuhohan sekin on, elämän loppu.
On hyvä, että asioita sanotaan suomeksi, eikä keksitä mitään epäselviä sanoja tyyliin ”kadotus” ja ”vanhurskaus”, mutta onko ”tuho” lopulta yhtään selvempi sana?
Liittyen tuohon UT2020-käännökseen Timo Eskola analysoi niitä teologisia ongelmia, joita tuohon käännökseen mahdollisesti liittyy myös tuon sanan vanhurskaus osalta. Mikäli kiinnostusta riittää, niin esitys löytyy youtubesta STI:n sivuilta.
Ahaa, nyt ymmärrän mitä tarkoitit tuolla kolmannella tiellä. Toisinaan ymmärrykseni ei ole kovin nopeaa.
Ihmiselämän ja olemassaolon loppumista on Raamatussa kahta lajia: nykyisen elämän väliaikainen päättyminen odottamaan ylösnousemuksen päivää sekä sitten se lopullinen tuho. Jeesus ilmaisi asian näin: ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät voi tappaa sielua.”(Mat10:28) Tämä on juuri nykyisen elämän hiipumista, vaikkapa sinne meren aaltojen syleilyyn. Sielu merkitsee tässä asiayhteydessä ylösnousemuksessa saatavaa elämää sieluna, ja siksi Jeesus jatkaakin ”Pelätkää mieluummin häntä, joka voi tuhota sielunne ja ruumiinne helvetissä.”
Lopullisesta tuhosta kerrotaan myös näin: ”Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.”(Ilm20:14) Tuossa kuolevat kun tekevät sen toistamiseen, ylösnousemuksen jälkeen.
Olemassaolon finaalista puhutaan jo Raamatun vanhalla puolella, vaikkei tulijärvisymboliikkaa siellä käytetä. Adam ja Eeva kärsivät rangaistuksena ”maata jälleen”. Jesajan kirja kertoo sitten muista: ”He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta, sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja tuhonnut heidät ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.”(26:14) Tämä vastakohtana niille ”sinun kuolleille”, jotka ”heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös.”(19)
Ajatus perisynnistä on hienoimpia asioita, mitä Raamatusta löytyy. Se nimittäin oleellinen on osa siitä Jumalan vanhurskaudesta, jonka hän voi syntiselle antaa. Yhtä vähän, kuin pikku vauvassa voimme nähdä mitään pahaa, niin ihan samoin on laita siitä vanhurskaudesta, jolla syntinen ihminen puetaan, kun hän uskoo evankeliumin. Mitään muuta emme pääse näkemään, kuin Jumalan lupauksen. Se joka siihen uskaltaa luotaa täysin, voi jopa riemuita tuosta perisyntiopista. Muille se on tietenkin jotain ihan typerää ja jopa vastenmielistä.
Tässä opissa olemme tekemisissä salatun Jumalan kanssa, joka on merkillisellä tavalla salannut parhaimmat taivaalliset aarteet mielettömään mitättömyyteen. Joten tuo perisyntioppi on yksi näistä suurimmista aarteista mitä maan päällä voi olla.
Synti käsitetään yleensä joinain väärinä tekoina joita silloin tällöin teemme. Sitten pyydämme ja saamme ne anteeksi. Perisyntioppi tuo ihan toisen näkökulman tähän asiaan. Emme ole syntisiä vain niiden tekojen tähden, joita teemme. Koko olemuksemme on syntinen, jonka tähden teemme syntiä. Synnin tekeminen ei tee meistä syntisiä, vaan teemme syntiä, koska koko olemuksemme on syntinen.
Vapahtajamme Jeesus Kristus on itse tullut koko olemukseltaan synniksi, jotta me voimme uskon kautta omistaa tämän kokonaisvaltaisen sovituksen. Siispä minun koko syntinen olemukseni on jo sovitettu ja synti jota itsessäni näen, kertoo minulle vain siitä millainen minun todellinen olemukseni on. Sen nähdessäni saan kiittää Vapahtajaani siitä, ettei hän ole kaltaiseni.
Tähän perustuu se hieno opetus, ”että kuka tahansa uskova voi langeta mihin tahansa ja koska tahansa.” Jospa uskovat painaisivat tämän tietoisuuden syvälle sisimpäänsä, niin eivät olisi koskaan liian huolettomia ja luottavaisia siinä tilanteessa, jossa sisin sanoo: ” ei tuossa ole mitään pahaa. Noinhan kaikki muutkin ihmiset tekee”. Uskovien tulisi olla paljon varovaisempia, jotta Jumalan nimi ei tulisi pilkatuksi heidän huolettomuutensa tähden.
Olen Pekka Veli kanssasi samaa mieltä siitä, että olemme perineet Adamilta synnin mukana muutakin kuin taipumuksen mennä ohi sen maalin, johon oli tarkoitus osua. Pienet lapsetkin ovat perineet synnin, vaikka eivät todellakaan mitään pahaa tee.
Raamattu kuvailee synnin seuraamusta myös näin: “Tarkoitan sitä, että yhden ihmisen teon vuoksi maailmaan tuli synti ja sen mukana kuolema.”(Ro5:12UT2020)
Kun siis kuulemme tiedemiesten analyysejä perimämme aikaansaamista ongelmista, lopulta kuolemaan johtavista, saamme konkreettisia todisteita synnin aikaansaannoksista maailmassamme. Tältä osin Jeesuksen uhrin hyötyä ammennetaan täydellisesti vasta tulevaisuudessa. Olennainen osa hyvää uutista sekin.
Jos kuolema olisi kaiken loppu, niin mitä väliä sillä, miten elää.
Hyvä kysymys, Pekka. Näin kuitenkin suuri osa suomalaisistakin tuntuu ajattelevan tänä päivänä.
Kuitenkin, Jumalan tahdonkin mukaista vastuuta löytyy paljon sekä omasta että toisten elämästä ja hyvinvoinnista. Ei varmaan kaikilta, mutta useimmilta kuitenkin. Monet siis elävät pitkälle Hänen hyvän tahtonsa mukaan, vaikka eivät Häneen uskoisikaan. Miten tämä pitäisi nähdä?
Todellakin kysymys, joka sisältää jotakin hyvin olennaista Raamatun opetuksesta: motiivin siihen, miksi Kaikkivaltiasta tulisi ja kannattaisi totella.
Yksi vaihtoehto on se rangaistuksen pelko, joka joskus yhdistetään virheellisesti jumalanpelkoon. Itse en ole tuollaista “tottele tai saat katua ikuisesti” oppia Raamatusta löytänyt. Eikö tottelevaisuuden tulisi perustua rakkauteen? Vai miten voi muuten ymmärtää määritelmän “Sitähän Jumalan rakastaminen on, että noudatamme hänen käskyjään. Eikä hänen käskyjään ole raskasta noudattaa.”(1.Joh5:3)
Myös Jeesus opetti seuraamisensa perustuvan Vapahtajaamme kohdistuvaan rakkauteen: “Se, joka tuntee minun käskyni ja noudattaa niitä, rakastaa minua.“(Joh14:21)
Kaikille ihmisille jumalasuhteesta riippumatta toki pätee se, että “on väliä sillä, miten elää.” Raamatun periaatteen mukaisesti ihminen todellakin “niittää sitä mitä kylvää”, ja sen myös kaikki havaintomme vahvistavat. Joku on todennutkin, että moni käyttää kolmekymmentä ensimmäistä vuottaan seuraavien kolmenkymmenen kurjistamiseen.
Kaikkivaltias on antanut elämän meille todellakin lahjaksi ilman reunaehtoja, hyviä ohjeita siitäkin edestä. Syntiemme paljoudesta riippumatta lopputulos on kaikille nykyään sama: “Synnin palkkioina jaetaan kuolemaa.”(Ro6:23a) Sitä vastoin jatko ei ole kaikille suinkaan varmaa: “mutta Jumala antaa hyvyydessään lahjaksi ikuisen elämän Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteydessä.”
Kuka jaksaisi ikuista elämää eläessään murehtia sitä, että joku ilkeä ja julkijumalaton pääsi pelkällä kuolemisella?
Tuskin Rauli, sitä murehtisin, mutta jos huomaisin kuollessani , ettei Vapahtaja olisikaan siellä vastassa, niin siinä olisi murhetta tarpeeksi. Nyt tiedän että Hän on ja siksi ilo tapaamisestamme täyttää mielen kaikki sopukat.
Toivonen: ”Kuka jaksaisi ikuista elämää eläessään ”
Oikea kkysymys kuuluu: Kuka jaksaa elää ikkuisesti?
Toivonen: ”että joku ilkeä ja julkijumalaton pääsi pelkällä kuolemisella?”
Kyllä asia on niin – ennen kuin toisin toteen näytetään – että yksikään ihminen ei kuolematta Telluksella selviä.
”Ei elämästä selviä hengissä” lauloi legenda Leskinenkin jo aikoinaan.
Pekka: ”Jos kuolema olisi kaiken loppu, niin mitä väliä sillä, miten elää.”
Jos kuolema ei olisi kaiken loppu, niin mitä väliä sillä sitten on miten elää?
”Kyllä asia on niin – ennen kuin toisin toteen näytetään – että yksikään ihminen ei kuolematta Telluksella selviä.”
Onko joku muuta väittänytkään? Ylösnousemus on sitten eri asia, ja siihen eivät kaikki usko.
Toivonen: ” ja siihen eivät kaikki usko.”
Onneksi ainakin suomalaisten enemmistö on siinä suhteessa täyspäistä sakkia.
Täytyy ihmetellä kuinka sairaan syntistä sakkia täällä riipustelee potemastaan vaikea-asteisesta ”tiskirättisyndroomasta”. Ollaan niin kurjia ja itsetunnottomia syntien mädättämiä rassukoita ettei pahemmista väliä. On omat synnit ja päälle vielä vanhemmilta, isovanhemmilta ja muinaisilta isovanhempien isovanhempien jne. isovanhemmilta… perityt synnit ja tuntuu, että sitä parempi mitä enemmän syntisäkkki painaa. Sitä enemmän saa anteeksi.
Pekka: ”mutta jos huomaisin kuollessani , ettei Vapahtaja olisikaan siellä vastassa, niin siinä olisi murhetta tarpeeksi. Nyt tiedän että Hän on”
Etkä TIEDÄ. Uskoa voit, mutta kukaan elävä ihminen ei TIEDÄ. Eikä kukaan kuollut ole koskaan tullut kertomaan. Asia selviää vasta kun valo lopullisesti vintiltä sammuu. Jos lähden ennen sinua, niin tulen kertomaan. Jos mitään ei kuulu, niin koko juttu on pelkkkää fuulaa.
Tieto ja usko eivät ole synonyymejä.
”Täytyy ihmetellä kuinka sairaan syntistä sakkia täällä riipustelee potemastaan vaikea-asteisesta “tiskirättisyndroomasta”. Ollaan niin kurjia ja itsetunnottomia syntien mädättämiä rassukoita ettei pahemmista väliä.”
Tämä on mielenkiintoinen asia, jota minäkin olen välillä ihmetellyt. Kun synnintunnustusta kirkkokansan kanssa yhdessä luetaan, niin ihmetyttää se, että mitähän ”kauheita syntejä” tämänkin porukan tunnoilla oikein piilee? En millään usko, että kovinkaan pahoja, jos mitään. Se on varmaa, että kukaan meistä ei ole täydellinen ja varmasti laiminlyömme hyvän tekemistä. Emme esimerkiksi varmastikaan anna rahaa jokaiseen mahdolliseen keräykseen, vaikka kuinka hyvään tarkoitukseen menisi. Mutta onko se ”kauhea syntisyys” sitten tällaista? Epätäydellisyyttä? Vai onko se jokunen kiro- tai muu vihainen sana, vääränlainen katse, ylensyönti tai -juonti… En tiedä, kun tällaisista ei tietenkään puhuta koskaan. Vai onko se se perisynti, anteeksi että olen ihminen? Joskus vain tuntuu hiukan teatraaliselta… Mitä muut olette mieltä?
Roos: ”Se on varmaa, että kukaan meistä ei ole täydellinen ja varmasti laiminlyömme hyvän tekemistä. Emme esimerkiksi varmastikaan anna rahaa jokaiseen mahdolliseen keräykseen, vaikka kuinka hyvään tarkoitukseen menisi. Mutta onko se “kauhea syntisyys” sitten tällaista? Epätäydellisyyttä? ”
Eihän kukaan ihminen voi epätäydellinen olla. Eikös se Jumala meidät ole luonut ja luomispuuhiensa lopuksi ollut erittäin tyytyväinen luomuksiinsa ja todennut, että kaikki oli varsin hyvää?
Se rahan antaminenkin on vähän semmoinen juttu, että moni antaisi, jos olisi. Ei se antamattomuus mikään synti voi olla. yllähän noita ottajia olisi. Minä olen jo kymmeniä vuosia sitten kirkosta erottuani päättänyt lahjoittaa kirkon vuotuisen jäsenmaksun vuosittain Punaisen Ristin katastrofirahastolle. Kyllä se sielllä enemmän hyvää aikaansaa kuin pappien palkoissa tai kirkon seiniä pystyssä pitämässä.
Roos: ”Joskus vain tuntuu hiukan teatraaliselta…”
Juu, kyllä tuntuu, kun kuuntelee tuota oman kurjuuden kuninkuuden ruikuttamista ilman pienintäkään omanarvontuntoa. Kyllä on kurjaa sakkia Jumala Tellukselle luonut.
Eikös se mennyt niin, että Jumala kyllä loi hyvää, mutta ihminen mokasi? Eli ei noudattanut sääntöä ja alkoi elää itsekkäästi ja kohtelemaan toisiaan kaltoin. Siitä se perisynti juontaa juurensa. Jumala ensin suuttui kunnolla, mutta sitten antoi kuitenkin ihmisille uuden mahdollisuuden ja taas uuden ja taas uuden…
Kyllä muut voivat tietää paljonkin sellaista mitä sinä Kimmo et tiedä. Joten turha ruikuttaa tuota samaa, ettei muut muka voi tietää sellaista mitä itse ei tiedä.
Roos: ”Eikös se mennyt niin, että Jumala kyllä loi hyvää, mutta ihminen mokasi?”
Miten Jumalan tekemä täydellinen ihmisluomus voi mokata? Eihän se ole mahdollista muuten kuin, että Jumala itse mokasi ja loi maanantaikappaleita koko ihmiskunnallisen.
Ja sitäpaitsi onhan Jumalan kaikkitietävänä ja kaikkivoipana kaikkivaltiaana ollut taatusti pakko tietää, että niin siinä tulee käymään, että ihminen sössii koko homman jos sille pöljälle vielä vapaan tahdonkin antaa. Ihan piruuttaanko Jumala semmoisen sekundasakin Tellukkselle kuitenkin loi?
Olisi tainnut maapallo paremmin voida ilman koko keksintöä. Tappavat vain vallanhimossaan ja kateuksissaan toisiaan, pilaavat ilmat ja vedet ahneuksissaan ja kehtaavat vielä tavoitella omaksi edukseen iankaikkista elämää ja paikkaa taivaallisessa harppuorkesterissa.
Pekka: ”Kyllä muut voivat tietää paljonkin sellaista mitä sinä Kimmo et tiedä.”
Toki, mutta jotta usko tai luulo olisi tieto, sen on oltava tosiasia joka on näytettävä todeksi. Oma intuitio ei riitä.
Iankaikkinen elämä ja siihen liittyvät henkiolennot ovat uskontoon liittyviä hypoteeseja, jota ei ole ikinä missään todistettu todeksi. Ne ovat pelkkään uskoon ja intuitioon perustuvia uskomuksia – ei siis tietoa.
Pekka: ”Joten turha ruikuttaa tuota samaa, ettei muut muka voi tietää sellaista mitä itse ei tiedä.”
En ole ruikuttanut, enkä väittänyt missään mitään sellaiseen viittaavaa, etteivätkö muut ihmiset voisi tietää sellaista mitä minä en tiedä. Toki voivat. Ja tietävät. Maailma on todellista tietoa tulvillaan. Keskittykäämme siihen luulojen ja uskomusten sijaan. Viittaan edelliseen kommenttiini.
Olisi ihan kiva, jos lukkisit tarkemmin mitä olen kirjoittanut, ennen kuin esität paikkaansapitämättömiä väitteitä
”Olisi tainnut maapallo paremmin voida ilman koko keksintöä. Tappavat vain vallanhimossaan ja kateuksissaan toisiaan, pilaavat ilmat ja vedet ahneuksissaan”
Siksi onkin parempaa luvassa… Taisit tuossa muuten juuri mainita jotain siitä perisynnistä.
Roos: ”Siksi onkin parempaa luvassa…”
Joo, kohta pääsee saunaan.
Roos: ” Taisit tuossa muuten juuri mainita jotain siitä perisynnistä.”
Niinkös meinaat. Se tässä on vaan askarruttanut, että mitä varten se Jumala omaksi kuvakseen sekundaihmisen loi vaikka olihan sen pakko kaikkitietävänä tietää jo ennen kuin koko perisyntiä oli olemassakkaan, että pieleen menee koko homma niin että pöpelikkö raikaa ja että sössii ne omakuvani kumminkin koko homman ja siitä perisynnistä sitten tulee kaikille maailman tuleville ihmiskunnille ikuinen riesa – vähän niin kuin tämä covid-19 ikään.
Taisipa vaan ihan piruuttaan tehdä moisen jäynän ihmisille siitä syntisyydestä.
Toteat Kimmo syntitaakkamme syntyyn liittyen, että ”olihan sen pakko kaikkitietävänä tietää jo ennen kuin koko perisyntiä oli olemassakaan, että pieleen menee koko homma.”
Kuka tai mikä pakotti Jumalan tietämään mitä tuleman pitää?
Toivonen: ”Kuka tai mikä pakotti Jumalan tietämään mitä tuleman pitää?”
Kyllä kai kaikkitietävän kaikkkivaltiaan luulisi tietävän ilman, että kukaan sitä tietämään pakottaa. Mikä ihmeen kaikkkitietävä se semmoinen on, joka ei tiedä edes sitä mimmoisia otuksia Tellukselle itse on luonut ja mitä siitä luomishommasta seuraa?
Eikös se Jumala vielä luomispuuhansa päätteeksi omahyväisesti todennut, että kaikki aikaansaannoksensa oli varsin hyvää ja onnistunutta?
Kimmo. Raamattu opettaa, että vaikka Jumala on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, hän käyttää noita ominaisuuksiaan kokonaisuuden kannalta aina parhaalla mahdollisella tavalla. Ja pääominaisuutensa rakkaus on vallitseva ominaisuus kaikessa, Raamatun mukaan Jumala on jopa personoitunut rakkaus.
Kun ensimmäinen ihmispari sai täydellisinä luomuksina elämän, se ei merkinnyt suinkaan sitä, että he olisivat olleet robotteja mutta ei myöskään sitä, ettei heillä olisi ollut mahdollisuutta poiketa annetuista elämisen raameista paratiisissa.
Miksi kielto syödä yhdestä puusta sanktioineen, jos lankeamismahdollisuutta ei olisi ollut? Huomaatko Kimmo tässä mitään ristiriitaa?
Luoja halusi, että ihmiset palvelevat halki ikuisen elämänsä Tekijäänsä rakkaudesta eikä pakosta. Kyseessä oli eräänlainen win-win-periaate: paras elämäntapa ja Luojan ohjeiden noudattaminen antaa yhä enemmän motivaatiota rakastaa Jumalaa. Emmekös me isätkin pidä siitä, että lapset tottelevat mahdollisimman paljon ilman pakotetta, syvää kiintymystä äitiin ja isään tuntien?
Mikään Raamatussa ei kerro, että Jumala olisi tiennyt ihmisparin lankeamisen etukäteen., Hän ei halunnut käyttää kaikkitietävyyttään. (Vastaavia tilanteita löytyy Raamatusta useita muitakin.) Sellainen ajatus täytyy etsiä sieltä ihmismielen sopukoista: ”Jumalan on pakko…” Ja ne meidän mielemme sopukat eivät luonnostaan ole Luojan tahdon ja hänen rakkautensa kanssa synkronoitu. Raamatun lukeminen auttaisi sinuakin Kimmo ymmärtämään aika monia juttuja siinä kirjassa?
Toivonen: ”Mikään Raamatussa ei kerro, että Jumala olisi tiennyt ihmisparin lankeamisen etukäteen., Hän ei halunnut käyttää kaikkitietävyyttään.”
Sinä kuitenkin tunnut käyttävän sitä (kaikkitietävyyttä) varsin sujuvasti, koska Jumalan halut ja aatokset noin hyvin tunnet.
On ihan pöhkö ajatus, että Jumala kaikkitietäväisyydessään ja äärimmäisessä hyvyydessään loi sinne paratiisiin sen kielletyn omppupuun ja sitten vielä käärmeen, jonka pisti viettelemaan Eevan ja hänen myötävaikutuksellaan myös Aatamin ansaan, niitä kiellettyjä omppuja syömään.
Aika pirullisen kiero temppu Jumalalta.
Mutta antaa olla. Jehovantodistajat voittavat kyllä kaikki jumalolennot kaikkitietävyydessää, joten minä lopetan osaltani tämän keskustelun tähän.
Ole hyvä, viimeinen sana on sinun.
PS. Siitä Raamatun lukemisesta vielä sen verran, että olen minä sen (siis oikean kristittyjen Raamatun lukenut kannesta kanteen). Ihan mielenkiintoinen tarusto. Ei muuta. Kalevala on tosin mielestäni runollisesti huomattavasti ansiokkaampi. Johtuneeko sitten siitä, että se on kotimaista tuotantoa?
Minusta on oikein hyvä, että täällä on haasteita ja monenlaisia näköaloja. On Ateisteja ja Vapaa-ajattelijoita, Todistajia, vapaita suuntia ja vaikka mitä porukkaa. Tosin aika moni on poistunut kanavalta kun kovin erikoisia uskon tulkintoja on alkanut olla enemmän ja enemmän. Ainakin näyttää siltä, että keskustelut on muuttuneet melko yksipuolisiksi ja vain muutamien ahkerien keskusteluiksi. Niiden anti taitaa jäädä aika kevyeksi.
Hyvä puoli tässä moniäänisyydessä on se, että täällä suorastaan pakotetaan tutkistelemaan aivan keskeisiä uskon elämän kysymyksiä. Sillä kirkon uskoon kriittisesti suhtautuvat tarttuvat juuri ydinasioihin, joista kirkossa keskustellaan aika vähän. Joten täällä herätellään meitä siihen mikä on oikeasti keskeistä ja luovuttamatonta Kristillisessä uskossa.